tiistai 27. lokakuuta 2009

Aseina kynttilät


Ilta oli jo pimeä kun tulimme eilen koulusta. Puoli kuusi oli kun avasin alaoven. Huomasin kellojen siirtämisen vaikutuksen oikeastaan vasta silloin. Illan tunnit ovat kovien lyhyet ja riittämättömät kaikelle sille mitä pitää tehdä, puhuttakaan siitä mitä haluaisi tehdä. Nyt illat ovat vielä kaiken lisäksi entistä pimeämmät. Ei se mitään. Meillä on aseina kynttilät.

Englannin opettajan terveiset pienemmän vihossa: "Onko pojallanne jokin ongelma silmässään? Hän kieltäytyy lukemasta taululta koska ei näe hyvin ja kertoo olleensa silmäleikkauksessa."

Isompi kertoo maalauskerhosta: "Kaikki tytöt pitävät siellä kauheaa meteliä. Vain minä ja yksi toinen poika ollaan hiljaa ja maalataan. Se meteli haittaa. Kohta lähetän kirjeen opetusministeriöön."

Ihan hyvä että loma alkaa huomenna.

28 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Oikein hyvä kynttilän väri!

Mekin tulimme eilen kotiin vasta kuudelta, talo oli ihan sysipimeässä kun katuvalotkaan eivät palaneet.

Naurattaa tuo pienemmän kommentit, varsinkaan siis jollei ole ollut missään leikkauksessa...

Anonyymi kirjoitti...

Kynttilöitä täälläkin. Sain eilen onneksi houkuteltua koululaisen hetkeksi ulos ennen pimeän tuloa. Joka syksy kellonsiirto hätkäyttää.

Ymmärrän tuon metelivalituksen. Meillä käydään jatkuvasti samasta syystä keskusteluja... Tuota valitusmahdollisuutta opetusministeriöön ei tosin olla vielä keksititty. ;-)

Ihania iltahetkiä kynttilän valossa!
t.minjo

Anonyymi kirjoitti...

Pimeää on täälläkin iltaisin, vastaavasti aamut ovat vielä hetkisen verran suht valoisia.

Vai silmäleikkauksessa :D

terveiset Pandicelta

violet kirjoitti...

Liivia; hyvä on kynttilän väri - paitsi kun nuo panee palamaan. Väri ihan kuin muuttuu ruman ruskeaksi.
Ja joo, ei todellakaan ole leikkauksessa ollut....

Minjo; isompani on tosi herkkä melulle. Ei siedä juuri yhtään. Vihaa meluisia joukkoja ja hihittäviä tyttöjä;-)

Pandice; kuule tuo pienempi on semmoinen satusetä että mihin vielä joutuu (joudumme...) noiden juttujen kanssa.
Juksaa, liioittelee, valehtelee minkä ehtii. On kaiken lisäksi hyvin vakuuttava!

Margarita kirjoitti...

Minun sisäinen kelloni on vielä aivan kesäajassa. Eilisiltana menimme pihalle poikani kanssa ja ihmettelimme, kun siellä ei ollut ketään, vaikka kello oli vasta hiukan yli viisi. Mutta pian siis tulikin niin pimeää, ettei siellä enää nähnyt edes potkia palloa. Ja nämä aamut; ovatpa ne nyt kirkkaita ja valoisia. Lapsella on loma ja herää itsestään jo seitsemältä, kun "ei pysty enää nukkumaan". No, ehkä tämäkin asia korjaantuu, kun lähestymme j-aikaa (hauska muuten tuo j-kirjoituksesi!). Mukavaa lomaa, pienet koululaiset ovat ansainneet sen!

mizyéna kirjoitti...

Meillä ei siirretty kelloja ollenkaan. Hyvä juttu niin. Mutta tuttua nuo liian lyhyet illat. Meilläkin kotiudutaan viiden pintaan.

Riikka kirjoitti...

Haha hauska tuo kommentti meluavista tytöistä:D

Pellon pientareella kirjoitti...

