maanantai 18. tammikuuta 2010

Paossa








Pienemmän pojan kaveri tuli eilen yökylään. Minulle tuli tarve, öö tuota, haukata hiukan happea, niin sanoakseni. Kiersin korttelin ja toisenkin. Pariin kertaan.

Meillä ei mitenkään vaivaksi asti lapsia kyläile että ei tämä siitä johdu. Minä vaan en jotenkin osaa olla vieraiden lasten kanssa luonnollisesti. Ja kun on lapsia joista ei niin kovin pidä, vaikka kuinka yrittäisi. 

Äsken tarjosin viime tipassa herännäille aamiaisen ja mies ajoi koko lastin kouluun. Pakko myöntää ettei pienestä yövieraasta oikeasti mitään haittaa tai edes vaivaa ollut. Iloa näytti olevan pojalleni. Pitäisi varmaan tehdä jotakin omalle asenteelleen. 

47 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Minusta ei ole lapsen yövieraiden holhoojaksi. Sellaiselle olen sanonut stop. Niin sanoi äitinikin aikanaan, ja nyt ymmärrän miksi.
Vaikka on pari poikkeusta, jotka otan kun tarvitaan yöpaikkaa, mutta ihan muuten vaan niin njet njet.
Yhtä käkätystä, hervottomuutta ja ylikierroksilla oloa. Ja sitten kylässä oleva lapsi alkaa ikävöidä kotiaan, ei nuku koko yönä, seikkailee pitkin taloa ja pitää perässä juosta. Jotenkin ihan tarpeetonta.

Liivia kirjoitti...

Piti vielä sanoa, että tahtoisin tuollaisen ylellisennäköisen tuoksukynttilän:)

violet kirjoitti...

Liivia; meillä on ollut yövieraita aivan äärimmäisen vähän. Pienemmän kavereista on ollut tämä sama yhden kerran aikaisemmin ja sitten yksi toinen vain yhden kerran.

Isomman kavereista ei ole ollut kuin yksi ja hänkin vain kai kolme kertaa.

Että rehellisyyden nimissä: en voi sanoa että liikaa!

Meillä on se että kun veljekset ovat oikeastaan koko ajan yhdessä (eivätkä tule toimeen keskenään oikein ikinä, monestakin syystä) niin huomaan että molemmat kaipaavat muuta seuraa, jotakin erilaista.

Eilinen vieras teki sen että isompi sai olla meidän kanssa "rauhassa" ja pienemmällä oli tekemistä. Homma ei mennyt tuohon ylikierrossentoon kai siksi, että vieras tuli vasta viideltä illalla.
Äitinsä soitti. Oli vähän sellanen hätätapaus. Päätimme auttaa.

Liivia kirjoitti...

Ei meilläkään ole montaa kertaa ollut, heh, kerran vain. Se meni kyllä oikein kivasti. Mutta kun kaverita on muuten leikkimässä, niin homma alkaa aina mennä loppua kohti hervottomaksi. Että voin vain kuvitella, jos se jatkuisi yövierailuna.

Tyttöni on tottunut olemaan ilman kaveria ja alkaa itse aina kaivata yksinoloa, jos vierailut venyy. Hän itse on sanonut ettei halua yökaveria, koska tykkää meidän perheen yhteisistä vaapaa-iltakuvioista niin paljon. Kun ikää tulee lisää, niin alkaa varmaan mieli muuttua ja sitten voinkin jo yökavereita joskus ottaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis orkideakuva!

Meillä on käynyt pari kertaa esikoisen ystävä, hyvin hiljainen ja kiltti tyttö, aina tervetullut. Mutta olisi minullakin vaivautunut olo vieraamman lapsen kanssa...

Pandice

Merja kirjoitti...

Oikein tarkkaan kun ajattelen niin meidän lapsilla ei ole tainnut olla yövieraita kylässä (no paitsi serkkuja).

Se olis meillä vähän hankalaa, meidän lapset on tottuneet menemään ajoissa nukkumaan (iltakahdeksalta tai heti jälkeen), ja harvat kaverit menevät samaan aikaan. Jos taas meidän lasten ilta venyy pitemmälle, he heräävät kuitenkin normaaliin aikaan aamulla, ja seurauksena on kauhea känkkäränkkä kun ei ole nukuttu tarpeeksi.

En ole siis kannustanut yövieraisiin..

Leena Lumi kirjoitti...

Minun täytyy sanoa, että en ole mikään 'kaikki lapset ovat niin ihania' -tyyppi, mutta yksi oli mellä selvää: ovet auki aina Merin ystäville. Ja kyllä niitä sitten olikin. Mutta jos oli rasitusta, niin oli käsittämätöntä iloa. Sunnuntaisin istuimme tyttöjen kotiuduttua laskettelurinteestä tai saaremme patikoinneilta tai uimasta, tunteja syömässä keskustellen. Tytöt varttuivat ja tuli murrosiän jutut. Niin siinä sitten kävi, että on eräätkin sydänsurut laastaroitu. Vieläkin yksi 'tytöistäni' saapuu luoksemme matkojen päästä viikkoa ennen joulua ja tuo mukanaan maailoman parhaita 'cookies', eikä anna reseptiä, vaikka lupasin julkaista ne hänen nimelllä;-).

Myönnän, että hermo olisi mennyt ilman tätä kaksikerroksista taloa. Tytär muutti murrosiässä alakertaan ja siellä myös takkahuone, jossa musiikki ja televisio ja oma sisäänkäynti, joten olimme yöt aika rauhassa, kun suljimme yläkerran makkarimme oven. Eräätkin kerat löysin nuoret naiset keittiöstä yöllä syömästä ja parantamassa maailmaa.

Suurin rasite oli kuskaaminen ensin rinteelle, sitten tuli vapputivolit ja sitten muut kaupunkimenot, joista piti noutaa, sillä julkinen liikenne saarellemme hävyttömän huonoa.

