torstai 20. elokuuta 2009

Päivän annos





Tällaisina päivinä iloitsen siitä että huone missä syömme on hämärä ja keskellä taloa.
Tulee melkein illusio ettei olekaan helle.

Lounas: spagetti ja kastike (tomaattimurskaa, pinjansiemeniä, valkosipulia, oliiviöljyä ja cayenne-pippuria), pienessä kupissa muutamia Pecorino Rigatello -juuston paloja
"Salaattina"': 3 tomaattia
Juomana: veriappelsiini-Pulco laimennettuna San Pellegrinolla
Ruokaseurana: lapsi jota on kuulemma purrut yöllä lepakkovauva käteen
Koristeena: keltainen Ford Escort

19 kommenttia:

MaaMaa kirjoitti...

Ihana ateria, kullostaa herkulliselle! Ja pöytäjutustelun oisin halunnut kuulla, siitä lepakkovauvasta :)

Sonja kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä kastikkeelta- onko siinä myös joku tomaattipohjainen ainesosa? Ihana pikkuauto, ne kyllä on sympaattisia, jotenkin tuntuu että onko niistä jo aika jättänyt? Pienille pojille kuitenkin aina yhtä kivoja.

violet kirjoitti...

Maamaa; hyvin yksinkertaista, hyvin herkullista.
LEpakkovauvasta onkin nyt saatu kuulla!
Näimme yhtenä iltana lepakkolauman kun oltiin terassilla. Pojat ovat niistä aika ihastuneita mutta huomaan että pienempi myös hiukan pelkää. Sitten sepittää juttuja kun haluaa kai puhua niistä

Sonja; voi mua puupäätä. Onhan siinä aivan selvästi tomaattimurskaakin. En huomannut kirjoittaa, pitää lisätä.
Pikkuautoista ei aika jätä koskaan!

Suklaasydän kirjoitti...

Meillä onkin lepakkokello jo kolmatta kesää! Aina kun tulee illalla tietty hämäryysaste niin lepakko tai kaksi alkaa lentämään ympyrää meidän terassilla.

Minun lounaani näytti aika samanlaiselle. Tomaatit tosin olivat tuoreita ja omasta puutarhasta (kamalan huono tomaattivuosi tosin ollut).

Täällä tuulee kovasti. Toivon kunnon ukkosmyrskyä ja sadetta. Pihalammikon kaloilla ei kohta ole enää tarpeeksi vettä.

Leena Lumi kirjoitti...

Tuttu, herkullinen menuu. Pastasoossiin oikein paneudun! Se tehdään italialaisella keskittyneisyydellä. Kuvittele, kun täällä oli helteet, kaipasin spaghettia ja siihen omaa kastikettani. Mieheni totesi:Se ei ole helleruokaa!

Hauska ruokakuvasarja: aito!

Leena Lumi kirjoitti...

Mitä!: lepakkokello!, sellaisen minäkin haluan.

violet kirjoitti...

Suklaasydän: kovasti tuulee täälläkin. Toistaiseksi sen vaikutus on lähinnä vain kuin föönillä puhaltaisi naamaan...

LeenaLumi; tuossa soosissa ei ole edes oikein mitään tekemistä. Öljyyn siemenet pannulle hetkeksi, sekaan kaikki muu sitten. Ja suuhun.
Minulle helleruokaa on kaikki mikä ylipäätään menee alas. Sellaisia ei paljon ole enkä määrällisesti syö juuri mitään kun on kuuma. Illalla sitten.

Liivia kirjoitti...

Tuo on niin mun ruokaa! En saa tuollaisesta kyllikseni.
San Pellegrinokin, hyvää vettä hienossa pullossa.

Teidän ruokahuoneessa on tunnelmaa!

violet kirjoitti...

Liivia; ...niin ja roinaa;-)
Siis tuossa huoneessa.

Iina Kraak kirjoitti...

Oi kunpa oisin saanut olla mukana!

aurinko ja kuu kirjoitti...

ihanaa! just NIIN arkea ja mukavaa.
Minä yritän totutella -arkeen.

Ilona kirjoitti...

Juusto on ihanassa kulhossa!

Tanja kirjoitti...

KIITOS! Ratkaisit ruokaongelmani tältä päivältä. Ei tarvinnut lähteä kauppaan. Hyvää oli.

himalainen kirjoitti...

Mukavaa, tulee mieleen tuo sana. Ja hyvä ruoka, ehdottomasti.

Jade & Jane kirjoitti...

Erilaist pastakastikkeet ovat meillä kuuluneet jo lapsesta asti ruokavalioon. Nyt kesän aikana olen tyytynyt lähinnä kasviksiin ihan siksi kun täällä etelä-Karjalassa on ollut niin mukavan lämmintä. Tosin miuta ei lämmin haittaa vaan saisi olla sitä 30 astetta ja enempääkin.

violet kirjoitti...

Iina Kraak; ja hyvin olisit mahtunutkin. Vain minä ja pienempi pöydässä. ISomman mielestä patonki ja maito sai riittää päivän ruuaksi.

Aurinko ja kuu; sa muuta. Nyt vielä voidaan arkena istua lounaalle saman pöydän ääreen ennen kuin koulu alkaa!

Ilona; kulho on miehen tädin tekemä ja onkin kyllä kaunis.

Tanja; no ni! Noin se ongelmat ratkaistuu.

Himalainen; Mikä sana? "Päivän annos"? Mulle tulee siitä mieleen kaikki karmeat ruokalat joissa on tullut istuttua elämän aikana. Työmaaruokalat sun muut.

Jade etc.:kasviksista on moneksi. Ihan hyvin riittävät.

himalainen kirjoitti...

Juu, ei missään nimessä päivän annos ;-) pelkään niitä, varsinkin meidän työpaikan ruokalan versioita, se tarkoittaa aina jotain edellisen päivän juttua yhdistettynä toissapäivään... tai ainakin luulisin...

Mukavaa.
Sana on se, kun katsoi kuvia ja ruokaa (lempiruokiani, helppo, mutta aina varma), poika ja pöydällä tavaroita, kuten tuo auto.

Mukavaa tätäkin päivää :)

violet kirjoitti...

himalainen; voi hyvänen aika etten osaa lukea;-) Niinhän siinä luki. Mukavaa.
Ja oli se! Ruokapöydässä voi vallan hyvin olla autokin toisinaan. Ei se niin kuoleman vakava asia ole se syöminen.

Elisa kirjoitti...

Ihana postaus, ja mulle tuli kauhea himo tehdä pastaa ja tomaattikastiketta! Tuumasta toimeen!