sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Ääni

Mietin usein miltä teidän muiden kirjoittajien ääni kuulostaisi. Olisin kovin utelias tietämään. Äänestä voi mielestäni tunnistaa ihmisen aivan samalla varmuudella kuin kasvoista - paitsi että molempia voi toki jossakin määrin muuttaa. Ja ääni paljastaa ja kertoo yhtä sun toista.

Siltä varalta että joku muukin on pohtinut ääniasioita...
(ja minä en sitten ole lyönyt ketään lattiaan!).

45 kommenttia:

Rebecca / Sanctuary kirjoitti...

Sinä se osaat yllättää! Sinulla on ihana ääni! Jostain syystä tulee vähän Amelie mieleen. Nopeahkotempoinen, mielenkiintoinen. Oma ääneni kuulostaa omaan korvaan aina vähän nololta, sitä on vain niin outoa joutua kuuntelemaan.

Marikki kirjoitti...

Kuulostaa ihan sinulta! Ihan mahtava idea. Itse en osaa liittää videotiedostoa tekstiin. Olen joskus yrittänyt ja hermo meni.

Marikki kirjoitti...

Minullekin tuli Sanctuaryn tapaan Amelie mieleen.

Hulpiot kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Puisto kirjoitti...

Olen varmaan aikaisemminkin maininnut, että sinussa on näyttelijän 'vikaa' ja tuo äänesi on hyvä, vapaa, virheetön ja ilmeikäs.

Sun pitäisi lukea äänikirjoja! Sille on tilausta.

himalainen kirjoitti...

Mahtava idea, tämä oli huippu.
Sinulla on kaunis ääni, mukava sointi, jotenkin pehmeä, mutta ytimekäs. Papi sen sanoi, tilausta olisi.

Celia kirjoitti...

Aivan sinun äänesi. Ei epäilystäkään. :)

pikkujutut kirjoitti...

Oletan, etta taman postauksen SE juttu on tuossa valkoisessa laatikossa...hemmetti soikoon naita yhteyksia, kun jaa kaikki pimentoon.

violet kirjoitti...

Sanctuary: Toivottavasti myös yllyttää. Haluan kuulla muidenkin ääntä! No juu siis, minusta on kiva tehdä uusia asioita.
Et kuule arvaa miten minun oli pinnisteltävä että sain ääneni näinkin hitaaksi....

Marikki: liittäminen oli helppoa vaikka olin luullut vaikeaksi. En kyllä tässä osaa nyt selostaa, pitäisi pystyä näyttämään.

papi: Kiitos, kiitos!
Kyllähän mieluusti lukisin äänikirjoja, totta vie. Kuka tarjoaa työn?;-)

himalainen: no mää voin lukea teille jatko-osina jonkun tänne blogiin näin aluksi!

celia: oma ääni juu, onneksi ollaan samaa paria.

Pikkujutut: no siellähän se on, laatikossa...voi sun yhteyksiäsi. Ehkä joskus kuuluu.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana ääni. Kaunis vivahde ja kuin omiaan äänikirjaan tms. Itse jos luen ääneen kuulostan kauhealta, mutta ääntäsi oli todella mielyttävää kuunnella!

Kuulosti kyllä ihan sinulta, vaikka en voi sanoa tuntevani sinua kuin blogisi ja taiteilusi pohjalta mielikuvin.

Inka kirjoitti...

Kyllä kyllä Amelie! Ihan kuin. Ihana idea, jospa tätä koittaisi itsekin joku kerta. Kuulostaa vaan niin kovin vaikealle hommalle.

Sooloilija kirjoitti...

Jännän idean olit taas keksinyt. Jotain hyvin ranskalaista tuossa puhetyylissäsi on; toteavaa, kiihkeän nopeaa, lämmintä..

Ääni ja puhetyyli on jännä juttu, ne kuvastavat ihmistä enemmän kuin uskommekaan..

En tiedä laitanko omaa äänileikettä, olen niin ujo enkä ole varmaa osaisinko laittaa sitä blogiini. Mutta kiva on kyllä kuulla sinun ja muidenkin ääniä..

Liivia kirjoitti...

Ihana ääni sulla (ja ihan erilainen kuin kuvittelin), ja varsinkin äänenpaino. Kuullosti ihan kuin Kristiina Halkola tai joku puhuisi 60-luvun elokuvassa.

