Puoli seitsemältä oli vielä pimeää. Vain hajavaloja siellä täällä harvoissa ikkunoissa.
Tein samat asiat kuin joka aamu ja sen lisäksi kudoin kiireellä loppuun pienemmän pojan ranteenlämmittimet, joita jo odotettiin malttamattomana. Kaikki söivät täsmälleen samat jutut kuin joka ikinen aamu, samoin sanankääntein komensimme poikia pyjamasta päivävaatteisiin, samaan tapaan kuin joka aamu sukka, vyö tai alushousut olivat kateissa. Ja kuten aina, meluinen sakki lähti ovesta myöhässä.
Minä jäin, kuten aina. Otin toisen kupin teetä.
Tunnen samaan aikaan uupumusta siitä että kaikki on aina sitä samaa ja suurta haikeutta siitä, että kohta se kumminkin loppuu. Ei ihan ensi vuonna vielä, mutta muutaman vuoden päästä kaikki on varmasti jo monessa mielessä niin erilaista. Ja se on ihan kohta.
Muistutus taas itselle: nauti tästä ajasta ja näistä asioista. Ihan kaikesta. Ole läsnä, kuuntele niitä jotka sinulle puhuvat. Katsele ja näe. Luota hyvään.
Tein samat asiat kuin joka aamu ja sen lisäksi kudoin kiireellä loppuun pienemmän pojan ranteenlämmittimet, joita jo odotettiin malttamattomana. Kaikki söivät täsmälleen samat jutut kuin joka ikinen aamu, samoin sanankääntein komensimme poikia pyjamasta päivävaatteisiin, samaan tapaan kuin joka aamu sukka, vyö tai alushousut olivat kateissa. Ja kuten aina, meluinen sakki lähti ovesta myöhässä.
Minä jäin, kuten aina. Otin toisen kupin teetä.
Tunnen samaan aikaan uupumusta siitä että kaikki on aina sitä samaa ja suurta haikeutta siitä, että kohta se kumminkin loppuu. Ei ihan ensi vuonna vielä, mutta muutaman vuoden päästä kaikki on varmasti jo monessa mielessä niin erilaista. Ja se on ihan kohta.
Muistutus taas itselle: nauti tästä ajasta ja näistä asioista. Ihan kaikesta. Ole läsnä, kuuntele niitä jotka sinulle puhuvat. Katsele ja näe. Luota hyvään.
36 kommenttia:
Kyllä. Haluan myös luottaa hyvään. Hyvää rauhallista ja tavallista päivää sinnekin päin.
Niin totta. Suurinpiirtein noilla sanoilla, muistutuksilla itselle, minäkin aamuni yritän aina aloittaa.
Niinpä - elämä on tässä ja nyt. Itse huomaan usein eläväni sitten kun -elämää.
Noin aikaisin jo ylhäällä!
Vaikka niin olin minäkin, kun kävin kaupungissa asti töissä. Pitääkin muistaa nauttia siitä, ettei enää tarvitse sentään NIIN aikaisin nousta.
Tänään tuli sätky, kun oltiin vielä nukkumassa ja ovikello soi. Lapsen kaveri siellä oli hakemassa koulumatkalle. Hän siis tuntia liian aikaisin. Kotoa oli laitettu matkaan. Meni aamu ihan plörinäksi.
Viisaita sanoja. Kiitos muistuksesta. :)
Kiteytit kyllä varmasti monen äidin ajatukset. Ja vielä kauniisti. Kiitos!
Miten sitä jossain vaiheessa luuli, että kaikki tämä kestää aina ja nyt huomaa, että aika vilahtaa vain.
Tuo mitä sanot, miltä tuntuu, on niin totta. Yhtäaikaa erilaisia tunteita.
Tuo lause, minä jäin, kuten aina. Otin toisen kupin teetä, lämmitti ja teki kuitenkin jotenkin iloisen mielen.
Epävirallinen: hyvä saa palkkaansa. Olen varma.
Mimmi; mulle tulee liian harvoin näin vahvasti mieleen...
Tania; vielä pahemmalta tuntuu kun olen huomannut etten elä oikein mitään elämää. Että olen vaan. Että vähän kuin katselen että ai jaa, viikot menee ja nuo tuossa tekevät asioita ja kas, minäkin siellä olen.
