maanantai 5. lokakuuta 2009

Kävelyllä








Eilen olin kävelyllä kulmilla missä ihmiset sulkevat itsensä sisään ja muut ulos, missä koirat pitävät vahtia eikä köyhiä näy.
Oli myös tyhjilleen jäänyttä ja surullisesti hajoamassa olevaa, kaikkien unohtamaa ja maatumaan jätettyä. Ja kuitenkin samaan aikaan on niitä, joilla ei ole mitään tai vain kylmä huone ja keittokomero.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitit kauniisti. Se on niin tätä kaupunkia... Katselin lauantaina yhdellä huonolla alueella rakennuksia autosta käsin ohi ajaessa ja ajattelin, että monet niistä näyttävät ihan asuinkelvottomilta. Ihmisiä niissä kuitenkin asui. Konkretisoitui köyhyys. Ja rikkaus, kun parin kulman takana aukeni upea talonyhtiö, missä oli hienot metalliaidat joka puolella rajaamassa kauniisti hoidettua aluetta ja suuret terassit, jotka aukesivat puistomaisen sisäpihan lammelle. Tulee sellainen RobinHood -olo, että voisi hiukan tasata elintasoa, niin että jokaiselle riittäisi edes perusedut...

t.minjo

aurinko kirjoitti...

sun sydan sarkyisi taalla aasiassa.

violet kirjoitti...

Minjo; juuri niin, ihan lähes rinta rinnan, no muutaman korttelin erotuksella ainakin voivat erot olla verrattavissa yöhön ja päivään.
Robin Hood-olo on hyvin sanottu.

Aurinko; tuo on aivan totta, kuule. Olen varma siitä. Mulle tekee koko ajan vaan pahempaa jo täälläkin katsella miten toisilla on niin vähän ettei melkein ollenkaan.

Leena Lumi kirjoitti...

Tämä on ihan samanlaista myös Italiassa. Ja rauta-aitojen takana 'vihaiset koirat'. Lue: siis tehty vihaisiksi. Ei mitään onnellisia lemmikkejä.

Köyhyyden julmimmat kasvot näin Pariisin kalleimmalla ostoskadulla, sillä missään en ole nähnyt niin paljoa kerjäläisiä. Ja kontarsti oli tosi kova isolla rahalla ostavan ja hyvinpukeutuneen menestyjämassan ja kadulla asuvien lasten välillä.

Ansku kirjoitti...

Kun katsoin ensin vain kuvia, alkoi naurattaa tuo piikkilangan päällä oleva kangassuikale; "Kenenköhän housuntakamus tuohon on tarttunut..."

Tekstisi lukemisen jälkeen tuli surullinen mieli. En kestä yltäkylläisyyttä, siis siinä mielessä kuin hyvin varakkaat yltäkylläisyyden käsittävät. Minulle (ja luultavasti myös niille kylmän huoneen omistaville) yltäkylläisyys kun on vähemmän, mutta tärkeämpiä asioita. Enkä koskaan haluaisi olla niin varakas, että minun täytyisi kiertää tonttini piikkilangalla.

Maailmassa on aivan liikaa eriarvoisuutta. Toivottavasti en tule tuolle ajatukselle koskaan sokeaksi.

violet kirjoitti...

LeenaLumi; yksi syy miksi taas ajattelen tätä enemmän on varmasti myös tämä taannoinen matkani Pariisiin. Emme kaikista kalleimmilla alueilla kierrelleetkään, mutta kuitenkin, näkeehän sielläkin yhtä ja toista.

Ansku; korjaan että kangasriekala on kuiva lehti, mutta ajatteles jos se olisikin kangasriekale, sehän olisi vielä hienompi;-)

Tavallaan ymmärrän koko ajan hiukan paremmin anoppiani, joka syytää rahaa köyhille. En ole ollenkaan varma paneeko hän kohteisiin joissa apu todella menee oikeaan paikkaan ja perille, mutta alan ymmärtää sitä mitä hän tuntee köyhyyttä ja kurjia näkiessään. Ettei melkein pääse yhdenkään ohi.

Vaan raskaaksi käy asian miettiminen koska minäkään en edes ruokakauppareissua voi tehdä näkemättä hattu kädessä makaavia. Syitä on monia varmasti mutten usko kenenkään muuten vaan siellä....

Sonja kirjoitti...

Tuttua myös täällä Puolassa. Niin kauniita kuvia ja teksti!

Vilijonkka kirjoitti...

Aurinko kommentoi asiaa. Toisaalta monen köyhyys tuntuu Euroopassa niin turhalta, johtuu pelkästään yhteiskuntien välinpitämttömyydestä. Tällaisissa kehitysmaissa, miksi Kiinankin luen, suurimman osan köyhyyttä ei kerta kaikkiaan vain vielä olla kyetty poistamaan, koska köyhiä on niin tolkuttomasti. Sentään 400 miljoonaa ollaan maassa jo nostettu ylös köyhyydestä viimeisten 15 vuoden aikana. Mutta esim. Pariisin kodittomien elinolosuhteita en yksinkertaisesti pysty käsittämään. hteiskunta sulkee silmänsä ja avustusjärjestöt jakavat Decathlonin telttoja talven viimalta suojaamaan. Huh huh. Vaan enpä itsekään mitään tehnyt.

pikkujutut kirjoitti...

Tuttua, tuttua.

Pakolaisleireja, koyhyytta, valinpitamattomyytta. Jossain kohden on pakko vetaa raja oman itsensa suojelimiseksu, silla ulkona ei voi liikkua nakematta noita kaikkea.