Mäkin haluan tehdä tämän. Jos osaan.

Oliko kirjan valitseminen umpimähkää vai oliko joku peruste?

violet kirjoitti...

Oola: hauska kuulla että kuullosti minulta eikä naapurin sedältä;-)

Inka: vai Amelie;-) Nuo naurattaa kyllä. Eihän Amelie puhu suomea;-)

Ei ollut vaikeaa. Filmaan pikkukameralla jossa on mahdollisuus tehdä lyhyitä filmejäkin. Sitten panin sen Picasalle kuin minkä tahansa valokuvan, sitten siinä Bloggerin julkaisusivulla on kohta "lisää video" ja sit painoin sitä, sit koneelta otin sen filmin. Sanovat että "Hyväksytyt tiedostomuodot ovat AVI, MPEG, QuickTime, Real ja Windows Media, ja enimmäiskoko on 100 Mt." Anti mennä!

Sooloilija: Lukeminen on tietysti eri asia kuin vapaasti puhuminen, mutta ehkä tuosta nyt jonkun käsityksen sai.

Liivia: pakko kysyä; millaiseksi kuvittelit?
Tee ihmeessä! Kirja tuli sen takia kun luen sieltä juuri yhtä novellia mutta pläräsin kohdan aivan umpimähkään oikeasti.

Taika von Peppendorff kirjoitti...

Sinulla on kaunis ääni, todellakin kuulostaa ihan sinulta!

Samaa mieltä sanctuaryn kanssa siitä, että oma ääni kuulostaa minusta aina ihan omituiselta.

violet kirjoitti...

Anu; minustakin oma ääni kuulostaa useinmiten omituiselta, vieraalta, mutta pakko sanoa että tämä näyte tuntui omiinkin korviini siltä, että se on minä ja tärkeintä, ei ärsytä minua itseäni. Ei ole semmonen mäkättävä kuin usein.
On kyllä totta että kun puhun vapaasti on puheeni usein paljon nopeampaa ja olen tietoinen siitä että sitä voi olla rasittavaa kuunnella...kun sitä tulee niin paljon, ellen oikein pinnistele.

ipi kirjoitti...

Olipa kiva kuulla äänesi :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan sun ääni -ranskalaisella korostuksella! se Amelie..
t. Pippa

Riikka kirjoitti...

Sinun ääni on juuri sellainen miltä näytätkin. Voisit lukea äänikirjoja.

Jonna kirjoitti...

Minullekin tuli Amelie mieleen! Puuttui vaan se taustamusiikki. Mieletön idea. Ihana! Nyt on hyvä olo mennä nukkumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli ihan mahtava idea! Kiitos ääninäytteestä=) Enää pitäisi omistaa jonkin rortin videokamera... kännykällä, kenties?

Minäkin tykkään kuunnella ihmisten ääniä ja niiden vivahteita. Ja uskon, että ääni ja äänen käyttö kertoo paljon.

Sinulla on oikein kaunis ääni, hyvin Violetmainen, kuinkas muuten;) Soinnukas, yllättävä, nopea ja silti kovin selkeä!

-Olina

Junika kirjoitti...

Minunkin täytyy todeta samoin sanoin kuin sanctuary tuossa ekana.

Mielenkiintoinen ajatus... miltäköhän ihmiset kuvittelevat ääneni kuulostavan? Saavat sen mielikuvan kyllä pitääkin...

Merja kirjoitti...

Mulla tuli mieleen myös äänikirjan lukijat. Lähinnä yhden naisen ääni joka lukee Peppi Pitkätossua ja Vaahteramäen Eemeliä (en ole juuri muita äänikirjoja kuullutkaan).

Yllättävän nopeatempoinen olet. Äläkä nyt lyö lattiaan - mutta kuulostat ikääsi nuoremmalta. Et kuulosta sellaiselta kuin kuvittelin (tällä taas ei ole iän kanssa mitään tekemistä). Ehkä kuvittelin äänesi terävämmäksi ja matalammaksi?

Mutta hieno idea. Jos rohkenen, teen myös!

violet kirjoitti...

Ipi: eipä kestä, tämä oli hauska tehdä.

Pippa: tuota väitettä ranskalaiskorostuksesta en tajua. En huomaa itse yhtään mitään korostusta - mutta ehkei sitä itse sitten kuule jos jotakin on.

