torstai 29. lokakuuta 2009

Hyvilläni





Olen hyvilläni.
On taas olo että kyllä tää tästä ja kaikkihan sujuu kuin itsestään. Ei tällaista aina ole. Ollenkaan.
Mies on lomalla myös ja kaikki tuntuu niin erilaiselta kun asiat ovat näin. Posti toi tänään Sari Vuoriston Irti -kirjan, jonka tuntematon nainen halusi lähettää minulle. Ajatelkaa miten kilttiä! Olen tämmöisestä niin kiitollinen.

Huomenna on pienemmän syntymäpäivät. Hän huokailee säännöllisin väliajoin kädet teatraalisesti rinnan päälle ristittynä: "oi miten ihanaa kun on synttäri!". Hän neuvoi minua aamulla miten voisin ihan helposti tehdä hienon kakunkin jossa pitää olla päällä suklaasta tehty laatta missä lukee ("kiemurakirjaimilla") että jouex anniversaire. Sanoin että jos leipomosta kuitenkin. Kirjoittavat siellä niin paljon parempia kirjaimia ja vähän muutenkin.

Mutta tämäkään päivä ei ole vielä ohi. Ehtii vielä paljon hyvää ja kaunista.

26 kommenttia:

ElsaIlona kirjoitti...

Onks toi laukku tuo kala?! Aika hulvaton! Kumisen näköinen, mitähän materiaalia on oikeasti...?

Minun kauniit asiani ovat kadonneet tämän sietämättömän väsymyksen keskelle, mutta on aina hyvä käydä lukemassa muiden kauniista asioista, tartuttamassa positiivisuutta itseeni.

MaaMaa kirjoitti...

Hei, siellä teillähän se on se kadonnut Nemo! :)
Mainio laukku!

Onnea synttärisankarille! Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku, mistä sitten tuletkin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuopuksenne vaikuttaa niin hurmaavalta pikku vintiöltä :)

Meillä lienee suht samanikäiset lapset, minulla on kaksi tytärtä, 10- ja 7-vuotiaat.

Pandice

Savu kirjoitti...

No voi jestas, täälläkin on kaikki onnistuu -päivä illassa! Voimauttavia tämmöiset tuokiot, hetket ja päivät arkiarjen keskellä. Jonkun blogissa joskus näin musitaakseni kirjotun taulun, jossa oli teksti "kaikki on ihan hyvin". Semmoisen vois tehdä, tai joku vois tehdä (vink vink) muistuttamaan näistä päivistä ja siitä ettei niinä kurjinakaan niin kurjasti yleensä ole. Iloista synttäriä sankarille!! Ja monia armorikkaita vuosia, sekä kiemuraisia kirjaimia :)

Punamulta kirjoitti...

Hyvää synttäripäivää!!!! Teille kaikille, vaikkei kaikilla nyt olekaan synttärit :).

Kalalaukkukuva iski silmääni heti... hauska laukku tosiaan. Sen lisäksi arkkuja, ovatko matka-arkkuja? Mielenkiintoisia nekin. Alimman arkun lukko-osassa lukee Nokia ja se sai minut ihmetyksen valtaan...

Liivia kirjoitti...

Ohhoh mikä kurpitsa, sanoisin että aika ruma:) Kuten tuo kalalaukkukin, hyi kauhea. Mutta kummatkin saivat virneen suupieleen.

Ettäkö ilman sukkia siellä vielä tallustellaan?

Hyvä, että elämä tuntuu taas siloisemmalta. Ne rypyt siirtyikin tänne päin...

violet kirjoitti...

Elsallona; laukkuhan se, oikeastaan aivan hirveä mutta kyllä, hulvaton on!Materiaalista en varmuudella tiedä.

Maamaa; pojat huutaa aina tuon kaupan kohdalla Nemoa;-)

Pandice; eilen samainen vintiö ei meinannut suostua lääkärissä alushousuilleen sitten millään. Syyksi kuiskutti mulle lopulta että on pannut "aivan tosi rumat alushousut" jalkaansa ja häpesi niitä.

Savu: tein joskus taulun lahjaksi yhdelle yställe jossa oli melkein sanasta sanaan tuo viesti mutta sitten kauhean vakavia ihmisiä kuvassa. Pitääkin kehitellä lisää.

