lauantai 17. tammikuuta 2009

Oikea hetki on nyt




Oletteko niitä jotka säästävät jotakin vaatetta "parempiin tilaisuuksiin", odottavat shampanjapullon aukaisemisen arvoista hetkeä, pitävät kauneimmat astiat kaapissa ja vetävät sen vanhan lumpun päälle ettei uusi kulu....?
No kah, niinhän meistä moni tekee.

Eilen seisoin bussipysäkillä jalassani uudet villasukkahousut. Huomasin yrittäväni kävellä ja seistäkin niin, että saappaitten reunat eivät hankaisi sukkahousuihin nyppyjä. Että ne eivät kuluisi, kun maksoin niistä yli kaksikymppiä...

Tilanne oli melkein ääneennaurun paikka. Mietin että hittoonko minä niitä säästelen; nyt on viileä, nyt niitä tarvitaan ja ne ovat mukavat päällä. Mistä minä tiedän onko minulla ensi talvena jalkoja, olenko edes hengissä, asunko ehkä tropiikissa missä en edes tarvitse villasukkahousuja?!

Kyllä niiden aika on nyt. Tuli nyppyjä pohkeisiin tai ei. Siksihän minä ne ostin kun ne istuvat päällä niin hyvin, eivät roiku haaroista tai purista ja ovat lämpimät eivätkä kutita! Ei niitä kukaan sukkalaatikossa tarvitse.

Toki on asioita joille on Erityinen Hetki ja joita ehkä vähän kannattaakin pantata.
Kahdenkympin villasukkahousut eivät ole sellaiset.

43 kommenttia:

mizyéna kirjoitti...

Heh, hauskasti kirjoitettu. :)

Hyvä ne on tosiaan nyt käyttää.

Tanja kirjoitti...

Minut on kasvatettu tähän asenteeseen! Ja muistan lapsuudestani muutamankin turhautuneen tunteen, kun itsekin älysin, että kasvan pian yli vaatteesta, jota olisin rakastanut, mutta jota piti säästellä johonkin parempaan. Usein siinä taisi olla kyse myös hienostelun halun tukahduttamisesta. Ja siitä, että oppisin säästäväiseksi ja kohtuulliseksi. Mä kuulun niihin, jotka kotoa vihdoin pois päästessään ovat haistattaneet p...t kaikelle tuollaiselle viisaalle, koska niitä viisauksia on tuputettu aivan väärällä menetelmällä. No, kipakin terä minussa on jo toki aikaa sitten tylsynyt, mutta vielä oikean paikan tullen muutun pisteliääksi... Minä en siis säästele moniakaan asioita, ja joskus se harmittaakin. Nykyään melkein ihailen ihmisiä, joilla on siihen malttia :) Niin se ajatus kiertelee ja kaartelee. Mutta olen silti ehdottomasti sitä mieltä, että oikea hetki on nyt!

Tanja kirjoitti...

Siis piti sanoa, että minua on yritetty kasvattaa tähän panttaamisen asenteeseen. Naputtelin ajatustani nopeammin :)

Jonna kirjoitti...

Panttaamiselle on hetkensä. Alemyynnistä löytämääni silkkistä mekkoa säästän oikeaan hetkeen... Silloin tällöin pyörähdän se päällä kotona. Vaan en muuta.

Punamulta kirjoitti...

Tunnustan! Olen ollut sellainen, että säästelen asioita ja tavaroista ties minne tulevaisuuteen!

Mutta nyt olen vihdoin syksystä lähtien tajunnut että AIKA ON NYT!

Olen muutenkin tässä ehkä vuoden ajan opetellut luopumaan tavaroista...ehkä tämä on osa sitä prosessia ja vihdoin tuloksia alkaa tulla...

Tähtäimenä vähemmän tavaraa, enemmän elämää... ja oikeasti edelleen unelmissa siintää se tila, jossa talvet asun jossakin etelässä, kesät ehkä Suomessa...siihen mennessä pitää 2/3 nykyisistä tavaroista olla pois...ehkä enemmänkin.

Että kyllä tämä tästä. Uskon, että onnistun tavoitteessani, mutta se ei käy käden käänteessä. Parempaan päin kuitenkin menossa :)))).