Riikka; pitänee ottaa yhteyttä näkövammaisten liittoon!

Kanerva: ja taas yksi Amelie täällä;-) Se tuntuu hassulta kun on kyse minua noin puolet nuoremmasta ihmisestä;-)

Olina: puhelimella voisi onnistua, kokeile. Kiitos jos ääneni vaikuttaa selkeältä nopeudesta huolimatta. Selkeys meinaa joskus jäädä jalkoihin sillä puhun yleensä hyvin nopeasti.

Junika: minä ajattelen sinun äänesi suht matalaksi. Ehkä pudottelet sanoja hitaammin kuin minä, ehkä äänenvoimakkuus normaalipuheessa on sellainen "hillitty" (???)

Merja; miksi löisin lattiaan jos kuullostan ikääni nuoremmalta?;-)
Eihän siinä mitään pahaa.
Juuh, ei minulla mitään arvokasta Madame -ääntä ainakaan ole!
Rohkene vaan!

Joola kirjoitti...

Hauskaa. En ole kai edes tullut ajatelleeksi tätä ääniasiaa. Oli hauskaa kuulla ääntäsi.

Anne kirjoitti...

Hauska idea! Sinulla on kaunis, naisellinen ääni.

Liivia kirjoitti...

Kuvittelin terävämmäksi ja ehkä käheämmäksi.
Nyt on jo vaikea muistaa, kun kuulin tuon oikean.

Kuuntelin uudestaan ja kuvittelin sitä olohuoneeseemme...hyvin luonaa.

violet kirjoitti...

Joolq: no hyva jos kesti kuulla.
(mulla ei ole nyt pilkkuja skandeissa kun kone on pipi. Miehen koneella tassa....)

Anne: olen otettu jos on viela naisellinenkin. Kuhan ei ole sellanen hunajapupu tai kanasoundi.

Liivia: hyva jos sulautuu olkkariinne;-)
Puulattiat tekee sitapaitsi aanista mukavammat ihan aina.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno ääni sinulla ja mainio idea tämä ääninäyte. Olisi kiva kuulla muitakin. Kun luit tuota kirjaa, niin ei käynyt ilmi millaista murretta puhut. Oletan että puhut jossain määrin tamperelaisittain. Olisi hauska kuulla sellaisia höpötysnäytteitä, joissa kukin puhuu omalla tyylillään. Itselläni ei ole äänitysvälineitä, joten jää toteuttamatta.

johanna kirjoitti...

Äänesi kuulostaa ihan sinulta! En ollut ollenkaan yllättynyt. Ja 60-luku tuli mullekin mieleen. HAuskaa! Täytyy koittaa itsekin.

violet kirjoitti...

Killisilma: puhun Tampereen murretta, kuulemma hyvinkin vahvasti...

Johi: mista kummasta se 60-luku?
Mutta sellaisia nuo mielleyhtymat ovat, ei tieda aina edes mista tulevat!

Elegia kirjoitti...

Saavuin blogiisi Celian blogin linkistä. Mielenkiintoinen idea antaa ääni blogillensa.

Koska en ole aiemmin lukenut juttujasi en osaa sanoa vastaako äänesi mielikuvaani. Mutta näin muuten on ihan pakko sanoa, että sinulla on todella miellyttävä, selkeä ja puhdas ääni. Pidän myös puhenopeudestasi - se on sopivan nopea minun makuuni ja asia tulee perille selkeän äänesi takia.

Anteeksi analyysi, olen itse opiskellut puheviestintää, joten siksi tämä aihe kirvoitti näin pitkän kommentin.

Mukavaa viikon alkua!

violet kirjoitti...

Elegia: opiskeluaikoinani Treen yliopistossa opiskelin myos puheoppia. Tajusin harmikseni aloittaa sen vasta varsinaisten opintojeni ollessa jo melkein loppusuoralla, ja ainakaan siihen aikaan puheoppia ei Treella voinut opiskella kuin joka toinen vuosi tiettyja kursseja. Sain kasaan vain perusopinnot mutta kova, kova kiinnostus jai.

Anonyymi kirjoitti...

en mä tiedä onko se se korostus, mutta jokin? puheen tempo? mutta hyvä on.
t. Pippa

M'man kirjoitti...

