maanantai 12. tammikuuta 2009

Tuttu tunne



Olin tekemässä ihan muuta se tapahtui taas: aloin tutkia vanhoja valokuvia.
Jäin tutkimaan ja muistelemaan.

Minä muistan tuon yläkuvan tilanteen: olin tarhassa ja meillä oli perjantaidisco. Minulla on tuossa samettihousut ja uusi kiiltonahkavyö, josta olin valtavan ylpeä. Sen toinen puoli oli aavistuksen turkoosiin menevää mokkaa ja solki muovinen. Muistan että pyysin tarhantätejä soittamaan Rauli Badding Somerjoen Viilaten ja höyläten. Eivät soittaneet. Ihmettelivät vaan miten minä sen olin kuullu, ja mitä muka viilaamisesta ja höyläämisestä tajusin.

Alakuvassa olen huoneessani. Isä (joka heijastuu rilleistäni) käski minun sanoa Hessulle (lelukoira, joka sittemmin varastettiin) että katso sinäkin tuonne kameraa. Elin ihan rokkitähtiaikaa. Oli se Badding Somerjoki radiossa jatkuvasti ja sitten seinällä kitara (heijastuu sekin rilleistä) jota rääkkäsin aina kun ei kielletty. Haaveilin kullanvärisestä lurexhaalarista tai edes sinisistä satiinihousuista.

***

Viime aikoina tunnen tavoittaneeni usein sen tunteen mikä oli siinä iässä kun olin hiukan alta ja hiukan yli kymmenen. Se on ollut välillä kateissakin, ihan tyystin. Se on sellainen tunne että ylämäessäkin pääsee lujaa ja vaikka kaikkien ohi eikä koskaan väsy, että kaikki on mahdollista, että aina paistaa ja että keinusta lentää kauaksi. On kevyt, viaton ja rohkea samaan aikaan. Tuntuu kuin olisi aukaissut laatikon joka on ollut pitkään kiinni tai kuin olisi löytänyt pitkään kateissa olleen ystävän uudelleen.

32 kommenttia:

Maurelita kirjoitti...

Tästä postauksesta tuli hyvä mieli ja intoa koko päivälle ! Itsekin yritän virittäytyä samalle taajuudelle kuin pojat, mutta että se osaakin olla vaikeaa. Miksei aikuinen osaa enää leikkiä ?? Harjoituksen puute. 2009 olkoon leikkisä !

Vaahteramäen lapset kirjoitti...

Niin trendikkäät lasit!
Samalla lailla minäkin muistelen lapsuutta ja nuoruutta valokuvien avulla... moni juttu on päässyt unohtumaan, mutta onneksi tilanteet on ikuistettu filmille. Aika hyvä muistomuisti minulla kuitenkin on, koska muistan asioita, jotka tapahtuivat ollessani 1,5-2-vuotias.
Ja täällä soi edelleenkin Rauli :)

Marita kirjoitti...

Aivan mahtava tuo alempi kuva!!

Ekasta kuvasta luulin, että on poikasi :)

Suvi kirjoitti...

Kiitos tästä, tuli niin hyvä mieli.

isoinpapu kirjoitti...

Hieno kuvaus mahtavasta tunteesta.

"..ja keinusta lentää kauas." Mun suosikki.

Olen niin valoherkkä, että kun täällä on harmaata, olen itsekin ihan harmaa. Ja siis täällä on tänään.

Liivia kirjoitti...

Jessus tuota alempaa kuvaa ja noita linssejä!

Mulla oli tuon ajan biisinä Älä itke Iines. Diskosta en kyllä vielä silloin ollut kuullutkaan, meni aika monta vuotta vielä, että kuulin.

Nyt laitoit Paratiisin päähäni soimaan, mutta ei haittaa, toimii aina!

Sooloilija kirjoitti...

Tuo jorauskuva on niin hyvä, siitä näkee heti, että tanssit. Ja vaatteet on niin tyylikkäät.
Yläkuvassa myös muistutat niin poikiasi, tai he sinua.

Punamulta kirjoitti...

Todellakin sitä sellaista menneen ajan tunnelmaa, jota tulee haikailtua aina säännöllisin väliajoin...

Itselläni on huono tapahtumamuisti lapsuudesta, onneksi on valokuvia joista katsella ja muistella...

Sari kirjoitti...

