perjantai 22. elokuuta 2008

Muutos


Minulta kysyttiin lomalla Suomessa:
"Miltä meno näyttää, voisitko kuvitella vielä muuttavasi tänne?"

Samaa on kysytty joka vuosi, samaa olen miettinyt itseksenikin useasti. Kai sitä miettii ainakin alitajuisesti vähän jokainen ulkosuomalainen.

Kysyttiin myös:
"Mitä kaipaat täältä?"

Tunsin itseni petturiksi vastatessani todenmukaisesti:
"En usko muuttavani takaisin. Ainakaan en haaveile siitä. En kaipaa muuta kuin ihmisiä, niitä tuttuja ja tärkeitä. En suomalaisia ihmisiä noin yleisesti. Kaikki on niin erilaista, kaikki on muuttunut. En tunne enää tätä nykyistä menoa."

Ulkosuomalainen saa olla varovainen sanoissaan. Toki suurin osa kysyjistä ymmärtää vastauksen kuten se on tarkoitettukin ymmärrettäväksi. Tajuaa, mitä vastaaja ajaa takaa.
Sitten on sellaisia, jotka kääntävät kaiken. "Ai ei Suomi enää kelpaa? Ai on muualla kaikki paremmin?" Päätelmä on tehty: ulkosuomalainen on takinkääntäjä ja Suomen arvostelija. Parasta sitten pysyä poissa siellä ulkomailla, saatetaan sanoa. Rivinvälistä ainakin.

Mietin miten todellinen se muutos on jonka näen, koen, kuulen Suomessa käydessäni.
Onko se kaikille yhtä todellinen, vai harvojen vierailujen aiheuttamaa harhaa? Kuka tai mikä on lopulta muuttunut - vai kaikki?

Mietin miksi minulla on niin ulkopuolinen olo kadulla kävellessäni, kaupassa käydessäni, ulkona liikkuessani ihmisten ilmoilla. Mietin miksi minua melkein pelottaa kadulla. Eikä aina edes melkein. Osaan kyllä saman kielen kuin ihmiset ympärillä, mutta tuntuu etten kuitenkaan. Jotenkin koodit ovat sekaisin sen suhteen miten pitäisi olla. Tulee töksähtelyjä ja törmäyksiä. Onneksi ystävien ja suvun kanssa sujuu kuten ennenkin.

46 kommenttia:

ipi kirjoitti...

Ymmärrän hyvin tuon ulkopuolisuuden, vaikka olenkin ulkosuomalainen vain mieleltäni. Ihmiset ovat täällä niin.. kankeita?

Me asumme pienellä paikkakunnalla. Täällä ei osata ottaa edes muualta Suomesta muuttaneita ihmisiä vastaan. Outoja, erilaisia. Minulla on jo vuosia ollut yhden naisen "pelastuspartio". Yritän tutustua edes yhteen muualta muuttaneeseen ihmiseen vuodessa. Ehkä sillä teen edes jonkun sopeutumisen helpommaksi. Ainakin olen yrittänyt.

Liivia kirjoitti...

Ymmärrän. Täysin. Niin täysin kuin sisäsuomalaisessa sijoituksessani ja ulkosuomalaisessa sielussani voin.

Minusta tuntuu että minua pidetään takinkääntäjänä ja maanpetturina jo sen tähden kun en aina suosi suomalaista, enkä tykkää suomalaista ruuista juurikaan, enkä hiihdä talvella, enkä sauno jne.
Tietysti on asioita joista pidän, mutta multa puuttuu sellainen suomi-polleus, jota ilmeisesti pitäisi jokaisen suomalaisen tuntea.
Luulen että jäisin täältä myös kaipaamaan vain ystäviä. (riippuu tietenkin mihin maahan muuttaisi)

Sooloilija kirjoitti...

Mietin jo lapsena ja nuorena, että mikä minussa on vikana kun en ole isänmaallinen. Ovatko kaikki paluumuuttajat kadottaneet jotain sisimmästään, vaikka ovat asuneet ulkomailla vain muutamankin vuoden. Siis näitä olen pohtinut omalta kantilta.

Pohdinta jatkuu vielä aikuisenakin. Ja aika usein on ja on ollut ulkopuolinen olo.

Näihin pohdintoihin ei luultavasti koskaan saa edes vastausta.

Elämä vain kulkee raiteillaan. Joskus jämähtää johonkin, ja vain pään sisällä haaveilee siitä, että 'jospa minä kuuluisinkin johonkin muualle'.

Kuullostaa surullisemmalta kuin onkaan. Ihmisellähän on kuitenkin aina silloin hyvä mieli kun on mieluinen koti. (?)

Sari kirjoitti...

Ymmärrän, vaikka omalla kohdallani ei noin olekaan 18 ulkosuomalaisvuoden jälkeen. Ehkä hiukan silloin, kun palasin Helsinkiin, mutta siellä en olekaan käynyt moneen vuoteen...
Nykyäänhän pidän jo itseäni enemmän Längelmäkiläisenä. Olen tutustunut lomilla uusiin ihmisiin sielläpäin ja saanut lämpimän ja mutkattoman vastaanoton, enkä tunne itseäni ollenkaan ulkopuoliseksi. Suomeen voisin muuttaa, mutta johonkin korpikuusen kannon alle - joskus mummuna sitten, ja sitten kun olisi edes ajokortti.
Mitä sitä nyt kaipaa : sitä että tehdään, mitä sanotaan ja sanotaan mitä tarkoitetaan. Ja saunaa. Ja maaseutua. Ihmisiä ei niin nykyään tarvitse kaivata, sähköposti kulkee ... Talvea ja lunta en kaipaa.
Tässä vaiheessa minulle kuitenkin on riittänyt tuo kuukauden mittainen akkujen lataus vuodeksi eteenpäin.

Vilijonkka kirjoitti...

Viihdyn erinomaisesti elämässä arkeni jossain muualla kuin Suomessa, jossa on ehdottoman mukavaa viettää kesälomaa. Minusta on niin kummallista kun ihmiset kysyvät palaamisestamme, että Kiinanko jälkeen tullaan? No kuka meistä tietää mikä on tilanne esim kolmen vuoden kuluttua! Vastaan aina etten tiedä ja tuntuu kuin kyselijä pitäisi minua koppavana. Jospa menen ennustajalle joka kertoisi, niin sitten voisin vastata täsmällisesti.

Takinkääntäjänä on hauskaa sitäpaitsi, kun päättää olla omaa mieltään eikä tarvitse ketään mielistellä kun ei ole ollut mukana sitä muutunutta Suomea tekemässä. Jos ja kun palaa, ottaa vastaan Suomen sellaisena kun se sitten on.

Vaan pelottaa minuakin tuolla kaduilla, etenkin nuoriso, kaupoissa sisällä menee jo paremmin.

Marita kirjoitti...

Hyviä kommentteja! Minultakin on jo pienestä alkaen puuttunut tuo Liivian mainitsema suomipolleus ja olen aina ollut synnyinmaassani ulkopuolinen ja tiennyt muuttavani jossain vaiheessa ulkomaille. Ja näin kävi. En kaipaa takaisin.

violet kirjoitti...

Ipi: ihailen pelastuspartiosi työtä. Olen varma että se on tärkeää.

Liivia: Olen ennenkin tainnut sanoa, mutta takinkääntäjäksi taidettiin leimata minut jo silloin, kun aloin opiskella ruotsia yliopistossa...

