lauantai 5. syyskuuta 2009

Helpottuneita huokauksia


Koulu alkoi torstaina.
Pienemmällä oli vain yksi huoli: ettei vain joutuisi Monsieur S:n luokalle.
Isommallakin vain yksi arveluttava asia: mitä jos K onkin pantu eri luokalle...

Saimme huokaista helpotuksesta. Vaikka pienempi joutuikin Monsieur S:n luokalle niin joutuminen muuttui hetkessä pääsemiseksi. Mursuviiksinen vanhanajan opettajan oloinen mies on pojan mielestä "kiltti vaikka näyttää tuhmalta". Minä hurraan mielessäni sillä olen aika tavalla kyllästynyt pelkkiin naisopettajiin (vaikka edellinen varsinainen helmi olikin).

Ja isompaakin onnisti koska K oli edelleen samalla luokalla. Harvoin näen poikaani niin onnellisena kuin hän tämän tiedon kuultuaan oli. Kaksi samanlaista poikaa, molemmilla nyt paras ystävä vierellä istumassa koulussa.

Hyvin alkoi tämä, vaikka rankkasateita onkin ollut.

12 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Hillitön nallekoulu!

Hyvä juttu, että parhain päin meni.
Muursuviiksi kuullostaa hyvältä:)

Täällä sataapaistaasataapaistaa.

Satu kirjoitti...

Huomenta! Onkin aina helpottavaa, kun koulut saadaan käyntiin tyytyväisin mielin! Mukavaa, että teillä kaikki hyvin. Meilläkin tyttö, kolmasluokkalainen, sai nyt miesopen. Aluksi vähän jännitti, vanha ja arvokas konkari kun tuo ope on, mutta tyttö tykkää ja nauttii selkeästä meiningistä ja jämäkästä kurinpidosta. Meinasi aikoinaan tanssinkin lopettaa, kun ope ei pitänyt mitään kuria...Onneksi tajusi ope itse lopettaa ja tanssijat saivat suoraselkäisen opettajan. Nyt taas balettitossu tanssahtelee ilolla. Niin, olin viime viikolla vanhempainillassa ja huomasin itsekin, että tuo miesope on hyvä ja asiansa osaava (tosin en sitä kyllä mitenkään epäillytkään) ja kuitenkin oppilaitaan aidosti kunnioittava. Että hyvin täälläkin.
(Se eka-tokan naisope oli kyllä helmi myös).

Homsantuu kirjoitti...

Rankkasateita oli täälläkin. Sai tuntea itsensä pieneksi. Mukavaa kouluvuotta lapsillesi!

Prisca kirjoitti...

rankkasateita täälläkin...
Meilläkin mahtava miesopettaja tanssipainotteisella tyttöluokalla.
Entinen Ortodoksipappi ja sen näköinen onkin...Mahtava tyyppi!
Tyttö oli aluksi hieman huolissaan, sillä luuli tämän samaisen opettajan olevan myös tanssin opettaja :) !

aino kirjoitti...

Olisipa ollut opettajana koulussa Moniseur S. Oli vain rehtori O. Tiukka mies.

Paevi kirjoitti...

Meidän poika on myös tyytyväinen uuteen opettajaansa, joka siis on mies.
Vielä tärkeämpää minusta on se että tämä ope on paikalla joka päivä, eikä siis niin että ma-ti-ke yksi ja to-pe toinen ope.

Tuula kirjoitti...

Meidän lukion rehtori ja kielten lehtori oli myös mursuviiksinen vanha herra, jota kaikki enemmän tai vähemmän pelkäsivät - osittain syystäkin. Lopulta kuitenkin aloin tykätä hänestä, sillä loppujen lopuksi särmikkyys on viehättävämpää kuin puuduttava tasaisuus.

Hyvää arjen alkua teille kaikille!

Rouva Nordman kirjoitti...

Suloinen nallekoulu!

