perjantai 9. tammikuuta 2009

Se hauskaa on, se hauskaa on



Ystäväni Liivia ilahdutti minua lähettämällä täysin yllätyksellisesti luettavaa. Kun se oli vielä kauniisti pakattu niin eipä eilinen muuta kaivannutkaan noustakseen viikon parhaaksi päiväksi.

Koska hyvä mieli tuntuu jatkuvan tänäänkin, niin päätän tehdä jotakin hauskaa:
järjestän kyselytunnin (kun kerran muutkin...voi miesparka tuota kysymysvyöryä!) eli minulta saa kysyä mitä huvittaa - hyvän maun rajoissa tietenkin. Vastaan kaikkiin lauantai-iltaan mennessä tulleihin uteluihin. Vaihtoehtoisesti voi antaa kuvaustehtävän, jonka suoritan mahdollisuuksien mukaan.

Eikä tässä kaikki:
toisessa blogissani on arpajaiset!
Hauskaa olla pitää!

****

Nyt eletään vaarallisia aikoja.
Eilen tuijottelin tekemääni Provence-boxia aavistuksen verran liian intensiivisesti. Minun on tehtävä nyt jotakin muuta jotten ala pohtia kesälomaa. Lähden siis ruokakauppaan. Kyllä siellä lomahaaveet karisee säilykehyllyjen keskellä.

43 kommenttia:

Anioni kirjoitti...

Kysytään sitten kun kerran lupa on annettu ;)

Miten säilytät kaikki taidetarvikkeesi ja kadulta ym. paikoista dyykkaamasi huonekalut, tavarat, joita entisöit? Onko teillä siis huimasti neliöitä, vai sinulla joku älyttömän hyvä säilytyssysteemi?

Anioni kirjoitti...

Edelliseen voi vastata tietty myös kuvaamalla kyseisiä paikkoja ;)

Anonyymi kirjoitti...

puhuvatko poikasi suomea? entä miehesi, onko sanoja tarttunut?
-talvihalla

Helmiina kirjoitti...

Oletpa saanut hyvää postia.
Olet varmaan ehkä käsitellyt tätäkin aihetta täällä, mutta kysymykseen. Erityisen mieleenpainunut henkilö, jonka olet tavannut tai ihminen, joka on tehnyt sinuun vaikutuksen. Tai kenet haluaisit tavata? Ja miksi?

Matroskin kirjoitti...

Kysyn hieman arkaluontoista asiaa: seuraan blogiasi tarkkaan ja olen saanut sellaisen mielikuvan, ettet juuri tee poikiesi kanssa yhteisiä juttuja. Kirjoitit taannoin, ettei heitä kiinnosta taiteilu tai askartelu (tai sitten muistan väärin). Kysyisin siis, onko teillä kuitenkin joitain yhteisiä harrastuksia (siis äiti ja pojat), ja mitä yleensä tuon ikäisten jolppien kanssa voi puuhata? Pelaatteko tietokoneella/lautapelejä? Käyttekö elokuvissa? Onko teillä koskaan yhteisiä taideprojekteja? Blogistasi saa vähän sen kuvan, että taiteilu on sinun juttusi, eikä oikein iske poikiisi.

maijja kirjoitti...

Tulin ihan fiiliksiin tästä postista, kaikkea ihanaa! Tuli tarve alkaa yhtäkkiä postittaa ja saada kirjoja, koota kollaaseja jne. Hehe, tunnevoimaista.

Kysymys: Kertoisitko jonkun mieleisesi, mahottoman hyvän ja ehdottomasti suosittelemisen arvoisen reseptin? Vaikka kuvinkin!

Jenni kirjoitti...

Kertoisitko mielireseptisi?

himalainen kirjoitti...

Tykkään valtavasti postauksistasi, koska ne ovat aiheiltaan niin monipuolisia ja tämä oli aivan superihana yllätyshauskuus :)

Minusta olisi kiva nähdä tammikuinen keittiösi, se jossa kokkailet noita meheviä juureksia ja ehkä noita säilykkeitäkin ;-)

Onko muuten Belgiassa tapana syödä keittiössä vai onko ruokailulle erillinen huone..

pikkujutut kirjoitti...

Taallahan on vallan karevaalifiilinki. Hienoa!

Mista sain idean alkaa tehda tauluja? Mika oli innoituksesi lahde?

violet kirjoitti...