Sooloilija: Minä olen isänmaallinen - tai mitä sillä nyt sitten tarkoitetaankin. Minä ehdottomasti arvostan monia asioita Suomessa, mutta huomaan niiden olevan yhä enemmän asioita joita ei enää ole. Siinäpä ongelma.

Sari: tutustuinhan itsekin lomalla uuteen ihmiseen ja yksilötasolla tiedänkin onneksi, että suomalaisissa on Hyviä Ihmisiä aivan valtavasti. Mutta mistä se johtuu että ilmapiiri on niin...erilainen?

Vilijonkka: niin, eihän sitä voi tietää. En tiedä itsekään mitä tulee. Voin vain sanoa mitä ajattelen nyt, mitä suunnittelemme nyt mutta mitä oikeasti on vaikka kymmenen vuoden päästä, en tiedä.
Juu, kaupoissa menee sisällä mullakin muuten hyvin, paitsi että nolaan itseni sanomalla päivää ja näkemiin...

Marita: minä en ole aina ollut synnyinmaassani ulkopuolinen. Olen ollut jopa aivan varma etten ikinä maailmassa muuta sieltä pois.
Minä en ole muuttanut Suomesta siksi, etten olisi siellä kestänyt tai halunnut olla. Nyt kun kuitenkin olen ollut poissa sen noin 12-13 vuotta, niin muutos on selvä.

Jatkan vielä kun tuli paljon ajatuksia mieleen:

Olen miettinyt kielletäänkö lapsilta tuntemattomille aikuisille puhuminen? Tunsin itseni useammankin kerran täysin idiootiksi, kun puhuin mielestäni harmittomia mukavia tuollaisille n. 8-10 vuotiaille. Ei sanan sanaa vastaukseksi. Ei edes sitä haist vittu, ämmä, jonka jo melkein pelkäsin tulevan. Tapasinko vain "mykkiä" tapauksia vai teinkö jotakin sopimatonta?

Entä ne kaikki aikuiset jotka eivät tervehdi - tai edes vastaa tervehdykseen. Se on minusta suurta moukkamaisuutta, ei mitään muuta. Syytetään ujoutta usein: "me suomalaiset olemme niin ujoja..."
Ei tuo minusta ole ujoutta. Se on "ei-vois-vähempää-kiinnostaa-" asennetta. Se on pahempaakin. Eivät suomalaiset kai sen ujompia ole nyt kuin 20- 30 vuottakaan sitten. Silloin ainakin tervehdittiin. Muistan sen aivan varmaksi, enkä muista väärin. Kysykää muilta ellette itse muista.

Entä ne joilta kadulla kysyin neuvoa löytääkseni sinne tai tänne...Kysyinkö vääriltä tyypeiltä (ei vastausta tai pelästynyt henkäisy) vai pitääkö tulla omillaan toimeen?

En minä mitään erityiskohtelua odota. Ei sellaiseen ole mitään syytä. Sen sijaan odotan KOHTELUA ylipäätään, ajoittaisen lähes ignoreerauksen sijaan. Edes katse tai hymy (ujokin!) olisi osoitus että toinen on huomattu.

Jotenkin sellainen "mitä väliä" -fiilis roikkuu kaiken yllä. Ilmapiiri, tunnelma on jotenkin veltto, umpimielinen, agressiivinen. Välinpitämätön.

Kirjoitan nyt siis koko ajan asioista jotka näen Suomeen tullessani. Puhun ilmiöistä jotka näen, ihan tuntemattomista ihmisistä. Katuja kyntää niin paljon niin onnettoman, ahdistuneen ja surullisen näköistä väkeä, että tulen surulliseksi vaikka tiedän, ettei kaikilla mene huonosti - ettei kaikilla voi mennä huonosti.

En tahallisesti valikoi vain ikäviä asioita. Ehkä on kuitenkin niin, että ne asiat huomaa ensin, joissa on suurin ero siihen, mitä katselen lopun vuotta.

Vielä mietin milloin tuntemattomien teitittelystä tuli kuin hienostelua?...Olen niitä joille opetettiin teitittelemään, ja työpaikoillakin asiakkaita esim. piti ehdottomasti teititellä. Maailmani ei kaadu ellei minua teititellä, mutta korva ei vieläkään ole tottunut kun vaikka soittaa virastoon Suomessa ja siellä sinutellaan...tai kun kuulee kassan puhuvan vanhalle tädille että "sä".

Liivia kirjoitti...

Hyviä ihmisiä on Suomessa minustakin valtavasti, mutta "massa" menee täällä minusta väärään suuntaan.
Suomi on niiiin amerikkalainen nykyään, enkä tykkää amerikkalaisestakaan massasta ja arvomaailmasta.

Aika usein ajattelen nykyään lehteä lukiessani, että haluaisin pois. Joka notkelma on täynnä väkivaltaa, ja kaikkein pahimmat tapahtuu keskellä päivää! Ja sitten vielä väitetään, että väkivalta ei ole muka liisääntynyt. Ainakin se on raaistunut, ja umpimähkäistynyt.

Sitten tuo mitä Sari sanoi, että tehdään mitä sanotaan ja sanotaan mitä tarkoitetaan, siitä tykkään. Mutta ei kai tämä nyt ainoa paikka ole missä niin tapahtuu?

Liivia kirjoitti...

Luin vasta ton sun litanian,
ja:

Kyllä umpimielisyys, velttous ja välinpitämättömyys näkyy. Porukka laahustaa. Perusilme on mulkoilu; "mikähän toikin luulee olevansa", "mitä tuo musta ajattelee", " meinaako tuo nyt.. mä en ainakaan siirry mihkään tai sano mitään".

Ja olen niin sata kertaa blogissani paasannut tuosta tervehtimättömyydestä. Moukkia, just.
Mustakin tuntuu, että ei aina ole ollut näin. Suomi on rappiolla.

Pääsinpäs taas ääneen, sorry kun täällä vallan lorvaan...

Allu kirjoitti...

Kaipa se on niin, että sekä me ulkomailla asuvat että Suomi ovat muuttuneet. Kamalaa se musta olisi, jos kymmenien vuosien jälkeen olisi vielä koti-ikävä Suomeen. Home is where the heart is, onneksi. Isänmaallisuuteni on ainakin muuttunut , vaikka olenkin ylpeä suomalaisesta taustastani. Monet asiat tuntuu kuitenkin kaukaíselta kuten joku Ateenalaisten laulun teksti, että "nuorukaisen se kuolla kuuluu". Lapsena olin isänmaallisena varmaan tippa silmässä siitä liikuttunut, mutta nyt se tuntuu aivan karmealta, miksi sen nuorukaisen kuuluu kuolla!!?? Toi suomipolleus on muuten hyvä sanonta, se pitäisi laittaa sanakirjaan.

Inkivääri, Finland kirjoitti...

Siis minähän asun maalla, oikein syvällä maaseudulla. Kaupungilla käydään asioilla ja kipinkapin hipsitään takaisin kotiin.

Viime kesänä oltiin Helsingissä sitten oikein lorvaillen ja istuttiin kahviloissa ja puiston penkillä. Ja huomattiin, että kuulostaa hassulta, kun ympärillä vellova väkijoukko puhuu suomea...