Nyt ovat jo unohtuneet kaikki rasitteet ja muistan vain antoisat hetket, sillä nuorilta saa enemmän kuin antaa! Meri kirjoitti koulussakin ala-asteen aineeseen Minun äitini: Äitini on ihana, hänellä on minut. Äitini on myös menevä ja ei tarkka rahan suhteen kuten isä;-)

Tiedän, että tätä ei moni minusta uskoisi, mutta tytöt todistavat! Nyt on enempi rankkaa, kun on HYVIN vilkas kummipoika, kohta 6 vee...,olen kahdessa päivässä ihan puhki ja lähden myös mielelläni kävelylle ja jätän kaiken mieheni hoteisiin.

Matroskin kirjoitti...

Minusta on kivaa kun on lasten kavereita kylässä, tai siis tässä vaiheessa eskarilaisen. Yökyläilyä on kärtetty, mutta mielestäni 6-vuotiaat ovat liian pieniä. En halua herätä taluttamaan lasta kotiinsa keskellä yötä. Ajatuksen tasolla on kivempi, että lapset ovat meillä ja voin valvoa, millaisia videoita katsotaan ja mitä pelataan.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se vähän outoa, kun kotona on yksi vieraslapsi. Meillä on äärimmäisen harvoin yötä lasten kaverivieraita, kun mulla on jotenkin sellainen olo, no, sellainen kuin sullakin, vaikka ei olisi kai mitään syytä.

Ja mä en muuten pysty nukkumaan niinä öinä, kun kuuntelen joka risausta talossa. Sitten olen seuraavan päivän pikkuvieraan lähdettyä ihan puhki. Vaikka ei taaskaan olisi oikeastaan mitään syytä.

Ja sitten on vielä hankalampi olo, jos oma lapsi on jossain muualla yötä. Ei hyvä sekään, ei.

T. Desiree

violet kirjoitti...

Liivia; meillä on aika harvoin ketään moniin muihin verrattuna. Tuo koulu vie niin paljon aikaa ja perheillä on sitten viikonloppuisin muuta. Ja haluavat tietysti olla keskenään.

Tuo hervottomuus ja hepuliosasto on sen sijaan tuttua. Sitä tulee kun pojat ovat yhden tietyn serkkunsa kanssa. Siinä tuntuu ettei aikuisten sanakaan ole enää mitään. Johtuu minusta siitä, että olemme "liian tuttuja". Jos joku vieraampi lapsi täällä meinaa hepuloitua niin se lakkaa kyllä kuin seinään kun me sanomme siitä.
Hyvää vieraskoreutta minusta.

Pandice; kun esikoisella on hänen ystävänsä (se yksi ja ainoa) kylässä niin ei niitä kahta oikeastaan juuri edes kuule. Sanovat toisilleen: mennäänkö puhumaan peleistä (tai jotain tuollaista) ja sitten ne ovat huoneessa ja puhuvat ja puhuvat ja puhuvat.

Merja; ymmärrän tuon puolen. Omamme menevät nukkumaan ennen kouluaamua klo 21-21.30 ja samaan päästiin onneksi eilen vieraasta huolimatta.

Leena Lumi; omani ovat vasta 10 ja 8 mutta yritin kuvitella tulevaa aikaa. En oikein vielä osaa;-)

Matroskin; lapsia on niin monenlaisia. Onneksi nuo vähät jotka meille ovat sattuneet eivät ole alkaneet kotiin kaivata.

Derisee; juuri siksi tästä kirjoitinkin kun halusin ottaa esille tämän oman aivan tyhmän asenteeni.
Elän kai niin helkatin tapahtumaköyhää elämää ja aina kaikkki saman kaavan mukaa että mulle on ihan Tapahtuma kun jotakin erilaista on.
Ja olen ollut koko ikäni semmoinen että teen kärpäsistä härkäsiä ja monien asioiden suhteen etukäteen suhtaudun niin että ei siitä mitään tule ja jotain kauheeta sattuu tms.

Nytkin kun siis kaikki meni aivan hyvin - muuta en voi väittää -niin oikein halveksun itseäni siitä miten paljon negatiivista energiaa tähänkin kului!

Thaumantos kirjoitti...

Huhhuh, huojennuin, en ole selvästikään ainut 'kylmä' ihminen. Olen saanut omantunnontuskia, kun olen tuskastunut joskus pieniin yövieraisiin ja varsinkin omaan tuskastumiseeni.
Desireen lailla olen kuunnellut koko yön mitä tapahtuu. Minä sitten vielä lisäksi seuraavana päivänä huudan omalle lapselle väsymystäni. Vaivaannun ja stressaan vaikka yöpyjinä ovat olleet omat kummipojat.

Olen onnistunut järjestelemään yhdessäolon nykyään toisin, oma lapsikaan ei tunnu kaipaavan (liian) uuvuttavia yövieraita.

Ihanaa Violet kun aina 'nostat vieraat pöydälle'!

Vilijonkka kirjoitti...

Arki-iltana yövieras, aika rohkeaa. Meidän tyttöt kihertävät puolille öin jos on kaveri kylässä, että ei tulisi muuloonkaan muulloin kuin viikonloppuna.

Mutta voi kuinka hyvin tunnistin itseni tuosta varovaisesta tunnustuksesta. Ei, vaikka kuinka yrittäisin, en vain pidä kaikista lapsieni kavereista. Joskus ovat makuuni liian hitaita, nirsoja tai ihan jopa ilkeitä pikkusisaruksille (silloin kyllä puutun), mutta ehkä se on vain ihmisyyttä. Sitten yritän olla vain mahdollisimman paljon paossa toisessa huoneessa. Ja onneksi on myös lasten ystäviä, joita ihailen ja suorastaan rakasta! Silloin usein on niin, että tulen hyvin juttuun niiden vanhempienkin kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Minä niin toivoisin, että serkut voisivat tulla yökylään. Olisihan se hulinaa, mutta se olisi tervetullutta. Muita lapsiyövieraita ei kiitos tännekäÄn. Suurimmalta osalta se johtuu siitä, että ajattelen sen pakottavan minut vastavuoroisuuteen. Meille voisin ottaa, mutta omaani en antaisi yökylâän muualle. Siis parasta olla ottamatta itsekäân ketään, kun hiukan se olisi vaikea kohteliaasti kieltää omaansa jos ensin ottaa toisen lapsen meille... Onneksi meitä on näköjään enemmän, etten ole yksin tässäkâän. ;-)
t.minjo

Vilijonkka kirjoitti...

