sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Jalkasaaressa


Toisella luokalla minulla oli ruskea tekomokkatakki, jossa oli tekokarvakaulus. Muistan miten kiihkeästi halusin sen saada, ja miten kiihkeästi äiti ensin vastusti sitä.
"Ei ole tarpeeksi lämmin. Ei mene pepun päälle. Liian lyhyt ja liian ohut!".
Muistan miten paljon takkia rakastin ja miten surulliseksi tulin, kun yläasteen pahvipäät haukkuivat takkiani "hirvenkarvatakiksi".

Tuo kuva otettiin Jalkasaaren sillalla Pyynikillä, Tampereella. Isä pyysi katselemaan "jonnekin puidenlatvoihin". Mukana ollut Tauno-nalle nostettiin kaidetta vasten katselemaan kylmään veteen. Ilmassa oli syksyä ja äidin kutoma pipa kutitti niin pirusti.

23 kommenttia:

maijja kirjoitti...

Violet, nämä sinun vanhat kuvat ja tarinat ovat ihania! Ei nyt tule muuta sanottavaa mieleen.

Tanja kirjoitti...

Minustakin on ihan mahtavaa nähdä kuvia ja lukea sinun lapsuudestasi. Itse olen varsinainen lapsuuteni jauhaja (en blogissani, mutta muuten) ja tykkään kun muutkin palaavat ajassa taaksepäin. Minulla oli Reesnevi-nalle ;)

violet kirjoitti...

Maijja: kiitos. Ei sitä aina niin paljon tarvitse sanoa. Kiva kuulla että tykkäsit.
Tanja: voi kuule, minä jankkaan lapsuudestani ja ylipäätään menneestä jatkuvasti. Ehkä se jonkun mielestä on suorastaan merkki siitä että on jämähtänyt jonnekin menneisyyteen...Hällä väliä.
Reesnevi kuulostaa hilpeältä elikolta.

Inka kirjoitti...

Mahtava kuva ja tarina sen taustalla. Tuollaiset pitäisi itsekin muistaa kirjoittaa talteen, lapsia varten että voivat joskus näyttää kuvia omille lapsilleen ja kertoa miltä mummusta on kuvan otto-hetkellä tuntunut.

Liivia kirjoitti...

Tyylisi on huikea, jo tuolloin! Haluaisin itse tuollaisen pipon ja takin.

Mulla oli Tauno-pappa.

violet kirjoitti...

Inka: Olen samaa mieltä. Minunkin kannattaisi kirjoittaa muuallekin kuin blogiini...kun kerran muistan ja kun kerran pidän kirjoittamisesta. Aina sitä lykkää vaan ja ajattelee että sitten joskus.

Liivia: Kiitos vaan! Juu, muistelen olleeni hyvin tietoinen siitä mitä haluan ja mitä en missään nimessä jo hyvin nuorena. Sitten oli neuvotteluja äidin kanssa...Pidin toki hänenkin valitsemiaan kun en tietty ihan itse saanut päättää...mutta sen muistan että kehittelin ties millaisia selityksiä miksi on saatava Juuri Ne Kengät tai Se Takki. En vedonnut niinkään "kunmuillakinon" -puoleen (sillä se ei olisi mennyt läpi) vaan muistan esim. yksien kenkien kohdalla että perustelin niiden olevan "terveelliset jaloille"...(mahtoiko olla totta;-))

Anioni kirjoitti...

Ai että miten nuo sinun vanhat kuvat ovat hienoja. On varmaan ollut muutenkin 'jännää', kun on ollut valokuvaajaisä.

Junika kirjoitti...

Onpa ihana kuva ja ihania muistoja! Näitä on todella mielenkiintoista lukea.

Rouva Nordman kirjoitti...

Pipo on silti kaikessa kutittavuudessaan aivan ihana ja niin on takkikin.
Hauskaa alkavaa viikkoa huutelen mahan takaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kuva, näytät överisöötiltä! Onko isäsi siis valokuvaaja, kuten kommenteissa mainittiin? Minun lapseni isä on myös ja häntä saan kiittää mielettömän hyvistä valokuvista, joita Lapsesta on aina otettu, olisipa itsellänikin sellaisia!
Takki ja pipa on molemmat cool! Fäshön!
-minh-

Puisto kirjoitti...

Kyllä on kaunis kuva. Mullakin oli puhumista saada ihan-must takki. Sellainen keltainen tikkitakki, joka oli mielestäni maailman hienoin. No, sain sen ja olin niin onnellinen.

Valokuvissa olen maailman onnellisin tikkitakkini kanssa ja voit varmaan kuvitella kuinka sille ollaan naurettu.

violet kirjoitti...

Anioni: olihan se isän kanssa kivaa puuhailla. Sain osallistua moniin pikku juttuihin, olla apuna, vaikken tiedä oliko minusta niin apua.

Junika: kiitos vaan.

Katilein: tuota pipoa käytin aikuisenakin kerran kun tulin miehen kanssa SUomeen talvella ja mentiin luistelemaan ystävien kanssa. Kutisi edelleen!

Minh: juu, isä on valokuvaaja.
Eiks oo cool toi takki! Se oli vaan kauhee kun se kului niin tekomokka tuli sellaiseksi harmaaksi, melkein hopean väriseksi...