Se johtuu siitä, että ulkomaan lomilla harrastamme moista katukahvittelua ja kaduilla kuljailua, emme yleensä täällä kotona:)

Yleensä ottaen ymmärrän, että ihmisen koti on siellä missä ihmisen koti on, oli se mikä maa tahansa. Ja ei kai siellä enää asuisikaan ellei siellä viihtyisi - tai ainakin toivon, että poikani viihtyy briteissä, olisi kamalaa ellei, koska siellä on työ ja koti! Että siinä mielessä turha kysyäkään moista...

Mutta - oman siskon kanssa joskus kiristää hermoa jostain syystä sellainen, kun hän kehuu sitä maata jossa asuu kuinka siellä tehdään niin ja siellä tehdään näin ja ja - asioita, jotka ovat myös täällä menneet eteenpäin siitä mitä hän oli täällä. Tai jotain ihan arkipäiväisiä juttuja, jotka kyllä siellä ovat niin ja niin hyvin, jotka kuitenkin ovat mielestäni ihan yksilöllisiä ja täälläkin hyvin.

En tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan, toivottavasti8] Ehkä vertailu ei ole viisasta ainakaan ellei kysytä?

Kai se olisi sama, kun minä menisin muualle kertomaan kuinka hyvin meillä vaan on kotosuomessa asiat verrattuna teihin?

violet kirjoitti...

Allun kommentista tuli mieleen että ihan totta, minustakin olisi surkea tilanne jos vuosien, vuosikymmentenkin poissaolon jälkeen olisi synnyinmaahan sellainen jatkuva kaipuu ja ikävä. Vaikka olen kyllä sellaisiakin ihmisiä tavannut. Olen miettinyt että mahtaa heidän elämänsä olla raskasta (?) kun on kaipuu koko ajan muualle.

Ehdottomasti sitä itsekin on muuttunut, ja kaikki muukin. Minua vaan kiinnostaa se miten Suomessa vakituisesti asuvat näkevät sen suomalaisen muutoksen ja mitä he siitä ajattelevat.
En missään nimessä mitenkään haistata peetä koko Suomelle - pikemminkin olen murheellinen monen puolesta kun tuntuu että meno on jotenkin kurjistunut. Terveydenhuolto on mitä on ja hinnat korkeat ja mitä vielä. Viina tuntuu olevan läsnä kaikkialla.
(Säästäkää ne "ei meillä ainakaa" ja "en ole kyllä nähnyt juoppoja".)

Mutta hittojakos sitä täältä rajojen ulkopuolelta huutelee epäkohtia julki. Eivät ne siitä korjaanu. Eivät ainakaan siksi, että minä huutelen.

violet kirjoitti...

Inkivääri, finland:

Yksi mitä en sulata on se, että Suomen rajojen ulkopuolella asuva ei "saisi" verrata Suomea mihinkään muuhun paitsi jos Suomesta on hyvää sanottavaa. Silloin se on jopa toivottavaa. Sen sijaan Suomessa asuvan suomalaisen sopii vertailla miten lystää, näin kärjistäen.

Olen varma, että tämän postaukseni ja kommenttini moni lukee vertailuna, vaikka se ei sitä ole. Se ei ole edes Suomen mollausta. Se on asioiden toteamista. Kerron, miltä minusta tuntuu käydä nykyään Suomessa. Mitä Suomessa käydessäni näen.
Voin todeta esim. että Suomessa minua ei auteta raskaiden kassien kanssa.
Tällainen toteamus voidaan ottaa niin, että pitää kiirehtiä vastaamaan; "No ei varmaan monessa muussakaan paikassa auteta". Vastaväite (niin totta kuin olisikin) ei poista sitä tosiasiaa, että Suomessa olen lähes poikkeuksetta jäänyt kantamuksieni kanssa pulaan jos en ole itse selvinnyt.

Se taas, että ovatko asiat "hyvin" tai "huonosti" on aina osittain myös makuasia. Tiedän, ettei kaikkia haittaa vaikkapa tervehtimisen puute. Minua se ärsyttää kaikkialla, ei vain Suomessa.

Junika kirjoitti...

Meinasin kysyä, millaisten asioiden koet muuttuneen, mutta tuollahan niitä olikin listattuna. Mielenkiintoista! Itse ainakin luin mielenkiinnolla enkä lainkaan paheksuen tai nähden ikävää vertailua.

Suomessa on monet asiat muuttuneet. Valitettavasti ja valitettavan huonoon suuntaan. Se on osaltaan sitä amerikkalaistumista, jota Liivia (ko se oli?) tuolla jo mainitsi. Se on osaltaan sitä kansainvälistymistä, joka suomessakin on tapahtunut. Omaksumme asioita toisaalta, kadehtimiamme asioita.. emmekä osaa kuitenkaan toteuttaa niitä täällä meidän oloissamme ja eivät ne välttämättä tänne edes "istu" -- emme osaa olla ylpeitä omasta perimästämme ja omasta kulttuuristamme, joka on aitoa, vaan koemme huonommuutta ja häpeämme yksinkertaisuutta ja koruttomuutta, joka on osa kulttuuriperimäämme. Niin esineissä, tavoissa kuin olemuksessammekin. Näin karkeasti veistettynä kärjistäen... on harmi, että hukkaamme sen ainutlaatuisuuden, joka on osa historiaamme ja perimäämme ja yritämme liiaksi omaksua muiden maiden ja kansojen juttuja. Yksi asia, mikä täällä on muuttanut asioita huonoon suuntaan, on maahanmuuttajien ongelmat. Siitä ei sen enempää, koska en ole rasistinen enkä sellaiseksi halua leimautua.

Minuakin nykyisin pelottaa täällä. Ihmisillä on todella paljon ongelmia ja se purkautuu väkivaltana ja välinpitämättömyytenä. Yhdistetäänpä tähän se meidän ujous, joka oikeasti on osa meikäläistä olemusta, niin jo syntyy ongelmia. Viinan tai muiden aineiden avulla rohkaistutaan ja kun on kärsitty ja kohdattu vääryyksiä, rohkeus muuttuu röyhkeydeksi ja välinpitämättömyyden ja toivottomuuden kanssa se on melkein ydinaseeseen verrattava tuhomekanismi.

Yksi tärkeä asia, mikä täällä Suomessa menee vikaan on ihmisten henkinen yksinäisyys: ollaan erossa suvuista ja sukujuurista (monista syistä). Ei pelkästään fyysisesti ja se on tosi surullista. Ei ihme, että täällä ahistaa.

Olis tästä aiheesta vaikka kuinka paasattavaa ja tässäkin jo taisin rönsyillä liiaksi...

Sanni kirjoitti...

En ole lukenut muutamaa postaustasi ja nyt aikaa vierähti maailmassasi kunnon tovi. Mielenkiintoista. ihmeellinen esine edellisessä. Ja tämä aihe aika vieras minulle, mutta silti voin jotenkin ymmärtää mitä tarkoitat. Suomi ei minusta mitenkään ole eurooppalaistunut. Velttous ja uusavottomuus rehottavat ja isänmaallisuus vääristyy usein ihmeelliseksi ärhäkkyydeksi. Isämmaallisuudesta voi sanana helposti tulla assosiaatio maastokuvioisiin housuihin ylipainoisen kaljun ja keski-ikäistyvän miehen päällä. Selässä lukee Kiitos (veteraanien kunnoittamispaita) ja oikeasti ei ole hajuakaan missä on vanhan suomen raja :)

Noh, tästä tosiaan tulisi juttua. Nuo mallikuvasi ovat aivan huikean ihania. Meillä Vuokkoa kuunnellaan pojan kanssa autossa ja lauletaan täysillä Mun lempieläintä tai Metsämansikoita.

