maanantai 25. tammikuuta 2010

Mistä tulevat








Minulla on kausia jolloin muistot pulpahtelevat jatkuvalla syötöllä tajuntaan eivätkä tunnu noudattavan minkäänlaista logiikkaa. En osaa enää nähdä mielleyhtymien taakse enkä ymmärrä mistä mikin kumpuaa. Öisin unet jatkavat siitä mihin päivällä ei ollut aikaa.  

Eilen tuli jostakin syystä mieleeni suolampi jossa uin lapsuudenystäväni kanssa. Sen vesi oli jäätävän kylmää eikä lammessa tuntunut olevan rantoja ollenkaan.  Sinne mentiin kelluvaa laituria pitkin ja lammen reunat olivat höllyvää kasvistoa. Ystävän isä sanoi: tämä lampi on pohjaton. Silloin minusta tuntui että se imee minut pohjaansa - vaikkei sitä olisikaan. 

36 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

No jo meni synkäksi, hui. Tavallaan myös runollinen muisto.

Muistot ovat kyllä suuri rikkaus. Ajatella jos menettäisi muistinsa ja sen myötä muistonsa. Eräs tuttuni joutui onnettomuuteen ja hänen elämästään katosi näin myös muutama vuosi sisältäen yhden lapsen olemassolon. On todella vaikeaa kuvitella millaista se olisi. Onneksi vielä muistan kaikki lapseni, oman lapsuutenikin joten kuten. Nauttikaamme näistä muistettavista hetkistä ja kaikista muistoistamme! Tulipa paatoksellinen kommentti.

violet kirjoitti...

Vilijonkka; myönnän että mulla on lievä taipumus melodraaman puolelle mutta tämä muisto ei ole synkkä!

Se on erittäin voimakas, hajuineen kaikkineen. Hiukan pelottava, koska se paikka nyt oli sellainen.

Mitä ihmettelen on se että se tulee säännöllisesti mieleeni. Yritän miettiä onko se jonkun symboli vai ylipäätään vaan asia joka on tehnyt suuren vaikutuksen eikä siksi tunnu katoavan.

Tuo kertomasi pani miettimään.
Hyvin vaikea kuvitella millaista tuollainen olisi.

Niina K ♥ kirjoitti...

Kuulostaa eräällä lailla tutulta. Minulla on viimeaikoina pulpahdellut mieleen keskusteluja / lauseita monesti juuri sellaisia pätkiä jotka olen käynyt jo kuolleiden tuttujen taikka sukulaisten kanssa. Ehkä se on jotain alitajuista kaipaamista tai jotain. Jokatapauksessa mukavaa ja kamalaa saman aikaisesti.

Sooloilija kirjoitti...

Suolampi - hui!
Kuvitus hienoa!

Minä uin lapsena kavereiden kanssa hurjasti virtaavassa joessa: muistan, että se oli yhtä rimpuilua. Pohjassa oli teräviä kiviä ja virta vei, mutta jostain syystä hauskaa oli! Eikä ollut vanhempia vahtimassa rannalla. Eiväthän ne 70-luvulla olleet.

uuvee kirjoitti...

alimmaisen kuvan kohdalla on pakko haukata ilmaa ja sitten pidättää. kaunista.

Helinä kirjoitti...

Jännittävä, vähän pelottavan kaunis lapsuusmuisto.
Mieleen nousi aika kiehtovia kuvia tarinastasi..

Pelkäsin lapsena soita kuin ruttoa koska ystäväni äiti kertoi meille monta kertaa tarinaa suonsilmään uponneesta pikkutytöstä joka ei ollut totellut kieltoa mennä yksin suolle.

Ja nämä sumukuvat! Mahtavia.
Alimmasta pidän erityisesti.

pikkujutut kirjoitti...

Ihania kuvia.

Hyvä, että muistosi ei ole synkkä vaikka lukiessa tulikin sellainen olo. Synkkyyttä on ollut tässä päivässä ihan riittämiin.

Neiti Nimetön kirjoitti...

Uskon, että unet ja muistot ovat alitajunnan hyrräämistä. Jotain loksahtelee ja kuplii siellä pinnan alla mihin emme voi aina itse vaikuttaa.

Mieletön tuo lasikuva!

inke kirjoitti...

Iiiiiiihana tuo alin kuva.

