sunnuntai 4. lokakuuta 2009





Tämäkin teksti voisi olla kovin monenlainen. Se voisi alkaa riehakkaasti ja hauskasti, se voisi todeta lakonisesti jotakin kuivakkaa säästä tai asiaintilasta ylipäätään, se voisi listata asiat joihin toivoisin muutosta ja ihan hyvin se voisi olla yksityiskohtainen raportti eilisistä puuhistani tai suunnnitelmistani tälle päivälle. Ihan kaikki olisi ehkä totta, mutta näkökulma olisi erilainen.

Sen enempää harkitsematta huomaan kirjoittavani nyt sunnuntaiaamuna kovin mielelläni siitä, miten minun olisi tärkeä osata muuttaa näkökulmaa, katsantoa, suhtautumista. Tuon taidon myötä muuttuisi elleivät itse asiat tai olosuhteet, niin ainakin....jokin. (Aloitin liian tekotaiteellisen ja vaikean lauseen, enkä päässyt loppuun. Huomasitteko? Itse asia sen sijaan on päässäni aivan selvä muttei nyt tule ulos.)

Aika laittaa asioita laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Kun pidän kädessäni pientä kirjasta johon joku on melkein 140 vuotta sitten kirjoittanut nimensä, tajuan välähdyksenomaisesti ettei asioilla yleensä oikeasti ole kiire. Ensi viikollakin ehtii. Kaiken ei tarvitse mahtua tähän päivään. On hyvä hidastaa, keskittyä, karsia ja (koska rakastan pikkusieviä loppusointuja) myös parsia vanhoista ajatuksista uusia. Kaikki on hyvin. Kaikki on aivan hyvin. Se pitää vaan hitaasti huomata.

15 kommenttia:

Tuija kirjoitti...

Tuo teksti on osa suuremmasta tarinasta. Lukisin mielelläni koko teoksen. Pidän tämmösistä pysähtyneistä, hidastuvista tunnelmakuvista.

Olina kirjoitti...

Eikös kaikelle ole aina myös vaihtoehtoinen ajattelutapa? Kyllä se hyvä löytyy, ihan varmasti. Niin kuin sanoit: joskus pitää vain hidastaa sen löytämiseksi.

Tahtoisin sanoa jotain hyvää ja lämmintä tähän, mutta taitaisi tulla vain tekotaiteellisia lauseita (niitä tulee viljeltyä). Ajatus on kuitenkin sydämessä hyvä ja lämmin.

Celia kirjoitti...

Minusta ei ollut laisinkaan tekotaiteellinen lause. Välillä lauseet ovat vaan hieman vaikeaselkoisempia, kiemuraisempia ja täynnä outoja koukeroita.

Mulla tämä vuosi erityisesti on ollut jatkuvaa muistutusta siitä, että kyllä tässä ehtii, että ei ole kiire mihinkään. Että aikaa ja sen kulumista ei tarvitse pelätä.

47000456 kirjoitti...

heipsis! Tulin kurkkimaan tännekkin, ja ihastuin tuohon banneri piilomajan kuvataustaan..! Tulen nyt tämän uuden löydön luokse varmasti kurkkimaan toistekkin :)

Susadim kirjoitti...

Heippa! Ajatuksella kirjoitat, ihanaa lukea tällaista pohdiskelevaa ja itsetutkiskelevaa tekstiä. Omaa ajatusmaailmaa sopii aina silloin tällöin kyseenalaistaakin, itsekunkin.

14a4:n Hanna kirjoitti...

Uh, miten kaunis teepurkki! Varmasti kimpoaisin sängystä vauhdilla aamuisin, jos tietäisin että pääsen tuollaista purkkia hypistelemään!

Nautin luonnosmaisuudesta, oli kyse sitten piirustuksista, valokuvista, lauseista, ajatuksista tai mistä vaan. Ei valmista, ei lukkoonlyötyä, mahdollisuus muuttua vielä vaikka mihin.

Anonyymi kirjoitti...

Asioilla on tapana järjestyä. Kiirehtiminen ei oikeastaan auta ollenkaan, kun on kyse sellaisista asioista, jotka vain tulevat tapahtumaan ja järjestymään ajallaan.

Luota huomiseen ja tulevaan, malta. Tai niinkuin joku viisas kiinalainen sanoi. Oikeastaan mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään niin kovin tärkeää elämässä. Mutta olisi hyvä, jos jokainen ihminen istuttaisi puun elämänsä aikana.