Liivia; ei mulla ole mitään ongelmaa herätä tuohon aikaan koska menen niin aikaisin nukkumaan. Ja PAKKO herätä on klo 7...Pienempi herää aina ilman herätystä ensimmäisenä. Istuu tuolla ja katselee tv;n aamu-uutisia kun tulen alas....
Pippuri; hyvä jos kelpaa sinullekin muistutukseksi.
Linnea; kiitos, Linnea. Meinasin vähän revähtää haikeudesta kun mietin esim. että nyt pojat pyytävät "äiti tee meille tumput"mutta miten kauan? Ei kohta enää, luulisin. Ja kun ne tulevat halaamaan ja sanovat että "mää tykkään sää".
Himalainen; niin, minä aina jään ja samaan aikaan olen niin onnellinen siitä että voin jäädä ja sitten tunnen kuitenkin että jospa minäkin voisin mennä ja tuoda perheeseen rahaa ja sen semmoista...
Minusta se samuus on parasta. Olen varmaan taantunut pikkulapsen tasolle, rutiineista tulee turvaa.
Hei vielä :) Halusin vain sanoa, että on arvokasta kun voit jäädä, se on tärkeää varmasti teille kaikille, koko perheelle, siinä on paljon tärkeää, ja se on iso onni, asia josta voi varmasti olla onnellinen nyt ja myöhemminkin.
Minä olen ainakin aivan valtavan onnellinen niistä hetkistä kun voin jäädä kotiin ja huomaan, että se on tärkeää myös lapsille.
Kauniisti ja todesti sanottu.
Talla viikolla on ollut toisinaan tuo tunne etta mitas elamaa sita itse elaa vai meneeko elama ohi ihan itsekseen..no, jostain nuo tuntee kertovat muttei ole viela paljastunut mista..
Hei, vielä tuohon tumppu-kommenttiisi: meidän 14-vuotias haluaa edelleen käsin neulottuja tumppuja. Ja mielellään aika villit värit, ettei muilla ole niin hurjia ja jänniä. Tuollaisten pyyntöjen jälkeen tunnen jotenkin onnistuneeni äitinä. :-)
Matroskin; siis kyllä, ehdottomasti ajattelen että rutiinit tuovat turvaa. Minä olen monessa jutussa toisten mielestä hyvinkin jämähtänyt mutten siitä itse kärsi.
Silti...en voi sille mitään...toivoisin pientä uutta, jotakin muuta, muutosta. Kai ne on ne ikävien asioiden rutiineiksi tuleminen mikä harmittaa. Ei muu.
himalainen; niin, onnistuin ehkä kuulostamaan katkerammalta kuin olen, sillä voittopuolisesti olen hyvin, hyvin onnellinen siitä että saan jäädä ja ajattelen niin että se mahdollistaa mm. monessa asiassa säästämisenkin.
Niin moneen kertaan se on laskettu että jos kävisin pitkät päivät työssä kodin ulkopuolella niin noin ja noin paljon pitäisi siitä touhusta jäädä käteen että siinä olisi jotakin järkeä.Kun sitten pitäisi maksaa lapsille (todella) kallis koulukuljetus ja/tai hoitaja jne. ja mitä muuta vielä.
Että ei, ei se mikään ratkaisu olisi.
pikkujutut; jostainhan ne kertovat ja sitä minäkin selvittelen.
Kyllä meilläkin jo seitsemältä, mutta puoli tuntia onkin tuossa kohden todella iso ero! Tuntuu siihen aikaan aamusta kahdelta tunnilta.
Ihana kirjoitus. Joskin tänään se sai minut tuntemaan, ettÄ voisin vaihtaa osia sinun kanssasi. Kauhea kiire oli aamulla töihin, tuhat järjestettävâä asiaa. Se aamun tee-kupillinen olisi tehnyt oikein hyvää. ;)Olet niin oikeassa siinäkin, että pitää muistaa kuunnella ja olla läsnä. Ettei vuodet vieri huomaamatta ohitse. Luulen, että lapsetkin unohtaa niin monta asiaa, mitä tapahtuu ja tehdään, mutta läsnäoloa tai sen puutetta ei kukaan unohda. Hyvä muistutus varsinkin kiireen keskellä, kun tuntuu, että kuulee vain lauseen alut ja lopussa on jo jatkanut omia ajatuksiaan. Kiitos kovasti.
t.minjo
Minäkin kaipaan samuutta, kiireettömyyttä ja jäämistä, en haluaisi minkään muuttuvan, lapset saisivat olla aina kainaloisina ja minä turvassa täällä. Kouluun heidät jo annan, mutta mieluusti otan takaisin päivällä.