Ja toki ylemmätkin, mutta pakkanen pännii jo niin paljon että talviset kuvatkin vähän ahdistavat :)

Liivia kirjoitti...

Ja mulla tuli HETI mieleen tästä Monica Fagerholmin kirja Amerikkalainen tyttö.

Jestas, mitkä kuvat. Tykkään kaikista, mutta RAKASTAN alimmaista!

PikkuBertta kirjoitti...

Ehkäpä sinä olet vasta nyt tajunnut,kuinka vaarallista siellä on ollut käydä uimassa ja käyt sitä pelkoasi läpi,mitä olisi voinut käydä.
Unet ovat sellaisia alitajunnan jatkeita.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla oli myös metsälampi lapsuudessa. Se oli jännittävä paikka, vaikka ei suota ollutkaan. Se oli vain jotenkin sellainen jäänne oikeasta luonnosta, vaikka aikuisen mittapuusta se taisikin olla vain pieni lätäkkö. Lapsuudessa jännitystä toi erikoiset asiat. Ehkä se liittyi siihen mielikuvituksen määrään, että varoitukset muuttuivat ajatuksissa oikeiksi mahdollisuuksiksi.

Muistoja virtaa täälläkin. Joskus sellasiakin mitä ei niin viitsisi muistella. Onneksi kuitenkin suurimmaksi osaksi mukavia.Öihin ne eivät ole siirtyneet. Minulla öihin tulee nykyhetki ja elokuvat enemmänkin... Eläydyn kai vieläkin niin voimakkaasti. ;-)

t.minjo

Pellon pientareella kirjoitti...

Jänniä asioita, muistot. Haluavatko ne kertoa meille jotain, mitä. Voiko niitä käyttää välineinä kasvuun, oivaltamiseen, muutokseen. Lukiessani nyt tuota (maailman parasta!) perfektionismi-kirjaa tulee myös mieleen paljon muistoja. Monet niistä kirjan viisauden kanssa auttavat vapautumaan kahleista, esteistä joissa on ollut kiiinni.

Minäkin pidin ihan hirveän paljon alimmaisesta kuvasta.

Kirjailijatar kirjoitti...

Ihania puita. Odotin, että ne rupaisivat tanssimaan silmieni edessä. Tuli mieleen joku venäläinen näytelmä...Muistot ovat ihania (eivät tietenkään kaikki). Minä tykkään muistella, minulla on vain niin onnettoman huono muisti. Mutta jotkut tilanteet ja paikat muistan kyllä todella hyvin. Lapsuuteen kuuluu muutama tärkeä paikka, joihin liittyy hirveästi muistoja. Minä jotenkin kiinnityn paikkoihin. Tuntuu, että niihin voi palata vain laittamalla silmät kiinni. Ihana postaus.

Junika kirjoitti...

Ooooo.
Tämä oli ihanan synkkä postaus.
(vaikka ei ollut sitä).

Oletko piilogootti? ;-)

Linnea kirjoitti...

Minulla erityisesti tuoksut tuovat muistoja päähän vuosienkin takaa. Sain joululahjaksi pesuainetta, jota eräs ystävä käytti 15 vuotta sitten. Nuorruin sitä haistellessa :-)

Tintti kirjoitti...

Joku mua paljon fiksumpi on sanonut, ettei elämä ole menneet päivät, vaan hetket, jotka ovat jättäneet meihin jälkensä. Vaikka muiston. Selvästikin sun alitajunta tekee nyt kovasti töitä, pian voisi olla hyvä hetki istua tyhjän maalaustelineen eteen...

Nuttu kirjoitti...

Mulle tuli kuvauksestasi mieleen Jayne Anne Phillipsin romaani Suojelus. Sama tunnelma.

Katja kirjoitti...

Yleensä nuo muistot tahtovat sanoa jotakin. Sellaisia esimerkiksi, että käytä meitä. Kirjoita tai maalaa.

Meillä oli mökki tuollaisen suolammen rannalla, kun olin lapsi. Olin hukkua ihan rannassa sen hetteiseen pohjattomuuteen. Jostakin syystä tuo miljöö alkoi vaivata mieltä lasten synnyttyä. Oli lopulta pakko mennä käymään siellä. Sellaista (eheyttävää?)menneisyysmatkailua.