Kiitos ihanista jutuista ja kuvista. Tulipa siivouksen keskellä hyvä mieli, kun piipahdin.

Anna kirjoitti...

Ajattelen usein, että harmi, kun meillä suomalaisilla aggressiot siirtyy toisiin joka itseemme ta muihin ihmisiin, kun sillä voimalla voisi olla myös yhteiskunnallisesti aktiivinen ja osallitusva (vrt. esim. Ranska).

Olen asunut täällä koko ajan, mutta silti huomaan muutoksen: kodikkuus ja tietynlainen sivistys ovat harvinaisia herkkuja ihmisillä. En ole enää kotonani kotimaassani, ja meitä näin tuntevia on jo paljon.

Kaipaan keskustelukulttuuria, jakamista, - semmoista aluetta johon ei liity esim. televisio.
Täällä ihmiset väsyttävät itsensä katselemalla tolkuttomasti televisiota. Kaipaan pieniä kauppoja, muuta kuin tukkukaupparuokaa...


Ehkä tämä maa joskus muuttuu, vielä.

Anonyymi kirjoitti...

Piilomajan tuntemukset kiinnittivat huomioni koska olen itsekin ollut ulkosuomalainen jo parikymmenta vuotta. Palasin vuonna 2000 Suomeen kahden lapseni kanssa ja muutimme takaisin USA:han nelja vuotta myohemmin. Vaikka paluu Suomeen oli pitkaan harkittu ja mieleinen, muutos oli vaikea juuri Piilomajan blogissa ja kommenteissa esitetyista syista. Ystavat ja sukulaiset ovat aina yhta rakkaita ja ihania mutta arkisissa asioissa osui vastaan monia ilottomia, valinpitamattomia tai suorastaan epaystavallisia ihmisia. Nuorison kielenkaytto ja humalahakuisuus tyrmistytti. Kuitenkin positiiviset kokemukset voittivat kirkkaasti kaiken negatiivisen. Lasten kouluvuodet olivat upeita, opittiin ihan oikeita asioita ja oppiaineiden lisaksi liikuntaa, musiikkia ja kadentaitoja. Harrastusmahdollisuudet olivat loputtomat. Ja kylla perussuomalaisuuteen kuuluu edelleen sellainen rehtiys ja jalat maassa menttaliteetti, jota ei muualla tapaa. Silti tunne ulkopuolisuudesta ei havinnyt vaan totesin todeksi vanhan siirtolaissanonnan "kun kerran on Atlantin ylittanyt on aina vaaralla puolella".

Hiukan jai tokkimaan nuo negatiivisessa mielessa esitetyt kommentit Suomen amerikkalaistumisesta - Amerikka on iso maa ja amerikkalaisuus on monta eri asiaa. Minun Amerikassani, ita-tennesseelaisessa pikkukaupungissa, autoa ei tarvitse lukita yoksi eika kodin ulko-ovea kauppareissulle lahtiessa. Ei tarvitse varoa kaduilla vetelehtivia nuorisojoukkoja tai humalaisten orinoita. Vastaantulijat tervehtivat, vieraat ihmiset hymyilevat, jutun juurta saadaan helposti aikaiseksi. Pintakoreuden alta loytyy oikeasti mukavia ihmisia.

*iTkUpiLLi* kirjoitti...

Mä koin joskus aikoinani Suomessa olevani ulkopuolinen, jotenkin sitä oli sellainen tunne, että hiukan "avarammat" maisemat olisi mun juttuni.

Mutta matkustelu ja esim. elämänä saksalaisen miehen kanssa ja kaikki ulkomaalaiset tuttavat Suomessa, saivat mut jotenkin käsittämään, että se "ahtaus" onkin mun omassa mielessä, mulla oli sellaisia omia ennakkoluuloja Suomesta ja suomalaisista. Kun avarsin näkökulmaani, niin samalla tuo "ahtaus" katosi.

Nyt asuttuani vuoden Jenkeissä huomaan aivan saman, ei ihmiset niin kovin erilaisia missään ole, se on enemmänkin se oma asenne joka vaikuttaa siihen miten minkin kokee.

Suomessa viimeiset vuodet olivat mahtavia, tapasin valtavasti upeita ihmisiä, opin näkemään, että suomalaiset ei tule missään jälkijunassa. Siinä mennään missä muuallakin.

Ja ainakaan Los Angelesin jälkeen en osaa kuvitella, että pelkäisin enemmän Suomessa.

Killisilmä kirjoitti...

Minuakin Suomessa tympäisevät monet yllämainitut asiat. Välinpitämättömyys ja töykeys ovat pahimpia.

Sen verran pitkään aikanaan ehdin poissa Suomesta olla, että koin ulkopuolisuuden tunteen. En ole järin isänmaallinen, mutta poissaolon parasta antia oli minusta se, että aloin tuntea ihan uudenlaista mielenkiintoa suomalaisia asioita kohtaan. Esim. historiaan ja kirjallisuuteen aloin suhtautua suuremmalla mielenkiinnolla, kun tuli etäisyyttä.

Poissaollessa totuin siihen, että minua teititellään. Erittäin miellyttävä tapa minusta. Sekin oli sitten kumma, kun piti totutella taas siihen, että lähes aina sinutellaan.

pikkujutut kirjoitti...

Kaikki taitaa olla jo sanottu moneen kertaan mutta muutama rivi.

Olen itse huomannut olevani tätä nykyä ulkopuolinen vähän kaikkialla. Niin Suomessa, asuinmaassamme yms.. Olenkin sanonut että juuret ovat Suomessa ja siivet saan näistä muista maista.Onnekseni en tiedä minne ne vievät.

Olen miettinyt omaa suhtautumisa Suomeen ja olen välillä kiukkuinen kun ne asiat, joista olen ollut erittäin ylpeä kehuessani maatamme, onkin ollut tarua. Mutta kun ei itse ole Suomessa arkeaan elämässä on otettava sitten joskus palatessa vastaan se mitä tulee.

Mutta kyllä aion jatkaa (myöskin) havainnointia ja näkemistä sekä ääneen sanomista vaikka ulkosuomalainen olenkin.SAmalla tavalla teen nykyisessä asuinmaassamekin vaikka ulkopuolinen sielläkin olen.

Voin sanoa olevani isänmaallinen.Se mitä se minulle tarkoittaa, on varmaan toista toiselle. Minulle tärkeitä ovat esim. vapaus liikkua,puhua,elää omannäköistä elämää. Perusturvallisuuden tunteeni on vahvempi Suomessa kuin muualla. Vaikkakin täytyy myöntää, että hieman kierrän täälläkin tietynoloisia tyyppejä.

Kesiah kirjoitti...

Mielenkiintoisia kommentteja täällä. Itseänikin vaivaavat Suomessa välinpitämättömyys ja sisäänpäin sulkeutuneisuus. En kuitenkaan tarkoita, että kaikki olisivat sellaisia. Minun ulkomaille muuttoni syitä ne eivät silti olleet. Olen ollut ulkosuomalainen vain kaksi päivää ja todellista vertailukohtaa ei vielä ole. Kuitenkin aivan selkeä ero ihmisten suhtautumisessa toisiinsa ja erityisesti vieraisiin on heti huomattavissa. Nautin ystävällisyydestä, hymyistä, tervehtimisestä ja avuntarjoamisesta. Ihmiset tulevat juttelemaan minulle kaupassa ja rappukäytävässä. Vielä en osaa kieltä, mutta ehkä pian osaan jo vastata muutakin kuin hymyn.