Kynttilä ovat ihania, samoin öljylamput. Meteli on inhottavaa, ihan kaikin puolin. Kirjoittaako nuorempi tarinoita tai satuja, tai jotain muuta missä voisi käyttää mielikuvitustaan ja satuilla?

violet kirjoitti...

Margarita; nyt kun ajattelen niin heräsinhän mäkin maanantaiaamuna ilman kelloa 5.30. Tasan tuntia ennen normaalia.

Mizyena; niin, kaikkialla kun ei siirretä. Jotenkin ihan himmeetä sekin että jotkut siirtää toiset ei.
Kaikkea sitä on mitä en tajua;-)

Riikka; se häiritsee poikaa ihan todella.Ärsyttää ja häiritsee. Hän vihaa myös "kaikkia jotka ovat niin tyhmiä että polttavat tupakkaa". Hän on hyvin vanhoillinen, tuomitseva monen asian suhteen ja turhankin tietoinen asioista. Pitää meille luentoja asioista.

Pellon pientareella; poika ei ole ihan vielä edes 8. hän on suurten ongelmien kautta vasta oppinut kirjoittamaan eikä se ole hänelle ainakaan vielä muuta kuin pakko.
muutenkin hän on semmonen....öö tota...esiintyvä taitelija...ei mitään kirjamiehiä. Kertoo kyllä vaikka mitä mutta muut saavat panna ne kirjoihin ja kansiin.

Mimmi kirjoitti...

Hahaa! Näin opettajan näkökulmastakin katsottuna pikkuisen kommentti on uskomattoman hauska, nauroin ihan ääneen. (Mikähän tuon kieltäytymisen taustalla on, sitä tosin pohdin.)

Nuo meluajat sen sijaan... Ehkä pitäisi kirjoittaa nootti opettajalle ministeriön sijaan, ihan vanhemmilta?

minja kirjoitti...

Tummissa kynttilöissä vaan on sitä jotakin!

Voi vitsit noita poikien kommentteja! Ihanat :D

Inka kirjoitti...

Samat aseet täälläkin. Kuinka se syksyn pimeys aina muka osaakin yllättää?
Nasevia kommentteja nuorukaisilla - taitavat tulla äitiinsä sanavalmiudessa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onko pojan silmät tarkistettu viimeisen vuoden aikan? Jos ei, kannattaa käydä optiikolla.

MaaMaa kirjoitti...

Lapsena on ihana, kun keksii aina kaikkein epäuskottavimmat selitykset. Ope ois voinu uskoa vaikka että silmässä on roska.
Mä muistan huijanneeni 11-vuotiaana liikuntatunnilla, että käteni on mennyt poikki. Olin käärinyt sen mun valkoiseen kaulaliinaan, en jaksanut pelata lentistä tms. Sain kyllä läksytyksen valehtelulle: samana iltana liukastuin raitilla ja se käsi meni oikeasti poikki! Opettaja ihmetteli seuraavana päivänä, misä olin taikonut ihan oikean kipsin käteeni ... En ole sen jälkeen uskaltanut huijata tollasilla asioilla ... hui!

Voi niitä tyttöjä, kun häiritsee isomman harrastusta! ...
Me ollaan vähän sellasia hihittelieviä mekkaloitsijoita kyllä on myönnettävä ... ;)

violet kirjoitti...

Mimmi; oikeaksi syyksi epäilen sitä että vaikka hän hiukan klowni onkin ja satusetä niin myös aika ujo ja epävarma osaamisestaan.
Kävi tuossa jo kahteen kertaan yhden luokan eikä ole ihan kokonaan säästynyt siihen liittyviltä kommenteiltakaan...eli arastelee sanoa ääneen asioita joista ei ole ihan varma.

Isompi katselee niin paljon esim. tv-uutisia ja lukee lehtiä että on hallussa kaiken maailman instanssit...Sanoinkin että sano nyt ensin opelle.

minja; minäkin tykkään.

Inka; joo siis olihan mullakin kaikenlaisia selityksiä kouluaikana...en ihan mennyt sille "koira söi kirjan" -tasolle mutta melkein.
Puhumalla olen selvinnyt monesta jamasta.