The time is now!

Prisca kirjoitti...

Joo tavallaan tunnistan minäkin -että mieli tekisi,mutta myös Tanjan tavoin yritän taistella tätä vastaan.Konkreettisin esimerkki mulla löytyy lasten vaatteissa.Vihaan rumia päällyshaalareita,joihin lapset puetaan,koska ne saavat likaantua tai mennä pilalle.Vaatteet on tehty kaytettäviksi,myös lasten,joten meillä ollaan ulkona niissä ihanissakin kengissä ja kalliissakin takeissa,siksi ne on hankittu -käyttöön.Mutta kyllä se pienen ajatustyön vaatii aina sillointällöin.
Oikea hetki on nyt!Kaikessa.
Sease the day!

Peanut kirjoitti...

-"Äiti, saanko laittaa tän kivan mekon päälle tänään?"
-"No, et tietenkään. Sehän on juhlia varten."

Siis niitä mahdollisia juhlia varten, joihin joku ehkä mahdollisesti joskus kutsuu. Niin, ja sittenhän se mekko on jo pieni.

Junika kirjoitti...

AMEN!

SARI kirjoitti...

Isi ja äiti tuommoista tekevät, itse taistelen vastaan. Vaatteet on elämistä varten, tavarat käyttämistä varten. Tykkään esim. katsella metrossa ihmisten vaatteita ja etsiä niistä tuota elämisen merkkiä : kulunutta hihansuuta, ratkennutta helmankäännettä, puuttuvaa nappia, rypistynyttä paidan kyynärtaivetta ...

Tanja kirjoitti...

Hyvä kirjoitus.

Vuosi sitten kolahti kovasti kohdalleni kysymys, mitä varten ostan kauniita laseja, jos niistä raskii juoda vain kerran vuodessa. Tai miksi en käytä tiettyjä astioita kuin vieraille tai viikonloppuna. Tuonpuoleisessa kun ei todellakaan kippoja ja kuppeja taideta kilistellä... Tai sitten on käytössä uudet kupit "talon puolesta"?

Parempien tilaisuuksien odottamisessa tulee vain aika pitkäksi ja ne arvokkaimmat tai oikeat hetket pitäisi olla NYT eikä sitten joskus. Mutta voi miten vaikeaa ja tuskaista tämän tavan opetteleminen onkaan ollut... Ja on sitä edelleen.

Yritän Punamullan tavoin alkaa luopumaan myös liiasta ja käyttämään paremmin sen vähän, mitä on. Annan tytölle luvan pukea "juhlamekon" päällensä arjen harmautta vastaan, jos hän niin haluaa. Enkä hermostu, jos lautanen menee rikki pudotessaan, mikäli pudottajalle ei tule haavoja.

Ja minä ostan hei yhden tuubin heti, jos niitä myyntiin neulot! ;D

Anioni kirjoitti...

Suuret ikäluokat (suomessa) ja pula-ajan lapset monet ainakin näin tekevät, eli panttaavat ja säästävät jotakin parempaa aikaa varten, ja ehkä me heidän jälkeläisetkin on opetettu jossain määrin "säästämään" parempia juttuja parempiin aikoihin.

Lapsena paras ystäväni ei koskaan saanut laittaa heti päälle uusia vaatteita, koska äitinsä kielsi. Siis ihan normaaleja päivittäisiä kouluvaatteitakaan... Minusta ja äidistäni se oli jotenkin hassua, ja vielä nykyäänkin ajattelen usein, kun otan uuden heti käyttöön, että olisi typerää laittaa tämä odottamaan jotain parempaa hetkeä.

Hyvä aihe sinulla taas!

Sooloilija kirjoitti...

Tosi hyvin todettu, just näinhän sen pitäisi olla. Kaapissa tulee pidettyä jotain tiettyä vaatetta, ettei se mene nukkaiseksi tai kuluneen näköiseksi..

Aivan ihanat vihreät lasit, ihastelin kuvaa pitkän aikaa!

Liivia kirjoitti...