Alan heti vastailla ainakin sellaisiin, joihin vastaus on heti valmiina:

Anioni: taidetarvikkeeni säilytän yläkerrassa joka on siis meidän vanhempien makuuhuone ja josta toinen puoli on joutunut töitteni valtaan. Minulla on pöytä siellä, mutten tee mitään sen ääressä vaan se toimii lähinnä säilytyspaikkana ja muistuttaa hiukan rahtilaivaa.

Yleensä koko ajan on vähintään yksi työ kesken eli lattia on peitetty pahveilla ja siinä on sitten hajallaan laatikoita joissa on maaleja, papereita jne.
Voin palata tähän kuvan kera myöhemmin.

Mitä tulee dyykkaamiini huonekaluihin jne. niin esim. tuolit ovat käytössä, eivät missään säilössä. Mallinukke seisoo milloin missäkin huoneessa, yksi matto on kesällä parvekkeella ja talvella rullalla nurkassa, yhdet rämät taulunkehykset ovat olohuoneessa lipaston päällä...en oikein osaa sanoa. Ovat sulautuneet sekaan.
Entisessä asunnossa oli n. 90 neliötä ja nyt noin 30 enemmän joten tavarat ovat sujahtaneet jonnekin. Ei meillä niin hirveästi ennestään mitään ollutkaan.

Talvihalla: puhun pojilleni vain ja ainoastaan suomea, alusta asti on näin ollut. Ennen puhuivat keskenäänkin ensin vain suomea, sitten suomea ja ranskaa, nyt keskenään ja isälle vain ranskaa. Minulle suomea, joka on aika kirjakielistä, ehkä hiukan kankeaa ja johon tulee koko ajan enemmän ja enemmän ranskan sanoja mukaan.

Mies ymmärtää aika paljonkin, muttei osaa juuri mitään. Joskus huvittaa meitä ääntämällä päin mäkea jotain.

Helmiina: joo, voih, olin tosi ilahtunut. Oikein revin paketin auki sillain äkkiähetipaikalla.
Saanko miettiä vastausta kysymykseen vielä? Muutama tulee heti mieleen mutta mietin loppuun.

Matroskin: ei tuo minusta ole arkaluontoista.
Molempien blogieni päätarkoitus on olla nimenomaan MINUN elämästäni ja minun ajatuksistani kertovia. Piilomaja syntyikin siihen tarpeeseen että halusin "oman huoneen".
Minä teen poikieni kanssa yhteisiä juttuja, mutta niillä ei ole mitään tekemistä taitelun kanssa. Isompi käy koulun piirustuskerhossa ja tykkää siitä, muttei halua minun kanssani taiteilla. Enkä minä hänen, suoraan sanottuna. Pienempi käy koulun "taidekerhossa" eli sellaisessa jossa tutustutaan moniin eri tekniikoihin ja tehdään yhtä sun toista käsillä. Kotona pyytää itse joskus maalit ja värikynät ja tekee niillä. Minä en keksi heille puuhia kun en katso että se olisi minun tehtäväni. Meillä ei ole sitä paitsi koulun takia yhtäkään sellaista hetkeä että oikein erikseen tarvitsisi miettiä "mitä nyt tekisin...";-)

Ne meidän yhteiset jutut ovat esim. uimahalli (mies on kyllä aina mukana kun en uskalla yksin kahden huonosti uivan kanssa), elokuvat, jotkut pienet ulkoilut (mies yleensä mukana varsinkin jos mennään pyörällä)> Pojat pelaavat tietokoneella ja x-box:illa ja joskus pelaamme koko porukka lautapelejä, sanotaan nyt kerran viikossa.

Meillä on valtavan vähän aikaa koulun ja läksyjen jälkeen oikein mihinkään, paitsi tietysti lomilla ja viikonloppuna> Silloin tykkään kovasti jos saan olla vuoronperään kummankin pojan kanssa kaksin vaikka tekemättä mitään.
Joskus luen heille väkisin suomalaisia kirjoja;-)

Maijja: vastaan tähän kunhan valkkaan mikä olisi se paras!

Jenni: tämä on kai vähän sama kuin Maijjan kysymys, eiks vaan.

