keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Muisto pimeästä

 

 


Olen niin paljon joutunut pudistelemaan päätäni viime aikoina. Ei marraskuun kuulu olla tällainen. Ei täälläkään, vaikkei tänne pakkasetkaan kuulu. Mutta että plussaa viisitoista aina vaan ja Korsikalla uidaan ja maataan rannalla. En jaksaisi jauhaa säästä kuin vanha muori mutta kun se on niin kummallinen. Se sää.

Tuli mieleen juuri tänään ja lapsillekin kerroin:
kun olin suunnilleen sen ikäinen kuin he nyt menin isää töistä vastaan. Sovittiin että siihen Stockan joulukuusen viereen. Vanhan Stockan, Tampereella. Hiippailin sinne puoli viideksi ja oli niin pimeää että hiivatti sentään. Autojen lamput ja mainosvalot tekivät maisemasta jännittävän ja joulu oli ihan lähellä jo. Otin jo lapsena asiat aika kirjaimellisesti ja olin aika tosikko ja siitä seuraa että seisoin melkein kiinni sen kuusen rungossa.

Sitten mentiin ostamaan minulle talvisaappaat Otrasta koska isä sai sieltä jotakin alennusta jollakin kortilla. Kotiin tullessamme oli vieläkin pimeämpää jos se vain on mahdollista edes. Ja lunta oli paljon ja se piti ääntä ja voin muistaa sen äänen aina vaikkei sitä ole oikein moneen vuoteen saanut kuullakaan.

Ja miten nyt: niin kuin jo sanoin, ei ota talvi tullakseen vaan pelleilee mutta tiedän jo tämän kirjoittaessani että kun nyt tämän sanon niin huomenna on maassa hanki ja järvet jäässä koska minulle käy aina niin.

(Olen äärimmäisen hämilläni siitä että huomaan kaipaavani sellaista seitkytluvun lumitalvea mutta samaan aikaan mietin että olisipa vinhaa kun minkäänlaista talvea ei tulisi ollenkaan. Mitä tässä nyt enää voi sanoa?)

15 kommenttia:

Niina ♥ kirjoitti...

Kyllä täälläkin sitä lunta kaipaillaan kovasti muttei niitä -35 kaksi viikkoa putkeen pakkasia. Olis maisema niin paljon kauniimpi kun olis lunta.

Katilein kirjoitti...

Minä en talvea niin ajatellutkaan, ennen kuin tulin itse äidiksi. Nyt huomaan, että minäkin kaipaan sellaista 80-luvun alun lumitalvea. Oli materiaalia rakentaa vaikka mitä! Yksi vuosi lunta tuli niin paljon, että isä kaivoi käytävän naapuriin. Kun kuljin käytävässä, minusta ei näkynyt edes pipon tupsua. Se oli jännittävää.

Haluaisin samanlaisia kokemuksia lapsilleni. Toisaalta, mitä he eivät tiedä ja tunne, sitä he eivät osaa kaivata.

Tuo lapsuusmuistosi oli kiva lukea. Oikein eläydyin mukaan sinne kuusen juurelle.

Tanja kirjoitti...

Minäkin muistan sen miten lapsena käveli lumessa ja lumi narskui talvisaappaiden alla. Joinakin talvina lunta oli niin paljon, että kun katsoi alakerran ikkunasta ulos oli lumi ikkunan alareunan tasolla. Voi niitä lapsuuden talvia. Eläydyin kovin tarinaasi :)

Follow your dreams kirjoitti...

Täälläkin eläydyin ihan tarinaaasi.

Muistan lapsuuden joulut
ja lumen ne isot penkat
lunta<3

Hollannissa kaipaa sitä valoisuutta
kans
kun ei ole lunta
ja sataa sitä ihanaa vettä
vain;)

Jamelia

Freya kirjoitti...