Minä en ole noita tyyppejä. En aio ottaa mitään hautaan mukaani, joten nautin kaikesta nyt. Syön joka päivä kauneimmista astioistani jne. No samppanjapulloa en avaisi makaroonilaatikon seuraksi tavallisena tiistai-iltana, menköön siinä raja...

Tuo vihreä kulho on ihana. Sinunko?

Bluesea kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, Violet! Noinhan se on. Minä välillä panttaan, mutta enimmäkseen en. Meillä on Paratiisit otettu arkiastioiksi...

Puisto kirjoitti...

Totta turiset. Käytän kyllä hienoja viinilaseja toisinaan - kun hulvattomaksi heittäydyn - maitolaseinakin, mutta kauniille mekolleni ei vain tunnu löytyvän sopivan arvokasta tilaisuutta..

Liekö arkku sitten se, saas nähdä :)

outi kirjoitti...

toi on niin oikea asenne!
mä luulen että se on sukupolvijuttu, äitini kasvoi siihen että hyvää piti säästellä erityisiin tilaisuuksiin. sellaiset asiat helposti siirtyy äidiltä tyttärelle.
itse olen yrittänyt elää elämää päivä ja hetki kerrallaan. ei todellakaan ole varmuutta siitä tarvitaanko villasukkahousuja enää ensi talvena, anna palaa vaan ;)

violet kirjoitti...

Marita; kiitos vaan. Alkoi tosiaan naurattaa se sukkahousujuttu.

Tanja: Niin, kun säästeleminen ja taloudellisuus on eri asia kuin se mitä tässä ajoin takaa. Tajuan että jos on vaikka joku kallis juttu niin siitä kannattaa pitää hyvää huolta, mutta se että ostetaan kaappiin menee ymmärrykseni yli.
En oikein muista lapsuudestani tähän liittyen että millainen asenne kodissa oli.

Kanerva: Toki on, kuten itsekin kirjoitin lopussa. Jos nyt oikein ajattelen niin mulla ei oikeastaan ole tällä hetkellä esim. yhtäkään sellaista vaatetta, jota pitäisi säästellä. Tiedän kyllä sen tunteen mikä tulee kun joku pantattu juttu sitten vihdoin tulee sopivalla hetkellä käyttöön...

Punamulta: kyllä mullakin on siis pahvilaatikoissa tavaraa jonka säästän ja aion siellä ne pitääkin.
Meinasin tässä nyt vaan esim. näitä naurettavia sukkahousujani, jotka nimenomaan ostin että olisi vihdoinkin hyvät ja sopivat - ja sitten en meinannut "uskaltaa" käyttää, vaikkei mistään taivaita hipovista summista ole edes kysymys.

Aurinko ja kuu; toi lastenvaate-esimerkki on hyvä. En minäkään ymmärrä miksei lapselle voi panna valkoista tai vaaleaa..siis jos ainoa este on että "se suttaa sen kuitenkin".

Peanut; no juuri noin tuppaa käymään.

Junika: ;-)

Sari; elämisen merkit, nii-in.

Tanya: noin ajattelen astioistakin. Hajoaahan niitä joskus, mutta minua eivät todellakaan ilahduta kauniit astiat kaapissa.

Anioni; joo, ymmärrän kyllä tavallaan mistä tuo asenne saattaa olla kotoisin. Ehkä ihan välttämättömyyden sanelema juttu, tosin harvemmin meidän aikanamme.

Sooloilija: lasit olivat yhden antiikkikaupan ikkunassa.

Liivia: no ei shampanjaa makaroolilootan kanssa, ei;-)
Mutta olen ollut minäkin todistamassa kun yhtä pitkään säästeltyä likööriä aukaistiin...eikä sitä enää voinut juoda ollenkaan.
Kulho on mieheni. Tätinsä on tehnyt sen. Siinä on yksi esimerkki astiasta, josta mies alussa sanoi ettei halua sitä käyttöön ettei se mene pilalle. Olaan nyt käytetty sitä kahvikulhona yli 10 vuotta ja koneessakin pesty eikä se ole mennyt miksikään> Päin vastoin se on tuonut iloa.

Saksi; niin, arkikin voi olla paratiisi.

