torstai 8. tammikuuta 2009

Vaihteeksi


Nyt ei parane paljon naistenlehtiä lukea, ellei sitten kiinnosta detox-jutut, laihdutus tai horoskooppi tälle vuodelle. Tuntuu olevan kansainvälinen ilmiö, tämä.

Vaikka minulla ei ole tapana syödä itselleni joulukiloja niin siitä huolimatta huomaan joka vuoden alussa kaipaavani Terveellistä Ruokaa ja jotain Kevyttä. Uskon että kohdallani siinä on kysymys lähinnä uuden jakson alkamisesta, uudesta alusta. Näitä tulee kyllä pitkin vuotta muutenkin, syksyllä esimerkiksi on aina jakso jolloin haluaisin panna kaikki uusiksi.

Eilen ostin suuren kärryllisen juureksia ja vihanneksia. Kyllä niitä meilä muutenkin syödään, mutta aika hemmetin paljon meillä syödään kyllä lähinnä aivan muuta. Ei tee siis kenellekään pahaa keitellä taas sipulikeittoja ja laittaa juureksia uuniin. Omenoita ollaan syöty nyt aivan urakalla. Hassua, miten ihminen syö mieluusti kun toinen kuorii....

Nautin kovasti siitä että hyvin halvalla saa herkullista ruokaa. Kun se on vielä terveellistä niin aina parempi. Tosin onhan tämä mulle vähän kausiluontoista. Kohta taas rasva roiskuu, kerma loiskuu ja pihvit käryää.

23 kommenttia:

Junika kirjoitti...

Kiitos ihanasta kuvasta!
Voi kun pääsisikin jo kotiin ja ajatuksen kanssa laittamaan ruokaa.

Kaupunkiasumukseni pikkuruisessa jääkaapissa ei oikein juurekset säily, enkä tosipuheessa täällä oikein kykene ajoittamaan ruoanlaittoakaan .. juureksien kuoriminen vie yllättävän paljon aikaa ja pikkuruisessa keittiökomerossa niiden kanssa puljaaminen on muka kovin vaikeaa.

Toisaalta lähikaupan juuresvalikoima ei hirveästi houkuttele, kun tarjonta tulee jostain mistä lie. Olen ihan kateellinen niille, keillä on mahdollisuus käydä ostamassa ruokatarvikkeensa vaikkapa päivittäin jostain torilta tai kauppahallista.

maijja kirjoitti...

Tosiaan houkutteleva kuva! Olen muuten huomannut saman: toisen tehtyä alustukset sitä rouskuttaa mielellään vaikka miten "vaikeita" herkkuja. Esim paprikat katoaa nopeasti, jos joku on tullut ne pilkkoneeksi. Hmm. Minen muuten tykkää paljosti perunasta, joten lanttua ja porkkanaa keitän lisukkeeksi ja on NAM. Punajuuret on uus aluevaltaus, vielä kun oppisi hyviä ja nopeita perusjuttuja!

Sooloilija kirjoitti...

Tulin myös juuri kaupasta ja ostin omenia! Niitä haluttaa nyt syödä, samoin kasviksia.
Ostin myös uusimman naistenlehden, en ole vielä ehtinyt avata. Toivottavasti siinä ei enää ole niitä vuodenvaihteen perusjuttuja..

Tomaattikeittoa teen tänään itselleni.

--KATA-- kirjoitti...

Voi mulla on ihan sama olo! Tein eilen just semmoista inkivääri-palsternakka-ruusukaali ym. keittoa.
Ja sama olo myös sun alemman merkinnän suhteen. Täällä lunta tulee nytkin lisää, ihan outoa ja ihanaa!

Ulla kirjoitti...

Kuorimisesta pitäisi jotenkin kehittää rauhoittavaa meditaatiota, mutta miten? Keitin eilen ison kattilallisen kasvissosekeittoa, johon kuorin kaikki perunat mitä kaapista löytyi, lantun, sipulin, purjoa, porkkanoitakin. Tuntui että kuorimiseen meni kamalasti aikaa. Pitäisi jaksaa useammin sillä keitto itsessään maistui. Appelsiinejakin söisin mutta joku muu saisi kuoria - ja kun miehen veli asui Kiinassa, siellä kuulemma kaupasta tosiaan pystyi ostamaan valmiiksi kuorittuja appelsiineja. Jotenkin kamalaa sekin.

violet kirjoitti...

Junika: se on kyllä totta että ainesten pitää olla kunnollisia että kannattaa edes hommaan ryhtyä. Menee maku jotain nahistuneita juttuja käännellessä.