=D Sanotaan vaikka, että hauska kissa eka kuvassa, jos se nyt on kissa. Niin sen näen.

Lunta saa tulla ja paljon, mutta kovista pakkasista ei olisi niin väliksi. Ei ole kiva, kun nenää nipistelee.

Mirja kirjoitti...

Täällä oli viime talvena lumitalvi, oikea sellainen, lapset menivät kouluunkin pulkilla ja luistelivat harva se päivä. Se oli ihanaa...Toiveissa oiisi samanlainen talvi tänäkin vuonna.

Mikään ei ole masentavampaa kuin pimeä, lumeton talvi.

Punamulta kirjoitti...

Minäkin kaipaan kunnon talvia... Jos kerran talvi pitää olla, se olkoon runsasluminen, pakkasta tasaisesti, ettei ole liukasta, märkää, loskaista, pimeää, synkkää...

Muistan myös kuinka alle 10-vuotiaana tehtiin käytäviä lumen alle ja kuinka harjoiteltiin puolivoltteja hangella...

Jos ei pääse talviunelmiaan toteuttamaan Espanjaan, pitäisikö sitten muuttaa aina talviksi Pohjois-Suomeen? Kokea kiireetöntä oikeaa talvea...

Tuliko teille jo enemmän talven tuntua kuten arvelit?

P.S. Jos voisin, lähettäisin sinulle niin mielelläni lanttulaatikkoa :). Sitä tehdään ensi viikolla. Äitini sen tekee ja se on HYVÄÄ........

Sanctuary kirjoitti...

Minä en kaipaa talvea oikeastaan lainkaan, en tykkää kun varpaat palelee enkä lumen jälkeisestä vääjäämättömästä sohjosta. Mutta haluaisin kieltämäti jouluksi postikorttimaiseman, ja kenties helmikuuksi myös, kun aurinkokin paistaa ja hanget hohtaa :)

Vilijonkka kirjoitti...

Joo kato se varmaan on niin, että aina haluaa mitä ei saa. Kuten niitä 70-luvun hurjan hienoja talvia, jolloin hyppelin omakotitalomme katolta lumihankeen, luvan kanssa! Ja viimeksi kuusi tuntia sitten huristellessani lavamopolla lapsia kouluun mietin hiljakseen, että millaistakohan olisi tosiaan asua maassa, jossa ei olisi näin hirveän kylmää ja viimaista. Mulla oli untuvatakki huppuineen visusti kiinni, housujen alla pitkikset, turkishanskat, pipo, kaikki mahdollinen varustus ja olin jäätyä siihen satulaan. Koskaan ei ole hyvin, kait.

violet kirjoitti...

Niina: joo ja kato mun on hyvä olla kaipaavinani koska tiedän etten saa mitä kaipaan kuitenkaan!

Katilein; juuri tuollaisia muistoja on tullut päähän ihan pommittamalla nyt viime päivinä. En oikein tiedä mistä ne nyt kaikki tulee.
Oikein sattuu kun nämä mun muistelevat ihan onnessaan vaikka kuin kerran Hollannissa oli "niin paljon lunta" ja tekivät lumiukkoja talon edessä nurmikolla. Tosiasiassa lunta oli ehkä 20 senttiä (sellaista märkää lössöä) mutta jo tuokin teki niin kovan vaikutuksen että vuosien päästä muistavat vielä.

Tanja; narskui tai sitten kovalla pakkasella oli ihan hiljaista. Muistan miten lumen ääni muuttui lämpötilan mukaan.

Follow ect.:Hollannissa juu kun vettä paiskaa,,,kuten täälläkin. jostakin tilastoista luin että Bwlgiassa en sadepäiviä vuodessa vielä enemmän! Nyt on kyllä ollut tosi kuiva syksy.

Freya; ehdottomasti kissa minustakin ja oli niin hassu että otin kuvan aurinkoisena sunnuntaina kun kävelin ympäriinsä ja mietin että onpa syksy!

