torstai 18. syyskuuta 2008

Odottaa


Juuri nyt:
kissat odottavat löytäjää, taulut ripustajaa ja jääkaappi täyttämistä.
Paljon muutakin on, mutten ole huomaavinani.

Minua on niin surettanut tuo Albert-kissa. Ollut kateissa jo yli kaksi viikkoa ja epätoivoinen omistaja on levittänyt ilmoituksia puihin, pylväisiin ja postiluukkuihin hyvin laajalle alueelle.
Eikä Albert ole ainut kadonnut ja etsitty kissa.
Ja sitten kun on niitä kadonneita lapsiakin...bussin seinässä, kaupan ilmoitustaululla, radiossa.

Olen elämässäni odottanut paljon. Olen odottanut koulun alkua ja sitten sen loppua, odottanut joulua, kesää ja syntymäpäiviä. Täysi-ikäisyyttä ja paluuta lapsuuteen, jos se olisi mahdollista.
Olen odottanut busseja, junia, lentokoneita ja autoja. Rakkaita ihmisiä ja tuliaisia. Odottanut että kuukautiset alkavat ja sitten odottanut etteivät alkaisikaan. Odottanut miestä kotiin, lapsen nukahtamista ja saman lapsen heräämistä, että saisi katsoa vastaherännyttä. Useasti olen odottanut ihmettä tapahtuvan, rauhan tulevan ja pahan poistuvan. Toisinaan odottanut lakkaavani odottamasta ja oppivani olemaan nyt.

Mutta ajattelen joka tapauksessa:
niin kauan kuin odottaa, niin kauan toivoo.
Niin kauan kuin toivoo, kaikki on mahdollista.

18 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Taas niin täydellinen kirjoitus, ei ole oikein mitään lisättävää. Paitsi tietenkin kaikki ne omakohtaiset asiat, joita on odottanut näiden listaamisiesi lisäksi..

Odotan vieläkin monia asioita ja moni asia ei tule, vaikka kuinka odottaisin eli vaikka kuinka odotan niin prinssi ei tule ovelle minua hakemaan. Joten jatkan odottamista, sillä eteisen oven viereen laitoin taulun, jossa lukee: Ei onnea löydä etsien vaan eläen.

Ja juuri nyt odotan postia.

Anioni kirjoitti...

Taas hyvä aihe sinulla! Itse odotan tällä hetkellä eniten kaulakorua, jonka tilasin ameriikasta asti. Toki myös sitä, että elämä alkaisi sujumaan vähän helpommin enkä murehtisi niin paljon. Eli materiaa ja henkisyyttä.

Vilijonkka kirjoitti...

Kaikista malttamattomimmin elämässäni olen odottanut kunkin lapsen syntymää. Jokainen niistä raskauksista on ollut yhtä piinaavaa ja uteliaisuus painanut. Ja tuota miestä aina vain odotellaan.

Kunpa tosiaan oppisi olemaan odottamatta, olisi helpompaa.

pikkujutut kirjoitti...

Meillakin on paljon kaikkea, mitka odottavat tekijaansa.Mutten huomaa minakaan.Odotan hetkea, fiilista. Eniten odotan,etta saadaan arki taas rullaamaan talviaikatauluilla.

Muuten mennaan jossain ihme odotustilassa, valivaiheessa. Olen vahan ymmallani, kun mitaan aihetta ei olisi.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno ja ihana ajatus.

Mun mielestä odottaminen on hyvää, silloinkun se on samansävyinen asia kuin eteenpäinvievä uteliaisuus...kun se on sellaista energistä, eikä lyttää kuluvaa hetkeä alleen.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno postaus! Minä olen hetkessä eläjä ja kamalan huono odottamaan yhtään mitään, mutta voin silti allekirjoittaa postauksen lopun.

Mun on muuten monta kertaa pitänyt käydä sanomassa täällä blogissasi, että se muuttuu koko ajan kauniimmaksi ja "ammattimaisemmaksi". Mieluummin luen tätä kuin mitä tahansa naistenlehteä. Olen seurannut blogiasi kauan (niin kuin ehkä muistat), ja tykkäsin kirjoitustyylistäsi alusta asti, mutta jotenkin olet vielä siitäkin onnistunut parantamaan. Kirjoitat tosi ihania kokonaisuuksia, ja upeat kuvat kruunaavat ne!

violet kirjoitti...

Sooloilija: Tuliko posti;-)?

Anioni: Eikö olekin kiva odottaa jotakin mieluisaa, jonka tietää varmasti tulevan hetkellä millä hyvänsä...

Vilijonkka: kyllä minullekin raskaudet ovat olleet pitkiä odotuksen aikoja. Ultraan pääsin kyllä useammin kuin olisin ehkä viitsinyt mennäkään ja sukupuolen saimme onneksi tietää hyvin aikaisin...molemmat vanhemmat uteliaita. Miestä meilläkin odotellaan.
Niin, määkin yritän oppia olemaan odottamatta, mutta ei sillain että nyt heitin kaiken toivoni, en jaksa enää odottaa.

Pikkujutut: Välivaiheet ovat mystisiä joskus. Etenkin, kun ei tiedä minkä kahden asian välissä ne ovat. Tietää vain mitä oli ennen vaiheen alkamista, mutta...