Anonyymi; menee lääkärille tällä viikolla. Ihan heti en usko että silmissä olisi vikaa kun se ei mitenkään muuten tule esille...ei esim. koulussa muuten kuin englannin tunnilla jossa hän istuu etupulpetissa vaikka muuten istuu takana...

Maamaa; oi voi miten monet kuukautiset mullakin oli saman kuun aikana kun en tykännyt lliikunnasta! Ja OI miten KIVULIAAT ja RUNSAAT ne olivatkaan!

Vintage living kirjoitti...

Meillä valitetaan että opettaja on koko ajan äänessä ja käskee olla hiljaa, niin siks ei pysty keskittymään (opettaja siis häiritsee oppilaita)...

Nattuli kirjoitti...

Kynttilät ovat kyllä omiaan piristämään syysiltoja. Minulla tulee ainaa kaamoksen aikaan hirveä ikävä luonnollista valoa. Taidamme olla kaikki loman tarpeessa.

Sari kirjoitti...

Hieno kuva. Hyvät aseet, samat aseet meillä aamuin illoin. Ja mikäs on että siellä ei vielä olla lomalla - täällä ollaan.

violet kirjoitti...

Vintage living; mua häiritsi koko mun kouluajan etenkin matematiikan opettajat. Puhuivat niin käsittämättömiä;-)

Nattuli; niin taidamme.

Sari; meillä on loma vähän eri aikaan.Pidempikin taitaa olla.
Huomenna on ensimmäinen lomapäivä ja koulu jatkuu sitten vasta 9.11.

_hoya_ kirjoitti...

Vitsi että ranskaa on ihanaa ääntää. Luen aina ääneen kuvissasi esiintyviä tekstejä.

"Lesöör dy suaar" ah! :-D

violet kirjoitti...

hoya; toihan meni hyvin! Kuulu tänne asti ja oikein meni;-)

Heli kirjoitti...

Kynttiläsesonki on alkanut meilläkin.
Mainio episodi tuo silmäleikkausjuttu! Ja hyi, kuinka kamalia tyttölapsia maalauskerhossa :D

Neiti Nimetön kirjoitti...

Jotain tämmöisen värisiä kynttilöitä meinasin lähteä itsekin metsästämään. Nyt ei oo kun tuikut jäljellä ja talveksi tarvis järeämmät aseet tosiaan!

Hauskoja juttuja pojillasi, osaat kertoa vielä niin hyvin. Hihittelen täällä.

Leena Lumi kirjoitti...

Hauska silmäleikkausjuttu! Harvoin ne oikeasti sitä ovat.

Tämä pimeys. Rakastan talvea, mutta tämä pimeys, joka alkaa jo viideltä eikä vielä lumen valkeaa pelastusta. Kynttilät ovat tämän ajan miekat ja unet...

Tunnen olevani joku muu...vereni ei kiehu...pää tyhjä ideoista...kaamos aivojen kaikissa lohkoissa...

Black on White kirjoitti...

Kellon siirto tunnilla todella tuntuu. On vain niin pimeää.

Nuo kynttilät ovat todella kauniin värisiä.

Hyvää lomaa!

Mannukka kirjoitti...

Hih, hauskoja poikia! :-)

Heli kirjoitti...

Ai miten vekkuleita poikia sinulla!! =D Ihania kommentteja heillä.

Ja ihanan värinen kynttilä, vaikka olenkin itse enemmän valkoisen ystävä. Olen sinun blogissasi nähnyt muutenkin tosi kauniita värejä, mm ne villalangat lasipurkissa.. se oli kuvana muutenkin todella kaunis ja ihailin sitä monet kerrat!! (taisit tehdä siitä langasta niitä ranteenlämmittimiä?)

Punamulta kirjoitti...

Pimeätä on täälläkin nykyään, höh.

Mutta iltani/yöni pelasti kyllä poikiesi kommentit...ihanaa :).

Loman tarpeessa ehkä juu, mutta olisihan meluongelmaan puututtava, jotta pojat pystyisivät keskittymään paremmin.