Puhuin viime viikolla muutaman ihmisen kuullen siitä, että kaapissani on edelleen kitara, jolla en osaa soittaa kuin unissani.
Minulta kysyttiin: haluaisitko todella oppia soittamaan?
Vastasin rehellisesti: En. Haluaisin olla ihminen joka osaa soittaa. Opetella en halua.
Tätä se on minulla niin monen asian kanssa. Haluaisin osata heti, kuin lahjan syntymässä saaneena ihan kaikkea. Opetella, oppia en malta, viitsi, halua. Malta - ennen kaikkea.
Opettelen tällä hetkellä aivan tietoisesti pidentämään pinnaani. Yksi keino on tehdä asioita, joiden valmiiksisaattaminen kestää kauan. Tuo ohuen ohut angora-silkkilanka kakkosen puikoilla kudottuna on apunani. En nyt niinkään välitä mitä siitä tulee, koska keskityn vain sietämään sitä, että se tulee kestämään kauan.
Sitten on sellaisia kuin mieheni. Olen kertonut ennenkin hänen kasvipelastuksistaan. Yläkuvassa taas yksi. Moneenko kertaan olen meinannut senkin jo heittää pois? Yhtä moneen, kun hän on ottanut sen takaisin siipiensä alle, hoivannut ja huoltanut - ja nyt meillä on suuri kasvi, joka kukoistaa. Minä en olisi malttanut, minä en olisi nähnyt mitä siitä voi tulla. Mutta minä nautin lopputuloksesta ja opettelen edelleen.
Minulta kysyttiin: haluaisitko todella oppia soittamaan?
Vastasin rehellisesti: En. Haluaisin olla ihminen joka osaa soittaa. Opetella en halua.
Tätä se on minulla niin monen asian kanssa. Haluaisin osata heti, kuin lahjan syntymässä saaneena ihan kaikkea. Opetella, oppia en malta, viitsi, halua. Malta - ennen kaikkea.
Opettelen tällä hetkellä aivan tietoisesti pidentämään pinnaani. Yksi keino on tehdä asioita, joiden valmiiksisaattaminen kestää kauan. Tuo ohuen ohut angora-silkkilanka kakkosen puikoilla kudottuna on apunani. En nyt niinkään välitä mitä siitä tulee, koska keskityn vain sietämään sitä, että se tulee kestämään kauan.
Sitten on sellaisia kuin mieheni. Olen kertonut ennenkin hänen kasvipelastuksistaan. Yläkuvassa taas yksi. Moneenko kertaan olen meinannut senkin jo heittää pois? Yhtä moneen, kun hän on ottanut sen takaisin siipiensä alle, hoivannut ja huoltanut - ja nyt meillä on suuri kasvi, joka kukoistaa. Minä en olisi malttanut, minä en olisi nähnyt mitä siitä voi tulla. Mutta minä nautin lopputuloksesta ja opettelen edelleen.
14 kommenttia:
Mukavaa huomata etten ole ainoa joka haluaisi osata tehdä vaikka mitä. Aloitan kaikenlaisia harrastuksia (mm. valokuvaus, skräppäys...) ja kun tuotokset eivät heti ole ammattilaistasoa niin into hiipuu.
Mistä saisi kärsivällisyyttä toistoon...? Jos ratkaiset tämän kerro toki :) Eli pidä ajan tasalla miten kutominen edistyy :)
olen _aivan samanlainen_ ,siis noin sanoina. minusta sina kuitenkin olet aivan sairaan aikaansaava ja eihan mikaan ole tullut hetkessa tehtya? mina olen aivan onnettoman lyhytjanteinen ja ikava piirre on se etta _kaikki_ jaa kesken. mistaan ei tule valmista. siksi onkin hintsun verran haastavaa olla opettaja. kun _pitaa_tulla valmista!;-)
niin ja olen kauhean hyva suunnittelemaan ja ideoita olisi vaikka kuinka. taidan olla laiska, saamaton ja lyhytjanteinen.
pia
Innostus kaikkeen alkaa ja loppuu miltein samantien kun opettelu ei sujukkaan niin vauhdilla kun haluaisin. Toisinaan aloitan myös tyylillä "aloitan, en aloita, aloitan sittenkin, enkä sittenkään..."
Neulomista rakastan mutta uuden mallin opettelu on toisinaan tuskaa. Itselle tuottaa äärimmäistä kidutusta kirjoitetut ohjeet (ruutupiirrokset on kivoja).
Minulla tuo pitkäjänteisyys ja -pinnaisuus on tässä ikäänkuin hankalan elämäntilanteen sivujätteenä joutunut kehittymään. Ja ennenkaikkea kutomisen ja virkkaamisen muodossa. Olen opetellut. Purkanut. Opetellut ja opetellyt sietämään myös vähemmän onnistuneita tekemisen jälkiä.
Sari; ei, et todellakaan ole ainut.
Ihmettelen kovasti että minä olen sentään tanssinut vuosikaudet baletttia joka on justiin sitä toistoatoistoatoistoa!
Aurinko: Olen aikaansaava, en kiellä. Yleensä kaikki mitä teen tulee valmiiksi pian, hyvin pian tai ei lainkaan. Siksi esim. en maalaa öljyväreillä vaan akryyleillä, koska ne kuivuvat nopeammin;-)
Juliet jones: olenhan minäkin aloittanut ja melkein aloittanut paljon.
