keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

23.7.2005

Jo kolme vuotta häistä ja kuvat edelleen laittamatta albumiin!
Aloitettu on monta kertaa, mutta kuvia on monta sataa.



Meidät vihittiin Tampereella Keskustorin Vanhassa kirkossa. Siitä kävelimme kulkueena Alarantaan. Lapset kilistelivät kelloja, soittivat torvia, aikuiset pitivät muuten vain iloista meteliä. Rannasta Tammerkoski-laiva vei meidät juhlapaikkaamme Pirkanmaan musiikkiopistolle, missä 111 vieraan kanssa söimme, joimme, tanssimme, lauloimme, juhlimme.
Jugend-talon olimme koristelleet valkoisilla liljoilla, joiden tuoksu tuo edelleen mieleen tuon hauskan päivän. Häätanssina tanssimme Beatlesin When I’m Sixty-Four. Ruoka oli maittavaa ja Ranskasta tuomamme juomat maistuivat vieraille niin ikään.


Se oli hyvä päivä!

23 kommenttia:

violet kirjoitti...

Anteeksi, Liivia, kommenttisi poistui kun julkaisin koko jutun uudelleen..oli ongelmia kuvien kanssa. Nyt pitäisi näkyä kaikille kaikki 6.

Vilijonkka kirjoitti...

Meidän häät ovatkin viimeinen tapahtuma, jonka kuvat ovat albumiin päässeet. Esikoisen kuvista järjestyksessä ovat ensimmäiset kolme kuukautta. Siitä eteenpäin kaikki kuvat ovat sikin sokin vanhassa matka-arkussa. Sen avatessaan pääseen sattumanvaraiselle seikkailulle menneeseen. Eikä taatusti löydä sitä kuvaa jota oli etsimässä!

Hyvä meininki teillä näytti olleen, silloin kolme vuotta sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vaan kutsusta häihinne. Ne olivat mieleenpainuvan ihanat. Todella upea päivä!

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kiitos kuvatarjoilusta. Oli varmasti ihana päivä!

-junika-

Anonyymi kirjoitti...

Oi ihania kuvia! Lämmin tunnelma välittyy. Kaunis pari :)

Anonyymi kirjoitti...

Tota eka kuvaa, ku kattoo, ni tulee mieleen, et miehesi kävis ihan vaikka suomalaisesta ja sinä voisit olla vaikka se perheen ranskalainen...

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon ikimuistoisen päivän vuoksi. Lapsetkaan eivät pääse valittelemaan, etteivät päässeet äidin ja isän häihin, kuten meidän lapset ovat tehneet ;D

Samaa minäkin ajattelin kuin viimeisin anonyymi, että sinä näytät ranskalaisemmalta kuin ranskalainen miehesi ;D

Kesiah kirjoitti...

Hyvää hääpäivää! Ihania hääkuvia komeasta morsiusparista.

Meillä kuvien kansioittaminen on pysähtynyt vuoden 2005 kesään. Kerran parissa vuodessa otan spurtin ja laitan kansioon noin vuoden tai edes puolen vuoden kuvat. Loput kuvat lepäävät laatikoissa odottamassa kansioon pääsyä. Aiemmin pidin ne laatikoissa hyvin tarkasti aika järjestyksestä. Todennäköisesti kevään 2007 jälkeen en ole sitäkään tehnyt. Toivottavasti joskus saan kuvat järjestykseen eikä aikamatkat menneeseen ole meillä enää niin sattumanvaraisia kuten vilijonkkakin kuvaili.

Liivia kirjoitti...

Ei se mitään, kävin ihailemassa uudelleen:)
Alimmaisessa kuvassa näytät ihan espanjalaiselta valokuvamallilta, muissakin valokuvamallilta.

violet kirjoitti...

Vilijonkka: kyllä siellä oli hyvä meininki. jännitti etukäteen miten ranskalaisvieraat sulautuvat joukkoon, mutta hienosti meni käsittääkseni puolin ja toisin.

Jonna: eipä mitään kiitoksia! Kutsuin kaikki tärkeät ihmiset ja onneksi kaikki pääsivät tulemaan.

Junika: se oli sellainen oikein pitkä päivä, jona ei tuntenut väsymystä hetkeäkään.

Oola: kiitos kiitos, tunnelma oli lämmin ihan kirjaimellisestikin. Salissa hiki tursusi ja ulkona käytiin jäähyllä;-)

Anonyymi ja Celia: miehen ulkonäkö aiheuttaa hassuja tilanteita kun ollaan Suomessa (tai muualla "pohjoisessa".) Hänelle tullaan puhumaan suomea ja sitten ollaan että "ai jaa joo ettet MUKA puhu suomee...."

Kesiah; meillä paperikopioiden tekeminen on pysähtynyt melkein kokonaan häihin. Enemmän pitäisi saattaa paperille asti.

Liivia: kiitos kiitos, kampaajat ja meikkaajat ovat joskus taikureita ja puku tekee tietysti osansa. Tuolla se roikkuu kaapissa, kokeilin tässä yksi päivä piruuttani;-)

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Te ootte niin ihanan näkönen pari yhdessä, ja teidän ilmeistä kyllä huomaa, kuinka rakastuneita olette.

Oli varmaan ihana ja jännittävä päivä!