Papi: entäs jos panisit sen mekon ihan pokkana vaan päälle joku päivä? Jos se tuntuu "liian hienolta" (mikä on suuri riski Trelle,tiedän kyllä;-)) niin laita sen kanssa jotakin tosi arkista. Villapaita vaikka. Jospa yhdistelmä toimisi ja olisikin aivan pop!

Outi; niin annan!
Äsken silitin yhtä pellavapöytäliinaa joka sopii aiheeseen: se oli riivatun kallis mutta mies halusi ostaa sen häälahjarahoista. Siitä meinasi tulla sellainen "kerran vuodessa pöytään" -liina, mutta onneksi ei tullut, sillä se on minusta pesuissa vaan kaunistunut ja tosiaankin moneen, moneen kertaan tuottanut iloa.

himalainen kirjoitti...

Just noin! Elämä on nyt. Kauneutta arkeen!

Miksi säästää häälahjat kaappiin, kauniit vaatteet juhliin. Yritän opetella ottamaan kaiken kauniin arkeen mukaan, siinä ne tuovat eniten iloa. Jos kuluvat tai menevät rikki, ne ovat ainakin tuoneet iloa. Ja luulen, että tilalle löytyy jotain uutta.

On surullista jos vain säästää kaiken. Kirppareilla näkee aarteita, joita on säilytetty liian kauniina kaapeissa ja joita ei ole koskaan raaskittu käyttää. Kun tuo kaiken säästänyt vanha mummo sitten kuolee, kukaan ei enää välitä ja tavarat viedään vain kylmästi kirpparille myyntiin.

violet kirjoitti...

Himalainen: tuli mieleen sellainen puoli tässä asiassa että voidaan toki ajatella tiettyjen juttujen erottavan arjen juhlasta ja siksi niitä käytetään vain harvoin.
Minullakin kieltämättä on pieni kaipuu sellaiseen että jollakin erityis"tuntomerkillä" juhla nostettaisiin arjesta erilleen...mutta kun hiivatti soikoon, olen huomannut ettei meillä ainakaan ole mitään Erityisiä Tilaisuuksia juuri ikinä!

leena kirjoitti...

Nythän se.
Meillä ei ole tilaa säilytellä rumia astioita, joten kauniit käytössä. Muutenkin tavaraa on liikaa, joten ei kauheasti haittaa jos joku menee rikki, sitten saa lisää tilaa!

Inka kirjoitti...

Sinä se osaat iskeä asian ytimeen! Hyvin sanottu, ja tätä pitäisi muistaa itselleen toistella vähän useammin. Tänä iltana avaan sen säästelemäni punaviinipullon ja nautin lasillisen. Ja kippistän sulle :)

Vilijonkka kirjoitti...

Juu, eivät le sen arvoiset.

Mulla harva asia pysyy ainoastaan pyhäkäytössä. Meillä syödään antiikkilautasilta jos sopivat ruoanväriin vaikka keskiviikkona, hopeita käytetä päivittäin ja juhlavaatteet muuttuvat hyvin nopeasti jokapäiväiseen käyttöön (n.kaksien juhlien jälkeen). Olen yksinkertaisesti niin perso kauneudelle. Ja lapset saavat laittaa päällensä melkein koska vain parhaimpansa - kasvavat mokomat niin hurjaa vauhtia, että hyvä vain jos käyttävät! Ensi viikolla vaatteet ovat jo pieniä kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Merci! Edellisen postauksen kaupan osoitteesta.

Tämän postauksen teemasta. Osa tuollaisesta "säästetään parempia aikoja varten" on varmaan seurausta ihan aineellisesta pulasta. Mutta luulenpa sellaiseen asenteeseen liittyvän paljon myös "tunnepulaa" tai pelkoa.

Pelätään elämää - pelätään iloita ja pelätään pettyä ja kaikkea mahdollista. Jarrutellaan ja säästellään, "ettei vaan mene rikki" ja "eihän NYT ole vielä niin tärkeät juhlat, että näitä kristalleja voisi käyttää".

