perjantai 23. marraskuuta 2007

"Teknisesti hyvä"

Hiukset ovat se osa minusta jonka olen aina halunnut muuttaa. Niiden laadun, määrän ja värin.
Vaan minkäs teet, hiukan voi auttaa mutta on asioita joihin ei voi vaikuttaa. Kun en toivo edes liikoja: riittäisi sellainen terveennäköinen, kiiltävä, suora tukka, jonka ei niin paksukaan tarvitsisi olla. Yksinkertainen, kauniin värinen, pituus tuohon olkapäähän vaikka.

Aikuisikäni aikana olen oppinut että minulle ei käy kiharat, punertavat värit eikä liian vaalea.
Olen myös kokenut että en ole juurikaan puhunut samaa kieltä kampaajien kanssa - tai sitten he näkevät minut jotekin aivan eri tavalla.

Tuo onkin mielenkiintoinen ajatus: miten muut ihmiset näkevät minut?
Mikä siihen vaikuttaa? Vaatteet, puhetyyli, liikkuminen...? Mikä muu?



Tänään sain niin tarpeekseni ohuesta hiirenhännästä niskassa ja epämääräisestä väristä, että marssin naapurikadun kampaamoon. Se on ranskalainen ketju, jossa autokuski hakee autosi kadulta ja parkkeeraa talliin, jossa eteesi kannetaan haluamiasi juomia, jossa ilmastointi pelaa ja henkilökunta pokkuroi mennen tullen.

Minua tuli palvelemaan nuori ja erittäin lyhyt mies. Oli hilpeää kun hän leikkasi tukkani aluksi seisten (siis niin että molemmat seisoimme) ja hän oli korkojeni ansiosta minua arviolta parikymmentä senttiä lyhyempi. Mutta joka tapauksessa arvostan suuresti kampaajaa, joka katsoo kokonaisuutta eli ihmistä seisomassa ilman mitään kampaamokaapuja.

Ja miltä näytän nyt? Tukka on "teknisesti hyvä", ellei peräti loistava. Väri on kaunis, tukka hyvin huolellisesti leikattu. Mitä sitten valitan? No kun lopputulos ei ole "minä". En halua olla "pirteä", "tyylikäs", "reipas" tai "nuorekas". Ei riivattu. Pakko tämä kuitenkin oli tehdä, sillä lähtökohta oli tuhannen kertaa pahempi. Eikä tämä siis paha ole. Kunhan vaan tuntuu ettei sisimpääni taaskaan nähty - mutta toisaalta..miten se voisi olla mahdollistakaan lyhyen kampaamovierailun aikana?!

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvän aviomiehen löytää helpommin kuin hyvän kampaajan, saanko väittää!!!

Mulla on käynyt aivan mieletön tuuri, sekä aviomies että (mies)kampaajani näkevät minut mielestäni sellaisena kuin olen!

Kummastakaan en taistelematta luovu. Molemmat tietävät kuinka juuri minua tulee käsitellä että olen tyytyväinen. Vaikka joudunkin kampaajalle matkustamaan lähes 70 km suuntaansa, se on sen arvoista...aviomiehen eteen tehtävistä ponnisteluista nyt puhumattakaan :)

Kyllä sääkin sen vielä löydät, ihan varppina. Ei mullakaan menny kuin 20 vuotta etsiessä.
(Kampaajasta siis puhutaan nyt)

Anonyymi kirjoitti...

Tukkasi näyttää kuvassa hyvältä. Leikkaus on hyvä, samoin tukan väri. Kuvassa hiuksesi kiiltävät, kuten terveen hiuksen pitääkin. - Tämä on kuitenkin vain ulkopuolisen käsitys asiasta. Tärkeintä on tietenkin se, miltä tukan kantajalta itsestään tuntuu.

Ja joo, allekirjoitan tämän: luottokampaajaajasta ei halua päästää irti, kun sellaisen löytää. Minulla oli kerran sellainen. Nuori ja tiukka nainen, joka tiesi, miten tukkani pitää leikata. Sitten muutimme toiselle puolelle Suomea. Sen pituinen se.

isoinpapu kirjoitti...

Ah, kyllä, juuri näin. Puhumme aivan samaa kieltä tämän hiusasian tiimoilta. Olen hyvin harmistunut siihen ettei päässäni näytä edes huivi kovin hyvältä, sehän pelastaisi paljon. En voi myöskään heittäytyä kaljuksi(mikä olisi verrattain radikaalia muutenkin), koska minulla äklöjä luomia päänahassa ja psoriaattista ihottumaakin. Voi ällöä.

Ja sitä minäkin toivon: terveennäköistä, normaalia tukkaa. Huokaus.


Kummallista on, että fiksu mieheni on usein tykännyt niistä mielestäni erittäin minulle epätyypillisistä kampauksista, joita kampaajat ovat tarjoilleet. Ja hän kuitenkin tuntee minut läpikotaisin.Erikoista.

