maanantai 25. elokuuta 2008

Vanhaa uutta


Musiikinkuuntelu on minulle koko ajan enemmän varsinaista kuuntelemista. Musiikki ei ole enää niinkään taustalla tunnelmankohottajana tai hiljaisuuden tappajana. Ainakaan usein. Joskus, toki.

Siksi kai vanhatkin levyt tuntuvat aivan uusilta. Tämä Ultra Bran kokoelmakin, joka minulla on ollut sen julkaisusta lähtien, mutta jota en ole oikein koskaan oikein kuunnellut. Soittanut läpi ja hyppinyt yli, kuunnellut vain niitä muutamia, kylläs tiedätte mitä. Minulla on siis uusi levy. Kaksi uutta levyä!

10 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Tuon levyn kansi on niin kiva! Vaikka kaikki Ultra Bran kannet on hienoja, tyylitajua tuolla porukalla on, ja on edelleen siitä irronneella SMG:llä.

Minäkin kuuntelen. En juurikaan soita vain taustamusiikkia. Sitten mieluummin hiljaisuus.
Vaikka nykyään meillä soi kyllä, kun lapsi on keksinyt MEIDÄN levyt. Saa välillä oikein tapella asiasta, kun en välittäisi kuunnella jotain jo kolmatta kertaa perätysten. Omassa huoneessa soittakoon, mutta se ei ole lapselle sama, hän haluaa fiilistellä yhdessä musiikkia. Olen yrittänyt selittää että hyvästä tulee huonoa, jos sitä taukoamatta soittaa. Vielä ei ole mennyt jakeluun.

aurinko kirjoitti...

taalla taas taustamusiikki-ihminen. aamu lahtee vauhtiin musiikilla ja kuntosalilla ei tapahdu mitaan jos ei ole musiikkia i-podissa.
taustamusiikki pitaa olla kuitenkin tarkkaan valittua. vaaranlainen musiikki voi pilata hyvan aamun. tanaan kuunneltiin aamulla marita viitasalon pianomusiikkia. sateinen maanantaiaamu sai hyvan vireen. minulla liittyy ultra bra hollannin aikaan. kuunneltiin suomalaisen kamppiksen kanssa perjantai-iltana ikkunat auki ultra-bran vapaaherran elamaa ja juotiin punkkua. miten muistoissa aina paistaa aurinko vaikka siella taisi sataa nelja vuotta.
pia kiinankaapista

violet kirjoitti...

Tykkään kans tuon levyn kannessa.
Siitä tuli puolestaan heti mieleen kesäreissut ystävien veneessä (tuossa sadetakissani hekottelen Näsijärven aalloilla!) joten samaan kuvaan pääsivät.

Mun 6-vuotiaani haluaa kans ehdottomasti kuunnella musiikkia mun kanssani. Se on kivaa niin kauan, kun ei tule valinnoista kinaa...tai kun ei joudu kuulemaan, kuten sanoitkin, liian moneen kertaan jotakin. CCR on muuten yksi pojan ihan suosikki!

Aurinko: Olen ollut taustamusiikkityyppi aika paljonkin ja pitkään. Nyt huomaan etten välitä enkä halua. Mieluummin tyhjyyttä ja sitten musiikkia "varta vasten", hyvin huolella valittua.
Sitä, että esim, radio pauhaa koko ajan taustalla en oikein enää jaksa.Tai en jaksa oikeastaan yhtään.
Ikkunat auki ja punkku kädessä ovat varmasti muuntaneet muistoja säätilasta - mutta kuten huomaamme, hyviä muistoja olet saanut!

Anioni kirjoitti...

Oi, Ultra Brasta voisin jutella vaikka miten kauan :)

Itse olen aina kuunnellut musiikkia oikein kuuntelemalla. Tausta'mölynä' en ole jaksanut koskaan pitää mitään toosaa auki. Ehkäpä siinä on syy, miksi päässäni on niin paljon turhaa tietoa laulujen sanojen muodossa, siis aivan älyttömän paljon :)

isoinpapu kirjoitti...