Ja sitten vielä, että monilla rakkaudenkin tunteet on muumioita niihin pihdattaviin tavaroihin. "Aune- mummolle" ei koskaan ole sanottu mitään mukavaa, eikä ole osoitettu, että hän on tärkeä ihminen elämässä. Mutta sitten jotain ihmejuttua haudotaan kuin pyhäinmuistoa jossain kaapin perukoilla, kun se on "Aune- mummon" peruja. Ja joo, ymmärrän, että tavaroilla on tunnearvoa ja kaikille jutuille ei keksi sellaista paikkaa, missä oisivat ilona ja näkysällä. Vaan tuollaiset jutut, missä se tunne tulee esiin VAAN suhteessa siihen tavaraan.


Ja sillain se elämä sitten kuluu - pelätessä ja säästellessä. Siis kun tuo asenne on äärimmilleen viety. Niin kuin yllättävän monilla Suomessa on.

Mielenkiintoinen aihe. On kyllä.

Anonyymi Sveitsistä

pikkujutut kirjoitti...

Naulan kantaan.
Estetiikkaa arkeen.

Rouva Nordman kirjoitti...

Nuo vihreät lasit ovat kauniita ja ansaitsevat päästä käyttöön.
Taitaa olla aika lailla suomalaisessa mentaliteetissa tuo panttaaminen niin kuin sekin, ettei saisi turhaa koreilla.

Kirjoituksesi herätti ajatuksia ja samalla itselleni ilon tunteen siitä, että minun ei pahemin tule panttailtua :) ...ai niin, paitsi joidenkin vaatteiden kanssa panttailen ja pidän niitä kaapissa hoikempia aikoja varten. Ihmettelen vaan, koska ne hoikemmat ajat oikein alkavat :)

savutar kirjoitti...

Hihittelelin itsekseni kun luin kirjoitustasi. Niin hauskasti ja niin osuvasti.

Koitan opetella "nyt on oikea hetki"-asennetta. Usein havaitsen silitteleväni jotain ihanuutta ja laittavani sen varovaiseti takaisin kaappiin odottamaan...odottamaan mitä? Sitäkö, että se on auttamattomasti poissa muodista. Vai sitäkö, että se on muuttunut tylsäksi silmissäni, eikä edes tee mieli pukea sitä ylle.

Mutta kai se kodin peruja on, vaatteiden panttaaminen.

Punamulta kirjoitti...

Heippa Violet!

Oikeasti ymmärsin kyllä mitä tarkoitat.

Mutta usko tai älä, meillä on navetanvintti täynnä tavaraa. On minun tavaraa, isältäni perittyä, äitini tavaraa, siskoni tavaraa. Avokin tavaraa, hänen vanhempiensa omia ja perittyjä tavaroita. Avokin vanhemman pojan tyttöystävän tavaraa...

Oikeasti kukaan ei tiedä mitä kaikkea siellä on. Sinne on säilötty kaikki aluspaidat ja kalsarit, jos vaikka joskus rättinä käytetään jne jne.

Minä säilyttelen "tärkeitä" papereita ja kaikkea mahdollista naurettavaa myös. Mukana on myös isältä perittyjä laseja, ja muutakin joita en tietenkään aio hävittää. Pyyhkeitä, pussilakanoita ja tyynyliinoja. Ovat muka "parempia". Nyt aion ottaa ne käyttöön. Kenelle niitä säästelen?

Mutta siis paljon on kaikenlaista turhaa, jota ei ikinä tulla käyttämään ja silti sitä säilötään. Ja tästä kaikesta sellaisesta aion päästä eroon. (Omalta osaltani, muiden tavaroihin en aio puuttua, omissakin on tarpeeksi töitä)

Toisaalta olen sitä mieltä, että on hyvä, että on navetanvinttejä yms. jotta edes jotain vanhaa säilyy. Muuten ei tulevaisuudessa enää ole antiikkia tai muuta elämästä kertovaa...kun kaikkea mahdollista vaan kulutetaan ja kun kyllästytään, heitetään pois...

Mutta siis meidän kohdallamme voisi ainakin sanoa, että kohtuus kaikessa ja pientä valikointia voisi tehdä säästettävissä tavaroissa...

On silti mukavaa, että on spesiaalitilaisuuksiinkin jotakin.

:))))

Paevi kirjoitti...