Ja samoin minäkin kaipaan pientä ikiomaa, jonkinlaista taloudellista panosta. Jokin aika sitten vielä halusin niin, jotta voisin kodin ulkopuolisille näyttää, että pystyn minäkin. Nyt se turhamaisuus on jäänyt pois, tunnen arvoni näin. Ainoastaan perheen takia haluaisin joskus pystyä maksamaan jotakin. Silti en kaipaa elämää tai pysyvää paikkaa muualla (työyhteisössä). Mieluusti käväisen jossakin, mutta vielä mieluummin tulen takaisin. Kyllä tämä kai liittyy aika tavalla omaan luonteeseen ja temperamenttiin. Jotkut kaipaavat jatkuvasti toimintaa ja itsen ulkopuolelta tulevia virikkeitä ja näkevät kaiken muun (= sisäisen) jämähtämisenä. Minä en. Lähinnä stressaannun kaikenlaisesta kohkaamisesta ja odotan vain hiljaisuutta ja ns. jämähtänyttä tylsyyttä, että pääsen kirjoittamaan tai muuten aistimaan.
Olen opetellut kuuntelemaan itseäni, tekemään valintoja sen pohjalta. Hidastahan kaikki on, nopeimmin pääsisi ns. tuloksiin, jos palaisi vanhaan muottiin, aikaan ennen lapsia. Kammottava vaihtoehto.
Violet, sinulla on jokin pieni suunnanmuutos varmasti menossa, kehosikin on nyt puhunut. Yritä olla kärsivällinen ja luottavainen ja kuuntele itseäsi. Jos palkkatöitä mielit, työssäkin olemisen tapoja on niin monenlaisia. Sinä olet luova ja fiksu ihminen. Näen sinut esimerkiksi jossakin (suomalais-)lehdessä kolumnistina, raikkaana ulkomaan tuulahduksena. :) Oletko koskaan miettinyt?
Hyvä muistutus. Minä olen viime kuukaudet opetellut tätä hetkessä elämisen taitoa. Ei helppoa, muttei ehkä mahdotontakaan.
Aamuyöllä on hauskaa katsoa, miten vastapäisiin taloihin syttyy valoja. tietää, ettei ole ainoa, joka on syystä tai toisesta hereillä niin aikaiseen/myöhään...
Voisihan sitä jotain pieniä muutoksia tehdä? Syödä erilaisia juttuja aamulla? Ollakin hiljaa sukista ja katsoa mitä tapahtuu? Lähteä itse ulos valokuvaamaan/kävelemään tms. ja antaa perheen hoitaa aamuhommat jokin aamu yksin? Tietenkään et tarkoittanut näitä asioita konkreettisesti vaan puhut jostain suuremmasta ja syvemmästä. Mutta tuli mieleeni, että pienilläkin muutoksilla, vaikka vähän hassuillakin, voi saada mausteita elämään.
Universaali muistutuksen henki kai leijuu ympäriinsä! Juuri eilen keskustelin ystäväni kanssa siitä, miten jo nyt haikailemme lastemme vauva-aikoja, vaikka beibit ovat vielä oikeastaan ihan beibejä. Ja päädyimme samaan: välillä täytyy oikein pysähtyä muistamaan että tämä hetki on tässä ja menneet ovat sydämessä muistojen tilillä. Kiitos muistutuksesta ja sanoistasi ;)
Mielettömän hienoa, että kuitenkin ymmärrät asian molemmat puolet.
Itse olen huomannut, että jos asialle voi tapahtumahetkellä jo vähän naureskella niin se loppuu ottamasta pannuun tai tympäsemästä niin paljon. Pitäis justiinkin vaan huomata kiskaista itsensä ylös kun tällaisia tunteita tulee. Joskus helpommin sanottu kuin tehty.
jotain telepatiaa on kuten savukin sanoi. mina mietin tanaan juuri samaa. etta joskus ei tarvitse muistuttaa mistaan tyttoja ja kukaan ei halua ottaa mukaan minun tekemia evasleipia.
