Kun tulin aamulla postista näin miten mies lyhistyi kadulle. Ei kaatunut vaan putosi alaspäin aivan hiljaa. Ei mitään kuulunut. Ihmisiä tuli paljon ympärille. Puhuivat hänelle, soittivat (ambulanssia, arvaan) ja yrittivät nostaa. Häpesin itseäni kun en muuta voinut kuin seistä käsi suulla. Ei sitä varmaan kukaan huomannut ja hyvä olikin että keskittyivät ihan toiseen ihmiseen.
Se oli vanha setä joka sattuu usein samaan aikaan lähikauppaan. Pari kertaa olen hänelle antanut ylähyllyn tavaraa koska hän ei ole kovin suora enää. Vanha setä jolla on kauniin siniset samettihousut. Jonkun isä, mies, vaari, jonkun poika.
Tiedän että kuva säilyy mielessäni pitkään. Setä jolla on kauniin siniset samettihousut vajoaa hitaasti alaspäin katuun asti. En oikein tiedä miksi mutta minulla on pala rinnassa edelleen. Ajattelen koko ajan: jonkun isä, jonkun mies.
24 kommenttia:
Ei kiva, ei.
Itse näin jokin aika sitten kun vanha nainen kaatui kadulla rollaattorinsa kanssa, käveli jalkakäytävällä joka vietti hieman alaspäin. Ilkeintä oli kun hän jäi paikalleen makaamaan liikkumatta. Onneksi ambulanssi oli nopeasti paikalla ja mummokin jo tajuissaan.
Mutta näen kuvan edelleen mielessäni.
Vanha mies sinisissä samettihousuissa vajoaa alas, putoaa tuntemattomaan...tulee avuton olo ja itsessäkin huojahtaa: mikä hänen on? Selvisikö hän?
Ja kirkastuu: Meille kaikille voi tapahtua milloin tahansa mitä tahansa.
Paevi; tähän tuli kanssa heti paljon apuun ihmisiä. Mutta se näky oli ihan epätodellinen. Hän vain...laskeutui maahan.
Leena LUmi: ja kun minusta tuntui että melkein "tunnen" hänet...ihan vaan kun samassa kaupassa toisinaan näen.
Ajattelen että tuolla minä itse tai joku läheinen. Jäin pitkäksi aikaa katsomaan vaikka ärsyttää kaikki tuijottajat. Tuntui että on pakko saada nähdä että apu tulee ja mies pääsee sairaalaan.
Ja nyt ajattelen että miten kävi.
Nämä on näitä(erittäin painavalla sävyllä ja vakavalla ilmeellä).
Olen paristi sattunut tuollaiseen tilanteeseen, toisella kerralla jouduin oikein toimimaan, soittamaan ambulanssin ja antamaan ensiapua. Mies selvisi ja mulla oli oikein sankarillinen olo, mikä tietenkin sivuseikka.
Mutta siinä oli mua ennen paikalla ainakin viisi muoria päivittelemässä ja sanoivat olleen siinä ainakin 10 minuuttia jo. Kun aloin ääneen ihmettelemään miksei ambulanssi jo tule, muorit sanoivat pokkana ettei kukaan ole edes soittanut. Tyhmä minä pidin itsestään selvänä, että ensimmäiset soittavat.
Paleten tähän sinun tapaukseesi, toivon tietysti, että mies voi jo hyvin, mutta jos on jo tosi vanha, niin minusta tuo on hyvä tapa mennä. Parempi ainakin kun moni muu yleisimmistä.
Teki minutkin surulliseksi...elämä on niin ohuessa langassa kiinni.
T. Desiree
Laitapuolen nainen seisoo Düsseldorfissa sillankaiteen vieressä alas jokeen katsoen. Vajoaa yhtäkkiä hiljaa alas katuun ja jää siihen makaamaan. Mitä teimme me, minä ja toinen tyttö? Lähdimme juoksemaan kauhuissamme pois päin. Onneksi oli lähellä muita, jotka juoksivat melkein yhtä nopeasti paikalle. Asia on vaivannut minua nyt jo muutaman vuosikymmenen. Aivan säpsähdin, kun luin juttusi.
Mullakin tuli suru silmään, kun tämän luin.
Myötätunto on mullakin aina vahva, kun joku menettää jonkun. Jokainen on jollekin Joku.
Toivottavasti omaisensa menettäneillä on voimaa katsoa sydämeen ja huomata, että se jota he surevat, on tuonut heille paljon iloa.
"It's better to die on your feet, than live on your knees"
-Delores Ibarruri-
Pala tuli kurkkuun täälläkin kun luin kirjoituksesi.
Pakko laittaa toinen vielä:
"You don't get to choose how you are going to die. Or when. You can only decide how you're going to live. Now."
Sinä kirjoitat todella kauniisti.
Tilanne on varmaan ollut aika hurja, onneksi paikalle saatiin apua.