Maare: Juuri noin, madame! Eteenpäin vievä uteliaisuus on hieno asia.

Kukkis; pistäs toi sama vaikka ny alkuun sanoma magazinelle tiedoksi;-)
Suurkiitos tuollaisesta hienosta kommentista.
Ei mutta vakavasti: on paljon blogeja joita luen mieluummin kuin lehtiä. Odotan (päivän aiheeseen liittyen) milloin asiat kehittyvät siihen pisteeseen, että tämä alkaa tuntua lehtitaloissakin. (siis ei toki yksin MINUN lukemistottumukseni yksin, vaan suuntaus joka on jo minusta havaittavissa).

Sooloilija kirjoitti...

Posti tuli ja toi mukavan meikkipussin MeNaiset-lehdeltä tilaajalahjaksi. Yhtään laskuakaan ei tullut.

Anonyymi kirjoitti...

Taas niin hyvät jutut sinulla.

Minä kans, opettelen odottamaan rauhassa. Olen luonnostani tosi malttamaton ja nyt olen joutunut sellaiseen tilanteeseen, ettei oikein auta muuta kuin odottaa, vielä määrittelemättömän ajan. Haluan oppia odottamaan iloiten ja hyväksymään joihinkin asioihin kuuluvan hitauden. Olemaan haksahtamatta nopeisiin (ja usein lyhytkantoisiin ja pohjaa vailla oleviin) ratkaisuihin.

Liivia kirjoitti...

Mietinkin kesällä että mitkähän kaksi julistetta olit ostanut. Oikeaan osui! Nuo samat olisin ottanut minäkin.

Tuula kirjoitti...

Kaunis kirjoitus, jälleen :)
Odottamisiin liittyy niin paljon erilaisia tuntemuksia - jännitystä, kihelmöintiä, iloa, pelkoakin. Raskauden aikana kävin läpi mm. nuo kaikki. Nyt taas odottaa erilailla: lapsen hymyjä, jokelteluja ja uusien asioiden oppimista. Pelolla odottaa sitä, että joskus tulee ensimmäiset flunssat, kolhut ja vastoinkäymiset pienen ihmisen elämässä. Mistä silloin saa viisautta olla tukemassa juuri oikealla tavalla?

Olina kirjoitti...

Kauniisti sanottu, nuo viimeiset lauseet. Tulin hyvälle mielelle.

Kai se kuuluu jotenkin ihmisluontoon, odottaa. Ja toivoa.

Allu kirjoitti...

Ettei vaan Albert olis lähtenyt kunkkukaimansa hoviin!!!

Maurelita kirjoitti...

Hôh mihinkäs mun kommentti katosi, mobiilit taas pelittää oudosti... Piti vaan sanoa että sun postauksiasi on kiva odottaa !

=)

minh kirjoitti...

Albert asuu varmaan salanimellä Laku meillä:)
-minh-

violet kirjoitti...

Sooloilija: siis kannatti odottaa.

Annaliisa: Hitauden hyväksyminen joissakin asioissa on minulle hemmetin vaikeaa.

Liivia: no niin! Mietin siellä että kuinkahan monessa keittiössä on toi sama haarukkaveitsilusikka juttu - ja sitten mietin että paskaako se sitten haittaa.

Tuula: yhden paniikiksi muuttuneen odottamisen muistan ajalta jolloin esikoinen oli kuukauden ikäinen. Miestä ei kuulunut töistä, ei sitten millään. Syy oli taas joku aivan aivoton, ja perustelut samoin. Mutta minä, minä seisoin kylmän ikkunan ääressä ja katselin sadetta, ja olin varma että nyt jäin yksin pienen vauvan kanssa. Olin aivan hysteerinen siinä vaiheessa kun mies tuli kotiin.

Olina: kai ne siihen kuuluvat. Uskominen ja toivominen ja rakastaminenkin.

Allu: pal mahollista, nyt kun ajattelen!

Maurelita: tämäpä miellyttävä asia!
Kyllä näitä tulee tasaiseen tahtiin, paljon ei joudu edes odottamaan.

Minh: ai oliks niin paljon samaa näköä?
Tänään sain miniraivarin kun joku oli tuhonnut meidän kadulla tollasen julisteen tupakalla. oli polttanut kissan silmät, ja sulattanut tupakannatsan kuin sen suuhun...

aurinko kirjoitti...

mina luin juuri matkalukemisenani gavaldan i wished someone was waiting for me somewhere. kun tanaan tulin kotiin jotenkin odotin joskos siella olisi kentalla ollut joku vaikka ei ollut tarkoituskaan olla. miksi sita aina toivoo, etta jos joku sitten kuitenkin?

Melita kirjoitti...

Hei Violet,
Pidin kovin paljon tästä kirjoituksestasi - niinkuin kaikesta mitä kirjoitat(itse asiassa)
Ei ole ollut varmastikaan mikään " yönylijuttu" tulla siksi joka olet ja sen huomaa kun lukee postituksiasi.
En tiedä onko se hyvä vai huono- onko edes yleispätevää mutta omalta kohdaltani sanoisin, että vanhemmaksi olen tullut sitä vähemmän odotan.
Odottaminen on jäänyt, mutta tilalle on tullut suuri toive saada olla rauhassa -ihan vain niiden seurassa joita suuresti rakastan.