Äsh, taas miljoona naputteluvirhettä, kun aina unohtuu tarkastus lasten säätäessä ympärillä. Anteeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Näihin ei-niin-lämpimiin yövierailijakommentteihin haluaisin lisätä omani.

Minusta ei ole kovin viehättävää hylkiä "vieraita" lapsia. Jaan kyllä tunteen, että jotkut lapset viehättävät itseä enemmän, jotkut vähemmän. Monesti pidän nimenomaan äidistä ja lapsesta tavallaan äitinsä kautta. Joskus toisin päin.

Yksi yökylä sinne tai tänne, yksi valvottu yö sinne tai tänne. Se on iso asia lapselle olla vieraissa yötä. Se on luottamuksen rakentamista myös silloin, kun yö menee huonosti. Se on kasvamista.

Vaikka epämiellyttävyyden tunteen tunnistaminen olisikin rehellistä, ei siihen kyllä minun mielestä pitäisi sen perusteella jäädä makaamaan. Kyllä siitä on päästävä yli. Meidän on välitettävä omista lapsistamme ja meidän on välitettävä muitten lapsista. Siihen on yksinkertaisesti pyrittävä.

MaaMaa kirjoitti...

No hyvä että meni paremmin kuin olit kuvitellut :) Joskus (tai itseasiassa aika usein) se etukäteen hermoilu ja ärtyminen koituu lopulta aiheettomaksi, jos niistä huolimatta "antaa mennä". :)
Samanlailla joskus hermoilen jos "pitää" tavata jotain puolituttuja jossain; oon aina ihan varma että juttua ei riitä ja tapaamisesta tulee äärimmäisen kiusallinen...mutta useammin on ollut lopulta tosi kivaa, kuin ei olisi ollut. En sitten tiedä, johtuuko se juuri siitä että odotukset oli niin alhaalla... Eli en osaa sanoa, kannattaako asennetta muuttaa ;)

(tulipa uskomaton sekava litanja tuohon, mutta tulkoon nyt sitten!)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Pojallani on kaksi hyvää kaveria, toinen tuli tutuksi maailmalla asuessamme ja kun muutimme samaan aikaan takaisin Suomeen, tosin eri kaupunkeihin on yö-kyläilystä tullut heidän juttunsa. Puolin ja toisin viettävät viikonloppuja toistensa kanssa ja se on ihan ok. Toinen kaveri on täältä nykyiseltä asuinpaikkakunnaltamme ja käy meillä esimerkiksi koulun jälkeen, jos annan luvan, mitä en usein tee, koska työskentelen kotona ja kenties myös siitä syystä, että minulla on ongelma: en pidä tästä pojasta. Hän on kuitenkin poikani paras kaveri tässä kaupungissa, niin olen yrittänyt opetella pitämään hänestä ja yritän "käyttäytyä kunnolla". Ehkä siinä onnistunkin. Onneksi pojat ovat jo sen verran isoja (kohta 13), että voivat olla keskenäänkin, ei tarvitse koko ajan vahtia. Tytön kanssa ei näitä ongelmia ole ja kavereita on ollut paljonkin yö-kylässä.

t. Jaana

Niina K ♥ kirjoitti...

Juu ei kaikista lapsista voi pitää, se on totta. Toisissa lapsissa kuten myös aikuisissakin on vaan sitä jotain mikä tökkää. Siskon lapset oli meillä juuri viikonlopun ja lauantaina päivällä lapsia oli meillä yht 5 kyläilemässä. Kaikki meni hyvin ja oli mukavaa mutta hulinaan tottumattomana se tietysti vähän väsytti.

Anu kirjoitti...

Oma lapsi on vasta kaksi, eikä siis vielä pyydä yövieraita. Vähän menee aiheen sivusta mutta pakko kertoa... Meillä on (näin jälkeenpäin ajateltuna) viiemaikaisista lasten yövierailuista aika hupaisat muistot. Pieni serkkupoika alkoi oksentaa kolmelta yöllä ja tuutista tuli pitkin huushollia. En kyllä varmaan koskaan unohda sitä, kun seisoin S-marketin oven ulkopuolella puol seitsemän aikaan aamulla odottamassa, että jo avaisivat. Oli melkoinen tarve pesuaineille. Siskonsa oli muutaman kuukaudn päästä vuorostaan yökylässä ja sama juttu. Ihan tavallista ruokaa syötiin, ei ylisyöty eikä kukaan muu oksentanut. Nyt jo naurattaa mutta silloin kyllä lähinnä itketti jynssätessäni tapetteja kolmelta aamuyöllä...Taisivat jännittää kumminkin ja reagoivat kai mahallansa. Otan söpöliinit vastakin yökylään mutta taidan laittaa sangon sängyn viereen ;)

Verna kirjoitti...

Minusta kaikista ihmisistä (oli lapsi tai aikuinen) ei voi eikä tarvitse pitää. Henkilökemiat vaan toimivat toisten kanssa paremmin kuin toisten. Itse en ainakaan osaa pakottaa itseäni "tykkäämään". (Tämä sama teema saa muuten uusperheessä aika erilaiset mittasuhteet...) Ja vaikka ei koe aina tykkäävänsä, niin voihan sitä silti olla välittävä ja vastuullinen aikuinen.

Omani ei ole vielä yökyläilyiässä, mutta voisin kuvitella, että kyläilyt ovat luontevimpia kaikille osapuolille silloin kun ns.synkkaa. Eli luulenpa että meillä tosiystävien kanssa yökyläillään ja muiden kanssa vaan päiväillään. Plus sitten tietysti ne poikkeukset sääntöä vahvistamaan :)

himalainen kirjoitti...