Armokkaiden vuosien toivossa!

Punamulta; ehdottomasti juhlin myös omaa äitiyttäni! Pullo poksahtaa ja herkut maistuvat tänä iltana.

Joo, nuo on tuommosia metallisia arkkuja jotka on jälkikäteen kuulemma maalattu. En tiedä missä käytössä alunperin. Nyt siis korjattu, maalattu ja isketty kauhea hinta päälle...

violet kirjoitti...

Liivia; samaa mieltä laukusta että se on kyllä aika kauhea. Sopisi jollekin Halloween-noidalle!
Kurpitsa on valtava. En tiedä ostaako joku pihaansa....
Lyhyitä reissuja olen heittänyt toisinaan ilman sukkia kun on vaan ollut kauhean lämmin.
Eilen näin uutisissa miten Ranskassa ihmiset oli rannalla ja uimassa eikä ihme, kun oli plus 27!

Toivon että ryppynne silenevät siellä.

Olina kirjoitti...

Oikein hyvää syntymäpäivää sille nuoremmalle! Me olemmekin melkein synttärikaimoja hänen kanssaan, ja minäkin tykkään suklaalaatoista ja kiemurakirjaimista. En sellaista tosin osannut omaan kakkuun väsätä;)

Anonyymi kirjoitti...

Meilläkin on nuorimman synttärit tänään 30.10. Seitsemän vuotta.

Käyn välillä sivuillasi ja olen sitä mieltä että olet taitava näkemään oleellisen. Olet hauska olematta tekohauska. Olet rehellinen suojellen kuitenkin jatkuvasti aivan sisintäsi.

Kiitos välittämästäsi inhimillisyydestä. Hyvää syntymäpäivää meille kaikille!

Elina

Celia kirjoitti...

Onnea kovasti pojallesi!
Ihanaa tuollainen onnellinen teatraalinen huokailu ja ihanaa sekin, että on tuollaisia ihmisiä, jotka lähettävät toiselle tuntemattomalle kirjan, koska tietävät sen tuottavan tuolle toiselle tuntemattomalle suurta iloa.

aino kirjoitti...

Kurpitsat ovat aika persoonallisia, huomaan. Tuo iso tuollainen läsähtänyt, pienemmät nekin jotekin lytyssä mutta sympaattisia kuitenkin. Ei ihme että niille veistellään naamoja ameriikassa ja muuallakin.

Kevyttä oloa tähänkin päivään, ja onnea pojallesi.

Vilijonkka kirjoitti...

Jännää, klikkasin alemman kuvan suuremmaksi ihastellakseni kalalaukkua tarkemmin (olisin muuten kiinnostunut tietämään hinnan!) ja huomasin alemman matkalaukun lukonsäpessä, vai mikä sen nimi nyt onkaan, lukevan NOKIA. Voiko olla vai harittivatko silmäni? Onko "belgiassa" sellainen sana?

Vilijonkka kirjoitti...

Vasta äskeisen kommenttini lähetettyäni ryhdyin lukemaan muita. Vai hirveä kalalaukku, ei ei, sehän hilvaton. Nauroin oikein ääneen. Ajatelkaas, armon tyylilyylit, kuinka mahtava yhdistelmä olisi jostain todella kevyestä turkoosista harsopuuvillasta tehty leyhyvä mekko (siis ikäänkuin vesielementti)ja sitten kädessä roikkuisi tuo laukku. Mä haluaisin oikeasti ensi keväänä lähteä baanalle niin.

Vilijonkka kirjoitti...

korjaus, siis hulvaton

violet kirjoitti...

Vilijonkka; laukku on minusta niitä asioita jotka ennen kaikkea herättävät tunteita. Ei jätä kylmäksi!
En olisi tuosta kuvaakaan ottanut ellei se olisi minusta jossakin mielessä...kiinnostava.
Mutta silti. Minun laukkuni se ei ole. En "osaisi" pitää. Olen ehkä liian tosikko tuohon.
Uskon että kuitenkin olisi oikealla ihmisellä oikeiden asioiden kanssa aika lyömätön juttu.