Mä olen tosi herkkä taustamusiikille, siis niin etten voi olla ruokakaupassa jos siellä on radio päällä. Ja ainahan siellä on, teen sitten pikaisia ostoksia.

Mutta siis, mullakin on vanhojen levyjen uuskuuleminen meneillään! Björkiä. Muutakin, mutta varsinkin Björkiä.
Ehkä mä toivon että se hengästyttävä energia tarttuu.

Sari kirjoitti...

Keltainen linja jatkuu ;) Keltainen on hyvä väri, minulla on keltaiset seinät ja keltainen mekko ! ( Harmaa takki löytyi jo )
Minä en musiikkia koskaan kuuntelemalla kuuntele, kuuntelen sitä mitä sattuu mistäkin ja milloinkin kuulumaan ja olen tyytyväinen, jos tykkään. Hiljaisuus on (olisi) myös kiva, mutta aika harvinaisuus.

*iTkUpiLLi* kirjoitti...

Mä luulen, että ikä on tuonut jotenkin tarpeen hiljaisuuteen, nuorempanahan piti musan soida taukoamatta.

Lapsilla on toi yhdessä kokemisen tarve, eikä se mun lapsilta ole iän myötä edes vähentynyt, jopa vielä poikani (21 v.) soittaa mulle biisejä , nyt tosin netin välityksellä ja haluaa jakaa uudet löytönsä. Onneksi meillä synkkaa hyvin, molemmat ollaan aika friikkejä. ;)

Mulle on tullut täällä Jenkeissä välillä tosi voimakas himo kuunnella suomalaista musiikkia. Ja olen aika ylpeänä esitellytkin sitä miehelleni, joka hänkin on sellainen todellinen musa diggari.

Ultrabrata en ole vielä esitellyt, mutta kiitti vihjeestä, se voisikin olla seuraava suomalainen tuttavuus.

Ekub kirjoitti...

Hiljaisuutta halajan minä vapaa-ajalla, kun työpäivien aikana saa kuunnella jos jonkinlaista huutamista ja metakkaa. Harvoin tulee soitettua levyjä, kun ei ole aikaa keskittyä kuuntelemiseen kunnolla ja harvoin kestän ylimääräistä taustamelua. Hyvä musiikki tempaa aika vahvasti mukaansa: lenkillä kuunnellessa on vaikea olla laulamatta mukana, täytyy vähintäänkin juosta rytmin tahtiin.

Ultra Brata en ole kuunnellut vuosiin. En edes tiedä mihin olen omat levyni hukannut... Vanhojen suosikkien löytäminen uudelleen on kyllä hauskaa kun mukana tulee tukku muistoja. Ja parhaassa tapauksessa myös niitä uusia elämyksiä.

paperisydän kirjoitti...

Ultra Brata ei olekaan tullut kuunneltua aikoihin. Bändillä oli myös hienoja musiikkivideoita, niitä olisi kiva nähdä taas. En tiedä näytetäänkö niitä enää missään...

Minä tykkään kovasti hiljaisuudesta. Mutta hyvää musiikkia kuuntelen myös mielelläni, ja hienointa onkin silloin kun on mahdollisuus keskittyä vain kuuntelemiseen.

Kaunis tuo kukkakuva!

Ulla kirjoitti...

Minä tykkään Ultra Brasta myös - vaikka tuokin levy on ollut kaapissa pitkään. Minusta tuntuu että liittyy jotenkin ikään ettei musiikki enää ole taustalla. Kun kuuntelen niin kuuntelen, kun en kuuntele en soitakaan. Hiljaisuudessa viihdyn hyvin. (Joskus kyllä töissä käytän kuulokkeita muun melun eliminoimiseen. Kuuntelen musiikkia sellaisella kielellä, jota en ymmärrä ja josta en saa otetta.)