Kuulostaa vähän jotenkin tutulta, mulla tulee lasten yökyläilyjen yhteydessä vähän sellainen oman kodin ja yksityisyyden menetys -olo. Jokin sellainen, etten ihan vapaasti saa olla kotona niin kuin haluan, mutta enpä tiedä, tarkoitatko edes samaa, mutta välillä siis lähden itse vähän ulkoilemaan, jotta saan itselle tilaa.
Meillä noita yökyläilyitä tuppaa olemaan joka viikonlopuksi, siinä on hyviä puoliakin tietysti, just noita, mitä Leena Lumi luetteli, mutta sitten välillä vain tarvitsee kyllä olla koko viikonlopun ihan rauhassa omankin perheen kanssa.

Niinu kirjoitti...

Kiva huomata etten ole ainoa "rajoittunut" äiti!
Minä en kertakaikkiaan piittaa yökyläilyistä,en ollenkaan.
Olen tietty niin omiin kaavoihin kangistunut että haluan pitää oman kotini&tilani ja rutiinit.
Päiväkyläilyt on tosi jees,niitä meillä suositaan,mutta monta vuotta unettomuudesta kärsineenä annan paljon arvoa hyville yöunille,ja vieraita talossa aiheuttaa valvomista...

violet kirjoitti...

Thautantos; Niin, minä tuskastuin tässä eniten oman tuskastumiseeni. Siihen että teen ongelman sinne missä ei olekaan. Että lähden "pakoon" vartin päästä vieraan tulosta vaikkei mitään ole edes tapahtunut...

Vilijonkka; niin, mietin että kuinka saamme kaikki ajoissa kouluun tänä aamuna jne. mutta kuten sanoin, hänen yksinhuoltajaäidillään oli hiukan hätätapaus.

minjo; oi minä kyllä annan aina kun pyydetään. PArin viikon päästä on mahdollista että molemmat ovat samaan aikaan ja sittenhän mulla ja miehellä vasta on olot kuin kahdella eläkeläisellä;-)

Anonyymi; Minun on paha sanoa kaikista että pidänkö äidistä tai isästä kun en ole heitä ehkä edes koskaan nähnyt! Lapset ovat samalla luokalla, tulevat sitten joku päivä kirjelapun kanssa kotiin missä kutsutaan kylään, sitten soitetaan sitten viedään lapsi. Noin se aika usein on.
Mutta joo, ymmärsin mitä tarkoitit.

Isomman poikani ainoasta ystävästä pidämme kovasti molemmat ja tunnemme äidin jo hyvin. Isää ei olekaan. Huomaamme miten lapsi oikein ahmii mieheni seuraa.

Mitä tulee muiden lapsista välittämiseen niin väitän että välitämme. Uskon että aika moni olisi sanonut ison EIn jos olisi soitettu 3 tuntia ennen yökylään tuloa että olisikohan se mahdollista.

Maamaa; tunnistan tuon tapaamisjutunkin.

Jaana; tjaa...kotona työskentely ja siihen joku lapsivieras päälle...ei ehkä aina toimi.

NiinaK: minulla se "tykkäämättömyys" on aina liittynyt esim. siihen että joku lapsi ei tottele mitä hänelle sanotaan.

Täällä oli yhden kerran yksi lapsi joka TAHALLAAN otti tarjotun ruuan lautaseltaan ja pudotti maahan. Se oli spagettia enkä ollut vielä ehtinyt panna kastiketta. Spagettia hän oli kuitenkin sanonut haluavansa - mutta sitten tuli jotain ja hän heitti sen siis pois ja kehtasi puhua ruuasta pahaa.

Yksi lapsityyppi on sellainen nuuskija, joka sanoo menevänsä vessaan mutta löydänkin hänet tutkimasta meidän aikuisten tavaroita. Yhden tällaisen olen kodissani tavannut myös ja jäi viimeiseki vierailuksi.

Anu; voi herrajjesta;-)
NAurattaa vaikkei kai pitäis!

Verna; joo ja kyllä mä sen näytän etten hyväksy jotakin käytöstä vieraalta, aivan varmasti.
En aio kodissani mennä "ei se mitään" -linjalle jos huomaan TAHALLAAn tehtävän jotakin kiellettyä, kuten esim. se spagettijuttu tuossa edellä tai jos jotkut koskevat asioihin joihin olen kieltänyt.

himalainen; no juuri tuo menetys -olo...

Niinu; ei mulla mitään ongelmaa kyllä nukkua ollut.
En aamulla heti edes muistanut että tuolla on kolme.

Sen muuten huomaan että mieheni on helpompi olla aivan luonnollisesti vieraidenkin lasten kanssa.
Se on hiukan outoa koska hän on muuten paljon minua ujompi.

Toisaalta hän on itse suuresta perheestä. Ehkä se autttaa.

Kerran kun olin yksin reissussa muutaman päivän meillä oli ollut juuri tämä tänään lähtenyt lapsi yökylässä. Luulin ettei mies ikinä ottaisi kun on yksin poikien kanssa mutta hqn olikin sitä itse ehdottanut.

Anonyymi kirjoitti...

Minä taasen ilahduin kovasti rehellisyydestä. Ei sinun asenteessasi mitään vikaa ole, tai että sitä tarvitsisi muuttaa. Ei kaikista voi pitää, ei edes kaikista lapsista. Ja mikäköhän outo sääntö sekin on että kaikista lapsista pitäisi pitää?
Pysy juuri tuollaisena. Minä ainakin arvostan sinua enemmän juuri siksi että et väksiisn yritä pitää tai teeskentelsiit pitäväsi. Ja niitä kuule riittää!
t. Nina
ps. kiitos korusta. En ole muistanut kirjoittaa ja kiittää. Anteeksi! Kaunis on!

Anonyymi kirjoitti...

