perjantai 12. lokakuuta 2007

Levotonta meininkiä

Minulla on tapana vetää seinäkalenterista päiviä yli sitä mukaa kuin ne kuluvat. En tiedä miksi, ihan kuin ajattelisin että nyt tuokin päivä on "tehty". Joka tapauksessa...viime aikoina päivät ovat kuluneet sellaista vauhtia, että Tampere-Seuran hieno mustavalkoinen valokuvakalenteri näytti vielä syyskuuta. Kuvassa Amurin puutalokortteli 1950-luvulla, viimeisin ylivedetty päivä 28.9.

Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Tuntuu etten edes muista. Nämä ovat sellaisia aikoja joista ei jää mitään muistikuvia. Se mitä jää on kuraisia vaatteita, kengänpohjien putsaamista koirankakoista, sadevaatteiden kuivattelua. On hämärää, tuntuu ettei lasten kanssa ehdi tehdä muuta kuin läksyt (tai etten oikeastaan edes näe heitä!), ettei miehen kanssa ehdi puhua kuin huomenta ja mitäs huomenna ja itse sitä vaan tönöttää tietokoneella tai tekee hajanaisia "projekteja" yläkerrassa - saamatta oikein edellistä loppuun kun pitää jo seuraava aloittaa.

Kahmin kaikkea kuin olisi se kuuluisa viimeinen päivä tulossa. Kudon kaulaliinaa, virkkaan isoäidin neliötä, teen tauluja, ompelen koristeita, teen yhtä tilaustyötä, luen kahta lehteä samaan aikaan, syön tietokoneen vieressä, ravaan kaupungilla turhautumassa...

Levottomuus, totta tosiaan, sehän se. Vaikka toisaalta väärä sana, sillä levännyt kyllä olen. Olen mennyt toisinaan jo yhdeksältä nukkumaan ja nukkunut tukkimaisesti aamuseitsemään. Olisiko rauhattomuus oikeampi sana? Ja kuitenkin huomaan yhä useammin toivovani rauhaa, hiljaisuutta, yksinoloa...tai sitten rauhallista yhdessäoloa. Tuntuu ettei sitä nyt juuri saa, ettei sitä nyt juuri osaa eikä siihen pysty. Sitten huomaa odottavansa joulua tai jotakin muuta, joka jotenkin tulisi apuun katkaisemaan putken ja tuomaan vaihtelua.

Kahden viikon kuluttua alkaa poikien syysloma. Jospa se toisi ellei muuta niin juuri sitä vaihtelua. Rauhaa se tuskin tuo, sillä heti loman alettua ajamme Ranskaan (n. 800 km....) muutamaksi päiväksi. Kyseessä on yhdistetty juhla, missä juhlitaan ainakin anopin ja kaksoissisarensa 70-vuotispäiviä, jonkun muun hääpäivää, vielä jonkun syntymäpäiviä, en muista kenen...joka tapauksessa paljon sukua koolla ja meno sen mukaista, luulisin. Vaan olisiko juuri tuollainen tapahtuma se mitä tässä nyt tarvitaan? Paikanvaihdos, ihmisten tapaaminen, uudet maisemat ja mieskin lomalla viikon...

Suosittelen vielä kaikille suklaakakkua. Sitä kannattaa tehdä jo hyvän tuoksun takia. Se menee näin:

300 g tummaa suklaata
125 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
6 kananmunaa

Sulata voi ja suklaa yhdessä. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä siihen varovasti vehnäjauhot. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Kääntele vaahto varovasti mukaan seokseen. Laita kaikki vuokaan ja paista 185 asteessa noin 40 min.


9 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

Onkohan tämä jokin virus joka kiertää, rauhaton mieli. Olen hieman kade kun kaiken tohinan keskellä nukutkin, minun "harrastuksiin" kuulu öiset pohdinnat 03-05.30... Aamut ovatkin sitten sen mukaisia.

Harkit suklaakakkua, vaikken osaakaan (halua osata?)leipoa.

violet kirjoitti...