Moneen kertaan olen täälläkin todennut myös tuota että ohjeiden seuraaminen on kuin pakkopaitaa sovittelisi.
Junika: minulla ei ole ollut mitään noin hankalaa elämässäni kuin sinulla, uskoisin, mutta ne vaikeudet joita on ollut ovat myös ehdottomasti opettaneet sopeutumista, hyväksymistä ja taas aavistuksen verran pidentäneet pinnaa. Sitten (esim. nyt) kun asiat ovat hyvin niin huomaan että pinnakaan ei kestä melkein mitään.
Olen huomannut että tietynlaisissa poikkeustiloissa ja -oloissa pystyn toimimaan tehokkaasti ja pystyn venymään - KUNHAN niillä on loppu tiedossa. Että näin "pitkäjänteinen" minä olen...oikein hävettää.
Lyhyestä pinnasta, nopeasta innostumisesta ja kokeilusta on kyllä onneksi hyötyäkin ollut.
Minäkin halusin aina osata soittaa kitaraa, halusin myös opetella ja yritin. Mutta sitten tultiin sen tosiasian eteen, että kun rytmitajua ei ole, sitä ei paljon sorminäppäryydellä korvata.
Nyt kitara seisoo työhuoneeni nurkassa, jospa tyttöni joskus...mutta lyhytjännitteisyyttä havaittavissa hänessäkin.
Lankakerät on söpöjä, tuleeko noista sille pikkuiselle jotain?
Minä ilmottaudun samaan kerhoon, ainakin enimmäkseen. Joskus yllätän itsenikin. Yleensä sillon, kun valmistelen jollekin yllätystä tai yllärilahjaa tms - saatan olla hyvinkin maltillinen ja viitseliäs. Valitettavasti oon ihan täysin onneton opiskelija... maltti olis valttia opintoihin!
Kirjoititko tuon jutun minusta ja miehestäni? Kuulosti niin ihmeen tutulta.
Kuulostaapa tutulta! Minä ostin miehelle joululahjaksi kitaran. Hän ei ole koskaan soittanut mitään, eikä ole edes kovin musikaalinen. Mutta se kärsivällisyys... Se on aivan käsittämätöntä! Hän on oppinut muutaman soinnun, mutta opettelee lisää koko ajan. Minä otin kerran kitaran käteeni ja kun se ei soinutkaan heti niin kuin olin ajatellut, luovutin.
Eikä tuo kitara ole todellakaan ainoa asia mikä jää kesken vain siksi että se vaatisi hieman opettelua ja kärsivällisyyttä.
Liivia:joo kato mullakin oli kaikkia suunnitelmia että hyvin opin soittamaan vaikka 40-vuotissynttäreihin mennessä - ne tuli ja meni, kohta tavoite on viiskymppisissä. Mut mitäs tuosta, pitää olla joustava;-)
Maijja: joskus tosissani ihmettelen sitäkin että olen gradun tehnyt. Jonkun näköistä istumista kun siihenkin liittyi.
Clarissa: niin, onhan meitä tällaisia täydennyspariskuntia!
Ipi: Mulle se nurkassa seisova kitara on kuin kaiken tämän symboli. Mutta olkoot nyt sitten;-)
Hei Violet,
En kyllä minäkään menisi heittämään rahapuuta roskiin ensimmäisen vastoinkäymisen edessä.
Olen ihan massakutonut neuleita,pipoja,lapasia jopa leninkejä entisessä elämässäni, mutten koskaan mitään numeron 2 puikoilla-muistaakseni.
Eli ostankin vain lankoja jotka käyvät puikoille 3½ - 4½ enkä myöskään puikoille no 6 koska se olisi jo ihan fuskua eikä voi tietää minkälainen laahus siitä tulisi pesussa.
Valkoinen mohair näyttää kauniilta - varmasti on sen ½ vuoden rupeaman väärti.Huomaatko - löysin näppäimistöltä merkin ½ ! Samaa lankaa oli mielestäni myös puiston hiekalla eli muutakin taitaa olla menossa/tulossa numero 2 puikoilla ?
Hei vielä,
Vai onkohan kyseessä maksaruoho ?
Samaa sukua ehkä kuitenkin - raha,maksa ??
Itse olen just samanlainen. Erittäin lyhyet hermot. Kun kudon, valitsen aina mahdollisimman paksut puikot ja langan. Olen kyllä myös yrittänyt opetella pitkäjänteisyyttä. Ehkä voisin kokeilla tuota kakkosen puikkoja ja ohutta lankaa. Kaunista jälkeähän se nimittäin on.
Melita: toi maksaruoho (se se kai on) oli kuule välillä ihan kauhiassa kunnossa. Ei siis yhtään vihreää, en juksaa nyt! Veikkaan että 95 % kansasta olisi heittänyt pois...mutta ei mies.
Se vihreä lanka joka näkyi hiekalla on paljon paksumpaa kuin tämä kakkosen puikoilla oleva. Vihreästä tulee ööö en tiedä ja valkoisesta ihan sama kuin vihreästä.
Suvi; kyllä toi ainakin jotenkin rauhoittaa kun kutoo muutaman tunnin ja on tullut viisi senttiä pituutta.Että semmosta suhteellisuutta ja hetkessä elämistä oppii;-)
No kutut tässä oikeasti mitenkään kehittyy, kunhan toiveajattelen.
Lähetä kommentti