Himalainen: voin ottaa keittiöstä kuvan (jos siellä mahtuu ottamaan, heh heh) myöhempää vilautusta varten. Hmm....sen jälkeen kun olen muuttanut Suomesta en ole asunut yhdessäkään kodissa missä olisi syöty keittiössä. En muista vierailleenikaan kuin muutamassa sellaisessa. Eli noin keskimäärin...keittiössä syöminen taitaa olla aika harvinaista. Sitten on tietysti ne modernit avoimet keittiöt joista ei edes tiedä mistä keittiö alkaa ja mihin loppuu mutta niistä minen tajua mitään.

Pikkujutut: aivan alunperin innoitus oli nettisivut, joille satuin seilaamaan vuoden 2006 alussa. Olivat amerikkalaisia, enkä enää ehkä pitäisi niitä mitenkään erityisinä. Muistan vaan sen, että ajattelin : miten ihanaa, upeaa, mahtavaa! JOku on tehnyt tuollaista, minun on saatava tehdä käsilläni myös.

Sitten painuin ostamaan akryylivärit ja joitakin perustarvikkeita, aloin kokeilla yhtä sun toista. Pian keksin että vuosikausia säilömäni kaikenmaailman liput ja laput ja kuvat ja lehdet voisivat nyt tulla käyttöön...ja niin aloin yhdistellä ja tehdä.
Tuosta ihan alusta voi lukea vanhasta Violet-blogistani johon pääsee uuden violet-blogin palkista klikkaamalla, jos kiinnostaa nähdä alkuaikojen juttuja ja ajatuksia.

Maria kirjoitti...

Tervehdys Violet,
kysymys:
Onko sinulla lempitaiteilijaa? Kenen maalauksista, valokuvista, tai muista pidät ja miksi?

Suvi kirjoitti...

Joku kiva kuvausjuttu olis hyvä. Vaikka pieniä yksityikohtia kodistanne tai vaikka kaupoita joissa käytte (kadulta kuvattuna).

Maiju kirjoitti...

Mitä teet silloin, kun suutut?

Liivia kirjoitti...

Minustakin tämä postaus oli ihana!
Ja erityisen ihana on Provenceboxisi!!!

Ei mulla oo mitään kysyttävää..olen saanut jo haastatella sinua:)
Mutta kyselytunti on loistidea!

Punamulta kirjoitti...

Kovasti on kysytty taiteen puolelta ja noista nykyelämän asioista.

Kerro taipaleestasi Suomesta (mutkien kautta?) sinne Belgiaan. Ymmärsin, että olet asunut muissakin maissa...

Ja jottei vaan menisi liian yksinkertaiseksi, niin miksi lähdit Suomesta? Aiotko joskus tulla takaisin Suomeen asumaan?

heli kirjoitti...

jännittävää! kysymys: mikä on varhaisin muistosi?

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on se oikea ammattisi, koulutuksesi? Oletko tehnyt niitä töitä? Jos olet niin tykkäsitkö?

Anna

violet kirjoitti...

Maria; ei minulla ole lempitaiteilijaa. Voin toki sanoa että esim. Tiina Heiskan maalaukset edustavat mulle sitä mitä sanon mielenkiintoiseksi taiteeksi.
(www.tiinaheiska.fi)
Mutta on paljon muitakin, ihan nimettömiäkin tekijöítä, vanhoja mestareita ja uusia kykyjä. Osaan sanoa vain tämän: minulle työ on "hyvä" jos se kiinnittää huomioni heti, mutta toisaalta kestää myös lukuisat tutkimiset. saatan ihailla pelkkää värien käyttöä tai sitten hienoa tekniikkaa. Yhtälailla voin olla riemuissani kuvasta (valokuva tai maalaus tai mikä vain) joka herättää minussa minkä hyvänsä tunteen.

Suvi: panen muistiin!

Maiju: yleensä huudan aivan kamalasti. No, en kaikille enkä kaikissa tilanteissa kylläkään.
Vihani on nopeasti nousevaa ja äkkiä sammuvaa, mutta se todella tuntuu kropassani ja kuten sanottu yleensä kuuluu ulospäinkin. Saatan paiskoa (varoen rikkomasta, sen verran nuuka olen...) ja olla teatraalinen. Lopuksi voin itkeä ja sitten se on ohi.

Liivia: kiitos kiitos. Boxin kun aukaisee niin saa kaikki viime kesän tuoksut nenäänsä.