Maijja:Meillä ei keitettyjä perunoita ole ollut lisukkeena varmaan vuosikausiin. Ai, juu, on sentään yksi lihapata jonka kanssa on aina. Sen sijaan olen viime aikoina tehnyt taas usein esim. valkosipuliperunoita uunissa.

Sooloilija: ja nyt sanoit tuon tomaattikeiton! Herkkua, herkkua. Pannaan listalle.

Kata: meidän lumet on kohta pois..

Ulla: hui kauhea valmiiksi kuorittuja appelsiineja!!!!

Minä en edes yritä kuoria kuorimaveitsellä koska multa homma sujuu paremmin pienellä terävällä, onko se nyt joku vihannesveitsi sitten. Ei mulla kuorimista vastaan mitään ole. Raastaminen on joskus toinen juttu. Eilen pienempi pyysi itse että saako raastaa "porkkanoita isälle". Sanoin että antaa mennä ihan niin paljon kuin hyvältä tuntuu - ja isänsä sai sitten neljän porkkanan raasteen illalla;-)

Suvi kirjoitti...

Mua lähes ärsyttää lehtien "joulukilotpois" ja "kesäksikuntoon" jutut. Olishan se paljon fiksumpaa elää terveellisesti koko vuosi.

Meilläkin menee silti aika sykleittän nuo terveellinen elämä vaiheet. Ja yleensä keväällä/kevättalvella alkaa tekemään enempi mieli jotain kevyttä ja kasviksia. Ja itse ainakin syön suklaata aivan surutta joulunaikaan.

Ja hassu juttu tuo kasvisten/hedelmien kuorinta. Miten se onkaan niin nihkeää hommaa, mutta jos joku muu ne kuorii, niin kyllähän niitä popsis vaikka kuinka.

Liivia kirjoitti...

Mikähän kauhea sairaus minussa kytee, sillä en huuhtele linssejä enkä kuori omenoita. Omenat sentään pesen.
Nyt tosiaan on tehnyt mieli syödä omenaa. Virittelen joka aamu omppuviipaleita leivän päälle.
Kevyt valio täälläkin kunniassa, vaikken minäkään kiloja kerää jouluna.

Kuoripottuja en ole muuten tehnyt ikinä omassa kodissani. Joihinkin saalaatteihin olen keitellyt.
Peruna on kyllä hyvää, ei siinä mitään, mutta jotenkin ankea tossa muodossa.

Liivia kirjoitti...

Meilläkin on yksi samanikäinen himoraastaja. Raastoi taannoin yhden kynttilänkin, kun sanoin että tänään ei ole mitään raastettavaa. Raastoi sen himputti vie vielä sänkyynsä!

katriina kirjoitti...

Ihana kuva! Onko tuossa nipussa keltajuuria? Niitä en nimittäin ole koskaan vielä löytänyt kaupasta.

Samanlainen tarve syödä kasviksia, juureksia ja perusruokaa on täälläkin.

outi kirjoitti...

hmmm kun saisikin jo torilta tuoreita vihanneksia ja hedelmiä...täytynee vielä jokunen aika malttaa odottaa..

Linnea kirjoitti...

Joskus ajattelen, että meidän lapset ovat luonnonoikkuja. Kaksi syö kaikenlaista kasvista mukisematta; yksi vain, jos joku kuorii ja pilkkoo valmiiksi ja yksi ei mäkättämättä silloinkaan. Minäkään en voi lukea naistenlehtiä tammikuussa. Kilo sinne ja toinen tänne, yäk! Ahdistellaan viattomia ihmisiä, hyi!

violet kirjoitti...

Suvi; mulla on syömiseen ja juomiseen aika kaksijakoinen suhde. Välillä ajattelen että anti mennä vaan vaikka mitä kun se ei kerran painoonikaan vaikuta. (Moneen muuhun asiaan varmasti kyllä, mutta kun niitä ei näe niin....) Sitten tulee aikoja jolloin haluaa "puhdistaa" itseään.
Mutta noin keskimäärin...kyllä mun normaaliin ruokavaliooni kuuluu suklaa, liha, viini, juustot sun muu monen paljon terveellisemmän jutun ohella, mutta en mää kanna mitään huonoa omatuntoa syömisestä. Eihän sitä tarvitse sitä paitsi kilottain syödä kaikkea.

Liivia: en saa omenoita syötyä kuorimatta kun niissä on niin karmea lattiavahan tapainen päällä...paitsi jos ostan bio-omenoita. Mut emmääkään linssejä pese...

Katriina: olisko toi suomeksi siten keltajuuri? AIkalailla porkkanan kaltainen.

