keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Itseterapiaa




Koska maailmanloppua ei tullutkaan, niin pesin paljon pyykkiä ja ripustin sitä terassille aurinkoon kuivumaan. Ei täällä ole lämmin, täällä on kuuma.

Ajattelin että ihminen joka kuvaa piippuja ja sammalta ei voi olla kovin epätoivoinen.
Niinpä aloin kuvata ja paranin heti.

14 kommenttia:

Merruli kirjoitti...

Jostain syystä tuo piippukuva vetoaa kovin minuun ja taivaan väri siinä on hieno.
Alkaa kamerakuume kasvaa, kun katselee sammalkuviasi, minun kamerani makrot ei tuohon taivu. silminnähden hyvät tulokset taideterapialla siis!

Helinä kirjoitti...

Kauniita kuvia ja terapoivat minuakin kun odotin aamulla kauhulla syöksymmekö tässä vielä jonnekin mustaan aukkoon..

Helmiina kirjoitti...

Minusta tuo toiseksi alimmainen kuva on ihan mahtava. Sammalta pitää helposti mitättömältä, vähäpätöiseltä ja merkityksettömältä, mutta kun siihen kiinnittää huomiota, antaa hetken aikaa ja tallentaa kuvaan, niin vau mikä keltainen, loistava, voimakas piste se onkaan.

Olina kirjoitti...

Siis piippujen kuvaukseen säntään minäkin seuraavan kerran, kun aihetta on! Kauniita kuvia olet ottanut, ei ihme, että paraneminenkin lähti rullaamaan.

violet kirjoitti...

Merruli: hauska kuulla etten ole ainut piippuhullu. Tai tarkoitan että olen niitä koko tämän vuoden tässä kodissa kuvannut niitä paljon. Eivät lopu heti kesken kun parvekkeella katselee ympärille.
Tuo linssi muuten ei ole makro ollenkaan. Olin suht kaukana kohteesta ja käytin linssiä 70-300mm.

Helinä: ai säkin meinasit mennä mustaan aukkoon?...

Helmiina: kiitos - ja olen samaa mieltä tuosta keltaisesta. Ei ole tarvinnut säädellä kuvien sävyjä mihinkään suuntaan kun ne vaan ovat luonnossa aivan uskomattomat.

Olina: Ja kun piiput on kuvattu niin voi tutkia vaikka...katukaivojen kansia!

Sanni kirjoitti...

Miten tuttua, ryven joskus minäkin. Ja aivan typeristä syistä. Tai ovatkohan ne sittenkään typeriä. Jos sitä rypemistä vaikka tarvitaan johonkin.

Ihanaa olla taas täällä. Blogisi on kuin sylillinen tuoreita kukkia tai kesäsadetta tai jotain...jotain herkkää ja elähdyttävää, arjen juhlaa, kauneutta.

*iTkUpiLLi* kirjoitti...

Just edellisellä blogilla ennen tänne tuloa puhuttiin maailmanlopusta, joten toi aloitus oli ihan häkellytävä jatkumo, mutta onneksi sitä ei siiten tullutkaan. ;)

Kauniita kuvia, tuollaiset kuvat kyllä hivelee minun silmiäni. Kamera on kyllä ihmeellinen asia, sen läpi näkee asioita, joita ei aina edes huomaa. Ja toisaalta se mahdollistaa sen, että jos näkee jotain kaunista, niin sen voi jakaa muillekin.

Inka kirjoitti...

Sitä tuntee itsensä niin pieneksi luonnon (joskus ihmisenkin tekemän luonnon) keskellä. Mikä on hyvä, pieniä on sitten murheetkin.
Kauniita kuvia, värit niin käsinkosketeltavat.

Elisa kirjoitti...

Kuullostaa niin kovin tutulta, nuo lyhytaikaiset rypemiset. Kauniita kuvia. Kyllä luonto osaa tehdä ihan omaa taidetta!

Hyvää pv!

Liivia kirjoitti...

Tykkään kuvista minäkin! Näistä taas innostui ottamaan kameraa käteen. Mulla on vaan viime aikoina ollu kuvausaiheet loppu. Koko tämä ympäristö on jo kuvattu niin tarkkaan ja niin monesti.

Hyvä että ohi meni. (Mulla ei.)

M'man kirjoitti...

Hienoa! Ei se itsesaali niin paha ollutkaan onneksi, kun hoksasit 'itseterapiaa' itsellesi maarata! ;)

pikkujutut kirjoitti...

Värit ovat hyvät.Hyvä kuvausaihe.

Ja aivan loistavan itseterapian kehitit..Aikoinaan kun alkoi tuo oleskelumaa mättämään pahasti,keksin alkaa kuvata sen kauniita kohtia ja jopas alkoi näyttämään paremmalta, tuntumaan myös :).

Anonyymi kirjoitti...

Sammaleiset kivet puhuttelee mua eniten. Olen vastikään löytänyt Piilomajasi ja täytyy sanoa, että nautin tekstistäsi!
Hankin juuri myös harmaan duffelin, ja nauroin lukiessani postaustasi. Nääs mulla on polkkatukka mutta onneksi ei vekkihametta!

-Tiia

Anonyymi kirjoitti...

Hei Violet!

Elävä ja viehettävä blogi sinulla on! Itse vasta harkitsen omia sivuja...

Terapiakuvaamisen oheen suosittelen Anthony de Mellon kirjaa "Havahtuminen". Hieno kirja ja tuki huonoina hetkinä. Ohkasena teoksena nopea lukeakin!

Terveisin Eva