Joo, huomasin sinun blogissasi että aika samalla mielellä taidat olla. Vaikka olen rauhaton ja levoton juuri nyt, olen kuitenkin noin perimmältäni onnellinen - mutta minun pitää muistuttaa siitä itseäni.
Kyllä, nukun hyvin ja olen siitä iloinen. Vain äärimmäisen harvoin valvoskelen ja sillä on nykyään pahat seuraukset.
Tuota kakkua sinä osaat leipoa. Anna sähkövatkaimen laulaa. Tärkein kohta tuossa on sekoittaa valkuaisvaahto (mahd. kova) varovasti suklaa-jauh0 -seokseen, sillä valkuaisvaahdot kuplat tekevät kakusta kuohkean. Sekoista siis kauhalla käännellen.
Kun olet kerran tehnyt tuota niin haluat leipoa sitä uudelleen. ihan varmasti, jos pidät tummasta suklaasta...tai jos joku teidän perheessä tykkää tuosta kakusta. Olen oppinut tekemään asioita joskus vain siksi, että joku muu ilahtuu. Kymmenen vuotta sitten en sellaisella paljon päätäni vaivannut...

Liivia kirjoitti...

Otan syvästi osaa "levottomaan meininkiin", minua se vaivaa säännöllisin väliajoin ja luulen tietäväni mitä se on. Juuri nyt se ei minua vaivaa, nyt on tasapainon aika. Olen ajatellut "levottoman meiningin" johtuvan siitä, etten pysty määrittämään itseäni millään selkeällä tittelillä/nimikkeellä. Kun lähestyy neljääkymppiä, tuollainen alkaa vaivaamaan, vaikkei se tavallaan vaivaakkaan, mutta jyllää kait alitajunnassa. Kyse ei ole pätemisentarpeesta, eikä mistään alemmuuskompleksista, vaan oikean lokeron löytämisestä itselleen. Ja se vaikeaa, kun on kiinnostunut eri lokeroiden asioista, kun on viettiä moneen suuntaan eikä pysty keskittymään vain yhteen sarkaan. En tiedä. Oikeastaan en tiedä just nyt mistään mitään, kun tarkemmin ajattelen. Ehkä nämä ovat näitä elämänjanoisten ongelmia...ja kun tietää että aika juoksee, ja kun maailmassa olisi niin paljon.

Pikkujutut kirjoitti...

Taitaa olla globaalivirus kun eri puolilla riehuu.Eri syistä johtuvaa mutta oiskohan se sitä ihmisenä kasvamista,kasvamista oman näköiseksi.

Katsoin kalenteriamme seinällä,menossa oli heinäkuu..

Vilijonkka kirjoitti...

Huomasin juuri, ettei meillä ole kalenteria tänävuonna laisinkaa seinällä! Eikä mulla ole edes omaa kalenteria, vain lista koululomista. Lompakkoon kertyy irtolappusia joissa lukee milloin lääkäri/synttärit/kampaaja ovat. Huono systeemi, en suosittele.

Pikkujutut kirjoitti...

Kuinka paljon sokeria vaaditaan kakun pohjaan?

Pikkujutut kirjoitti...

Kiitos..Kokeilin arvauksella ja laitoin vain 1,5 dl.Nyt on jo uunissa ja tuoksu hurmaa, toivottavasti sain myös maun kohdalleen ja maistuu vieraille.

Matroskin kirjoitti...

Aloita kuntonyrkkeily! Levottomuuteen auttaa agressiivinen laji.

Maurelita kirjoitti...

Onneksi voi lukea blogista mitä on tehnyt !! ;-)

Suklaakakkusi vaikuttaa mainiolta ; tein juuri brownies-pellillisen ja siinä on 250g voita + 200g suklaata + 4 munaa, eli tuhdimpi versio. Mies rakastaa sitä kun jätän paistamatta liian kypsäksi, se lilluu jossain brownies ja mousse au chocolat välimailla....... =P