Papi: voin kuvitella juu...
Mulla on niitä puhumalla ja perustelemalla hankittuja kuteita useampiakin. Muistan esim. yhden Lee Cooperin maiharin jonka halusin pääasiassa siksi, että Kurt Russel oli Lee Cooperin mallina Nikussa ja kuvittelin varmaan että minust tulee yhtä ihana kuin hänestä kun tempasen samanlaisen takin päälle...Maihari oli helppo perusteltava äidille koska se oli tarpeeksi pitkä ja lämmin ( mutta halvempi versio olisi varmaan ollut yhtä hyvä siinä mielessä...)

Niina kirjoitti...

Postaat niin usein (mikä on kivaa!) etten ehdi aina kommentoida kaikkia kirjoituksiasi, kun luen ne "myöhässä".
Minä rakastan lukea lapsuudestasi ja katsella kuviasi!

Tuo kirja josta olette kirjoitelleet, Donna Tartin Jumalat juhlivat öisin -aah, minullakin on se hyllyssä! Mutta en edes muista mitä siinä oli, jotakin hämärästi. Pakko siis ottaa se esille uudestaan! Luin sen vuosia vuosia sitten. Voisiko siitä olla jopa kymmenen vuotta aikaa? En muista koska kirja on julkaistu.

Ja leffa, Talented Mr. Ripley. Yksi suosikeistani. Lisää mielenkiintoani lukea kirja heti uudestaan. Onneksi se on hyllyssäni!!

Luin jostain että Mr. Ripley leffa, jossa on Matt Damon (näitä leffoja on tehty muistaakseni parikin ja toisessa ei ollut Mattia ja se kertoi eri jutusta) , on kuvattu Ischian saarella Italiassa. Maisemat olivatkin aivan omaa luokkaansa. Antakaa anteeksi jos muistan väärin -mutta näin muistan lukeneeni. Haluaisin sinne lomalle mutta sitten luin taas toisaalta, että ei kannata mennä. Huono paikka kuulemma. Höh!

Merja kirjoitti...

'terveelliset jaloille' (hekottaa...)

Tuosta tekokarvakauluksesta tulee NIIN mieleen 70-luku. Mulla taisi vaan olla se tekokarva aina hupun reunassa.

aino kirjoitti...

ootpas suloinen!
inspiroit kaivamaan vanohja valokuvai esiin..

aino kirjoitti...

..tulipas hienot kirjoitusvirheet!

violet kirjoitti...

Niina; kommentoida sopii myöhemminkin. Mulle tulee ilmoitus kommenteista joten luen ne takuuvarmasti vaikka tulisi vuoden vanhaan juttuun.
Olet oikeassa tuosta Ripley-leffan filmauspaikasta. Siihen en tosin osaa sanoa mitään että kannataisiko sinne matkustaa.
Ja joo, on olemassa toinen Ripley-leffa, Ripley’s Game, jossa on John Malkovich. On mulla tuolla hyllyssä, muttei ole kummoinenkaan paitsi J.M on taas hyvä.

Merja: muistan perustelleeni ainakin Elephanten -kenkien olevan "terveelliset jaloille"...(mutta ei kukkarolle!).

Vilijonkka kirjoitti...

Vaatemuistot ovat mielettmiä. Kuinka osaisi säästää juuri ne oikeat vaateet jotka ovat lapselle rakkaimmat. Etenkin keskimmäinen muistelee pieneksi jääneitä vaatteitaan kaiholla. Kaikista en ollenkaan osaa sanoa minne ovat joutuneet, kierrätykseen vai Suomen varastoon muistolaatikkoon.

Olipa sulla totisesti hieno takki, minä en moista olisi saanut!

violet kirjoitti...

Aino: "vanohja valokuvai" on oikein omaperäinen ilmaisu;-)
Odotan näkeväni niitä!

violet kirjoitti...

Vilijonka: muistan että olisin halunnut OIKEAN mokkatakin mutta se oli liian kallis. Tämä oli kai sitten korvikkeista paras ja oikein rakas.

Melita kirjoitti...

Hei Violet,
Kylläpä näytät ranskalaiselta tässä kuvassa !
Sain samassa iässä tummansinisen toppatakin isältä ja oli niin rakas että otin sen mukaan sänkyyn yöksi.
Niin-ne kiusaavat pahvit eivät vaatteista kiusanneet, mutta siitä että olin niin pitkä ja laiha.Olisipa silloin ymmärtänyt että se kiusaaminen oli silkkaa kateutta, niinkuin varmasti takkisikin kanssa.

violet kirjoitti...

Melita: joo, kiusattu on minuakin. Milloin ruotsinkielisen sukunimen takia, milloin "liian hienon" takin takia (oli yksi untuvatakki...) ja milloin kun olin pitkä ja laiha ja mitä vielä. Ei ne mitään oikeita syitä edes tarvitse.

Melita kirjoitti...

Hei Violet,
Ystäväni Petja totesi blogissaan että kun turpiin tulee kuitenkin jossain vaiheessa on parempi,että se tulee jo varhaisessa vaiheessa.En tiedä miten niille läpi kouluajan suosituille luokkalaisilleni on elämässä käynyt, mutta kyllä siitä koulukiusaamisesta (kun kuitenkin pysyi jonkun kohtuuden rajoissa)on ollut suorastaan hyötyä elämässä.