Monesti olen halunnut juttujasi kommentoida, lähinnä kiittää osuvista sanoista. Tänään teen sen, nyt.
Kirjoitat kiinnostavista asioista, ja kirjoitat niin hyvin, että asian ei tarvitse edes olla kiinnostava.:) Blogisi on yksi niitä harvoja jota viitsii lukea ilman kuvia. (Vaikka visualisti olenkin ja kuvat tärkeitä.)
Kiitos ja hyvää jatkoa,
terv. opettajaäiti (kotona neljän ipanan kanssa jo 9 vuotta)
kiitos muistutuksesta!
Kyllä tuo loppumuistutus oli niin hyvä. Minulla taasen päivät eivät toisiaan muistuta, ainoa sama on tuo aamuhetki - keitän kahvin, syön voileivät ja hilloleivät ja hedelmän, käyn suihkussa ... juuri tänäaamuna mietin, että tätä en kyllä vaihtaisi. Koska sen jäkeen se iltamyöhään kestävä hulina alkaa.
Mutta rouvahan oli juuri lomalla Pariisissa! Näin se muiden elämä aina näyttää hohdokkaamlta :)
Juuri noita asioita olen itselleni tässä hokenut hokemasta päästyänikin.. Että eläisin täysillä tässä hetkessä, ja että se on arvokasta, minulle ja kaikille perheeni jäsenille, että voin olla kotona.
Lisäsit tuossa jossakin kommentissa, että haluaisit tuoda rahaa taloon, mutta kuinka paljon todella säästätkään ihan rahassakin mitattuna sillä, että voit rauhassa kokkailla porkkanasoppaa, neuloa itsellesi ja lapsille jne. sen sijaan, että ostaisit kiireessä töistä tullessa säilöntäaineilla kyllästettyä valmis- ja pikaruokaa ja ostaisit marketista akryylilangasta kudottuja sormikkaita, joista irtoaa peukalo ekan käyttökerran jälkeen. Ja ennen kaikkea, kuinka paljon se tuo sitä, mitä ei rahalla ei rahalla saa..
Ja käsittääkseni myös saat ja osaat toteuttaa itseäsi tuolla taiteen alalla, ja kauppakin tuntuu käyvän -punaisia kylttejä ilmaantuu aina niihin töihin, jotka minuun kolahtavat.. :)
Vanamo
Juuri niin. Hyvä näin.
Kaunis teksti, hyvin sanottu. Kiitos muistutuksesta!
Juu, kiitos Violet muistutuksesta!
Tuo hyvään luottaminen.
Ihanasti sanottu. Niin minäkin haluan.
Välillä se hyvään luottaminen tuntuu vaikelta. On kuin helpompaa olisi odottaa aina vain pahinta. Ehkä sitä kuvittelee, että odottamalla pahinta voisi jotenkin suojautua siltä mahdolliselta surulta ja pettymykseltä, mitä elämässä myös on.
Ehkä hyvään luottaminen on myös sitä, että uskaltaa hyväksyä luopumisen, surun, ikävän.
Kun tekee hommat hyvin silloin kun niiden aika on, niin voi nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta hyvillä mielin.T. Kolmen pesästä lentäneen äiti.
Se on kai varsinkin meidän naisten suuri ominaisuus aina kaihota jotain mitä ei ole, tai jonka juuri kohta "menettää"...
Ja todella hyvä herätys siihen, että pitää nauttia juuri tästä päivästä... sellaisena kuin se on!!!
Muistan kun joskus huokailin, kun päivät ovat samanlaisia. Aamulla töihin ja illansuussa takaisin. Koirat ulos ja samat rutiinit ilta toisensa perään.
No, sattuipa sitten YT-neuvotteluissa kohdalle jättipotti, eikä ole neljään kuukauteen tarvinnut valittaa rutiineista. Joskus huomaan, että niitä on melkein ikävä, vaikka tässä kotona olemisessa onkin paljon hyviä puolia.
minjo; ihan takuulla muistan arvostaa sitä ettei minun tarvitse kiireellä aamulla lähteä. Voisihan se vaihteeksi olla kyllä kivaakin.