Omat lapseni vielä niin pieniä ettei yövieraita vielä ollut. Rakkaimpia lapsuusmuistojani on kun olin ihanan perheen luona yökylässä. Tunsin olevani tervetullut ja vanhemmat olivat ihanan iloisia ja lämpimiä. Saimme nukkua pitkään (toisin kuin omassa kodissani) ja aamiaseksi perheen äiti paistoi vohveliraudassa kerrosleipiä.
Tälläistä simppeliä iloa haluaisin minäkin jakaa joskus.

violet kirjoitti...

Nina; korukiitokset vastaanotettu. Olen iloinen jos se on sinulle mieleinen.
Niin...en tiedä miten sitä voisi edes päättämällä tuosta vain muuttaa mielipiteensä sen suhteen pitääkö jostakin ihmisestä vai ei.

Mutta vaikkei pidä, voi suhtautua ystävällisesti. Tai neuraalisti.
En mä ketään jätä pulaan tai auttamatta vaaratilanteessa vain siksi etten satu tykkäämään tyypistä - näin kärjistäen.

Anonyymi; muistan yhden perheen joka oli aikalailla varakkaampi kuin me olimme. MInusta oli ihanaa kun siellä sai kaikkia pieniä ektrajuttuja...herkkuja ja sellaista. VAikka niitä oli kotonakin niin se oli eri.
Ja perheen äidin vaatekomero oli meille loputon aarrearkku!
(Taisin kuulua nuuskiviin lapsivieraisiin????)

Liivia kirjoitti...

Yksityisyyden menetys. Sitä se juuri on, kuten Himalainen sen sanoi.
Meillä ainakin koko perheen pitäisi olla erilailla, jos on pieni yövieras, enkä sitä halua. Minusta saa olla itsekäs omista viikonloppukoti-illoistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Itse ajattelen niin, että tämä on lastenikin koti. Ja koska minulla on oikeus kutsua tänne vieraita - eli siis minulle ei vieraita vaan ystäviä - ja mieheni ja lasteni pitää tähän sopeutua, niin lapsillani on myös oikeus nauttia yövieraista.

Silti tietysti säilyn aikuisena talossa. Eli komennan myös niitä lasten vieraita, jos touhu semmoseksi menee.

Ja muuten noudatan aika pitkälti "vieraat tulee ajallaan, talo elää tavallaan" periaatetta. Ei mieheni kanssa tehdä kovin salaisia juttuja noin yleensäkään, joten mun yksityisyys ei siitä mee, jos vieras lapsi on ruokapyödässä tai nukkuu lasteni huoneessa.

Kaikista lasteni ystävistä en pidä. Muttei mun lapsetkaan pidä kaikista meidän aikuisten ystävistä. Silti ollaan kohteliaita ja "kivoja" kaikille perheenjäsenillemme tärkeille ihmisille.

Toki voin jollekin mun kaverilleni purputtaa jostain lasteni ärsyttävästä ystävästä, mutten kuuna päivänä rupeis lapsilleni heidän ystävään moittimaan. En tosin tee itseäni sen kummemmin kellekään myöskään tykö. Hoidan asialliset hommat, mitkä aikuiselle kuuluu noiden vierailujen aikana.

Minusta ei ole mitään "hienoa, upeaa tahi rehellisen virkistävää", jos aikuinen näyttää lapselle ettei hänestä pidä. Tai kieltää lapsen ystävien vierailun vain sillä perusteella, ettei kaverin kemiat käy yksiin äidin kemioiden kanssa. Tietysti, jos lapsi on oikeasti ihan mahdoton käytökseltään, niin sitten eri juttu.

Ja huom! en tässä tosiaankaan tarkota, että Violet näin toimisi tahi olisi postauksessaan antanut ymmärtää. Päinvastoin - Violethan halusi muuttaa omaa asennettaan tähän asiaan. Toi em. kommentti vaan yleisellä tasolla.

Minusta on kiva, jos Violet haluat tsempata tässä asiassa ja hienosti sanottuna "kasvaa ihmisenä" :). Pojillesi varmasti mukava, jos joskus voi käydä kavereita yökylässäkin.

Mullakin lapset vähän eri puusta veistettyjä ja huomaan, että tulevat keskenäänkin paremmin toimeen, kun saavat välillä "luuhata" omien kavereittensa kanssa koko viikonlopun tms.

Lempi Sveitsistä

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on aina ollut avoimet ovet lasten kavereille tosin yövieraat mieluiten viikonloppuisin. Olen ajatellut sen lisäävän lasten sosiaalisuutta ja ehkä myös onnellisuutta. Itse olen elellyt kuin ennenkin ystävien läsnä ollessa paitsi olen ehkä paistanut lettuja tai pannukakkua ekstrana. Olen ajatellut että on hyvä lasten oppia luontevasti kutsumaan ystäviään kotiinsa.
terv. Mathilda

Sanctuary kirjoitti...

Vielä ei ole lapset kinuneet puolin tai toisin yökylään, mutta omasta lapsuudesta yökyläilyt on niitä ehdottomasti parhaimpia muistoja! Meillä oli kotona aika tiukkaa ja varsinkin yökyläilyt saman ikäisen serkun luona olivat ihan omaa luokkaansa, vapauden huumaa turvallisissa rajoissa. Tehtiin kyllä niitä valvomisennätyksiäkin :) Ainakin toivon, että taivun ihan mieluusti, jos lapset myöhemmin noita toivovat, vaikka totta kai siinä omat tutut kuviot menee hetkeksi vähän erilailla.

Leena Lumi kirjoitti...

Violet, meillä alkoivat yökyläilyt ensin pakon sanelemina, koska Meri oli alleriginen silloin kaikelle, myös lemmikkieläimille ja sitten hän oli ainoa lapsi, meillä on menossa toinen kierros ja iltatähtemme on ainoa yhteinen. Siis yksi kaveri kerrallaan, mutta toki sitten oli niitä viikonloppuja, jolloin minä sanoin että 'nyt ei'. Noin 10 -vuotiaasta tuntuu, että meillä oli joku neljästä hyvästä tyttöystävästä joka toinen viikonloppu. Vastavuoroisuus toteutui siinä, että näiden tyttöjen vanhemmat sitten ottivat meidän tytärtä mukaan veneelle viikonlopuksi, veivät teatteriin, konsertteihin etc.