Punamulta: kas näin se meni: tapasin mieheni Göteborgissa keväällä -95. Muutin -97 alussa hänen luoksensa Ranskaan. Opintoni olin juuri saanut päätökseen, hänellä ne olivat vielä kesken. Siitä tuo paikanvalinta kai tuli. Ei sitä mietitty.
Sitten asuimme yhdessä Ranskassa (missä lapsetkin syntyivät) vuoden 2002 loppupuolelle saakka, kunnes muutimme Hollantiin. Halusimme vaihtelua ja mies etsi sieltä töitä. Saimme tarpeeksemme "vaihtelusta" (lue " HOllannista") ja mies tarttui yhteen työtarjoukseen Belgiassa. Muutimme tänne puolitoista vuotta sitten.

En tiedä tulenko vielä asumaan Suomessa. Ei se ole suunnitelmissa mutta ihan kaikki on mahdollista.

Heli; varhaisin tai yksi varhaisimmista taitaa olla sellainen, kun minua puetaan eteisessä ulosmenoa varten. Minulla on ketunkarvainen hattu, kudotut villahousut ja haalarit. Äiti vetää valkoista talvisaapasta jalkaani. Muistan sitten että saman saappaan vetoketjua hingattiin kynttilällä joskus kun tultiin sisään koska vetoketju oli kai jäässä eikä meinannut aueta.
Valokuvista päätellen minulla on ollut nuo kengät n. 3-vuotiaana. En ole varma onko tuo muisto todellinen vai olenko kehittänyt sen itse jälkeenpäin.

Minulla on hyvin paljon muistoja ajoilta kun olen n. 4-5 -vuotias. Sellaisiakin, joista olen varma että ne ovat muistoja eikä valokuvia katselemalla sepitettyjä, esimerkiksi;-)

violet kirjoitti...

Anna; minullahan on näitä tutkintoja;-)
On kauppakoulusta merkantin paperit (myyntilinja), sitten Markkinointi-instituutin mainossihteerin lappu, sitten Yo-tutkinto ja sitten yliopistosta FM Pohjoismainen filologia (lähinnä ruotsin kieli ja kulttuuri) ja siihen liittyen ruotsin kielen aineenopettajan kasvatustieteelliset opinnot.

En ole päivääkään tehnyt oikeasti noita töitä. En laske muutaman viikon sijaisuutta tai harjoitteluita.
Suomi-kouluissa olen opettanut mutta se on sitten eri juttu.

violet kirjoitti...

niin siis edelliseen vielä että olen ollut työelämässä ennen yliopistoa sekalaisissa paikoissa...tehtaassa, torimyyjänä, lelukaupassa, mainostoimistossa, tavaratalossa, lääkäriasemalla...

Matroskin kirjoitti...

Kiitos vastauksesta. Onnekas. Meillä esikoinen narisee alvariinsa, ettei ole mitään tekemistä. Nykyään: "Miksei saa pelaa Tintendoo? Ei oo mitään muuta tekemistä!" Nykyään sanon, että jollet todellakaan keksi muuta tekemistä kuin pelaaminen, koko peli menee jäähylle siihen saakka, kunnes keksit tekemistä. Yleensä sitten keksiikin.

MaaMaa kirjoitti...

Herranjestas tuolla linkittämässäsi blogissa on kyselytunnille jätetty tällähetkellä 347 kysymystä! ...oot rohkea Violet, aattele jos tulee sulle yhtä monta! :D

Kivoja kyssäreitä olet jo saanut.
Mua kiinnostaisi tietää miten ja missä olet tavannut miehesi? Oliko se rakkautta ensisilmäyksellä vai lämpenikö hitaasti?

Inka kirjoitti...

Voi kuinka hauska postaus! Ja mainion lahjan sait postissa. Ystävät ovat ihan parhaita :)

Jos saisit mahdollisuuden tehdä ihan mitä vain, tietäen ettet voi epäonnistua hankkeessa/työssä tms., niin mitä se olisi?

kristalli kirjoitti...

Uteluttaa ihan mahdottomasti ja haluaisin nähdä, miten sinä näet PEHMEÄÄ-aiheen...

Riikka kirjoitti...

Ihanan kirjan olet saanut. Paketteja on niin kiva saada. Ja yhtä kiva lähettää.