Katja; kun luin tuon ekan kappaleen kommentistasi niin ensin ajattelin että noin minäkin mietin, sitten huomasin etten sentään.
Minä pidän samuudesta mutta en toivo että lapseni jäisivät ainaisiksi pikkuisiksi. On asioita joita pelkään hiukan lasten kasvamiseen liittyen ja kaikkeen siihen mitä tulee sen mukana, mutta siitä huolimatta minulla on tunne että vauva- ja sen jälkeen pikkulapsiaikaa on ollut ns. tarpeeksi. Ja se jatkuukin vielä. Ei pikkulapsiaika mutta lapsiaika. Joihinkin toisiin verrattuna uskoisin että nämä meidän ovat vielä hyvinkin lapsia ja meidän suojissa ihan täysin. Ei mitenkään eristettynä maailmasta mutta siipiemme alla hyvinkin.
Tuosta kolumnistijutusta: kirjoitan suomen kieltenopettajien liiton Tempus -lehteen säännöllisesti, mutta lisää samaa lajia mahtuisi kyllä paljonkin. En ole saanut tehtyä asian eteen mitään. Joskus vuosia sitten tyrkytin itseäni saman tapaisiin juttuihin mutta silloin sain ei-vastauksia.
Olina; minulla on samanlaisia muistoja yöllä ikkunoiden katselusta. MInulla oli valitettavasti niin, että muita valoja en juuri nähnyt....
Pellon pientareella; olet oikeassa. Joskus niin teenkin/teemmekin.
Savu; universaali muistuksen henki kuulosti niin hienolta!
Neiti Nimetön; uskon huomaavani asian molemmat puolet, juu. Kyllä se auttaa, juuri siinä kiskaisuoperaatiossa;-)
aurinko; niin, joskus se aika tulee. Saa nähdä mitä silloin ajattelee tästä ajasta kun se oli vasta tulevaisuutta.
maijanmaja; suuri kiitos näin avokätisistä kehuista. Tuli hyvä mieli.
Ritva; ole hyvä vaan...
Sari; niin, hulina ruokkii itse itseään siihen asti kunnes vihdoin loppuu - ja itseltä patterit kans!
Matroskin; joo näin on;-)
Vanamo; ihan totta, paljon voimme säästää kyllä, vai sanonko että VOISIMME...koska johonkin muuhun sitten saatan tuupata sen minkä sain säästettyä vaikka tekemällä itse.
Tauluista pyydän niin vähän ettei ihan kroisokseksi voi alkaa, mutta toisaalta niitä on kyllä mennyt paljon.
Satu; eiks ni? Hyvä näin.
Riitta; hyvä jos sinäkin pidit.
marika; itseäni muistuttelin mutta ehkä tämä monia muitakin koskee!
Celia; ehdottomasti hyvään luottamisen tulisi sisältää tuonkin, että uskaltaa toisenkin puolen olemassaolon myöntää ja senkin kanssa jaksaa.
Joinakin päivinä tunnen itseni suorastaan naiviksi kun uskon että kyllä tämä tästä, kaikki haluaa vain hyvää, kaikki onnistuu jne.
Mutta uskon silti vaikka väkisin koska olen pessimismiä harjoittanut niin kauan.
Anonyymi; tavallaan ymmärrän ja nyökytän, siinon vaan se ettei sitä "hyvin tekemistä" aina osaa, jaksa tai ei edes erota että onko tämä nyt hyväksi vai pahaksi vai...
Punamulta'noin kai se vähän tuppaa olemaan..
Bullukat; niinpä. Noinkin voi käydä ja turhan usein käykin. Kaikkeen kun ei voi vaikuttaa vaikka niin väitetäänkin.
On niin vaikeaa elää hetkessä. Meillä on täällä nyt 2-viikkoinen vauva ja jo odotan että hän vähän kasvaisi jotta elämä helpottuisi (ja tulisi sitä rutiinia ja rytmiäkin). Mitä ihmettä? Kuinka kauan sitä muka saa tästä tuhisevasta pikkunyytistä nauttia? Kiitos muistutuksesta.
Lähetä kommentti