Tuo mielikuva jää varmaan mieleesi pitkään. Toivottavasti pala hellittää jo.
Liivia: no johan oli mummuja....Niin, jos tuossa lÄhtö tuli niin ihan totta, paljon huonompiakin tapoja on.
Desiree: ei mua kuoleminen niinkään pelota vaan sitä edeltävä avuttomuus ja muista riippuvuus. Eli saappaat jalassa lähtö on siinä mielessä toivottavampi.
Clarissa: ymmÄrrÄn sÄpsähdyksesi!
Maamaa:kirjoitat kauniisti ja sulla on aina näitä hyviä sitaatteja. Mutta en siis tiedä miten tässä tapauksessa kävi.
Riikka: no voi..sitä en halunnut lukijoille.
Katilein: kiitos. Tilanne ei ollut ollenkaa hurja. Se oli rauhallinen, melkein kaunis ja hiljainen, kuin pätkÄ elokuvaa jos noin voi sanoa.
jos olisi kuulunut edes pieni huuto kun hÄn putosi. Ei mitään. Kuin tanssia.
Kesalla Suomi-naapurimme 97-vuotias mummo kaatui satuttaen otsansa. Vielakin muistan tilanteen elavasti.
Taalla joudun katsomaan muualle silla jos apuun menen voin joutua pian maksumieheksi.
Minkä hidastuksen osasit maalata! Mielessä minulla nyt ihan tarkkaan miten mattavalo ehkä taittui housujen pinnasta, hetken hiljainen katu ja sitten vasta ihmisten reagointia.
Ilmaisit näkemäsi hyvin hienosti.
Jollei pappaa enää kaupassa näy niin ehkä tuo oli kuitenkin aika kaunis tapa lähteä,armelias ainakin,suorilta jaloiltaan,ei kuukausia,vuosia vuodeosastolla käännettävänä.Mutta tuo mitä sanoit,jonkun mies,isä,poika..Koskettaa.
Jotenkin samalla todella surullista, mutta siitä pehmeydestä minulle tulee hyvä olo...että siis pystyy kaatumaan tai vajoamaan pehmeästi...jos nyt jotain positiivista tuostakin voi löytää.
pikkujutut; toi on ihan kamalaa mitä sanot..että jos menisi apuun joutuisikin maksumieheksi!
maijja; vähän noin se meni..
Tanja; kiitos. Saatoin olla jo valmiiksi aavistuksen melodramaattisella mielellä joten "näin enemmän".
Rimpsukaisa; niin...olen nyt 2,5 vuotta ja ylikin käynyt samassa ruokakaupassa joka on sen verran pieni että vakiasiakkaista moni on jäänyt mieleen. Katselen nyt näkyykö häntä enää.
Punamulta; kai hän pani vastaan muttei jaksanut sitten. Olen mää niitä ryminällä kaatumisiakin todistanut.
Kauniisti kerroit tästä herrasta. Jonkun isä, jonkun mies. Jonkun vaari. Herättää tunteita. Ja jää ihmettelemään. Elämää ja kuolemaa. Samaa maagisuutta on syntymisessä. Ei voi kuin ihmetellä.
Minulla hieno uni viime yönä. Siinä sinä, maijja ja minä olimme art director -ryhmä jossain elokuvassa, jota siellä Brysselissä kuvattiin! Unelmahomma! Unelmatyökaverit!
Syysleimu; Kai tässä on sitäkin että tiedän itse olevan tuskallisen kaukana omista vanhemmista ja ties vaikka he joku kaunis päivä putoavat kadulle.
Tanja; no sa muuta! Loistojuttu kerta kaikkiaan. Tuliko hyvä leffa?
Täytyypä tulla vielä sanomaan, että tekstistäsi välittyi kyllä tilanteen jonkunlainen hitaus ja rauhallisuus. Minulle tuli hieman unenomainen olo. Käyttämäni hurja-sana oli siinä mielessä väärä. Itse tulen ajatelleeksi suurimman osan mieleenpainuvista tilanteista "hurjana", vaikka niissä ei olisikaan vauhtia tai ääntä. Sellaiset tilanteet, jotkat saavat sisällä aikaan suuren reaktion tuntuvat hurjilta. Kieli on ihmeellinen juttu.
Minähhii sielä brysselisä ollu viime yönä? ja vieläpä lehvahommisa? voe!
Katilein: kieli on tosiaan ihmeellistä. Olisko sinun "hurja" sitten vÄhän kuin minun "huima"?;-) Voi tarkoittaa eri yhteyksissÄ melkein mitä vaan...tai siis että jokin on ollut erityisen koskettavaa, vaikkapa.
Maijja: lehvahommissa hyvvinnii.
Saan nähä koska on ensilta.
mulle monet onnettomuudet konkretisoituu juuri noin. Jonkun äiti, jonkun tytär, jonkun rakastettu, jonkun ainoa ystävä....ja sitten sitä hetken taas katsoo kiitollisempana omiaan...
Lähetä kommentti