P.S. Tykkään kovasti noista tammikuun pelloista aiemmassa tekstissäsi. Ihan mielettömät upeat! Niin minun sielunmaisemaani.

Anonyymi kirjoitti...

oppineet paljon

marika kirjoitti...

Hienot kuvat Violet!
Edellisen postin peltokuvista tykkään kovasti... surulliset kuvat ja samalla niin kauni(i)t!

Suolampi tarina on pelottava, ehkä siksi että suo on minun päässä vaarallinen paikka... pohjaton!

Voimia sinulle tammikuun kanssa, kohta on helmikuu :)

Leena Lumi kirjoitti...

Tulit siinä unessa mun luo ja sanoit, että sulla on nyt paha sairaus, mutta nyt se on liekattu pois. Sanoit: Katso, näin hieno arpi. Ja minä sanoin: Ei muuten yhtään huomaa, ihan täydellistä. Sitten sinä katsoit minua ja sanoit: Mutta Leena, tämä ei ole mun sairaus, tämä on sinun tuleva sairaus.

Rimpsukaisa kirjoitti...

Saan paljon iloa kirjoituksistasi,ajattelemisen aihetta ja uusia näkökulmia.Muistot pulpahtelee nyt raskausaikana eri tavalla kuin muulloin,unet on todentuntuisia ja mietityttää vielä päivälläkin.Kropan muutokset kai heijastuu mieleenkin,keho luo uutta ja mieli koittaa vapautua vanhasta.

Merja kirjoitti...

Ai hyvänen aika miten sykähdyttävä tuo lasikuva!

Tuo mitä sanot muistojen pulpahtamisesta mieleen, luulen itse että se on sellaista eräänlaista uuteen ikäkauteen siirtymistä. Mulle tapahtui noin kun siirryin 40 toiselle puolelle. Alkoi jatkuvasti tulla mieleen tapahtumia menneestä, sekä paikkoja joissa olin ilmeisestikin käynyt, mutten kertakaikkiaan muistanut missä ne olivat olleet.

violet kirjoitti...

Sain pienimuotoisen turhauman tässä kun vastasin kaikille enkä saanut viestiä enää näkyviin...että nyt pienissä pätkissä yritän..

Niina: oikeassa olet, mukavaa ja kamalaa.

Sooloilija; heh, joo ei ne paljon perään katselleet silloin;-)

uuvee; kiitos!

violet kirjoitti...

Helinä; eilen oli kovin kuvauksellinen sumu;-)

Joo, jotain ihme asioita soihin liittyy. Muistan yhden luontoleirin missä sain kammon kulkea suolla kun jalka jäi kerran oikein kunnolla kiinni.

pikkujutut; niin, ei varsinaisesti itsessään synkkä, mutta ajatukset siirtyy sitten tuosta muistosta jonnekin pelko-osastoon, suohon liittyen...

violet kirjoitti...

Nimetön; ja hyvä onkin ettemme voi vaikutta. Uskon vakaasti että alitajunta on meitä viisaampi.

inke; kiitos, Inke! Viikonloppuna tuli jostakin valo ruokahuoneen pöytään ja lasi alkoi näyttää kuin olisi ulkoavaruudesta tullut.

Lliivia; tuo kirja on luettava. Moni on puhunut siitä ja pidän kirjailijasta.
Tuntuu että tuo sama ryppyinen pöytäliina on kaikissa kuvissa mitkä on tuolta pöydältä;-)

violet kirjoitti...

Pikku Bertta; aivan mahdollinen selitys tuokin.

minjo: varoitukset muuttuvat mahdollisuuksiksi - juuri noin, olipa muikeasti muotoiltu!

Pellon pientareella; se sinun kirjasi alkaa vaikuttaa aivan must-teokselta!
Kiva kuulla että lasikuva on sinunkin mieleesi.

Kirjailijatar; minäkin tykkään muistella mutta sitäkin enemmän minä vain muistan.
Moni sanoo mulle vähän sillain väheksyvään sävyyn: kaikkea säkin viitsit muistella...
Mutta ei se noin ole. Asiat muistuttavat itse itsestään.

violet kirjoitti...

junika; piiilogootti;-) Ehkä olenkin!

Linnea; tuoksut toimivat minullakin juuri noin.

Tintti; niinhän se on sanonut. Toisaalta ajattelen noin, toisaalta hiukan kapinoin tuollaista ajatusta vastaan.