Punamulta; ei tänne mitään lunta tullut eikä ole edes lähellä. Oikeastaan olen ihan tyytyväinen koska sen tietää mitä se olisi sitten. Yksi päivä kaikki sekaisin (bussit myöhässä, ihmiset ei osaa ajaa) vaikkei lunta olisi kuin 5 senttiä ja sekin loskaa.
Että plus 15 vaan nytkin.

Mutta tuota olen juuri miettinyt että pitääkö etelä-Suomestakin kohta lähteä lunta katsomaan kuin eksoottista ilmiötä jonnekin ylöspäin?

Älä paa lanttua postiin;-) MEnee huonoksi vaikka uskon että hyvää alunperin onkin. Olen parina vuonna tehnyt ja teen tänäkin vuonna taas. Emme ole joulua kotona mutta eihän sitä tarvi silloin syödä.

Sanctuary; no rehellisesti sanottuna...en minäkään.
Tähän on tultu; postikorttimaisema vain kelpaa meille;-)
Hiihtolomalla tiedän pääseväni lumeen viikoksi. Uskon että se riittää koko vuodeksi.

Vilijonkka; totta kai haluaa sitä mitä ei saa eikä koskaan ole hyvin! Tää on lähtökohta!

Hyvä mun täällä ruikuttaa lapsuuden talvien perään kun ei ole riskiä että sellainen enää uudelleen tulisi, millään tasolla.

MaaMaa kirjoitti...

Pari vuotta sitten olin helmikuun alussa Suomessa. Espoossakin oli lunta mieletön määrä ja päätin että nyt peuhaan ja möngyn kuin lapsena. Tein enkeleitä, ja kuperkeikkoja. Rakensin lumilinnan alun, heitin lumppareita, sain lumipesut. Jäädytettiin vettä sangossa ja tehtiin jäälyhdyt. Ja narskutin pakkaslunta kengänalla sydämen kyllyydestä; se suorastaan kirskui kimeästi koron alla. Ihana ääni!
Peuhaaminen oli NIIN IHANAN HAUSKAA että meinasin itkeä ilosta!

...mutta vaikka kuinka olisi lunta niin tuskin sitä ihan joka päivä (ainakaan;)) siitä noin nauttisi; kiroaisi vaan.

Iiris kirjoitti...

Ja mun Afrikassa teini-iän kynnykselle kasvanut kuopukseni inhosi narskuvaa lunta yli kaiken: "kuin styroksia kenkien alla."

Neiti Nimetön kirjoitti...

Tästä tuli mieleen lapsuden huhtikuut. Se kun lumi rupes sulamaan katoilta ja räystäät tippumaan. Huhtikuun alussa mun synttäreiden aikaan ei välillä nähnyt ikkunasta ulos kun kinos peitti puolet näkymästä. Ei taida enää tällaista tulla.

Ihanan symppis jotenkin toi koko sun juttus :)

Miia-Rebekka kirjoitti...

Minä oon sitä mieltä, että kun kerta talvi kuitenkin tulee, niin tulis sitten kunnolla. Kunnon hanki ja pakkaset. Sellaiset talvet kuin lapsuudessa 80-luvulla. Valokuvistakin näkee kuinka lumilinko heitteli tieltä lunta yli metrin korkeuteen. Minä pieni tirppa niihin kasoihin kaivoin tunneleita siskon ja veljien kanssa. Samanlaiset lapsuuden talvet haluaisin nyt omillekkin lapsilleni.

violet kirjoitti...

Maamaa; niin kiroaisi. Olen varma!

Iiris; ymmärrän tuonkin.

Neiti NImetön; joo, tippuvat räystäät ovat muistissa;-)

Miia-Rebekka; Suomeen ne "kuuluisivatkin", tuollaiset talvet.
Tai ovat ainakin kuuluneet.
Täällä ei ole ihan sama asia.