Hitsin hauska postaus idea!

Ranskan kielen vaikutteita kuultavissa kauniissa aanessasi. Videota kuunnellessani kuului kivasti sellainen suhina taustalla. Tuo suhina ja aanesi nopea tempoisuus sai ajattelemaan elokuvaa, jota olen lasten kanssa katsellut tassa viime aikoina. Prinsessa Ruusunen.
Oli kuin olisin kuunnellut vanhaa elokuvaa, jossa varilliset kuvat. :)

Hauska idea tama. Itse en taida sita tehda, silla olen vain kuvapainotteinen blogissani. Mutta tama onkin juuri blogisi viehattavyys ! Aina meidan lukijat yllatetaan! :)

Bonne semaine!

Anonyymi kirjoitti...

IHANAA ! Tämä oli tosi kiva tempaus, toivottavasti tulee lisää...

Minäkään en kuule ranskalaisvaikutteita, mutta toisaalta minullekin videoistani sanottiin että on samaa vikaa.

=)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, nää on kivoja! Eikä yhtään yllättävä ääni ollut, ihan sinun näköisesi tai siis kuuloinen :)

Ja todellakin virheetön ja heleä. Omani kuullostaa niin raakkuvalta ja epävireiseltä :D

Merruli kirjoitti...

Olipa mukava kuulla äänesi. Ranskan vaikutus todella kuuluu, mutta vain positiivisesti. Kaunis sointuisa ääni.

leena kirjoitti...

Kuulostat ihan joltain näyttelijältä...
yllättävä, ihana ääni sinulla! Odotin hidastempoisempaa ääntä.
Hauska idea!

Anonyymi kirjoitti...

Oikeen mukava vivahde äänessä, jotain Tove Janssonia. Samalla tuli muuten mieleen kirjakin äänestäsi. Maria Gripen Vieras aikojen takaa (teini-kirja kait?). Siihen kirjaa äänesi sopisi täydellisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Olen "kuullut" aiemmat tekstisi hieman käheämpiäänisenä. Äänen myötä käsitys koko persoonasta muuttui hieman, valostuikin ehkä. Tämä oli kiva! Kaunis, miellyttävä ääni sinulla!

violet kirjoitti...

M'man: joo, varmaan suhisee ja rahisee. Ei tuolla toosalla ihan koko illan elokuvaa kuvata;-)

Maurelita: lyhyt mykkäfilmi olisi haaveena...

Minja: "virheetön ja heleä" - kiitos, printtaan tämän jääkaapin oveen

Merruli: jospa te vaan haluatte kuulla sen ranskalaisen vaikutteen?...jos se onkin vaan joku oletus ja sen kuulee mitä odottaa.

Leena:hidastempoinen ei kuvaa minua milläänlailla. Ei puhetta, ei liikkumista.

Juliet Jones: en tunne tuota kirjaa, mutta mielenkiintoista että joku tietty tuli mieleen.

Annaliisa: olen siis hiukan valaistunut mielikuvissasi;-) Kivaa.

Tuli mieleen muuten sellaisetkin tilanteet kun oikein pettyy kun joku aukaisee suunsa ensimmäisen kerran. Kun olemus ja ääni eivät passaa yhteen, vaikkapa. Tässä suhteessa voi yllättyä kyllä oikein iloisestikin.

minh kirjoitti...

Sympaattinen ja selkeä ääni sulla!
Kiva kun laitoit tuon, olen miettinyt pari kuukautta, uskaltaisinko laittaa vähän puhetta blogiin, mutta harkitsen vielä. Oma ääneni on puuroinen ja nariseva, etten sanoisi känisevä, nolo!
-minh-

violet kirjoitti...

Minh: Ei sun ääni ainakaan voi olla yhtä känisevä kuin yhden naisen, joka istuu kersansa kanssa joka hemmetin iltapäivä samassa bussissa ja känisee koko matkan sille lapselle. Ääni on hirveä, se on ihan sellainen valivalivali alusta loppuun, vaikka aihe olisi mikä.

Bionda kirjoitti...

Ääni sopii sinulle kuin nakutettu! Lämmin ja vivahteikas. Olin myös havaitsevinani pientä ranskalaisuutta aksentissa.

Pakko tuota oli itsekin kokeilla! :D Videon liittäminen oli yllättävän helppoa.