Ensin meinasin kysyä lempireseptiäsi --> kysytty jo. Toinen kysysmyvaihtoehtoni: miten tapasit miehesi? --> kysytty&vastattu.
Eli: mitä miehesi tekee ammatikseen? Tai jos et halua tarkkaan kertoa, kiinnostaisi edes millä alalla hän on?

Maiskis kirjoitti...

Mitkä olisivat kaksi tuotetta tai tavaraa jota käytät jatkuvasti ja mistä et mistään hinnasta haluaisi luopua?

violet kirjoitti...

Matroskin: kun pojat olivat pieniä ja kotona molemmat niin olimme melko paljon puistoissa ja kotona mulla oli usein tunne että pitää keksiä heille jotain "kehittävää"...Välillä keksin, välillä en. Välillä innostuivat, useinmiten eivät. Olen aina ollut hiukan sellainen että saatan panna alulle jonkun jutun tai ohimennen ehdottaa mutta en ole juurikaan ihan pikkulapsivuosien jälkeen istunut itse autoja pörryyttämässä tai kasaamassa mitään.
Meidän pojilla on keskenään aivan eri tapa olla ja leikkiä ja puuhata, ja se on totta vie aiheuttanut ongelmia alusta asti. En ole siihen ratkaisua keksinyt.

Mitä peleihin tulee niin isompi luultavasti ei tekisi muuta kuin pelaisi jos se sallittaisiin. Pienempi lopettaa itse tietyn ajan jälkeen ja leikkii yksin. Isompi sitten vaikka lukee kun ei saa pelata...

Maamaa; ei mulle takuulla tule tuollaista vyöryä! Paras aika vuodesta -blogi taitaa olla aivan ykkössuosittu blogi, ainakin Blogilistan mukaan. Ihan vimmatusti lukijoita.

Miehen tapasin siis keväällä -95 Göteborgissa missä olimme opiskelijavaihdossa. Ihan eri alat mutta satuimme oveani vastapäätä olevaan opiskelija kuppilaan usein samaan aikaan.
Omalta kohdaltani ihastus oli äkkinäinen, hän ei ole koskaan paljastanut miten se hänen kohdallaan oli;-) Joka tapauksessa aloimme pitää yhtä aika pian siinä kevään aikana ja kesällä reissasimme yhdessä Norjaan jne. Sitten tuli vuosi -96 jolloin minä olin Suomessa ja opiskelin ja hän Ranskassa samoissa puuhissa. Tapasimme muutaman kerran ja kesällä hän oli Suomessa pitkään. Silloin teimme sen lopullisen päätöksen että muutan hänen luokseen heti kun opintoni ovat ohi.

Inka: mielenkiintoinen tuo kohta "tietäen ettet voi epäonnistua". Minä nimittäin huomaan tunkeevani itseni nimenomaan asioihin joiden onnistumisesta ei ole mitään takeita;-)
Mutta joo. Paljonhan minä haluaisin. Haluaisin tehdä monipuolisesti käsilläni asioita myytäväksi, tehdä yhteistyötä taitavien ihmisten kanssa, saada vaikka oman työhuoneenkin.
Mutta haluaisin myös näytellä elokuvassa, laulaa ja osata säestää itseäni, esittää one-woman-show;ta. Saa nauraa.
Niin ja se kirja. Niin ja oma lehti.

Kristalli: lisään valokuvatoiveisiin.

Riikka: Kännykkäalalla...tekninen puoli, ei mitään markkinointiin vivahtavaakaan hänelle;-)

violet kirjoitti...

Maiskis; ihan kaikesta voin luopua eikä minusta voi sanoa ettei "voi elää" vaikka ilman jotain tiettyä huulirasvaa.
Mutta kaksi juttua mitä käytän jatkuvasti on ruokaan liittyen valkosipuli ja oliiviöljy, ihonhoitoon sun muuhun sellaiseen liittyen Nivea-rasvat ja kulloinkin rakas parfyymi, pukeutumiseen liittyen villasukat ja armas laukku (joka vaihtelee). Ja sitten muuten kamera ja kirjat.

Nuttu kirjoitti...

Mäkin kysyn! Mietin nimittäin aina kaksikielisiä pariskuntia - että miten saa kaiken sanotuksi, tuleeko koskaan kieliepätoivo, onko kehittynyt jotenkin oma kieli, jolla kommunikoidaan, sellainen jota ei välttämättä ymmärrä kummankaan kielitoveri. Samalla tiedostan että kysymys tuijottaa ehkä liikaa aitoon ja määriteltyyn kieleen: kehittyyhän samankielisenkin parin kanssa jokin oma kommunikaatiotapa... Mutta kysyn tätä kuitenkin.

isoinpapu kirjoitti...