Kun katsoin noita sulle tulleita vastauksia, niin tuli mieleen, että vastataanko vain silloin, kun ollaan samaa mieltä bloginpitäjän kanssa, kun minä taidan olla ainut, jolla oli about 10 vuotta ns. ovet auki ystäville eli tein ihan toisin kuin omassa lapsuudenkodissani oli tehty ja olen tästä asiasta edelleen hyvin tyytyväinen itseeni. Nyt paras ystättäreni jatkaa tradiotiota kolmen 10 -15 vuotiaiden lastensa kanssa. Heilläkin kolmikerroksinen talo, joten kyllä siinä löytyy rauhaa myös vanhemmille.

aurinko ja kuu kirjoitti...

Meillä käy kamalasti yökyläläisiä.
Tytöllä enimmäkseen.
Mutta ei koskaan viikolla.
Pojalla vain pari kertaa,se paras kaveri vielä, joka on kuin perheenjäsen.
Onhan se välillä hankalaa, varsinkin jos vieraampi lapsi...
Olen ottanut sen kannan, että komennan kuin omiani ja huoneeseen mennään yöpuvut päällä ajoissa.Jos siellä sitten haluaa kikatella ja muut eivät häiriinny, niin siitä vaan.
Tuntuvat tykkäävän, järjestyksestä nuo vieraatkin lapset.
Kerran taisin yhden tytön säikäyttää, kun leikillä sanoin, että jos ei totella, niin kellariin nukkumaan.
Soitti parin tunnin päästä isälleen, että tulisi hakemaan pois :)

Punamulta kirjoitti...

Itse olen ollut serkkujeni luona yökylässä useinkin ja pidin siitä kovasti. Olin myös ihan perheenjäsenenä siinä seurassa, todellakin.

Siksi olenkin miettinyt, että miksiköhän en itse voisi jotenkin sellaista kuvitellakaan meille tänne?

Olen aina toivonut, että näin aikuisenakin viettäisin ystävieni kanssa sellaisia yökyläily-reissuja. Mutta ei sellaisia tule tehtyä...eikä kukaan ole meille tulossa.

Että kai se sitten näin on mentävä. Vaikken sitä ymmärräkään.

Luulenpa, että asiat saattaisivat olla eri tavalla, jos asuisin ihan vain kahden poikani kanssa? Tosin tuskin silloinkaan kukaan olisi minun luokseni tulossa...minä vain toivoisin, että joku tulisi... :D

aurinko kirjoitti...

mielenkiintoinen aihe. meilla on usein yovieraita ja mina olen sellainen hysteerinen viihdyttaja.
ovi kay iltaisin ja naapurin lapset marssivat sisaan leikkimaan ja jaavat joskus syomaan. meilla on myos usein vieraita jotka viipyvat pitkaan. eilen lahti vieraat jotka olivat meilla vajaa kolme viikkoa ja ensi maantaina tulee lisaa. vuosien varrella olen joutunut joustamaan muun perheen toiveiden mukaan. usein kuitenkin suurin tyo kaatuu minun paalleni. ruokahuolto seitsemalle hengelle (tai paljon isommallekin porukalle) on jo ihan erilaista kuin neljalle. on kylla tosi ihanaa kun omat lapset ovat yokylassa kavereilla ja talo on tyhja. ihan kuin saisi olla sinkku uudestaan. hiljaisuus.

Anonyymi kirjoitti...

Esikoinen on nyt 13-vuotias, seuraava 10, seuraava 7 ja sitä seruaava melkein 2... Meillä on aina ollut usein yövieraita! =)

Minäkään en nauti siitä YHTÄÄN, mutta minä nautin SIITÄ, kun lapsi nauttii! =)

Ymmärrän silti, mitä Liivia tarkoitat, tiedän tunteen oikein hyvin.

Kaksi isointa tekijää, miksi olen jaksanut ja suostunut mielelläni ovat

1. meillä ollaan meidän säännöillä, minä pidän "rajaa" käkätyksille... ja määrään petiin tiettynä aikana. Ja koska omat lapset tietää, että se on niin, niin kaverit seuraavat mallista. =) Eli olen kyllä "ihan kiva", mutten mielistele tai hymistele...

2. En yritä viihdyttää heitä mitenkään...meillä on ihan tavallinen päivä/ilta/yö/aamu kuin olisi muutenkin, se lapsi/lapset vaan saavat sulautua sekaan. =) Jos tekee mieli paistella lättyjä, voin tehdä sen, mutta jos ei tee mieli, sanon, että "ottakaa kaapista, mitä löydätte"... =)

Minäkin tykkään neuloa beibeille! =)

Nina

Anonyymi kirjoitti...

Oho... olinkin Violetin blogissa. =) Eka kommentti oi Liivian, niin menin sekaisin. =) Sori! =)

ELi siis, ymmärrän sinua, Violet oikein hyvin siinä, ettet diggaa ja myös siinä, että jos haluaa/pystyy vaihtamaan asennetta, sekin voi auttaa! =)

Nina

violet kirjoitti...

Liivia; kovasti riippuu asunnon koosta ja muodostakin miten paljon tuntuu että yksityisyys menee.
Mitä pienemmät tilat, sen varmemmin menee, se on selvä.


Lempi Sveitsistä: sä olet ihan yhtä oikeassa kuin kaikki muutkin mielipiteensä ilmaisseet. Olemme esilaisia. Tunnemme eri tavoin.

Meillä käy siis todella harvoin ketään yökylässä. Syynä ei ole se että olisimme kieltäneet. Pojat eivät ole itse ehdottaneet tämän enempää ja molemmilla on tosi vähän niitä joita haluavat pyytää.
Ja aina ei pyydetty lapsi tietysti omilta menoiltaan pääse.