Merja kirjoitti...

Täällä on kyllä mielenkiintoista keskustelua.

Ensinnäkin, olen itse kulkenut ikäni Suomen ja Amerikan väliä (muuttanut Suomesta 18-vuotiaana ja sitten sahannut edestakaisin) ja pidän molempia vähän niinkuin kotimaana. Molemmissa hyvät ja huonot puolensa. Tiettyä välinpitämättömyyttä Suomessa on, kyllä mutta toisaalta myös rehellisyyttä ja ryhtiä, kuten Sari tosi hyvin sanoi 'tehdään mitä sanotaan ja sanotaan mitä tarkoitetaan'. Lupaukset yleensä pidetään. Ei höpötetä turhia huvin vuoksi eikä kaunistella asioita totuuden peittämiseksi.

Olen tehnyt töitä pitkään kansainvälisessä ympäristössä. Siinä jos missä oppii arvostamaan suomalaisten mentaliteettia! Työt tehdään niin kuin on sovittu, ei jahkailla, ei luvata sellaista mitä ei voi tehdä (tässä yhteydessä voisin sanoa paljon kipakoita kommentteja monesta muusta kansasta).

En minäkään kyllä varsinaisesti Suomeen kaipaa. Lähinnä se ilmasto minulla tökkii. Ilmapiiriä en pidä mitenkään ahdistavana henk.kohtaisesti.

Mitä taas tulee Amerikkaan ja amerikkalaisuuteen niin samaa mieltä anonyymin kanssa. Mua Ä-R-S-Y-T-T-Ä-Ä aina kuulla kommentteja että Suomi on jotenkin amerikkalaistunut, varsinkin ihmisiltä jotka ei ole koskaan astuneet jalallaankaan koko mantereelle! Amerikka EI ole sitä mitä tulee TV:n tuutista, ei pelkkää McDonaldsia, ei lippis-tennari-surffi-purkka-silinkonitissi -meininkiä. Tää on niin moninainen, monikansallinen, valtavan kokoinen paikka johon mahtuu monenlaista ihmistä, kulttuuria, ajattelua.

aurinko kirjoitti...

tiedan ja tunnen samantyyppisia asioita. minulla oli suorastaan helpottunut olo kun lentokone nousi kohti pilvia. jo se, etta vietin paivan windsorissa matkalla kotiin tuntui paljon kevyemmalta kuin suomi. windosorissa satoi ja englanti ei ole muutenkaan mikaan toivepaikkani asua, ei tosin singaporekaan mutta olin niin helpottunut, niin helpottunut kun loma suomessa loppui. kun saavuimme tanne olo oli kuin palapelin palasella joka loksahti omalle paikalleen. kiitos tasta postauksesta. hienoa keskutelua.
pia kiinankaapista

Matroskin kirjoitti...

Minä olen kyllä suomipollea, lähinnä tunnen vierautta siksi, että tunnen itseni jo nykyään (vajaa 40 v) aivan mummoksi. Ahdistaa mennä Helsingin keskustaan kun ihmiset rynnivät siellä valtavien ostoskassikasojen kanssa. Tuntuu kuin ihmisten elämässä ei olisi nykyään muuta kuin tavaran hamstraamista, uutta ja isompaa pitää saada, kertakäyttövaatteita... Minua riepoo suomalaisissa eniten uskontokielteisyys, hengellisille asioille nauraminen. Elämässä ei näytä olevan muuta sisältöä kuin shoppailu ja sisustaminen.

Tuntuu että niin moni asia oli omassa lapsuudessa paremmin, pärjättiin vähemmällä, oli enemmän yhteisöllisyyttä. Nykyään saa nähdä vaivaa, että saa jonkun kotiinsa kylään.

Ja se epäkohteliaisuus on tosiaan raivostuttavaa. Ovet paiskataan muiden naamaan. Kerran pidin mummelille ovea auki ja eräs keski-ikäinen nainen raivostui minulle, että mitä sä siinä tukit koko oven. Hohhoijaa.

violet kirjoitti...

junika: Kiitos pitkästä kommentistasi.

Sanni:

Anna: en tiedä muuttuuko Suomi koskaan siihen suuntaan kuin toivot, en usko siihen ainakaan. Ehkä pienet ryhmät muuttuvat, alkavat enemmän erottua.

Anonyymi: kiitos paluumuttajan kommentista!

Itkupilli: ehdottomasti myös oma asenne vaikuttaa siihen miten asiat kokee. Minulla yksi syy pettymyksiin on varmasti se, että toivoisin niin kovin Suomen olevan sellainen ihana paikka, missä on hyvä olla. Että olisi olo että tänne kuulun. Oletukset ja toiveet ovat liian korkealla.

Killisilmä; suomen kieli on ollut rakkaus minulle jo ennen pois muuttamistani ja se rakkaus on säilynyt. Olen tutkinut Suomen historiaa tarkemmin sen jälkeen kun olen lähtenyt.Lähinnä ymmärtääkseni yhtä ja toista, mutta myös osatakseni selittää kysyjille asioita Suomesta.

Pikkujutut: hyvin sanottu tuo juuret ja siivet.
JAtketaan havainnointia - niin siellä kuin täällä!

Kesiah: hyvä että ensikosketus tuntuu ainakin sujuneen onnistuneesti;-)

Merja: otit esiin suomalaisuuden hyviä puolia joita en kiellä.
Nuo kokemukset kansainvälisestä työympäristöistä ovat myös kiinnostavia. Samaa kuulee silloin tällöin, itselläni ei ole kokemusta.
Amerikkalaisuudesta ja Amerikasta en osaa sanoa yhtään mitään. En ole koskaan käynyt, mielikuvia on kaikenlaisia, niin monenlaisia, että mietin saisiko niistä edes yhtä kokonaista käsitystä. Tuskin - ja ehkei ole tarvettakaan.Iso maa, paljon asukkaita. Laidasta laitaan.

Aurinko: kiitos itsellesi osallistumisesta keskusteluun. Minustakin tämä on ollut hyvää ajatustenvaihtoa ja asiallista, kiihkotonta.

Matroskin: olet oikeassa uskonnon suhteen. Se tuntuu olevan jotakin mistä ei ääneen kannata mainita.
Liian arka aihe? Liian henkilökohtainen?
Käyvätkö ihmiset juuri kirkossakaan enää? (Tai ovethan ovat melkein aina kiinni, ei siellä ainakaan jumalanpalveluksen ulkopuolella useinkaan voi piipahtaa...)
Sain ovia naamalleni taas minäkin. Pariin viikkoonkin mahtuu niin monta edestä sulkeutunutta ovea.
Muistan myös yhden perheenisän Särkänniemessä. Jonotimme yhteen laitteeseen ja päätin yhtäkkiä etten siihen menekään. Sanoin takanani jonottavalle miehelle (poikiensa kanssa) ystävällisellä sävyllä "anteeksi, pääsenkö ohi kun en uskallakaan kyytiin..".
Vastaus (halveksuvalla äänellä) yksinkertaisesti että: "V..ttu, joo, siitä vaan".
Se oli kai taas sitä piiloystävällisyyttä.