Minulle on sinusta muodostunut sellainen rohkean naisen kuva. Oletko?

Ja jos/kun olet (varmasti olet) niin tuntuuko että olet rohkeaksi kasvatettu vai rohkeaksi syntynyt?

Margarita kirjoitti...

Kaipaatko ikinä Suomen juuriasi? Koetko koskaan kulttuurieromyllerryksiä? terveisiä Pariisin pakkasista

violet kirjoitti...

Nuttu; tuota onkin monesti kysytty ja usein olen asiasta jutellut varsinkin sellaisten kanssa jotka ovat samassa tilanteessa.
Olen kyllä kärsinyt aika ajoin siitä etten ole ehkä osannut ilmaista itseäni JUURI NIIN kuin olisin halunnut. Olen tullut ymmärretyksi, mutta ne vivahteet, ne vivahteet - jotka tosin usein tuntuvat (näin kärjistetysti) olevan meille naisille tärkeämpiä.

Oli miten oli, eräässä aikaisemmassa suhteessani suomalaisen miehen kanssa oli kyllä rutosti enemmän väärinymmärryksiä ja ohipuhumisia kuin meillä nyt ikinä on ollut. Samaa kieltä puhuttiin mutta ajatukset taisivat kulkea liian eri latuja. Olen minä miehenikin kanssa monissa asioissa täysin erilainen, mutta kommunikointi meillä onneksi on yleensä sujunut kivuttomasti. Onhan tässä harjoiteltu toisen mielenliikkeitä jo pian 14 vuotta.

Isoipapu: olen mielestäni rohkea, ihan totta. Välillä suorastaan tyhmänrohkea. Sitten voi kuitenkin olla asioita joita en saa tehtyä kun "pelkään". TIEDÄN että niistäkin selviytyisin vain menemällä tietyn rajan yli. Laiskuudesta ja mukavuudenhalusta taitaa olla kiinni.
Mutta kyllä, tunnen olevani rohkea kohtaamaan asioita, ihmisiä ja tilanteita. Tarttumaan siihen ja tähän ja sanomaan mitä ajattelen. Mitä rohkeus muuten edes on, aloin nyt vasta ajatella???!!!

Lapsuudenkodissa ainakin aina kannustettiin yrittämään ja kokeilemaan. Kai sekin rohkeutta kasvattaaa.

Margarita: toki kaipaan. Eniten ihmisiä. Joskus paikkoja. En kuitenkaan oikeastaan synnyinmaani nykytodellisuutta sitten muuten.
Ehkä kaipaan eniten lapsuutta Suomessa. Mutta toisaalta: sehän on minulla aina mukana. Ja kaikki ihmisetkin ovat "mukana".

Kulttuurimyllerryksiä tuli ihan alkuun Ranskassa kovasti mm. heikon kielitaidon vuoksi. Muutenkin tuli paljon asioita jotka olivat kovin eri tavalla kuin minin olin tottunut. Tuo ei ollut kuitenkaan mitään siihen verrattuna mitä koin Hollannissa. Siellä minun oli henkisesti huonompi olla. Nyt täällä Belgiassa ei tunnu juuri ollenkaan mitkään kulttuurimyllerrykset vaivaavan. Tuntuu "omalta". Tämä kulttuuri ja oleminen on kovin lähellä sitä ranskalaista eloa, johon on mieheni ja hänen sukunsa myötä ihan hyvin jo aikaa sitten tottunut.

Papi kirjoitti...

Paljon hyviä kysymyksiä ja tyhjentäviä vastauksia. Heitän joukkoon: Mikä olisi taito, jonka haluaisit oppia? Entä mikä olisi se jo osaamasi, mitä haluaisit muille opettaa?

Perhana, minähän tein kaksi kysymystä ja jo kolmaskin olisi mielessä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kyselytunti:)! Normaalisti olen vähän laiska kommentoimaan,vaikka blogisi on ihan ykkönen, kiitos siitä! Mutta itse myös ulkosuomalaisena (Saksassa) kyselisin, että onko jotain suomalaista perinnettä, asiaa tms.jonka haluat lapsille näyttää/opettaa ja jotain, mitä et missään tapauksessa?