Iästäköhän se johtuu vai mitä, mutta tuo loppukaneetin olotila sopii minullekin aika ajoin - ja yhä useammin.

Sari kirjoitti...

Oli muuten pakko kommentoida lisää tuota edellistä postausta ...

AnniKainen kirjoitti...

Sinä sitten osaat maalailla kauniisti kuvilla ja sanoilla :) Ajatuksia herättävä postaus.

barbro v kirjoitti...

Hurraa, lisää tarinoita!

aino kirjoitti...

saitko niitä lurexhaalareita koskaan?
no vaikka et olisi saanut niin aika hyvä meno kuvissa silti!

himalainen kirjoitti...

Iik, mitkä kuvat: ihanat, tuossa yläkuvassa on selvästi rokkia :)

Tärkeä tunne, ja miten kivalta tuo tunne tuntuu löytää uudestaan. Riemukkaalta ja keveältä. Voi vaikka mitä. Vähän samalta on tuntunut minusta myös viime aikoina. Kirjoitit tuon tunteen niin upeasti.

Epävirallinen mielikuvitusystävä kirjoitti...

Hih. Olet suloinen laseinesi - hieno kuva isineen kaikkineen.

Mullakin on ollut joskus se lapsi kadoksissa, se on ikävää, mutta sitten se jonkun puun takaa taas kurkistaa.

Savu kirjoitti...

Aivan hilpeä tuo alakuva! Ja ylempikin, etenkin kun tietää tarinan sen takana :)

violet kirjoitti...

Maurelita: no hyvä! En mä ollenkaan väitä olevani samalla taajuudella poikieni kanssa...enkä varmaan osaa edes leikkiä. Jotenkin vaan tuntuu että yhteys "minuun itseeni pienenä" on taas vahvempi.

Vaahteramäen lapset: niin soi täälläkin, aina välillä.

Marita: joo, voisi ollakin!

Suvi: hyvähyvä;-)

Isoinpapu: joo, kerran lensin keinusta tosi kauas. Turvalleni tulin maahan. Tämä tapahtui Näsinpuistossa.

Liivia: joo, aika kakkulat oli. Äidin aurinkolasit jotka taisin omia rokkilaseiksi.

Sooloilija: muistan senkin että yksi tyttö tuli neuvomaan miten pitäisi tanssia. Sanoin että osaan kyllä itse;-)

emma kirjoitti...

Sussa on kyllä ollut tyyliä jo pienenä!

Minttu kirjoitti...

Ah, etkö voisi laittaa vaikka pieneen sievään rasiaan pikkuhöytyväisen sitä tunnetta ja lähettää tänne mulle! Sille olisi nyt käyttöä.

Black on White kirjoitti...

Mahtavaa Violet! Alempi kuva on aivan mieletön.
Suorastaan kadehdin sinua, jos yhä tunnet olevasi yhtä voimissasi kuin 10 v. Silloin todella elämä puksutti värikkäänä, kesät olivat lämpimämpiä ja talvisin pääsi hiihtämään. Kai se on aikuisella korvien välissä, millä moodilla milloinkin edetään. Lapsen ennakkoluulottumuudella moni asia tuntuisi helpommalta.
Mintun lailla minulle myös pieni rasiallinen sitä tunnetta.

violet kirjoitti...

Punamulta: en oikeastaan muistelemalla muistele vaan lapsuus on koko ajan jotenkin läsnä, toisinaan hyvin voimakkaasti. Tulee mieleen asioita ja tuntemuksia. Kuvat tietysti avittavat mutta kuten sanoin, vaikka juostessa voi tulla muistuma siitä miten juoksin silloin siellä ja siellä...

Sari: voi olla iästä.

Annikainen: kiitos;-)

Barbrov: niitä on hyvä olla, tarinoita.

Aino: en saanut ainakaan sellaisia joista haaveilin mutta yhdet kullanväriset haalarit mulla oli joissa oli hopeanväriset nepparit ja rintataskut. Se oli joku semmonen kotiasu eli ei niin rock;-)

himalainen: nii-in. voi vaikka mitä eikä pelkää melkein ollenkaan.

Epävirallinen; niin, kyllä ne siellä on.Puiden takana.

Savu; mitäh? Hilpeä? minä kun koitin olla niin cool;-)

Emma: ouh, kiitos!