Outi: noi kaikki on meidän lähikaupasta mutta tykkään toreillakin käydä - kun on lämminta;-)

Linnea: jos joku luuli että meidän lapset syövät hedelmiä ja vihanneksia niin väärin luuli;-)
Kelpaavia ovat omena, banaani ja porkkana (joskus).

Heli kirjoitti...

Olisiko tuo porkkanan vieruskaveri kuitenkin palsternakka?

Voi kun iskisi minuunkin tuo terveellisen himo. Tai iskeehän se ajoittain, mutta sitten iskee vieläkin vahvempana taas herkkuhiiri.. Tällä hetkellä on koko perheelle kovasti maistunut mandariinit, ne on kyllä erikoisen hyviä juuri nyt. Katoaa iso säkillinen hedelmäkorista päivittäin.. =D

katriina kirjoitti...

Siis noita nipussa olevia en tunnista.

leena kirjoitti...

On kyllä jotenkin hieno tunne, kun saa tehtyä halvalla hyvää ja terveellistä ruokaa. Ja varsinkin jos perhe vielä syö sen mielellään.

Punamulta kirjoitti...

Tonnikeijuna minulla tulee olla tuollainen linja jo muutenkin vaan eipä ole ollut...

En ole lukenut pahemmin lehtiä viime aikoina juuri siitä syystä, että siellä hekumoidaan näillä mahdollisimman nopeilla ja pimeillä dieeteillä...

Joka tapauksessa olen päättänyt tehdä muutoksen elämääni. Ja niinpä aion syödä kasviksia enemmän kuin ennen, siitäkin huolimatta, että täällä ne eivät todellakaan ole edullisia...

P.S. Pakastin on täynnä porsasta ja hirveä, joten ei tässä pelkästään kasvislinjalla olla.

Katilein kirjoitti...

Inspiroiva kuva! Kyllä juurekset ovat kauniita! Minulla on sama juttu, vuoden alussa kaipaa terveellistä ruokaa ja ihan kuin jonkinlaista puhdistautumista. Ehkä tässä vaiheessa vuotta tarvitsee enemmän vitamiineja ja keho huomauttaa siitä.

maare kirjoitti...

Minä oon alkanut syödä omput kuorineen. Pesen ensin keittiösaippualla ja harjalla, joten saattaa olla että kemiallista kuormitusta tulee tuplamäärin jos pesuaine ei poista kaikkea myrkkyä ja pesuainejäämät päälle...mutta omana maistuu ihan erilaiselta kuorineen! Varmaan ne kuoren flavonoidit...(tai se maukas pesuaine)

Linssit ja pavut kyllä liotan ja keitän ohjeiden mukaan.

violet kirjoitti...

Heli: oikeassa olet. On suomeksi palsternakka. Oikein hyvä esim. liemiä maustamaan. Vaikka sellaiseen perinteiseen lihakeittoon...

Katriina: ne ovat nauriita.

Leena; mies syö enemmän kuin mielellään - lapset nyt syö mitä sattuu. Toinen joskus erehtyy maistamaan vihanneksiakin enemmän.

Punamulta: mitä teillä maksaa vaikkapa kilo sipuleita? Meiltä lähtee normaalikaupasta tähän aikaan alle euron kilo. Muita hintoja en ulkoa muista mutta sen voin sanoa että halpoja ovat.

Katilein: no ihan varmasti tarvitsee jotain vitamiineja ja ehkä sitä, ettei kuormiteta niin kovin.

Maare: ihan takuulla maistuu kuorineen erilaiselta. Joskus Suomessa olen jonkun puusta syönyt kuorineen kun tiedän ettei siinä ole myrkkyjä käytetty.

Punamulta kirjoitti...

Sipulista en itse asiassa tiedä, koska kasvatan yleensä sipulit kotona (kasvavat huonosti, mutta ovat silti "omia")

Mutta tänää kun käyn kaupassa, niin yritän vähän katsella hintoja...

Punamulta kirjoitti...

Niitä hintoja juu.

Tavallinen sipuli oli 0,99€/kg
Punasipuli 1,99€/kg
tuore valkosipuli 3,69
tomaatti kotimainen 4,95 €/kg
jäävuorisalaatti 5,95€/kg

Okei, asun maalla, valikoima ei ole parhaita mahdollisia, usein pitää ostaa sitä mitä sattuu löytymään. Eikä hinnoissakaan ole niin paljon valinnanvaraa. Kaupungista saa takuulla edullisemminkin...

violet kirjoitti...

Punamulta: kiitos noista! On mielenkiintoista vertailla. Ostin juuri tänään meidän lähikaupasta kilon porkkanoita. Maksoi 99 senttiä. Minusta se on ainakin halpaa;-)