Minä ehdottomasti sallin lapsilleni yövieraita mutta yksi kerrallaan ja sanotaan nyt että kerran kuussa tai parissa on maksimi. Sen useammin ei ole ollutkaan joten ei siinä ole mitään ongelmaa.

Se ongelma on kuten sanoinkin itsessäni, eikä se liity ollenkaan pelkästään tähän aiheeseen.
Se on se etukäteen jännitys siitä miten asiat menee jne. mistä jo kirjoitinkin.

Mathilda; kuulostaa että teillä asiat ovat kaikkien osapuolten kannalta hyvin.

Sanctuary; kyllä ne oli ihania, joo, ne omat yökyläilyt!
Muistan hyvin.
Toki toivon että lapset saavat samanlaisia kokemuksia.
Mutta yritän muistaa miten usein itse olin yökylässä ja tuntuu että kertoja ei niin kauheasti ollut.

Haluan pitää tämän jutun omillanikin sellaisena ekstrana josta ei tule mitään säännöllisesti toistuvaa asiaa vaan jotakin normaalista poikkeavaa ja siksikin kivaa ja jännää.

LeenaLumi; mitä enemmän tilaa, sitä enemmän rauhaa tietysti olla yövieraista huolimatta.

aurinko ja kuu; olen ollut iloinen siitä että olen huomannut meillä käyneistä lapsista (sitä yhtä spagetinheittäjää lukuunottamatta) että osaavat käyttäytyä vieraissakin.
Monella on tosi kova kuri kotona, tiedän, ja on tärkeä osata "olla ihmisiksi" kodin ulkopuolellakin.

Punamulta; ehkä joku toinenkin toivoisi samaa muttei tiedä sinun toivovan?;-)

aurinko; nyt kirjoitit asioista joita en omalle kohdalleni osaa kuvitella. tuo ovesta sisään marssiminen on ihan utopiaa jo senkin vuoksi ettei noin vaan tehdä täällä;-)
Tai siis puhun nyt lasteni kavereista jotka ovat kaikki tuolta samasta koulusta.
Asiat menevät aina vanhempien kautta (paitsi sitten isommista en tiedä vielä mitään).

Nina; kyllä minäkin siitä saan nautintoa jos näen lapseni nauttivan.
Ja kyllä, suostun sen vuoksi toisinaan asioihin joita en olisi itse ensimmäisenä ehdottomassa.

Liivia kirjoitti...

Niin, meillähän yövieraatkin nukkuvat samassa tilassa missä me itsekin, ei aina kovin kiva:) Edes niille vieraille.
Tuttujen kanssa ok, mutta toivomisen varaa olisi. Tiedät kyllä, sinuahan on meillä nukutettu:)

violet kirjoitti...

Liivia; mulla ei siinä ollut mitään ongelmaa nukkua.
En kyllä osaisi olla ollenkaan jos mun kanssa samassa tilassa nukkuisi joku vieraampi lapsi.
tuonne poikien huoneeseen mahtuu lattialle yksi, kaksikin ehkä, ja on se kyllä eri juttu. Etenkin kun oven voi panna kiinni ja olla itse yläkerrassa;-)

Thaumantos kirjoitti...

Tämä aihe pisti taas todella miettimään, suunnilleen heräsin yöllä pohtimaan yökyläilyn problematiikkaa =)
Uskallan kyseenalaistaa avoimien ovien ihanuuden. Siinä kun on seikkoja jotka alkavat pikkuhiljaa nyppimään. Aurinko mainitsikin jo ruokahuollon; se jos jokin aiheuttaa hiipivää mielenmyrkyttymistä. Veljeni perheessä velloi vielä pari vuotta sitten ainainen teinilauma ja sen myötä myös paljon yövieraita. Se sananmukaisesti söi perheen ruokakassaa huomattavasti. Säännöistä huolimatta teinit eivät vaan aina käyttäydy täysin ihanteellisesti, eikä 'koko suuri sisarusparvi' aina kokoonnu valvotuissa olosuhteissa keskustelemaan yhdessä talon vanhempien kanssa keittiönpöydän ääreen.

Juuri se rajanveto erilaisten lasten ystävien välille on tosi vaikeaa - ovella pitäisi portsarina että sinä pääset, sinä et, sinä voit syödä täällä, sinä et...

Uuh, taidan pitäytyä jatkossakin pelkissä koko perheen yökyläilyissä. Siinä pysyy jotenkin paketti hallinnassa, all-in-one. Ystävä- ja sukulaisperheiden lapset saanevat 'riittää' lapselleni yökyläystäviksi, muut ovat tervetulleita päiväystävinä.

Ainakin tämä tuntuu nyt hyvältä idealta ennen oman lapsen ehdotonta teini-ikää ;)

violet kirjoitti...

Thaumantos: harmi jos olen valvottanut sinua;-) No ei vaan, kyllähän minäkin mietin usein juttuja pitkään eikä se aina pahasta ole ollenkaan.

Onneksi minulla on vielä aikaa siihen että joutuisin miettimään teini-ikään liittyviä yökyläilyjuttuja.

Olen myös aika hyvilläni siitä hommat hoidetaan juuri näin vanhempien kesken, vaikka sitten vähän "virallisemmin" kuin että joku vain tulisi vaikka ovikelloa soittamaan ja kylään, vaikka päivälläkin.
Nämä ovat kulttuuri- ja tapaeroja ehdottomasti myös!

Avoimet ovet eivät missään nimessä tule olemaan totta meidän perheessä missään vaiheessa. Suku saa tulla ja tietysti meidän ystävämme perheineen mutta eipä ole paljon ystäviä ollut jonossa kun ovat niin kaukana.

Ylipäätään en ihan käsitä tai sulata sellaista että lapset liikkuisivat jo hiukan yli kymmenvuotiaina siellä sun täällä puhelimiensa kanssa ja sitten soittaisivat että olen nyt täällä ja tuun sitten joskus....

sarana kirjoitti...