Minttu; taisin juuri saada liikeidean;-)


Black on white: kyllä tunnen. Olkoo se sitten jonkun mielestä vaikka itsepetosta tai mitä vaan. Ehkä se on vähän sitäkin että miten asiat näkee.
Tällä hetkellä uskon että tuon tunnetilan saavuttaminen johtuu siitä,että olen saanut tehdä kaikkea sellaista mikä on minulle ominaista, mistä nautin, mikä on minua itseäni.
Ehkä sitä sen myötä pääsee tilaan jolloin on voimansa tunnossa kuin pienenä.

ElinaU kirjoitti...

Sinä et ole tainnut vielä osallistua random-meemiin? Olet siis haastettu! Käy blogissani katsomassa.

outi kirjoitti...

hih hih, mun mielestä sä olet tosi cool, etenkin noissa laseissa;)

vanhojen kuvien katseleminen aiheuttaa usein kummallisia värinöitä mutta se on kovin kiehtovaa.

mukavaa että sait uutta potkua kuvista:)

Jutta kirjoitti...

Osaat jotenkin tosi liikuttavasti kertoa asioista, joita en tiennyt, että voi vielä tuntea. Niin ja näytät tosi coolilta kuvissa. Mahtavat aurinkolasit! :)

Katilein kirjoitti...

On ihanaa, kun muistojen laatikko aukeaa ja muistaa tai tavoittaa sellaista, jonka luuli jo unohtaneensa.

Valokuvat ja myös vanhat päiväkirjat ovat ihania aikamatkalle heittäjiä.

andrea tachezy kirjoitti...

The picture with those giant glasses is great!

violet kirjoitti...

ElinaU; moni on kysellyt tuohon...kai sitä sitten pitää..;-)

Outi; mietin miten cool äiti onkaan mahtanut olla noiden kanssa???

Jutta: kiitos...

Katilein: toivoisin että voisin katsella vanhoja kaitafilmejä joita vanhemillani on!

Andrea: Thank you! It’s ,beginning of the 70’s, photographed by my father.

violet kirjoitti...

Andrea: wanted to say: "it’s me" and bla bla...

KatiaG kirjoitti...

"Että ylämäessäkin pääsee lujaa ja vaikka kaikkien ohi eikä koskaan väsy, että kaikki on mahdollista, että aina paistaa ja että keinusta lentää kauaksi. On kevyt, viaton ja rohkea samaan aikaan."

Olipa hieno kuvaus tunteesta joka on itsellekin tullut juuri ihan viimeisen vuoden aikana taas lähemmäksi. Liittyykö ikään, siis sen lisääntymiseen, (kohta 35), mutta jotenkin muutenkin tunnen lähentyneeni lapsuudenaikaista itseäni, sitä joka on siis liki parikymmentä vuotta ollut hiukan kadoksissa. Huomaan pitäväni samoista asioista kuin lapsena, arvomaailmani on itse asiassa hyvin sama kuin se oli jo 8-vuotiaana, haaveetkin on aika samoja (=kirjoittaa hyviä kirjoja ja ympäröidä itseni eläimillä). Onhan tässä välissä ehtinyt hiukan viisastua, mutta silti lapsuuden hilpeä toiveikkuus on palannut. Tunnen jotenkin muuttuneeni enemmän omaksi itsekseni, lähemmäs alkuperäistä tarkoitusta siis, kotiin harharetkien jälkeen... Se on kiva tunne. Saanut minut myös miettimään, että muuttuvatkohan ihmiset oikeastaan juurikaan lapsuuden jälkeen, jos ei niitä teini-iän ja nuoruuden minä-kyllä-tiedän-paremmin-kuin-muut-kausia lasketa.

violet kirjoitti...

KAtja G; voi kuinka hyvä kirjoitus! Samoja asioita olen tuuminut. Kiitos, kiitos. En siis ole ihan sekaisin kun tuntuu ajoittain samalta kuin pienenä.

SCAREDY-CAT kirjoitti...

Ihania muistoja, ja tuo tunne.... Kevyt, viaton ja rohkea. Siinäpä tavoittelemisen arvoinen tunne!

Sigrún kirjoitti...

Aivan ihanasti sen tunteen sanoitit, kuin Badding konsanaan. Se on ihana tunne, mutta niin harvinainen, mutta sen makeampi kun se tulee. Milloin tulee, en tiedä, tulee kun tulee. Pääasia että tulee.