Mutta mita teen vai teenko mitaan.Se riippuu paivasta. Ostan ylimaaraista leipaa, jonka seuraavana paivana laitan roskapussin paalle, jotta roskien keraaja sen voi ottaa pois siita. Rahaa annan silloin talloin. Vanhat vaatteet kiertavat pakolaisleireille.

Kaikista turhautunein olen avustusjarjestoihin, joiden toimissa olisi paljon korjaamisen varaa.Mutta minkas teet, yksinani taalla taistelen tuulimyllyja vastaan :).

violet kirjoitti...

Sonja; no niin on varmaan sielläkin. Onkohan mitään kolkkaa missään mihin ei tämäkin epäkohta ulottuisi? Toki erot eri puolilla maailmaa ovat suuria mutta ihan tuntematon asia ei liene missään se ettei tasan käy....

Vilijonkka; totta töräjät.
Mulle sanoi kerran yksi ihminen (kun näistä puhuttiin) aika ivalliseen äänensävyyn että mitäs rouva sitten itse tekee asian hyväksi? Sanoin suoraan että en oikeastaan mitään paitsi pidän ehkä jonkun verran melua ja keskustelua yllä. Uskon senkin olevan tärkeää. Voi olla tärkeämpääkin kuin se, että syytää vaikkapa rahaa kanaviin jotka eivät viekään perille.

Pikkujutut; kyllä, raja on vedettävä jo itsesuojelun nimissä. Ei sellainen henkinen lamaantuminen asian edessä mitään edes auta. Kaikkia ei pysty auttamaan vaikka monia saattaisi pystyäkin.

Nuo esimerkkisi ovat hyviä. Minulle on käynyt tosin joskus niin, että kun olen antanut ruokaa sellaiselle joka istuu "j’ai faim" (minun on nälkä) lapun kanssa, niin vihat olen häneltä saanut päälleni. Yksikin nainen melkein heitti sillä banaanilla jonka annoin. Että semmonen nälkä siinä tapauksessa.

Mutta siis juur eilen ihmettelin näkemiäni valtavia tyhjiä taloja, joita voisi kai muutenkin käyttää kuin seisottaa rapistumassa. Tai ei siis kai voi, koska ne tietty omistaa joku rikas joka ei edes muista että ai niin semmonenkin siellä on...noin kärjistettynä.

Näin kerran ohjelman siitä miten asunnottomat Pariisissa valtasivat tyhjillään olevia taloja. SIinä tuli ilmi se ihmeellinen tosiasia että näitä "unohtuneita" rakennuksia todella on. Että joku öky esim. on kuollut eikä rakennusta ole testamentattu mihinkään tms.

Outi kirjoitti...

Tykkään niin kovin tästä sun vakavamietteisestä syksynä. Muistan toki, että takana on huolta ja että se ei ole tykkäämisen asia. Mutta pohdit niin kauniisti. Ja kuvissasikin joku outo rauha tai kysymys, joka jää kaihertamaan. Luin muutaman postauksen putkeen, kommenntini siitä. Toivottavasti saat vastauksia. Vai kaipaatko edes niitä? Onko tärkeämpää kysyä?

Merja kirjoitti...

Kerjääjiä näkyy myös täällä. Seisovat vilkkaiden katujen risteyksissä, niin että valoihin pysähtyneistä autoista voidaan antaa rahaa käteen (jos joku haluaa antaa).

En ole antanut, koskaan. Yleensä nuo ihmiset näyttävät normipukeutuneilta eivätkä kauhean hätääkärsiviltä. Olen kuullut että aika usea heistä on narkkari, käyttää rahat sitten seuraavaan annokseen..

Ja vaikka täällä talous onkin huonossa jamassa, työpaikkoja on yhä avoinna. Jatkuvasti. Joka paikassa. Sellaisia joihin ei tarvitse mitään erityistä koulutusta.

Musta vain tuntuu että nuo ihmiset oikeasti voisivat tehdä työtä jos niin haluaisivat.

Liivia kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
violet kirjoitti...

Outi; ehdottomasti on tärkeämpää kysyä. Omalla kohdallani se on nyt näin. Ja ne vastaukset...suurimman osan löydän varmasti itse ja itsestäni. On aika kuunnella niitä.
Pelkään että saan asiat kuulostamaan jopa hiukan liian dramaattisilta sillä tosiasia on, että kaikki on aivan hyvin. Uskoakseni.
Kuten Pretty Ginghamin kommenttilootassa juuri sanoin niin tämä syksy on nyt jotenkin vakava. Sen ei tarvitse tarkoittaa että surullinen mutta vakava se on. Ainakin nyt juuri ja toistaiseksi.

Merja; on ihan totta että on niitä jotka voisivat jos haluaisivat.
Mutta sitten niitä muita on kanssa.
Ja etenkin lapset mua sattuvat oikein sydämeen koska ne nyt eivät ainakaan töitä voi tehdä eikä ole tarkoituskaan. Mutta helekatti kun ne pannaan kanssa kuppi kädessä metrossa keräämään (ja se aikuinen huutaa että mene koko vaunu vaan läpi) eivätkä ne penskat varmaan paljon asiaansa voi auttaa.

Päivi kirjoitti...

Hassua, että minäkin ensin katsoin tuon oranssin olevan piikkilankaan tarttunut vaatteen riekale :)
Vakavistakin pohdinnoista huoliatta kaunista syksyä!