Entä huomaatteko te muut sellaista ihmeellistä puhelimeen taakse piiloutumista?
Ihmiset näyttivät olevan koko ajan luuri korvassa. Sitten oli näitä joille "juuri tuli puhelu"...rappukäytävässä esim. yksi nainen aivan selvästi vältti samaan hissiin tulemisen (se olisikin kauheaa!) sillä että alkoi kaivaa kiireellä puhelinta kassista (kai se sitten soi...en kuullut)ja jäämällä vitkastelemaan.Siinä samalla tietysti välttyi tervehtimiseltäkin kun piti katsella sitä kassin vuoria.

Busseissa, kaduilla, kaupoissa, kaikkialla, kaikki tuijottavat ruutua, ottavat puhelinta nopsaan katsoakseen kai onko jotakin viestejä, koko ajan.
Minusta se on kummallista.

Matroskin kirjoitti...

Minä kyllä tekstailen bussissa, kun ei kotona oikein ehdi. Bussissa kököttäminen on hyvä tilaisuus lähetellä muistamisia kavereille. En puhu kännykkään juuri koskaan. Mutta sitä en käsitä, että ihmiset vastailevat kännykkään seuraavissa tilanteissa:

*toimittaja, keskellä toisen ihmisen haastattelua
*kun ollaan ravintolassa aterialla ystävien kanssa
*kylässä
*kun toimittaja matkustaa toisesta kaupungista saakka tekemään haastattelua, haastateltava puhuu koko ajan kännykkään eikä vieraalle

Ja että aikuisetkin bussissa tms pikkulasten kuullen kailottavat kamalia kirosanoja kännykkään.

violet kirjoitti...

Olipa esimerkkejä. Oikein tontut asialla.

Anonyymi kirjoitti...

Näistä kommenteista herää kyllä mielenkiintoisia ajatuksia mieleen. Kun ehtisi oikein paneutua ajatuksen kanssa tiivistämään... yksi asia, mihin huomio kiinnittyy: me suomalaiset kyllä olemme valmiita yleistämään suomalaisuutta ja sen huonoja puolia, mutta se ei käy esim. amerikkalaisten suhteen ... :-D

Liivia kirjoitti...

Anonyymin (edellä) kanssa samaa ihmettelen.

En sentään ole niin tyhmä, ettenkö tietäisi että Amerikassa on hyviäkin asioita, ja paljon. En vain pidä amerikkalaisesta valtakulttuurista, ja saan kai olla pitämättä.

Anonyymi kirjoitti...

Äh, tuo anonyymi olin minä. Koneella seikkailut ovat nykyisin satunnaista herkkua ja näköjään kirjoitan epäselvin virkkein ja unohdan nimimerkitkin, anteeksi.

Olen jo vuosia surrut suomalaisten tapaa väheksyä meitä itsejämme. Suomessa on paljon hyvää ja meidän kulttuurissa on paljon hyvää ja ainutlaatuista. Eikä meihin tokikaan sovi sellainen pöyhkeily, joka kuuluu ehkä muiden kansojen kulttuuriin (ja se siis _kuuluu_ niihin). Mutta miksi väheksyä tätä kaikkea juurissamme olevaa?

Minä en edes jaksa alkaa selittelemään mitä tarkoitan amerikkalaistumisella, koska kuka sitä ei halua ymmärtää, ei sitä tule ymmärtämään. Ehkä nämä sen uskonnon ohella ovat liian henkilökohtaisia ja tunteisiin osuvia asioita. Tuli vain mieleen monta herkullista asiaa ja harmittelen, että ei ollut aikaa käydä sitä sen syvemmälle tiivistelemään ja ruotimaan.

Mukavia päiviä kaikkialle sinne maailmoille ja metsiin!

-junika-

Anonyymi kirjoitti...

Niin ja vielä... tuolla itkupillillä oli hieno oivallus, joka pätenee kaikkiin ärsyyntymisiin -- ne monesti johtuu ennakkoluuloista ihan omissa mielissämme ja niiden vuoksi tulkitaan ympäristön viestejä ja muiden ihmisten käyttäytymistäkin siitä lähtien, siis projisoidaan ja peilataan.

Vastikään tuli telkkarista ranskalaisen sirkusryhmän ihmisistä juttua ja siellä eräs herra surkutteli sitä, että nykyisin on ihan sama mihin maahan menee, niin samalta näyttää. Ennen kuulema eri kaupungeissa näytti ja tuntui eriltä ja se oli kuulema hyvin viehättävää ja mielenkiintoista. Olen ajatellut samaa täällä Suomessa, mutta että ihan Euroopan laajuisesti sama amerikkalaistuminen... (tässä kohtaa todella toivon, että lukija ymmärtää, mitä termillä tarkoitetaan, koska minun puheessani ja monen muunkin puheessa "amerikkalaistuminen" tarkoittaa nimenomaan tätä)

-junika-

Merja kirjoitti...

En nyt kyllä tarkoittanutkaan ketään täällä kommentoijaa kun sanoin että amerikkalaistumiskommentit ärsyttää. Sitä vain kuulee todella paljon, ilman että oikeasti ymmärretään mitä amerikkalaisuus on. Se kun on niin moninaista, etten minäkään sitä täysin ymmärrä, vaikka olen asunut maassa kaikenkaikkiaan 9 vuotta.

Se että Suomeen ja joihinkin maihin valitaan tiettyjä juttuja tästä maasta, esim. ravintolavalikoimaan, tv-sarjoihin, pukeutumiseen etc. ei minusta tarkoita sitä että se edustaisi amerikkalaista valtakulttuuria. Se kun on todella pieni otanta tämän maan valikoimasta.

Tästä asiasta voisin paasata pitempäänkin, mutten jaksa. Tulkaa käymään niin näette itse!

Ja kyllä mää uskallan kritisoida Suomeakin. Nimenomaan Suomea kritisoisin noista kulttuurivalinnoistakin, esim. tv-kanavien päälliköitä että miten voidaan valita näytettäväksi niin paljon moskaa, kun hyviäkin asioita olisi paljon tarjolla. Samalla tavalla marmatan miehelleni täällä huonoista asioista, esimerkiksi koululaitoksen surkeasta jamasta, johtuen budjetin törkeästä käytöstä vähemmän tärkeisiin asioihin. Blaah blaah blaah, nyt lopetan.

Anonyymi kirjoitti...

Merjan kommentista tuli mieleen, että todellakin: mikä valta onkaan mainostoimiston ihmisillä, trendsettereillä, tv-pomoilla ja muilla! Ja sitä valtaa käytetään ajoittain tosi, tosi väärin tai sen käyttäjillä ei ole moraalia, visioita ja aitoa ymmärrystä asioista ja niiden vaikutuksista.

Mitä tulee noihin median luomiin kuviin, niin sitä väärää kuvaa viedään varmasti jokaisesta maasta ja kansalaisuudesta mediassa eteenpäin.

Aitoa kulttuurinvaihtoa ja "avartumista" olisikin sellainen avoimin mielin tapahtuva ja omien juurien hyviä puolia kun mukanaan kantaisi, pystyisi tarjoamaan vaihdossa aitoa kuvaa muillekin.

Tosta amerikkalaisuudesta vielä. Ystäväni tuli käymään amerikkalaisen miehensä kanssa meillä kylässä ja hän päivitteli suureen ääneen olohuoneessa olevaa telkkariamme. Is that really your master tv?!!!!! Ei ihan myöskään ymmärtänyt karua funkis-sohvaamme tai tarjoamaamme kotimaisia juureksia sisältävää tavallista kotiruokaa. Hän kysyi suoraan olemmeko köyhiä, sillä hänen kotimaassaan vain köyhät elävät niin "karusti". Hänellä luonnollisesti mittarina olivat jenkkisohvat ja -telkkarit, mutta sepä se siinä olikin.