-Heidi

tiina kirjoitti...

Miten pukeuduit kun olit yläasteella? (tää oli oikeesti eka kysymys joka mulla tuli mieleen.. :D)

outi kirjoitti...

vau, täällähän on hurja trafiikki!
kysymykset joita tuli mieleeni onkin jo oikeastaan esitetty. Oon kovin utelias elämästäsi ulkomailla ja siitä miten kahden kulttuurin liitto toimii monine kielineen. Mulla on itelläni varpaat samassa sopassa kun mies on sveitsiläinen.. Sinä oot mulle nyt kannustava esimerkki :)

Jos saa esittää kuvatoivomuksia, niin paikallisten kahviloiden ja torien suhteen oon utelias!

violet kirjoitti...

Papi: haluaisin oppia paljonkin. Ensimmäisenä tulee mieleen akustisen kitaran soitto, mutten ole enää varma onko se oikea toive vai pakkomielle.
Muille haluaisin opettaa vaikka jonkun sellaisen ruuan tekemisen, josta ensin sanotaan: en takuulla ikinä onnistu, vaikuttaa monimutkaiselta. Sitten "oppilas"huomaisikin että yksinkertaisesta asiasta oli kysymys kunhan vaan hommaan tarttui.
No kysy ny se kolmaskin;-)

Heidi: Monetkin suomalaiset perinteet ovat tietysti tulleet pojille tutuiksi...sellaisetkin, joita me emme itse noudata. Kerron usein mitä minä olen tehnyt kun olen ollut pieni ja ollut SUomessa. Niistä jutuista pojat tykkää.
Ei mulla oikeastaan mitään perinnettä nyt tule mieleen mitä en heille haluaisi näyttää...ehkä joku vapunvietto;-)....on se niin pöhköö.

Tiina: aivan ihana kysymys! Jaaha, mistä aloitetaan?
Minulla mahtui tuohon yläasteen kolmeen vuoteenkin useampi "kausi". Juuri katselin yksiä vanhoja kuvia missä olen lähdössä koulun bileisiin ja olen värjännyt tukan vesiväreillä (?) turkoosiksi.,..ne oli jotkut futuristi-bileet ja ihailin kaikkia Adam Ant -juttuja jne.
Ja olinhan mä toki kovin "rockabillykin" kai...Levikset oli ja sämpylät jalassa...ja jossakin vaiheessa mulla oli iso ihana untuvatakki (jonka takia sain turpaani kun se oli "liian kallis") ja muistan myös "reggae"-kauden...jotain helmiä pujoteltiin myös jossain välissä...

Lyhyesti: vaatteet ovat kiinnostaneet mua ala-asteesta saakka;-)

Outi: hauska kuulla olevansa kannustava esimerkki.
Kyllä minua tietysti ihan alussa suunnattomasti harmitti että mies ei sattunut olemaan suomalainen. Olisi voinut moni käytännön asia olla monta kertaa helpompi.
Mutta minulla oli suuri varmuus siitä että tuo on hyvä ihminen joten se vuosi erilläänkin alussa (tai muutaman kerran nähtiin) meni kyllä.
Jouduin tietysti kuuntelemaan joitakin epäilyjä siitä että nyt mua kusettaa joku rantagigolo...mutta ne loppuivat viimestään silloin, kun ihmiset näkivät tuon mun kiltin blondimieheni.
En mä oikeastaan usko että kaksi kulttuuria (ja eri kielet) sinänsä ongelmia luovat MUTTA ei tällainen liitto kyllä jokaiselle sovi.

Valokuvia ko, kohteista ei tule ainakaan niin kauan kun on näin kylmä;-) Ehkä jossakin vaiheessa kun muutenkin alan taas liikkua kameran kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

No minakin sitten: osasitko ranskaa jo tavattuasi miehesi vai opiskelitko sita myohemmin? Mina olen juuri muuttanut tanne Haut-Rhin alueella ja vaikka olen biljoona vuotta sitten koulussa lukenut ranskaa en oikein osaa yhtaan mitaan. Kielikurssit on aluillaan mutta olisi kiva kuulla miten kauan sulla meni saada kieli sujuvaksi?

Eija kirjoitti...

