sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Aamulla

Tänä aamuna ensimmäinen sukka oli valmis. Vaikka kuinka mittaan en vaan voi tajuta että pojillani on jo kauhean isot jalat. Pienemmälläkin. Hänen jalkaansa en olekaan nyt nähnyt pian vuorokauteen, joten en ole voinut mittaillakaan. En siis tiedä vielä kumman jalkaa tämä paremmin sopii.

Hällä väliä.
Suurin riemu tässä sukka-asiassa on se, että opin tekemään kärjen kavennuksen paljon entistä kauniimmin. Aivan eri tavalla kuin ennen. En käsitä miksi en ole aina tehnyt näin, kun tämä tuntuu niin paljon helpommaltakin.



Olen kiitollinen tästä vuorokaudesta ilman pikkuveljeä.
Monestakin syystä: hän on ollut hiukan allapäin kun ei ole tullut ennen tätä yökyläkutsuja.
Sitten se, että pojat ovat keskenään tapelleet täällä kotona viime aikoina aivan valtavasti. Nyt saimme siitä hiukan lomaa. Sitten se ehkä tärkein asia: olen voinut rauhassa olla esikoisen kanssa ja taas todeta välillä unohtumaan tuppaavan asian. Tuo on fiksu ja rakastettava poika, aivan suloinen ja ihana ja kiva. Välillä tuo kaikki jää muiden asioiden alle ja sekaan, kuten kuulen muissakin useamman lapsen perheissä käyvän säännöllisesti.

Nyt laitamme kanalle marinaadin nahan alle, laitamme pyörän auton perään ja ajamme metsään. Poika fillaroi siellä ja isä ja äiti...kävelevät kiivaasti perässä. Sitten haemme pikkuveljen, paistamme sen kanan, juomme punkkua ja kuka mitäkin, kudon sen toisenkin sukan...

10 kommenttia:

aurinko kirjoitti...

hei vaan taalta singaporesta! olemme joskus olleet yhteydessa suomi-koulu juttujen kautta expat listalta. minulla on kaksi tyttoa (8 ja kohta 5) ainaista nahistelua!
ymmarran yskan. 8 vee menee kesalla suomessa leirille ja uskon leirin tekevan hyvaa kaikille!
pia

Liivia kirjoitti...

Alkoi ihan hitsisti tekemään punkkua mieli, olen ollut punkutta koko Suomessa oloajan. Eli tasan viikon, voi kauheaa.

Noi sukan kärjet on vähän problemaattisia mullakin, teen vähän mitä milloinkin, mutta ihan ykköstyyliä en ole vielä löytänyt. Yritän katsoa miten teit.

Sooloilija kirjoitti...

Tein suosittelemaasi salaattia, ihanaa oli. Söin liikaa, mutta pääruokana, muuta en laittanut. Se on niin ruokaisa ja raikas salaatti, että sopii myös kesän juhliin tarjottavaksi..

violet kirjoitti...

Aurinko: terve vaan Singaporeen! Vanhoja "tuttuja"!
Tulen vastavierailulle blogiisi.

Liivia: Viikkohan on jo 7 päivää.
Siihen on tultu että se on aika paljon.
Sukan kärkeä varten katso vaikka tätä
http://www.ullaneule.net/0104/neuvot_sadekavennus.html
Selkeä ohje, minullekin.
Ei mennyt hermo.

Sooloilija: nonniin, hyvä juttu että maistui!

Virkattu lintu kirjoitti...

Tuo sukan teko olikin sellainen juttu mitä opettelin pitkään ja hartaasti. Nyt alkaa jo ihan sujua. Netistä tosiaan löytyy hyviä ohjeita, riittävän yksityiskohtaisia ja kuvien kera.

Hyvältä näyttää tuo sun tekemä sukka! Pitäis varmaan itsekin aloittaa, kyllä se talvikin taas tulee :)

aurinko kirjoitti...

http://kiinankaappi.blogspot.com/
sielta siis loytyy. ihan vahan aikaa sitten aloitin blogin ja aika vaatimatonta touhua. lahinna haluan nayttaa ystaville ja perheelle milta taalla nayttaa.
pia

Liivia kirjoitti...

Kiitos sukkaohjeesta.

Meillä syötiin eilen salaattiasi (valkosipulipainotuksella) ja syödään tänäänkin, sillä tein oikein jumbosatsin.

violet kirjoitti...

Paperisydän: aloita ihmeessä jos yhtään tykkäät kutomisesta. Ei siihen talvea kannata odottaa.

Aurinko: osoite pantu talteen...

Liivia: valkosipulipainotus on oikein hyvä. Mulla tuli kiire tehdä aikalailla ruohosipuli/basilikapainotuksella, sillä täällä satoi monta päivää niin solkenaan että terassilla kasvaneet yrtit olivat jo vaarassa mädäntyä. Niinpä söimme loppuviikosta ne melkein kaikki pois - ja eilen tuli sitten aurinko takaisin.

pikkujutut kirjoitti...

ja meillä salaattisi saa ensi-iltansa tänään :)

Puisto kirjoitti...

Olen aina kaventanut sukan ja tumpun noin, tai ehkä vielä jonkun oman variaationi. Mumma oli tarkka käsitöissä ja neuvoi sen kahta reunaa kavennettavan systeemin. Olin kuitenkin niin pieni, että en sitä muista.