Olen iloinen poikiesi ja sinun puolesta. Hyvä opettaja ja omat kaverit ovat niin tärkeitä. Mukavaa, että koulussa on myös miespuolista porukkaa, se on tärkeää.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Se on kiva kun koulu alkaa iloisissa merkeissä. Ja opettajahan siinä on suuressa roolissa kun opiskelija on vielä pieni.

Tuli mieleen omat koulun alkamisajat syksyisin. Muistan miten rakastin uusien kirjojen tuoksua. Silloin kun olin koulussa ei kirjoja vielä kierrätetty vaan aina sai uudet. Ja niitä oli kiva plarata ja nuuhkia! Mulla on ne kansakoulun lukukirjat vieläkin tallessa, niitä käytettiin tosi nätisti.
Kirjojen tuoksuista syksyä!

Kirsikka

violet kirjoitti...

Liivia; joo, tuo koulu oli siellä lelumuseossa missä kävimme taannoin.
Mursuviiksi on kuin suoraaan jostakin vanhasta elokuvasta. Hän on aika tuikean näkóinen mutta olen nähnyt hänellä niin herttaisia hymyjä ettei hän voi olla paha.
Sitä paitsi pienemmän pojan entinen opettaja puhui mulle keväällä että hänen mielestään juuri tuo miesope olisi parasta mitä tapahtua saattaa meidän pojalle.
Luotan häneen koska hän tuntee kaikki opet ja pojan.

Satu: Hyvä että sielläkin on hyvin!
Oi oi, baletissahan vallankin opettajan PITÄÄ olla tiukka ja vaativa;-) Muistelen omiani ja olen varma etten olisi montaa vuotta tanssinut kenenkään nynnyn johdolla.
Jotenkin minusta tuntuu että varsinkin hiukan isommat koululaiset suorastaan toivovat hiukan lisää kuria. Ei sitä kotonakaan kaikilla ole juuri ollenkaan.

Homsantuu;Oivallus tuo rankkasateeseen liittyvä!

Aurinko ja kuu; ai semmonen väärinkäsitys, hehehe;-)

Aino; mulle ei taida tulla mieleen yhtään opettajaa josta voisin sanoa että oli tiukka.
Sen sijaan paljonkin tulee mieleen kun ajattelen vaikka sanaa niuho...

Paevi; ai kun kiva kuulla! No herranjestas jos opettajakin vielä vaihtuisi viikolla miten sattuu...eikös se niin teillä aiemmin ollut, muistelen.

Tuula; niin ja hassua miten ulkonäkö voi pettää. Ja miksi ihmeessä mursuviikset ja sen sellainen olisikaan merkki mistään sen kummemmasta. Huomasin vaan itsekin kun näin tuon miehen eka kerran pari vuotta sitten että ajattelin "hui, onpa siinä tuikea mies".

Katilein; minustakin koulussa pitää olla kaikilla tasoilla myös miehiä. Se on oikein hyvä juttu monessa mielessä.

Kirsikka; minä tykkäsin myös kirjojen tuoksusta. Ylipäätään olin aina tosi innostunut koulun alkamisesta. Tykkäsin kovin.

MaaMaa kirjoitti...

Just yks päivä muistelin, kuinka vähän oli (on?) miesopettajia. Ala-asteella mun ainut miesopettaja oli veiston opettaja, eikä veistoakaan ollut kuin jaksottain pari tuntia viikossa. Yläasteella sentään oli kieltenopettajana mies, mutta se oli niin nössö että! Lukiossa oli sitten mies opettajia ja tykkäsin niistä enemmän: rennompia, hauskempia; ei ottanut NIIN tosissaan mutta sai opit päähän melkein vahingossa. Ainakin mulle ... :)
Ihanaa, että teidän poikien koulut alkoi hyvin! Tsemppiä syyslukukauteen :)

Sigrún kirjoitti...

kiva kuulla, että nappiin meni. Joskus pienikin asia voi olla iso, kuten se että saa istua sen parhaimman kaverin vieressä. Äitinä se tieto helpottaa.