Mikä on puolisosi ärrrsyttävin piirre, jonka kanssa olet kuitenkin oppinut elämään (mutta joka välillä saa sinut rrraivon -vai epätoivon?- partaalle)??

violet kirjoitti...

Anonyymi; en osannut ranskaa. Olen opiskellut muutamilla kursseilla ja sitten vaan puhunut ja kuunnellut. En voi väittää että sujuvaa olisi vieläkään. Etenkin kirjoittaminen on hankalaa kun kirjoitan niin harvoin ranskaksi.
Tulen hyvin toimeen kuitenkin ja se on tärkeintä.

Eija: vastaan yhtään empimättä: tietynlainen hitaus ja asioihin tarttumattomuus, sellainen saamattomuus.
MUTTA, minun on pakko sanoa että täsmälleen samat ominaisuudet ovat ajoittain myös aivan loistojuttu. On hyvä että toinen meistä edes miettii ensin eikä säntää.

Anonyymi kirjoitti...

Voinko vielä kysyä?
Mikä on hoikkuutesi salaisuus?
Näytät niin sutjakalle ja pirteälle!
Tuli vaan mieleen,kun tuskailen takapuolen leviämistä jäätyäni koukkuun näihin blogeihin...
-Päärynä-dietti-

violet kirjoitti...

Päärynä-dieetti: mulla on vielä pariin juttuun vastaamatta muutenkin joten anti mennä;-)

Syön sitä mitä mieli tekee ja aivan normaaleja annoksia. Joskus kuulen että syön "usein" tai että syön "paljon". Itse koen syöväni nälkääni ja tarpeeseen. Toisinaan on aikoja että pärjään paljon vähemmällä.
Osaan lopettaa syömisen siihen kun olen täynnä.

Liikuntaa en erikseen juurikaan harrasta, joskus (n. kerran parissa viikossa) voin käydä uimahallissa mutta muuten liikkumiseni on sitä mitä nyt elämässä eteen tulee. teen kyllä kaiken nopeasti ja tavalla, joka varmaan kuluttaa kaloreita...rappusia tulee ravatuksia kotona paljon, ja ostoskärryn veto käy hyvästä liikunnasta sekin.

Ehkä minulla on hyvä aineenvaihdunta tai jotakin (???) mutta paino kyllä pysyy itsekseen samassa lukemassa. Se on paino, joka on vakiintunut lasten syntymän jälkeen.Nuorena olin ainakin painoindeksien mukaan "laiha", nyt niiden mukaan "normaalipainoinen", vaikka tuhmat sanovat että "kamala miten laiha sinä olet".

violet kirjoitti...

Vastaan aika paljon jälkijunassa Helmiinan kysymykseen: "Erityisen mieleenpainunut henkilö, jonka olet tavannut tai ihminen, joka on tehnyt sinuun vaikutuksen. Tai kenet haluaisit tavata? Ja miksi?"

Unohdan nyt kaikki julkisuuden ihmiset ja kaikki "haluaisin tavata Jeesuksen ja Joulupukin" -tyypiset jutut ja vastaan että erityisen vaikutuksen en tehnyt esim. ystäväni Maareta, johon tutustuin aikoinaan blogien välityksellä. Kun tavattiin, tuntui aivan uskomattomalla tavalla siltä, että olemme olleet aina ystäviä ja tunteneet. Ihastuin myös kovasti hänen olemukseensa. Ajattelin "miten noin jumalattoman pitkä ihminen voi kantaa itsensä noin ryhdikkäästi ja tyylillä?";-)

Liivian tapaaminen lokuussa oli myös vaikuttava juttu. Oli miellyttävä todeta todeksi kaikki ne mielikuvat joita olin häneen liittänyt. Ajattelin: siinä ihminen joka elää kuten kirjoittaa/kuvaa elävänsä. Hän oli (ja on!) jotenkin tavattoman viehättävä ihminen. Olen aivan fani.

Sitten minulla on sellaisia nimettömäksi jääneitä ihmisiä jotka ovat jättäneet jäljen mieleeni. Ehkä vain kerran olen nähnyt mutta muistan vieläkin vaikka aikaa olisi kulunut vuosia.
Ihan kuin joidenkin ihmisten ympärillä olisi taika-aura.

Minulla on ikävä muutamaa vanhaa ystävää Suomesta ja heidät haluaisin kyllä tavata. Ihan koska vaan.