maanantai 31. joulukuuta 2007

Kynnyksellä

Vuonna 2007
...olen ottanut käyttöön vanhoja taitojani. Olen verestänyt, parantanut, oppinut paljon uutta. Olen toisaalta myös pannut asioita ikään kuin odotushuoneeseen odottamaan omaa aikaansa, en niinkään vintille tai kellariin, koska sinne kaikki yleensä tuppaa jäämään pölyn alle.

...olen antanut uusien värien tulla mustavalkoiseen maailmaani. Niin kuvainnollisesti kuin ihan konkreettisestikin. (Kuvassa eiliset kirpputorinapit ja uusia lasihelmiä tekeillä olevan mekon päällä.)

...olen antanut uusien ihmisten tulla elämääni - toisaalta en tietääkseni ole menettänyt vanhojakaan ystäviäni!

...olen tuntenut häpeää ja pettymystä oman itseni ja oman käytökseni vuoksi. Onneksi olen myös saanut iloita omista saavutuksistani ja onnistumisistani. Minulla on ollut paljon onnea, lykkyä, tuuria tänä vuonna. Olen ollut onnellisten tähtien alla, totta tosiaan!



Uutena vuotena en lupaa mitään. Sen sijaan toivon. Toivon oikein kovasti. Olen huomannut toiveen toteutuvan lupausta paremmin. Olen kirjoittanut pieniä ja suurempia toiveita paperille ja pitkin vuotta olen saanut vetää kynällä yli toteutuneita asioita. Miten se on mahdollista?!
Alkaako ihminen vääjäämättä (alitajuntaisesti?) toteuttaa toivomiaan asioita vai toteutuuko paperille julkistettu toive kuin itsestään, melkein taianomaisesti?

Vuonna 2008
...toivon meneväni eteenpäin siellä missä olen mennyt taaksepäin tähän asti. Sitten toivon kulkevani hiukan taaksepäin tai ainakin pysähtyväni niiden asioiden suhteen, joiden kanssa olen liiankin kanssa hosunut, hätäillyt, painanut kaasu pohjassa, mopo karanneenna, ilman pysähdystä, ilman lepotaukoa.

...toivon oppivani kuulemaan mieluummin kuin puhumaan, näkemään enkä vain katsomaan, antamaan enemmän kuin ottamaan...

Haluan ilahduttaa, en tuottaa murhetta, huolta tai pahaa mieltä. Toivon osaavani auttaa, mutta myös vastaanottaa apua. Haluan rakentaa tuhoamisen sijaan.

Olen kiitollinen siitä, että olen pikku hiljaa oppinut nauttimaan enemmän tyhjästä kuin täydestä, pitämään vähää paljoa parempana, valitsemaan hiljaisuuden kakofonian sijaan.

Olen kiitollinen terveydestäni, meidän kaikkien terveydestä. Siitä, että minulla on vierelläni Aikuinen, joka jaksaa minua, suvaitsee, hyväksyy ja kuuntelee ajatuksiani, puhumattomiakin.
Vielä olen kiitollinen ystävistä, ihanista.

Ensi vuonna aion tehdä ja kokea paljon uutta mutta myös pitää kiinni vanhasta. Niinpä en aio lakata kyseenalaistamasta, kritisoimasta enkä kehumasta itseäni!

Hyvää uutta vuotta!

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta, Emäntä!

Matroskin kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta ja kiitos, että jaksat niin ahkerasti päivittää ajatuksia herättävää blogiasi.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvää uutta vuotta, Kati, ja kiitos menneestä vuodesta hauskojen ja inspiroivien kirjoitustesi parissa! Pidetään yhteyttä! :)

Lea
www.finevanbrooklyn.wordpress.com

p.s. Minä en käsitä näitä bloggerin nykyisiä kommenttiruutuja! Jestas, että tunnen itseni täydelliseksi idiootiksi.

pikkujutut kirjoitti...

Hyvaa uutta vuotta! Kiitan myos inspiroivista kirjoituksista.

Tiuku kirjoitti...

Vau, tosi tunteita nostattava kirjoitus. En tiedä olenko muuten vaan ollut viime aikoina tosi herkkis, mutta tämän kirjoituksenkin ansiosta jotain liikahti sisällä.
Olen pohtinut monista asioista samaan suuntaan kuin sinä, en tosi näin kaunis sanaisesti.
Katselen tänään taivaan tähtiä, etsin kauneimman ja muistan sinua. Toivottavasti toiveet toteutuisivat!

isoinpapu kirjoitti...

Hyvää uutta vutta sinullekin ja toteutukoon haaveesi.

Erinomainen lista.

Ja tosiaan, kiitos blogistasi! Olen usein inspiroitunut ja aina hyvin viihtynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta Tampereeltakin! Täällä on kaikki peittynyt tänään kauniin valkoiseen kuuraan :)

Kottis kirjoitti...

Onnekasta uutta vuotta!
Sait taas mut kyyneliin kirjoituksellasi(tosin mulla on taipumuksia...)
Hienot kuvat sarjakuvamuseosta! Ihanat lattiat ja puhumattakaan tiffany-ikkunoista!

Anonyymi kirjoitti...

Onnellista Uuttavuotta ja kiitokset vielä huoneentauluista!

Inka kirjoitti...

Oikein hyvää uutta vuotta!
Kiitos blogistasi, tänne on aina kiva tulla. Listasi oli erinomainen, kunpa sitä osaisi aina ajatella noin..

Unknown kirjoitti...

Iloista ja idearikasta alkanutta vuotta!! Täsä oli paljon sellaisia toiveita joita minäkin voisin allekirjoittaa omalla kohdallani:)

Liivia kirjoitti...

Tyhjentävä ja kaunis esitys, kiitos tästä ja kaikista edellisestä sekä tulevista! Piilomajassa on aina miellyttävää ja kodikasta käydä.

Anonyymi kirjoitti...

Hienot toiveet! Hyvää uutta vuotta! Kiitos blogistasi.
Katja

Maurelita kirjoitti...

Hienosti toivottu, tahtoisin taikasauvalla toteuttaa saman tien !

Kuplia ja kimallustakin...

=)

outi kirjoitti...

onpas hyvä ajatus tuo lupausten sijaan toivominen. taidan kokeilla sitä itsekin ;)
Lennokasta tätä vuotta!