Niin, NOKIA siinä lukee ja muuta en tiedä kuin että tuolla kaupassa on myynnissä jatkuvasti tuollaisia metallisia arkkuja jotka kuulemma joku jostakin haalii ja sitten ne on maalattu herkullisilla väreillä/

marika kirjoitti...

Onnea, onnea!!!

Ihanaa poika, nauratti niin tämä silmäleikkaus juttu :)

Ja kiva kun kaikki sujuu :)

Sadehelmi kirjoitti...

Onnea kuopuspojalle! Olemmekin synttärikaimoja, minä täytän tosin jo 29. Ja kiitos vielä kerran ihanasta, inspiroivasta blogista! Kahden pienen lapsen (3v ja 1v) kotiäidin arkeen tämä tuo aina uusia näkökulmia. Usein luen, harvoin kommentoin, koetan parantaa tapani. ;) Ja perustaa viimeinkin sen oman blogin. Kaikkea hyvää teille sinne, iloa ja valoa!

Heluna kirjoitti...

Mietin tässä, että ostitko tuon kurpitsan tuossa. Ja ennenkaikkea miten kuljetit sen kotiin.
Mutta et sitten tainnutkaan ostaa.
:D

Synttärisankarille onnitteluja!!

Anonyymi kirjoitti...

Kengät!

Juuri tuollaisista pidän!

T. Desiree

kukka-maaria kirjoitti...

tuollainen laukku kainalossa tulisi varmaan ihan täti moonika-olo. aivan ihana! hauskaa syntymäpäiväviikonloppua ja pyhäinpäivää sinnekin!

Liivia kirjoitti...

Hah hah! Vilijonkan kommentin luettuani tajusin, että onkin eräs rouva, jonka kädessä tuo näyttäisi upealta!

Ulla kirjoitti...

Minulla oli eilen taas sellainen "kaikki väsyttää"-päivä. Onneksi päivät vaihtelevat. Mutta lasten puheista tulee iloa hyvinä ja huonoina päivinä. Ja tuosta teatraalisuuden ja vakavuuden sekoituksesta.

Martta kirjoitti...

Hei, täälläkin on noita laukkuja! Myös versioina vihreä sammakko ja kana! Veikkaisin olevan jotain silikoonia?

Hauskaa syntymäpäivää pojallesi, toivottavasti saa koukeroiset kirjaimet ja kaikki!

Sanna Tallgren kirjoitti...

Hmm..lystikäs tosiaan...Minullakin on kaikki onnistuu-päivä :) Lähetin sinulle eilen jotain hyväntuoksuista sekä vanhaa. Minulla oli huono omatunto maksusta. Meilläkin juhlittiin. Lapsi täytti viisi vuotta.

Mietin keväällä, että pitäisikö yrittää kasvattaa tuollainen kurpitsa. En keksiny sitten, että miksi sen kasvattaisin. Sitä pitää suomen kesässä hyysätä kuin lasta, jos siitä meinaa saada tuon kokoisen.

Hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi.

violet kirjoitti...

marika; toivon ettei "silmäleikkauksia" ala olla turhan usein..ei opettaja usko!

Minna; kiitos kehuistasi. PErusta ihmeessä oma blogi. Minä olisin sellaista tarvinnut oman pääkoppani vuoksi juuri eniten silloin kun pojat olivat ihan pieniä mutten tällaisista tiennytkään.

HElinä; en halvatussa ostanut;-)

Desiree; nuo on olleet tosi kestävät kovassa käytössä. Luultavasti mukavimmat omistamani kengät ikinä.

kukka-maaria; voisi tulla juuri semmoinen olo.

Liivia; niin, ihan varmasti sopii kun on oikea kantaja!


Ulla; tämä pienempi on meidän teatraalisuus tyyppi. Isompi on niin realisti että alta pois.

Martta; kana....ai kauhee;-)

Sanni; no voi sun kanssas...olen toki iloinen yllätyksestä!
Älä nyt vaan enää ajattele sitä juttua. Ei mikään oikeasti mennyt pieleen!(Eipä silti, olen itse juuri samanlainen...jään miettimään kaikenlaista ja syyllisyys painaa helposti).