Meilla sisko oli jokin aika siivoamassa nyt jo edesmenneen tadin kaappeja kun han muutti hoitokotiin: kaapit olivat taynna lahes pitamattomia vaatteita. Ja nimenomaan hyvia vaatteita.
Periaatteena tadilla oli "kun on vahan rahaa, pitaa ostaa laatua" ja niita ei sitten kuitenkaan pidetty.
Itse yritan joskus sanoa tytolle etta ala laita sita juhlamekkoa kouluun, mutta han ei onneksi useinkaan kuuntele.
Mutta, esim tyton takki on valkea untuvatakki joka tietenkin likaantu nopeasti, mutta siita on niin paljon ollut iloa ettei minua harmita sen peseminen.
Mutta sukkahousuista ja saappaista viela: milloin tehdaan saappaat joiden vetoketju ei syo sukkahousuja?!

Anonyymi kirjoitti...

heh, tâmâ juhlahetkiin sââstâmisenasenne on kertakaikkiaan sellainen, etten millâân ymmârrâ enkâ hyvâksy ;-). Meillâ on tâstâ periaatteellinen erimielisyys mieheni koko suvun kanssa ;-). Minusta tavarat ovat kâyttâmistâ varten ja nimenomaan tavaran laadun tae on se, ettâ kestââ arkeakin. Olen aina sanonut miehellekin, etten halua tavaroita, joita ei muka saa kâyttââ, vaan niitâ pitâä jossain hemmetin kaapissa tai kassakaapissa sâilyttââ ja kerran elâmâssâ saa ne sieltâ kaivaa esiin. Anoppini katselee aina kauhulla, kun runnon Longchampin kâsilaukkuja polkupyôrân tarakalle, kâytân pöytâhopeita joka aterialla ja meillâ saattaa olla sitâ shamppanjaakin joskus tiistaina makaroonilaatikon kanssa, jos jâäkaapissa sattuu olemaan avattu pullo... ;-) Lapsetkin saavat mennâ ihan ongelmitta vaikka mikâ juhlamekko pââllâ kouluun, jos siltâ tuntuu.

Ajattelen aina niin, ettâ kuka vaan meistâ voi jo huomenna olla kuollut eikâ elâmän pieniâ nautintoja kannata jâttâä koskaan huomiseen. Murheita elâmässâ ihan varmasti tulee vastaan jatkossakin, nautinnoista ei aina voi olla varma. Ja hautaan niitâ lempivaatteita ei todellakaan voi viedä ja koko ja makukin voivat vuosien varrella muuttua eli paras nauttia asioista tâssâ ja nyt. Se ei ole keneltâkâân pois.

violet kirjoitti...

Leena; kunhan ei ihan tarkoituksella ala rikkoa saadakseen tilaa

Inka: kippis!

Vilijonkka: niinhän nuo kasvaa...

Anonyymi Sveitsistä: hyvät esimerkit. Noissa on perää takuulla.

Pikkujutut: onneksi osuu naulan kantaankin joskus ettei aina vaan iske sormeen!

Katilein: tietty jos joku vaate ei kerta kaikkiaan..m-a-h-d-uuuuuu...mutta jos mahtuu niin päälle vaan.
En ole tajunnut sitäkään miksi ei saisi koreilla arkena ja miksi jo hamekin on joillekin koreilua.

Savutar: olen tuota silittelyä harrastanut ennen ja niin on käynyt että aika on ajanut ohi eli sitten ei ole tehnyt edes mieli enää käyttää.

Punamulta: eläköön navetanvintit - mutta tietyissä rajoissa;-)

Paevi; voi voi noita kaikkia kaappiin jääneitä pitämättömiä. Tulee jotenkin niin surullinen olo.
Saappaat joiden vetoketju ei tuhoa sukkia..mulla on kyllä sellaiset. Niissä on hyvä suojaus sisäpuolella. Sen sijaan siihen kohtaan mihin saappaat loppuu jää auttamattakin jäljet sukkiin, mutta sille ei kai voi mitään, ellei ihan lakkaa kävelemästä.

Jertta: noinhan tuo on. Laadun huomaa siitä että kestää normaalia arkikäyttöäkin.

Piitis kirjoitti...