Ja voi kuinka kauniilta Tampere näyttää!

Sooloilija kirjoitti...

Täällä sinun sivullasi on niin onnellista vierailla! Tulen itsekin iloiseksi, ja varsinkin näistä tämän päiväisistä hääkuvista.

Minun mielestäni näytät ihan ranskalaiselta.Ja puku on upea, niin sinun näköisesi!

Onnea hääpäivälle!

Tiuku kirjoitti...

Meillä on kuvia paljon, suurin osa laittamatta kunnolla kansioon. En osaa laskea niitä muovitasku juttuja kansioiksi. Iso plussa siitä että kuvat ovat edes jonninmoisessa järjestyksessa kuuluu miehelleni, minun kuvani ovat kuten vilijonkankin isossa arkussa sikinsokin. Laitan minä ne joku päivä vielä kansioonkin...

Olette todella kaunis pari! Ja ihanan ajaton tuo teidän hääkuva.

Minulla on ollut jo pidempää kova hääkuume. En missään nimessä kaipaa omiani, eivät olleet yhtään sitä mitä minä olisin toivonut. Sen sijaan ystävien häihin olisi kyllä ihana päästä, oikein iloisiin tunnelmiin.

Olina kirjoitti...

Miten kaunis pari, miten upea tunnelma ja oih! mitkä upeat kirjailut puvussa!=) Onnea teille, iloista hääpäivän iltaa!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Violet, upeita hääkuvia ja ihania matkakuvia.
Tämä kommentti tulee vähän väärään kohtaan, mutta oli kyllä kiva katsoa ja lukea matkakertomustasi, kiitos! Siitä välittyi, että todella olitte nauttineet matkasta.
Hyvää jatkoa teille kaikille.

pikkujutut kirjoitti...

Komia pari!

Ja olipa mukava matkakertomus-ihanaa tunnelmaa!
(Hieman ruosteessa kommentoiminen,olen mökkiytynyt :)).

Elina kirjoitti...

Olet kyllä todella kaunis ja niin myös miehesi komea! Ja hääkuvat erittäin onnistuneet (niinkuin varmasti häätkin olivat)!

scaredy-cat kirjoitti...

Oletpa kaunis näissäkin kuvissa, pidän kovasti puvusta ja hiuksista, yhdessä asusteiden kanssa tulee sellainen vanhan ajan Hollywood -glamour -fiilis. Ah!

Marikki kirjoitti...

Ihan mielettömän kaunis olet kuvissa! Ja sulhanen on tietysti varsin komea :)

violet kirjoitti...

Itkupilli: Tapaamisestamme on nyt jo yli 13 vuotta mutta edelleen olen varma että tuo mies on Hyvä Ihminen. Ja Tampere, joo, oli etenkin tuona päivänä kaunis - vaikka oli taas katutöitä juuri siinä kirkon nurkallakin;-)

Sooloilija: no, onhan niitä ranskalaisiakin monen näköisiä...kuten meitä suomalaisiakin! Puku oli oikea löytö. Toivoin löytäväni tuollaisen kapean, yksinkertaisen puvun ja vieläpä halvalla. Se onnistui, sillä yhdessä liikkeessä se oli -70 pros. alessa kun se ei kuulemma "mahdu kenellekään". Kröhm..ei se nyt niin pieni ole että sen uskoisin, ei vaan ehkä ollut valtavirran makuun.

Tiuku: minäkin toivon niin kovasti että lähipiirissä - minun tai miehen - olisi häitä. Mutta ei ole näkynyt vähään aikaan...

Olina: pukuun on ommeltu tuollaisia pieniä helmiä. Selässä on pitkä, alaselkään ulottuva v-leikkus ja rutosti nappeja;-)

Jatta: kyllähän me nautittiin...heti lähtisin uudestaan matkaan.

Pikkujutut: niin se maaseutu vie!

Ekub: pyysimme vain mustavalkokuvia ja onhan niitä eri kokoisina aika paljon. En vaan osaa panna niitä esille mihinkään. Yksi on hyllyssä mutten oikein tiedä...Hääjuhlat ovat mielestäni "onnistuneet" silloin, jos vierailla on hauskaa, kenenkään ei tarvitse tuntea olevansa ulkopuolinen eikä kukaan ei joudu osallistumaan mihinkään mihin ei halua (tässä ajattelen sellaisia kaikkia leikkejä...)

Scaredy-cat: kiitos kommentista! Tukkaa oli tuolloin sen verran että siihen saatiin haluamani laineita.Juuh, mieluummin tavoittelen vaikka glamouria kuin hentoa ja romanttista prinsessaa...ajatuskin naurattaa!

Taru kirjoitti...

Ihania kuvia. Onni, fiilis ja tyytyväisyys välittyy kuviin saakka! Hyvää hääpäivää!

Melita kirjoitti...

Hei Violet,
Mua kovasti liikuttaa - kaikki tässä !

violet kirjoitti...

Elisa: kiitos vaan. mitä eniten toivon niin sitä, että kaikki paikalle päässeet saivat viettää kanssamme mukavan päivän. Meille oli tärkeää voida tarjota rakkaille ihmisille mukavia hetkiä.

Melita; se oli myös liikuttava päivä - mutta ennen kaikkea oikein, oikein iloinen ja äänekäs, liikkuva.