Tosin, eniten hän ihastui itse viime talvena leikkaamaani lyhyeen tukkaan, jonka paljastin dramaattisesti huiviturbaanin alta, yllätys yllätys! (ja siis leikkasin tosi paljon pois).

MInulla on ristiriitaisia tunteita siitä että ulkoinen vaikuttaa sisäiseen minään niin paljon. Tai toisinpäin. Siis varsinkin kun tukka on aina huonosti.


Onnea uudelle tukalle!

Liivia kirjoitti...

Tyylikkäältä näyttää! Mutta ymmärrän.
Itse olen niin pelkuri väärien hiusmallien suhteen etten uskalla kampaajalle ollenkaan, en ole uskaltanut kuuteen vuoteen. Onneksi pitkä tukka on niin suuri osa persoonaani ja väitän, että myös ainoa minulle sopiva. Vaan kun siitäkin haluaisi tummemman ja paksumman ilman kampaajan kikkoja.
Silloin tällön kuontaloni tasaa mieheni, joka joka kertaa rasittuu kauheasti tehtävästä. Kesällä aurinko raidoittaa hiukseni ja olen kerrankin väriin tyytyväinen, mutta syksyn tullen pääni näyttää kamalalta. Juuri nyt kamalalta!
Kun täytän 50, otan sen kunniaksi räväkän kiharapehkon ja pidän sen loppuun saakka.

violet kirjoitti...

Marenki; joo, kyllä tämäkin kampaajamies oli ihan tosi kelpo, ehkä mun vaan pitäis tajuta että sisimpäni ei ehkä ole yhtä ulkokuoren kanssa..että kun musta tehdään kampaamossa madamen näköinen niin se johtuu ehkä siitä että...vaikka pään sisällä olen tietysti...

Celia: joo, kyllä tukkaon nyt hyvän värinen ja terveen oloinen. Ei siinä mitään. Oli pakko taas mennä aika lyhyeen kun multa lähti valtavasti tukkaa syksyn mittaan..nyt on lakannut tuo sulkasato ja uudet hiukset ovat vasta ihan kolmisen senttiä.

Isoinpapu; mun mieheni on niitä jotka eivät siis tod. huomaa vaikka olisin kalju...

Liivia; minä olen sen verran turhamainen että kaiken uhalla aina kokeilen että mitäs jos TÄLLÄ kertaa tulisi mieluinen...ihan kuin kampaaja voisi vaikka saada lyhyestä pitkän! Menen jonkun ihme ihannekuvan perässä josta olisi kai viisainta päästää irti.
Ei hullumpi sun 50-vee suunnitelmasi!

Vilijonkka kirjoitti...

Minulla oli pitkät hiukset yli vuosikymmenen juuri siksi, etteivät kampaajan hyvin leikatut hiukset koskaan olleet minä. Ainakin sain itse kyhättyä juuri minunlaisen nutturan!

Sitten kävi se tuttu juttu, että lapset tulivat, hiukset lähtivät samalla ovenavauksella. Viimeiset kolme ja puoli vuotta hiuksiani on leikannut tanskalainen "taiteilija", joka muuten myös leikkaa molemmat seisovat -systeemillä. Hän osaa hommansa ja tuntee minut jo aika hyvin. Mutta silti välillä käy ylilyöntejä. Kuten ennen viime joulua - koko loman Suomessa olisin mielelläni käyttänyt myssyä, sillä hiukseni olivat niin lyhyet että päänahkani näkyi sivuilta!

Nyt on taas hyvä pää, taiteilija on luovuttanut eikä pakota mua enää värjäämäänkään.

Minustakin hiuksesi näyttävät hyviltä, mutta minkäs sille voi jos ei itse viihdy.

Matroskin kirjoitti...

Kun minulla oli pitkä tukka, sen leikkasi äiti tai kaveri, kampaaja sai laittaa vain raitoja. Nykyään toimin sillä periaatteella, että marssin kotia lähimpänä olevalle kampaajalle. Molemmissa viimeisimmissä asuinpaikoissa lähiökampaaja on ollut tosi hyvä, paljon parempi kuin keskustan kalliit trendikampaajat.

Minustakin tuo tukka on hyvä. Itse toivon että näyttäisin Natalie Portmanilta ja minulle sopisi hyvin lyhyt (ja helppo) tukka. Tai että osaisin itse pöyhöttää tukkani 60-luvun tyyliin.

violet kirjoitti...

Vilijonkka: mulla on usein ollut hyvin lyhyet hiukset. Olen tykännyt mutta ainut ongelma on että ovat tosi pian avun tarpeessa taas. Jos päänahka vilkkuu niin sitten ollaan tosin hiukan liian lyhyessä;-)
Matroskin: meillä on tässä kodin lähellä (alle parin sadan metrin säteellä) vielä kolme muutakin turparia eli kokeilen ne vielä. Mutta oli tämä tämänkin päiväinen mies hyvä. Ongelma taitaakin olla omien korvien välissä, kun en tajua etten ole enää 17 eikä mulle enää ehkä koskaan kasva pitkä tukka.

pikkujutut kirjoitti...