Heippa, ensi visiitillä olen. Nauroin ääneen kirjoituksellesi, tunnistin itseni oitis. Minut on aikanaan kasvatettu juuri tuohon asenteeseen. Ei nyt voi hienoa kolttua päälle laittaa, sehän on juhlia varten. Oi oi..
Kyllä se asenteen muuttaminen vie oman aikansa.
Ps. Mukava blogi, tulen vierailulle uudestaan.

Anonyymi kirjoitti...

Punamullan pyyhkeitä ja lakanoita sivuavasta kommentista tuli mieleeni työtoverini, joka valitteli huonoja tyynyjään: komerossa kyllä olisi hyvät ja uudetkin sänkyvaatteet, mutta niitä säästellään keen vuodessa käyville yövieraille.. Meillä kyllä nukutaan itte untuvilla ja yövieraille on ohuet surkeat peitot kaapissa (eivätpä ainakaan viihdy liian kauaa, hih)

Anonyymi kirjoitti...

Punamullan pyyhkeitä ja lakanoita sivuavasta kommentista tuli mieleeni työtoverini, joka valitteli huonoja tyynyjään: komerossa kyllä olisi hyvät ja uudetkin sänkyvaatteet, mutta niitä säästellään keen vuodessa käyville yövieraille.. Meillä kyllä nukutaan itte untuvilla ja yövieraille on ohuet surkeat peitot kaapissa (eivätpä ainakaan viihdy liian kauaa, hih)

Piitis kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Ajattelin joskus aikaisemmin, että siskoni on aika kumma kun antaa jo pikkulasten juoda Iittalan laseista.. meillä kun juotiin "järkevästi" muovimukeista. Ajattelin myös, että täytyykö sen tosiaan olla niin hullu, että ostaa lapselleen vaaleanpunaiset ulkohousut, nehän on heti likaiset!! Meillä kun oli ne kauheat rytkyt, millä ei ollut väliä..

No, olen tässä pikkuhiljaa keksinyt, miksi siskoni luona on avaraa ja on vain tarpeellista tavaraa. Ja miksi meillä on nurkat täys..

Juu, olen kasvattanut itseäni. Otin tässä taannoin "pyhäkupit" jokapäiväisiksi (ja heitin ne risat "arkikupit" ja iänikuiset muovimukit pois. Tai oikeastaan annoin ne eteenpäin kiertoon, kun en sentään roskiin raaskinut laittaa..). Myös lasten käyttöön, vaikka täytyy sanoa, että hiukan tuntui alkuun oudolta, kun he kaivoivat kaapista "minun parhaat kupit" ja hörppäsivät niistä maitonsa.

Asennetta olen joka tapauksesa muuttamassa aivan juuri tähän kirjoittamaasi suuntaan; mitä sitä turhaan säästää kun käyttääkin voi. Vähemmän tarvitsee mitään sitten säilöäkään ja saa sitä avaruutta kotiin, kun ei ole montaa vaatekertaa ja kahvikalustoa kaapissa seisomassa käytön puutteessa.

Hyvä aihe taas, Violet!

Anonyymi kirjoitti...

Heipä hei!

Huomasin toisesta blogista, ettet ollut pitänyt Alkemistista. Koska se on yksi lempikirjoistani, tulin heti uteliaaksi. Ehtisitköhän lyhyesti perustella asiaa, eli miksi kirjan symboliikka ja sanoma olivat sinusta huonoja?

Kiva postaus täällä!

Marjaana

violet kirjoitti...

Piitis: hyvä kun nauratti, itseänikin nauratti kun mietin sukkiani. Tule uudelleen vaan!

Anne-marie: meillä on itsellä kunnolliset tyynyt ja peitot, siitä en tingi! Eivät vieraidenkaan ihan surkeat ole, mutta "huonommat". Vaan eipä ole yövieraitakaan jonoksi asti, valittavasti.