Nuttu; minulle tuntematon kirja. Panen nimen muistiin. Jos sen sävy on tällainen niin voisi olla mieleeni.

Katja; mulla on yksi paikka jossa olisi välttämätöntä käydä. Olin siellä lapsena paljon. Siihen ei liity mitään ikävää mutta siihen liittyy paljon.

Anonyymi:?

Marika; niin, ei kai mikään OIKEASTI voi olla pohjaton mutta sitä on kiehtova ajatella.

LeenaLumi; toivon hartaasti ettei se arpi ollut päässä...
(nimimerkillä "ensi viikolla kaikenmaailman kokeisiin menevä...")

violet kirjoitti...

Rimpsukaisa; nyt kun sanot tuon niin TOTTA, raskausaikana pää vasta mylläsikin yötä päivää!

Merja; tuota pidän kovin ymmärrettävänä selityksenä.
Olen huomannut että tulen vähän jälkijunassa näissä asioissa kyllä.
Olin n. 35 kun aloin jotenkin tajuta että ai jaa, olen jo 30.
Nyt kun täytän 43 alkaa pikkuhiljaa mennä tajuntaan että "olen kohta 40"...

Kun kysytään ikää saatan sanoa ihan vahingossa vaikka 38. En siksi että erityisesti toivoisin olevani nuorempi vaan siksi, etten oikein ymmärrä että aika on mennyt näin nopeasti.

Niina kirjoitti...

Minun mieleeni kumpuaa myös muistoja toisensa perään nykyisin. Jään tuijottamaan jotain pistettä kun muistelen. Poika sanoi just toissapäivänä: "ÄITI, älä haaveksi!!!" topakasti ja tuimana :D :D

Jotkut tietyt tapahtumat tuntuvat piinaavaan minua. Pitäisi ehkä nostaa kissa pöydälle ja keskustella niistä asioista ko. ihmisten kanssa. Auttaisiko se asiaa ?

Suolammet ovat pelottavia ! Hui! Yks oli kanssa koulumatkani varrella ja siihen oli kuulemma joskus hukkunut joku lapsi. Nää on näitä. Urbaanilegendoja. Ja suolampikin on nykyään ihan vaan rapakko.

violet kirjoitti...

Niina; minä puhuisin varmaan. tosin riippuu tietysti niistä ihmisistä ja niistä muistoista - eli nyt en sitten olekaan enää varma että puhuisinko.

Mutta jos puhuu niin kannatta muistaa että asian voi esittää monella tavalla ja yksi ja samakin juttu voi saada aivan erilaisen vastaanoton tilanteesta ja sävystä riippuen.

Leena Lumi kirjoitti...

Violet, se ei ollut päässä. Etkä sinä ollut siinä lopulta sairas, vaan viestintuoja minulle. Pelkäsin aikanaan melanoomaa ja sain sen. Nyt pelkään rintasyöpää ja...

Hyvä ystäväni Eve kuitenkin täyttää huomenna vuosia ja lääkärien mukaan hänen pitäisi olla jo kuollut. Nyt me suunnitellaan yhteistä matkaa tapaamaan blogiystävää Saksaan...

Violet, käytän nyt Bessun (paras ystäväni) sanoja: Asioilla on tapana järjestyä.

Tsemppiä♥

Riikka kirjoitti...

Mielettömät kuvat, varsinkin alimmainen. Miten onkin pitkä varjo lasilla!

Ritva kirjoitti...

hieno sarja kerrassaan!

minusta parasta heti kunnon pakkastalven jälkeen on kirkkat, syvät, tummat järvet!- suolammista en tiedä kun en ole kokenut. pahus.
olen niin onnellinen tästä talvesta-taitaa olla meikäläisen sielu jostain siperiasta kotoisin vai olisinko sittenkin eskimo?

violet kirjoitti...

Leena LUmi; minä pelkään niin paljon erilaisia sairauksia että pelkään siksi sairastuvani lopulta...

Riikka; kiitos.
Pitkä on varjo kun valo on niin alhaalla.

Ritva; Kiitos, Ritva!
Tuollaiset järvet joita kuvailet...minä pelkään. minä menen liki paniikkiin esim. veneessä järvellä jos joku alkaa puhella pohjattomia ja syviä, jos alan ajatella.
Osaan uida, mutta minusta tuntuu että pohja vetää minua.