Terveeltä,kiiltävältä ja hyvältä hiuksesi näyttävät,toivottavasti kohta tuntuvatkin omilta.Kampaaja - kunpa sellaisen hyvän löytäisikin..

Itselläni on pitkät hiukset,ollut viimeiset 6 vuotta.Esikoisen synnyttyä lyhensin ne kun hiuksia lähti mutta olin kyllä joku muu kuin minä.
Tänä kesänä repäisin ja hankin kiharat helpottamaan olevinaan hiusten laittoa..Kunpa vain olisi ollut se hyvä kampaaja sanomassa että mieti vielä.Hyvä kuitenkin siinä mielessä että nämä kiharat ovat ja pysyvät kunnes kasvavat pois.

Anonyymi kirjoitti...

Voi meitä naisia! Mnullakin oli joskus pitkäy hiukset. Sitten syntyi lapsi ja paluu töihin sai aikaan lyhyet hiukset. Välillä suorat lyhyet kerran jopa afrot!
Niitä eivät edes ystävät tunnistaneet. Nyt hiukset lyhyet-puolipitkät tai jotain siltäväliltä. Olisimmeko onnellisia, jos kulttuurimme suosisi yhtä ainokaista muotia Letti niskassa tai peräti siveydensipuli takaraivolla. No ainakin meillä olisi puhumista vähemmän.Haluan kuitenkin, että päämme ovat erilaisia ja kampaajamme ovat persooneja. Eläköön hiukset sekä siellä maailmalla että täällä kotomaassa. Kiitos muuten blogistasi! Käyn aina joskus kurkkailemassa!
Terveisin Heli

Tiuku kirjoitti...

Huh kampaaja kokemuksia! Tosiaan harvassa ovat ne (onnelliset) naiset jotka ovat mieleisensä kampaajan löytäneet.
Kampauksesi näyttää ihan onnistuneelta, sikäli mikäli kuvasta pystyy sanomaan, ja aina voi lohduttautua sillä että ne kyllä kasvavat takaisin :)

Minulla on luonnonkiharat hiukset ( aivan vallattomat siis) sateella ja kostealla ilmalla ilman varotoimenpiteitä näytän pian ihan sähköistetyltä, hiukset menevät pufff! Lyhyt ei siis käy, ikävää koska tykkäisin kyllä. Ja pitkiksikään eivät suostu kasvamaan.

Anne kirjoitti...

Joskus 90-luvun lopulla päätin ruveta lyhyttukkaiseksi. Eihän siitä mitään tullut, kun kampaajat yksi toisensa jälkeen leikkasivat minulle kiltin matamitukan, joka ei ollut yhtään minä.

Nyt hiukseni ovat vaan pitkät tai vieläkin pitemmät, tämä on ainakin omaa itseäni.

Maurelita kirjoitti...

Hiukset ovat oikea maanvaiva ! Koko nuoruuteni meni hiuskatastrofien merkeissä, eikä sitä auttanut kotona johdosta tullut lähdevesi - kuka on yrittänyt saada mallilleen lähdevedellä pestyä lettiä ?! =(

Onneksi kalkkipitoisella vedellä pestyt rankasti värjätyt ovat yhteistyöhaluisempia, ja raskauksieni myötä hiukseni ovat muuttuneet ihmeen kaupalla rautakangista loivasti kihartuviksi - jee jee !!!

Mutta on niitâ päiviä joina pitäisi pipoa aamusta iltaan, ja toisia joilloin jo herätessään huomaa hiusten istuvan kuin unelma. Hiussäätietoa kehiin ?

Elina kirjoitti...

Minulla on ollut elämässäni kaikenlaista mahdollista hiustyyliä ja uskon siihen että kaikkea on kannattanut kokeilla ja ainahan ne hiukset kasvaa takaisin. Mutta näinhän se on, että harvempi ihminen on tyytyväinen siihen mitä itsellä on. Minulla on luonnonkihara ja karkea hevosen jouhilta tuntuva tukka. Moni on kiharoita ja tukan paksuutta kadehtinut, mutta minä olen aina halunnut suoran ja silkkisen hienon tukan. Vanhemmiten olen oppinut pitämään hiuksistani ja oppinut elämään niiden kanssa.

Sopivan kampaajan löytäminen on todellakin hankalaa. Päätin viimeksi kokeilla uutta kampaajaa ja tällä kertaa hyvin erilaista paikkaa kuin aiemmin - kaupunkini ensimmäistä goottikampaamoa! En ole mitenkään erityisen goottihenkinen, vaikka jostain sen tyylisestä musiikista pidänkin (sekä mustista vaatteista..!). Goottikampaaja yllättikin erittäin positiivisesti, niin palvelulla, asenteella kuin sillä kaikista tärkeimmällä, eli työnlaadullakin. Kannatti kokeilla.