Kyllähän se riippuu hyvin paljon lapsesta, joka on yökylässä, että miltä se minusta tuntuu.
Haluan kuitenkin suoda sen "elämyksen" omalleni ja näille vieraillekin, useimmiten kaikki menee hyvin ja vaivattomasti, joskus sitten vähän ärsyttää ja uuvuttaakin.

Omia ikimuistoisia lapsuudenkokemuksiani ovat ne pari kertaa, kun olin luokkakaverini taiteilijakodissa yötä, ihana vanha kansakoulu, seinät täynnä kaikkea ihmeellistä, kaunista ja mielenkiintoista, kylmillään olevien portaikkojen tai luokkien jännittävyys ja ruoka jotain ihan muuta kuin kotona. (Tomaatti-valkosipuli-linssikastiketta pastan kanssa ja pöydällä kasvoi sinimailasen ituja, ja jäätelön päällä hasselpähkinärouhetta :) Huvittavaa, miten vieläkin muistan monia yksityiskohtia niin tarkasti).

Aikuisena olen huomannut, miten nuo hienot kokemukset, elämykset ja tunnelmat, ovat vaikuttaneet positiivisesti moniin asioihin ja valintoihinkin elämässäni, ja olen kyllä kiitollinen niistä.

(Jo silloin heti seuraavalla viikolla pakotin äidin ostamaan minulle idätysastian ja alfa-alfan siemeniä :)

Yritän aina muistaa sen, kun joku lapseni kaveri ihmettelee silmät pyöreinä meidän elämäämme, ja huomaan ärsyyntyväni, että tämä saattaa olla hänelle hyvinkin avartava kokemus jollain tavalla.

Ja uskoisin että sinulla Violet (ja Liivia ja monella muulla täällä) on samassa mielessä paljon annettavaa, jaettavaa, näytettävää, vaikuttavuutta, ikäänkuin ohimennen ja kaupanpäällisiksi tälläisissä tilanteissa, jos ymmärrät mitä ajan takaa.

Joskus nautin todella paljon, kun puuhaan lapsien kanssa ja jos voin opettaa heille jotain uutta. Viimeksi kummityttöni ollessa meillä monta päivää, kaivoin lasinhiomakoneet ym vermeet esille, teimme mosaiikkipeilejä ja lasten silmät loistivat hiedän uskaltaessaan leikata lasia jne.
Loppujen lopuksi pieni vaiva ja niin paljon iloa kaikille.

Samoin iloitsen, jos oma lapseni on kokenut jotain mukavaa jonkun muun aikuisen tai lapsen kotona tai seurassa.

Mutta eihän sitä tietenkään aina jaksa, eikä väkisin pidäkään.
Halusin vaan tuoda oman ajatukseni tänne :)

aurinko kirjoitti...

jatkan viela tasta kun naapurit marssii ovesta sisaan. me asumme kerrostalossa (24 kerrosta, joka kerroksessa 4 asuntoa) ja meilla on aina etuovi vahan auki. ovi on auki jotta saataisi lapiveto tassa kuumuudessa. minullekin oli ihan outoa se, etta joku vaan tulee sisaan. mutta omassa lapsuudessa se oli ihan samanlaista kerrostalossa. joku soitti ovikelloa ja pyysi ulos. me asumme vartioidulla alueella ja naen ikkunasta leikkipuistoon. lapset 6,5 v ja 9,10v voivat leikkia ihan yksin ilman minua ulkona. kenenkaan naapurin kotiin ei ole lupaa menna ilman aidin lupaa (siis minun lapsilla). jotenkin vaan totuin tahan ja olen myos oppinut sanomaan etta nyt ei ole hyva hetki, tuletko myohemmin? ;-)usein laitan kahvia tai teeta tulemaan ja istumme naapurin naisen kanssa poydan aaressa. muistan kun joskus haaveilin tallaisesta ja nyt se toteutui. hyva kun otit taman aiheen esille.

violet kirjoitti...

aurinko; kun luen tämän ja yritän samalla nähdä tilanteen niin ennakko-oletuksestani huolimatta tämä tuntuikin aivan kotoisalta ja normaalilta.
Ja totta, jotenkin lapsuus tuli mieleen.
Silloin muistan itsekin saaneeni mennä tuosta vaan muutamaan kotiin samoissa taloissa.

Anonyymi kirjoitti...

Minullakin oli epäluonteva suhde lapsiin ennenkuin omani syntyivät ja sen myötä kaikista maailman lapsista tuli omiani, mutta eihän tämä tietenkään välttämättä kaikilla näin mene.Pienessä yksiössämme viipyi yökylässä jopa päiväkausia pojan pari ystävää, joiden vanhempia kiinnosti yöelämä enemmän kuin iltasadut.
Luontevuus löytyy helposti lettujen paiston äärellä.
Miten on luontevuus omien ystävien kanssa vaiko onko niitä ?

violet kirjoitti...

Anonyymi; ei sunkaan mulla ystäviä ole, miten voisi olla;-)
Terveisiä vaan Helsinkiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jännää lukea näitä, minä taas en pitänyt lapsenakaan yövierailuista. Siis en halunnut kellekään yöksi, vaikkei lapsuuteni onnellinen ollutkaan. Eikä onneksi miellä koskaan ollut yövieraita, ei onneksi mahtunut koska asunto oli pieni. Hmm... siksikö olen aika epäsosiaalinen ja erakkomainen? Kavereita oli kyllä paljon, ja suurimman osan vapaa-ajasta vietinkin toisten kodeissa, mutta yöksi en koskaan halunnut jäädä. Kesäisin olin paljon yhden ystävän luona maalla, mutta koti-ikävä oli valtava :(. Koko ajan tuntui, että olen vieras. Oma koti kullan kallis :)

Mutta meitähän on moneen junaan, olisi se aika tylsää jos kaikki olisimme samanlaisia.

-mariia-