Heli: yksi mitä en oikein koskaan tajunnut oli ne muoviset nokkamukit. Ostin itsekin kun jotenkin ajattelin että ei kai ne pienet sitten osaa juoda lasista...
Muistan miten esikoinen sanoi ettei osaa nokkamukista juoda ja vaati "oikean lasin" josta onnistui ihan hyvin.
Kai meillä jotain muovikuppeja oli mutta muistan että lapset yleensä halusivat samanlaiset lasit kuin muillakin. Maitoa pantiin usein viinilaseihin;-)

Marjaana: joo, Alkemisti tuntui minusta alusta asti "tekotaiteelliselta"mitä en nyt sen paremmin osaa selittää.
Minusta tuntui koko ajan että tämän olen lukenut ennenkin, tämä tuntuu tutulta jostakin muualta.
Minulla oli tunne että joku on yrittänyt kirjoittaa "itseään hienomman" kirjan.
En tykännyt sen rytmistä, en kokenut saavani siitä mitään. En pitänyt siitä, siinä kaikki.
Tiedän miten valtavan suosittu se on, mutta se ei minulle riitä tekemään siitä kirjaa joka "pitää lukea" tai varsinkaan kirjaa josta täytyy tykätä kun muutkin.

Linnea kirjoitti...

Osuvia ajatuksia! Itsekin välillä syyllistyn panttaamiseen. Syksyllä kävi hauskasti. Ostettiin tyttärelle ihana syystakki, jonka hän olisi halunnut heti päälleen. Kielen päällä pyöri ajatus, ettei sitä nyt siinä samantien voi alkaa käyttää, ihan uusi takki, likaantuu vielä. Onneksi tajusin nanosekunnissa, että ei se takki olisi kahden kuukauden päästä ollut käytössä enää järkevä saati kevääseen säästettynä. Nyt takista on ollut iloa ja piristä monena synkkänä syksyn koulupäivänä!

Sigrún kirjoitti...

Jälleen mieltäkutkuttava aihe. Viikolla vietin itsellistä koti-iltaa ja huomasin avaamattoman skumppapullon jääkaapissa. Jäi uudelta vuodelta, kun muut olivat ulkona me sisällä raketteja paossa. Olin sen ajatellut säästäväni, mutta sit ajattelin, että hitto vie, mihin minä sitä säästän ja kaivoin ainoat ja täysin käyttämättömät skumppalasit kaapista ja poksautin :)

Aku kirjoitti...

Tuo on niin totta! Minäkin panttasin erästä lahjaksi saamaani viiniä vaikka kuinka kauan, kunnes tajusin, että se menee pilalle ennen kuin niin hieno ja erityinen tilausuus on tullut, että sen raaskin avata! Pitääkin muistaa avata se pian.

Miia kirjoitti...

Minä en säästele =) Meillä saatetaan syödä juhla astiastosta makaronilaatikkoa ja ne paremmatkin viinipullot avataan heti, kun siltä tuntuu.

Black on White kirjoitti...

Hyvä postaus sinulla jälleen!
Minä kuulun myös niihin, jotka panttaavat ja säästelevät. Yritän päästä tavasta eroon, vaikka vaikeaa se on, kun niin pitkään elänyt tietyllä tavalla.
Muistan lapsuudesta, että koulun jälkeen piti vaihtaa kouluvaatteet kotivaatteisiin. Äidin mielestä kouluvaatteet eivät sopineet rymyämiseen.
Toisinaan kyllä yrittämällä yritän kuluttaa ja käyttää joitakin tavaroita tai tuotteita loppuun ihan siitäkin syystä, että saisin lisää kaappitilaa.
Monesti huomaan, että haen arjessa käytännöllisyyttä; jätän hopeat juhlakäyttöön, kun en niitä kuitenkaan pese koneessa ja kauluspaidat viikonloppuun, kun en niitä ennätä aamutuimaan silittää. Astiat ovat yhtä kaikki, mikä ensimmäisenä on käden ulottuvilla. Oli sitten arki tai juhla.

violet kirjoitti...

Linnea: siinäpä sen näkee. Kaappiin ostaminen on etenkin lasten kohdalla aika pimeetä touhua.

Sigrun: hyvä sua;-)

Aku: kippis sinnekin!

Miia: "kun siltä tuntuu" on minusta parempi ohjenuora moneen asiaan kuin "kun täytyy" tai "kun pitäisi".

Black on White: mulla oli myös kouluhousut ja "pihahousut". Ymmärrän sen kyllä TOISAALTA, mutta
en omalla kohdallani toteuta enää.