maanantai 3. elokuuta 2009

Satulassa







Mikä riemu polkea pyörällä kaupungissa joka on hiukan tuttu mutta enimmäkseen vieras!
Tietää suunnan ja suunnilleen että tuonne ja sitten siitä, mutta kadunnimet eivät kerro mitään.
Katsoo vain että kaupungintalon torni, siis siinne päin, majakka näkyy tuolla, sinne pitää palata.
Ja ihan hyvin löytää, ehkä turistin tuurilla mutta kumminkin, tai koska ei ole niin vaarallista harhautua (koska sitä suorastaan oikeastaan toivoo), eikä voi myöhästyä koska mitään aikoja ei ole. Opin uusia reittejä kulkea Calaissa!

(Sitten on tietysti lasten kanssa pyöräily, mutta siitä en oikeastaan jaksa sanoa mitään vaikka maisemat olivat pistämättömät ja ilma oivallinen...mutta...en vain jaksa sanoa siitä nyt mitään. Kyllä te sen ihan hyvin tajuatte jos olette pyöräilleet kahden sellaisen kanssa jotka nurisevat.)

7 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

Pidän monista tavoista liikkua paikasta toiseen ja vähän seikkaillakin, niin autolla, pyörällä kuin kävellen, mutta mieluiten teen sen yksin. Olen todella huono kestämään niitä nurisijoita. Minusta kun on niin hauskaa uteliaana kurkistaa nurkan taakse ja mennäkin, vaikken aivan tietäisi mitä sieltä löytyy. Mutta jos joku koko ajan kyseenalaistaa tai valittaa niin siitähän häviää koko juju.

Punamulta kirjoitti...

Joku ihme tunne tuli noista ensimmäisistä kuvista...joku elokuva? video? No en tiedä, mutta jotain jännää tunnetta tuli kuitenkin...sellaista deja vu -tyylistä...että tonhan olen nähnyt ennenkin.

Mielenkiintoinen matka.

W. kirjoitti...

Kuinka tuttua onkaan. Kahden erisuuntiin tahtovan kera... ;)

violet kirjoitti...

Vilijonkka; minä tykkään liikkua pyörällä sillain seikkailumielessä, pienin pyrähdyksin. En mä millekään pers hiessä -satularetkelle lähtis.
Calaissa tein paljon sellaisia "lähden käymään kaupassa, onko jollakin jotakin vastaan? '-juttuja.
Vain tämä dyyneillä ajelu oli yhteinen kaikille ja jumankaut se oli kivan alun jälkeen niin pakkopullainen juttu että saa olla taas vähäksi aikaa.

Punamulta; ahaa...mikähän mahtoi olla...? No, noita tulee itse kullekin.

W.: ...tai sitten kun kukaan ei halua enää mihinkään suuntaan vaan kaatavat tahallaan pyöränsä ja vonkuvat ("ei jaksa enää, polveen sattuuuuuu"tms.)

Liivia kirjoitti...

Kyllä minäkin tykkäisin huristella noissa maisemissa (ilman lasta!).

Tykkäisin huristella näissälkin maisemissa, nyt kun mulla on vihdoin pyöräkin. Aika vanha ja hassu, mutta kulkee kevyesti. MUTTA lapsi ei osaa pyöräillä vieläkään, joten eipä niitä pyöräilytilaisuuksia sitten ole ollut kuin kahdesti lähikauppaan. Ja kummallakin kertaa asfaltti poltti niin lujaa pyörän alla, että aloin haaveilemaan pyöräpakomatkasta.

Merja kirjoitti...

Tuollainen just on mukavaa, kun tietää suurinpiirtein suunnan mutta nurkan takaa saattaa paljastua mitä tahansa.

Mulla on tuosta nurisemisesta kokemuksia myös. Aina kun lähdemme pyörällä koulumatkalle jollakin kolmesta on kohta jotain hankaluuksia. Ja ennen pitkää huudan naama punaisena että nyt mennään tai myöhästytään..

Tintti kirjoitti...

Ihana tuoksu täällä sun blogissa, jotenkin raikas ja merellinen (mulla on kädet korvilla, niin en kuule mitään vonkumista, sitä paitsi ne on jonkun toisen penskat :D ).