T. Desiree

Ritva kirjoitti...

totta.

ihan samanmoisia ajatuksia risteilee täälläkin päässä ja risteili jo vuosia sitten, kun purkasin vanhoja kirjoja niteistään ja ompelin käsin niistä "lakanoita" /"kankaita". -ajatus lähti siitä sanonnasta, että lukee toista kuin avointa kirjaa. ajattelin, että mitä tapahtuu kun kirja avataan kokonaan ja harsitaan uuteen uskoon. niin no, sisältö pysyy samana, mutta se lukeminen hankaloituu. niin että mene ja tiedä sitten.
kauniita niistä kyllä tuli. valo siivilöityy käsintehdyn, vanhan paperin läpi tosi kauniisti.
tämmöstä täältä- voi hyvin!

Linnea kirjoitti...

Kiire tappaa viimeisenkin... jonkun...
NIIN kaunista käsialaa.
Minusta on hauska lukea käsinkirjoitettua tekstiä. Se on hitaampaa kuin säntillinen koneteksti. Ja hyvä niin.
Kaikki on hyvin. Oikein hyvin . Tässä. Nyt.

Pilvitarha kirjoitti...

Meidän paikallislehdessä oli juttu 93-vuotiaasta miehestä joka asustaa vuosi sitten valmistuneessa -itse rakentamassaan- talossa. Niin hyväntuulisen oloinen ihminen, perhesuhteetkin kunnossa vaikka yksin asuukin. Eikä kiire minnekään. Mihinkä sitä valmiissa maailmassa.

Juttu sai minussa aikaan oikein syvän onnen tunteen ja tunsin etäistä samankaltaisuuttakin. Sitten huvitti: miten hassua että minultakin osa odottaa jo kiireesti eleitä suuren uran luomisen suhteen sen sijaan että täällä kotona lapsien kanssa... niin, mitähän ne kuvittelevat minun tekevän? Kauhia kiire olis töihin, hoppu nyt menehän siitä jo. Herranen aika, yli kolmekymppinen eikä rahaa pankissa.

Vaan ollappa 93, istuisi oman kodin portailla ja muistelisi (jos huvittaisi) menneitä. Ja voisi olla tyytyväinen. Toivottavasti muistan sitten jotain muuta kuin tilin saldon :)

marika kirjoitti...

Kaikki on aivan hyvin Violet,
ei OIKEASTI ole kiire mihinkään, kyllä ehtii... !

Tuula kirjoitti...

Niin viisasta ja totta, mutta itselleni ainakin kovin vaikeaa. Kaiken pitäis aina olla valmista just nyt, ja aina tuppaa asioista löytymään jotain vikaa. Voi kun osais olla vähän lungimmin!
Hyvää alkavaa viikkoa :)

Liivia kirjoitti...

Mä olen hyvä hidastamaan, suorastaan loistava siinä lajissa. Ongelma onkin, että jään helposti sinne kuoppaan möllöttämään.


Tuo oli muuten hyvä purkkivalinta ainakin kyökkiämme ajatellen:)

Vilijonkka kirjoitti...

Tulin vilkaisemaan josko olisit kommentoinut takaisin, hah, eipä ollut 12 tuntia sitten jättämäni kommentti edes tallentunut.

Sitä minä vain taisin kirjoittaa, että vaikea aihe. Viimeksi eilen kävin syvällisiä keskusteluja tunnoistani, että näinkö tämä elämä lipuu ohitse, mitään ei tunnu tapahtuvan. Minä kun haluaisin aivan kaiken tapahtuva juuri nyt. Että olisin JO toteuttanut ne KAIKKI ideat eikä kukaan (perheenjäsen) häiritsisi armon rouvaa jatkuvalla syötöllä. Että tsemppiä sulle hidastamiseen, minä olen jo luovuttanut sen opettelussa.

Myöhemmin tänään tuli ajatus, että voisiko elämään ottaa sellaisen luova hulluus ja elämä on seikkailua -lähestymistavan? Olisikohan minusta sellaiseen, oikeasti.

violet kirjoitti...

marika; hoen tuota;-)

Tuula; samoin sinulle hyvää uutta viikkoa.

Liivia; meillä menee purkin kauneus "hukkaan" kun se piiloilee tuolla rumassa kaapissa.

Vilijonkka; nämä ovat kans semmosia tulee&menee -ajatuksia. Että joinakin aikoina on aivan paskan hailee koko ajan kuluminen ja toisinaan meinaa saada halvauksen kun kohta on taas loppuvuosi ja sitten on taas kevät vaikka vasta oli kun tapahtuu niin riivatusti kaikkea mutta kuitenkaan ei muka mitään...

Minä en oikein usko että minusta olisi - paitsi pakon edessä. Silloin minusta on ihan mihin vaan, olen huomannut.