perjantai 4. tammikuuta 2008

Pukeuduin taas!

Olen ollut sisätiloissa uuden vuoden aatosta alkaen. Ei ole ollut oikeaa asiaa ulos, enkä ole viitsinyt tehdä sitä tikustakaan. Ilmakin on ankea ja harmaa, pojat eivät halua myöskään ulos. Olen haahuillut viimeiset pari päivää yöpuvun housuissa ja villatakissa, tukka kyllä pestynä mutta muuten aika ankean näköisenä.

Tänään ilmeinen "post-party depression" alkaa hellittää sen verran, että tuli halu taas pukeutua, laittaa väriä naamaan ja olla oma itsensä. Pukeuduin uuteen villamekkooni, jonka sain valmiiksi toissapäivänä. Se istuu kuin valettu, mikä on sikäli aikamoinen ihme, että malli on täysin omasta päästä. Inspiraationa toimi Atomiumissa näkemäni Pepiksi pukeutunut ruotsalaislapsi. Tämä mekko on aivan juuri minua. Tuommoinen ei-liian-vakavastiotettava, sopiva pituus ja värit passaavat iholleni.


Uudessa mekossani menin siis alas hakemaan postin. Ei ollut laskuja eikä mainoksia tänään. Oli tämä ihana kortti Suomesta. Kiitos lähettäjälle! En tarvitse tieteellistä todistusta sille, että hyvä mieli on joskus hyvinkin pienestä kiinni. Siksi itsekin jatkan samalla tiellä; pyrin keksimään pieniä ilahduttavia juttuja ystäville, tuttaville, perheelle ja kaikille.

9 kommenttia:

isoinpapu kirjoitti...

Ihana mekko, ihana kortti: onnentyttö!

Inka kirjoitti...

Mekko on hieno!! Ja värit kerrassaan mainiot, nätit mutta eivät liian 'vakavasti otettavat' :)

Suvi kirjoitti...

Aivan ihana mekko! Tuollaisesta olen itsekin haaveillut.

Liivia kirjoitti...

Mekko on upea, saa täysin kevätmielelle, millä olen muutenkin koko päivän ollut!

Elina kirjoitti...

Hauskan mekon olet tehnyt! Sorruin alkuviikosta ostamaan Moda-neulelehden uusimman numeron ja siinä oli tosi samanhenkinen neulemekko. Oli vähän räikeämmät värit vaan siinä, mutta samantyyppistä sävymaailmaa ja raitaa. Ja mikä se parempi asuste talvella kuin neulemekko, kaipasin sellaista tänään lämmittämään pakkasessa.

pikkujutut kirjoitti...

Kauniit- mekko ja kortti.

Usein pieni teko riittaa..

SARI kirjoitti...

Voi ihanuutta, pienet ilahduttavat jutut ovat aina tarpeen. Tämä sinun blogisi on minulle yksi sellainen !

Matroskin kirjoitti...

Supersuloinen mekko! Pidätkö sitä sukkahousujen vai housujen kanssa?

violet kirjoitti...

Kiitos kiitos kaikille mekkokehuista.

Matroskin: en ole pitänyt housuja ööh...hetkinen...muutamaan kuukauteen ihan paria farkkupäivää lukuunottamatta. Koko ajan paksuja sukkahousuja vaan, puuvillaisia tai villaisia.En tiedä miten tässä näin onkin päässyt käymään. Olen vaan tajunnut alkaa ostaa tarpeeksi suuria sukkahousuja - monta kokoa muuta vaatekokoani suurempia - ja voi miten hyvä niissä on olla. Eli sukkahousujen kanssa, on vastaus.