-junika-

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi Piilomajan täti kun keskustelen täällä, mutta jäin nyt miettimään tuota puhelinkäyttäytymistä. Olisi mielenkiintoista kuulla ihmisten havaintoja puhelimen käytöstä muissa maissa!

-junika-

violet kirjoitti...

Kiitos, kaikki!
On niin kauheasti hyviä kommentteja.
Eikä mitään anteeksipyyntelyjä. Nämä kommenttilootakeskustelut ovat antoisia. Antaa palaa vaan.
Itse en osaa oikein enää sanoa mitään, mutta olen oikein otettu että sain lukea paljon teidän mielipiteitänne.

celia kirjoitti...

Violet, ymmärrän oikein hyvin, että et tunne oloasi kotoisaksi Suomessa, koska olet ollut täältä poissa niin kauan. Kerrot siitä kovin kauniisti. Samoin te muut ulkosuomalaiset täällä. :)

Minusta tämä suomalaisuuskeskustelu on antoisa, sillä tästä puuttuu se hyökkäävyys, johon olen törmännyt joissakin suomalaisuuskeskusteluissa. Inkivääri kertoikin omasta sisarestaan, joka vertailee nykyistä asuinmaataan siihen Suomeen, josta hän on lähtenyt vuosia sitten, ja aina Suomen tappioksi. Juuri tällainen asenne saa kenet tahansa hermostumaan.

Suomalaisissa on paljon hyvää, mutta on huonoakin. Ikävä kyllä kaikki huono näkyy ja kuuluu selkeimmin. Valitettavasti huonokäytöksisyys on aika yleistä, kuten esimerkiksi puhumattomuus ja tervehtimättömyys. En minäkään pidä humalahakuisesta käyttäytymisestä enkä kadulla ventovieraille huutelijoista. En pidä myöskään kiroilusta enkä riidanhaastajista.

Joihinkin muutoksiin olen kuitenkin sopeutunut aikojen saatossa, ja joistakin jopa pidän. Vaikka kuulunkin siihen ikäpolveen, joka oppi teitittelyn, minusta on ihan ok, että minua sinutellaan. Ihmisiä voi nimittäin sinutella myös kohteliaasti. Jos joku teitittelee, rupean hämmästelemään, olenko niin vanha, että minua ei uskalleta enää sinutella ;) Mieluummin siis kohtelias sinuttelu kuin väkinäinen ja teitittely. Sinuttelu tulee muuten Ruotsista, jossa kuningastakin sinutellaan, ei Amerikasta.

Minua ärsyttää kamalasti se, että meitä pidetään kovin amerikkalaisina. Ei muuten pidä paikkansa. Vaikka me osaamme englantia, emme me mitään amerikkalaisia ole ajatustavoiltamme vaan suomalaisia.
Taitaa ollakin sanomattakin selvää, että minä en ihannoi amerikkalaisuutta, vaan suomalaisuutta, mutta näen kuitenkin suomalaisuuteen liittyvät ikävät asiat.

Tuttavapiiriini ei muuten kuulu ketään, joka ihannoisi Amerikkaa ja amerikkalaisuutta. Luulenkin, että amerikkalaisuuden ihannointi on aika marginaalisen ryhmän ominaispiirre. Vaikka televisio syytää amerikkalaisia sarjoja ja elokuvia, ei se saa meitä ihannoimaan meille vierasta kulttuuria, jossa on paljon kritisoimisen aihetta.

Minä olen sitä mieltä, että osaamme olla huonokäytöksisiä juntteja ihan omasta takaa, ei siihen tarvita amerikkalaisten junttien apua. ;D

Mariza kirjoitti...

Your home is where your heart is....Minun sieluani riivasi jo hyvin nuoresta asti kaukokaipuu.Se vei moniin eri maihin,pitkäksikin aikaa.Voisin taas aivan hyvin lähteä(ja niinhän minä teenkin,pian,tämän syksyn aikana;))
Eipä tule Suomea kovin ikävä,rakkaita ihmisiä vain,ja rakkaita kissojani.Jos joskus palaisin,jäisin maalle lapsuusmaisemiin kasvattamaaan luomuyrttejä ja auringonkukkia;)

violet kirjoitti...

Celia: samaa mieltä, tämä keskustelu on ainakin minusta tuntunut hyvältä. On tuntunut siltä, että siitä on saanut irti jotakin, hiukan ehkä oppinutkin toisten mielipiteistä.

Ymmärrän tuon puolen sinuttelusta. Totta kai voi sinutella kohteliaasti. Hiljaisuuskin voi olla kohteliasta - tai tylyä. Me suomalaiset osaamme olla hiljaakin niin ettei se tunnu pahalta.
Ehkä musta vaan tuntuu se sinuttelu niin kovin oudolta, sillä olen Suomen jälkeen asunut maissa joissa teititellään. Ja oman työelämäni ajoilta Suomesta muistan sen, että piti itsestään selvästi teititellä.

Tuo amerikkalaisuus on kyllä hankala asia. Kohdallani on niin, että kaikki mitä siitä mantereesta tiedän on jonkun kertomaa ja sitten tietysti tv:n, elokuvien ja muun populaarikulttuurin välittämää. Tajuan toki mikä on viihdettä ja mikä oikeaa elämää mutta kaikki vaikuttaa mielipiteen syntymiseen, en voi sille mitään.

Paljonhan käytetään yleistyksiä ja stereotypioita kun ei oikeaa tietoa ole. Minulle Amerikka on "liian kaukana", (tiedän että sinne voisi lentää kummiskin aivan helposti!), samoin on Aasia. Paikat "liian kaukana" ovat jotenkin vailla mielenkiintoa minulle. En osaa edes ajatella muuttavani mihinkään niin kauas. Ei vaan kiinnosta.

Mutta on minulla paljon lähempänäkin maita, joihin en voisi kuvitellakaan muuttavani. Saksa yhtenä esimerkkinä. Tunnen tasan yhden saksalaisen, en ole koskaan Saksassa käynyt paitsi ajanut läpi moneen kertaan enkä tiedä millaista elämä siellä todella on. Mutta yhtään se ei minua kiinnosta, ei sitten yhtään.
En osaa sanoa mistä tämäkin johtuu.

Mariza: minulla ei tuollaista kaukokaipuuta ole ollut koskaan, tai sitten en ole sitä tunnistanut.

Sen kyllä huomasin kun asuin ensimmäistä kertaa muualla (Göteborg) että nytpä on hyvä olla.
Vaikka Ruotsi on lähellä ja useasti ajatellaan että eroja Suomeen ei ole, niin minun oli ainakin oikein selvästi "helpompi hengittää" siellä. Kaduilla oli hyvä liikkua, tuntui kotoisalta. En osaa muuten kuvailla sitä.
Sen jälkeen olen tavoittanut saman tunteen Ranskassa ja nyt Belgiassa (tarkemmin sanottuna Brysselissä, koska muuten en Belgiaa juuri tunne).
Hollannissa tuo kotoisuuden tunne ei tullut koskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista kestustelua, josta heräsi itselleni ajatus, että monenelaista ihannointia on ainakin sisustus rintamalla havaittavissa, joku ihannoin Taskalaisuutta, joku Ranskalaista, ym. mistä tämä sisustus vimma kertoo ? Täyttääkkö ihmiset sisäistä tyhjyyttään, luomalla kodeistaan kulisseja. Mitä onkaan Suomalaisuus?

- Terhi-

violet kirjoitti...

Terhi: Enpä osaa vastata mistä sisustusvimma kertoo - tai ei kai tuo kysymys ollutkaan.
Mitä sillä "sisustamisella" nyt sitten tarkoitetaankin.
On minullakin mielipiteeni siitä millainen koti näyttää minusta kivalta, millainen ei, mutta en minä sen kummemmin ajattele asiaa.
Emme me osta juuri koskaan huonekaluja tai muuta, saatan vaihdella tavaroiden paikkaa ja sen sellaista, onko se nyt sitten sisustamista, en tiedä. Teen omia nurkkiamme silmälleni sopivammiksi ja kätevämmiksi käyttää, ei sen kummempaa kohdallani.

Suomalaisuus näkyy minusta aivan selvästi kodeissa. Ei huolta!
Sen huomaa ainakin kun on suurimman osan vuotta poissa suomalaisista kodeista. Ne ovat asioita joita ei päivittäin katselemalla ehkä enää huomaa, mutta jotka ulkoa tullut bongaa heti erilaisina.

Papi kirjoitti...

Onpa täällä hyvää keskustelua!

Olen kuullut tuota samaa ystävältäni, joka on asuu siellä (Brysselissä), että Suomi on muuttunut 10 vuodessa paljon. Ja huomaa sen itsekin vaikka olen täällä koko ajan asunut, on aina mielenkiintoista kuulla kommentteja ihmiseltä, joka näkee ehkä jotain sellaista, mitä ei itse huomaa. Joskus vierestä näkee enemmän.

Minusta Suomessa on paljon hyvää, mutta paljon huonommaksi on mennyt monia asia. Esimerkiksi ihmisten henkinen pahoinvointi on havaittavissa juuri tuossa, että monet pelkäävät kaduilla. Ja ihan aiheesta. Voit törmätä tänään useammin kuin aikaisemmin kadulla hulluun, joka puukottaa tai mukiloi sinut kuoliaaksi. Tätä tietysti tapahtuu muuallakin, mutta Suomessa ei ennen näin paljon.

Nuorison päihteiden käyttö on huolestuttavaa, ainahan tyypit ovat juopotelleet, joo-o niin on, mutta kaikenlainen sekakäyttö on nykyisin niin yleistä, ettei sitä enää edes kauhistella. Liika holhous- ja kieltomentaliteetti ei ole hyvästä, mutta mun mielestä viinan alemyynti oli huono juttu, etenkin nuorison vuoksi. Jokainen teinikin osaa laskea hinta-hyöty -suhteen ja ostaa ennemmin sen viinapullon kuin jotain miedompaa. Sitten ollaan vatsahuuhtelussa tai pahempaa.

Suomalaisesta terveydenhuollosta voisin paasata paljonkin, mutta olkoon nyt. Neuvolajärjestelmä meillä toki on ihan kansainvälisestikin ainutlaatuinen.

M'man kirjoitti...

Helpottaa lukea, etten olekaan ainut ulkopuolisen oloni kanssa kaydessani Suomessa.

Harvennan kayntejanikin jo, silla siella on vain niin... "ulkosuomalainen" olo. Kielta ymmartaa, sita ei vain enaa kayta edes samalla lailla. Kuin olisi pudonnut junasta.

Menen tasta jatkamaan taman postauksesi kommenttien lukua.

Ps. Joskus joulun jalkeen kirjoitin vanhassa blogissani tasta kuinka olo on kuin ulkomaalaisella, ei niin kuin ulkosuomalaisella siella kaydessani.

M'man kirjoitti...

Viela lisaisin ylla olevaan kommentiini, etta naiden 12 Suomesta poissa olo vuoden aikana olen vain etaantynyt maasta.
Paattanyt olla miettimatta itseani minkaan maalaiseksi. En ole suomalaisesta tai englantilaisesta veresta tai kodista sen enempaa sen maalainen, enka ranskalainen nyt ainakaan. Ehka olen eurooppalainen...jos paani kansalaisuutta kaipaa. Sisaisen rauhan takia. ;)

Silloin loppuu kysely, miettiminen, itseni kiusaaminen silla kuka olen, mista tulen, mihin KUULUN. Olen vain suuri sekoitus kahta kotimaatani ja lisana viela uutta adoptiomaatani. Ja tasta johtuen eurooppalainen.

Mielenkiintoisia kommentteja, erityisesti postauksesi!

Inkivääri, Finland kirjoitti...

Niin, on vertailua ja vertailua. Minua kiusaa sellaiset asiat, joista huomaan, että toinen ei enää tiedä kuinka asiat ovat täällä - hän elää muistoissa eikä taas ole valmis ottamaan vastaan tietoa siitä että asiat ovat muuttuneet...

Mutta niinhän se on, että en minäkään mene muualle ihmettelemään kuinka huonosti siellä on asiat. Eikä lyhyellä visiitillä voi ehkä yleistää edes kokemuksiaan?

Onko vain suomalaisen ominaisuus tuo asenne ai ei kelpaa vai? Voisin kuvitella, että muualla törmää samaan, jos kovin kehuu kotimaataan/moittii sitä maata missä on?

Ja onneksi met ei kaikki ajatella niin eikä ainakaan missään nimessä sanota sitä ääneen vaikka ajateltaisiin, kuten totesitkin:)

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun Suomi amerikkalaistuisikin ihmisten kayttaytymisen suhteen!Jos ystavallisyys,muista vilpittomasti valittaminen ja kohteliaisuus astuisi kuvaan niin Suomi olisikin ihana paikka asua!
Muistuu mieleen tapahtuma parin vuoden takaa kun tyttaremme luuli etta (Suomen)kaupassa ollut lapsi oli kuuro,kun han ei vastannut tervehtiessa.
-Zinnia

Ninni kirjoitti...

Tuohon kotimaan kokemiseen ja vertailuun asuinmaahan vaikuttaa paljon se minkälaiseen elämään on ulkomailla mahdollisuus. Monen elämä on hyvin erilaista komennusten tai pidemmän asumisen aikana. On enemmän mahdollisuuksia, parempia ura mahdollisuuksia, mahdollisuus olla kotona lasten kanssa jne. Helpompaa, mielenkiintoisempaa, sekä siinä on aina se lisä, että ulkomailla olet jotain eksoottista. Asuitpa muussa maassa kuinka kauan tahansa, niin aina siinä on jotain extraa, joko kyseisessä maassa tai omassa suhteessasi maahan. Sitä ei näe syntyperäisen silmin, eikä itsekään ole koskaan samassa asemassa kun syntyperäinen henkilö.

Tuolla edellisellä tarkoitin sitä, että asuessa ja matkaillessa ulkomailla kokee maan eri tavalla kuin ikinä Suomen voi kokea. Olen asunut ulkomailla ja mielestäni se oli mukavaa aikaa ja maa oli ihan mielenkiintoinen. Tosin ei siitä koskaan tulisi pysyvä asuipaikkani. Elämäni ulkomailla oli hyvin erilaista. Olin jollain tapaa aktiivisempi ja myös oma suhteeni maahan ja sen ihmisiin toi jotain lisää. Moni ihminen kokeekin olevansa erilainen henkilö toisessa maassa. Ehkä se on hyvä tai huono asia, mutta varmasti se vaikuttaa siihen minkälainen mielikuva maasta tulee.