keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Äänisaastetta



Takapihan tilanne muuttuu päivittäin. Aamulla vein roskapussin kadulle seitsemältä ja työmiehet menivät jo viereisestä porttikongista sisään ja töihin. Päivisin voi kuunnella veikeää katuporan ääntä milloin ei sitten kuulu kaivinkoneen jylinää. Miten minusta jotenkin tuntuu että tulee tukala kesä. Ne ajat, kun ikkunoiden on pakko olla auki tai tikahtuu...
En oikein osaa nauttia nyt siitä, että olen aitiopaikalla seuraamassa maiseman muuttumista ja ihmisiä työssään, vaikka se sinänsä kiinnostavaa puuhaa onkin.
***
Kotona korvat soivat muunkin kuin poran takia.
Veljesten normaali keskustelu on harvinaista hupia. Äänet korottuvat välittömästi ja naljailu alkaa kun nuo kaksi pannaan samaan tilaan. Ainoana lapsena minun on jotenkin kauhean vaikea tajuta miksi on pakko olla koko ajan napit vastakkain. Mieheni sanoo, että heidän viisilapsisessa perheessä "koko ajan joku kiusasi jotakuta". Pitää sitä aivan normaalina. En tiedä kumpi meistä on väärässä.

Oli miten oli, melkein mieluummin kuuntelisi sitä poraa. Se ainakin loppuu kun työ on valmis.

Ja minä kun vain haluaisin hetken istua hiljaa rauhassa....

24 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Mistä ihmeestä se kumpuaa se sisarusten välinen naljailu ja nahistelu, sitä en minäkään lakkaa ihmettelemästä.

Meillä kuopus tuli eräänä päivänä minulle oikein ilmoittamaan, että isosisko puhui hänelle kerrankin normaalisti.. Hymyilytti, mutta vähän tulin surumieliseksikin..
Itse olisin aina lapsena halunnut siskon. Minulla oli kaksi aika paljon nuorempaa veljeä, joihin kunnolla olen tutustunut vasta vanhemmiten..

Heli kirjoitti...

Sisarusten välinen taistelu on meilläkin ihan jokapäiväistä. Aikanaan ajattelin, että se on vain kasvatuksen tulos, että saa lapsista asiallisesti käyttäytyviä ja tappelemattomia.. no, enää en ole samaa mieltä. Tai sitten.. hmm.. en vain osaa kasvattaa.

Muistan kyllä elävästi, miten pikkusiskon kanssa aina kähistiin..

aino kirjoitti...

tulee mieleen muutaman vuoden takainen julkisivuremontti..kiviporan ääni huputetussa talossa..huh. joten ymmärtämykseni noille äänille on suuri.

ja mitä tulee nahinaan, olen itse sisarusparven keskeltä ja aina taistelemassa kumpaankin suuntaan! tai siis en enää mutta lapsena. :-)

Vilijonkka kirjoitti...

Hahaa, sama asetelma! Minä ainokainen, mies kolmen veljeksen sarjasta, minä en siedä tappelua/kinastelua/naljailua/haukkumista vaan ahdistun ja joudun itse mukaan tilanteeseen. Hänestä kaikki on kovin hyvin ja aniharvoin puuttuu mihinkään...

pikkujutut kirjoitti...

Aanisaaste ajoi meidat kahvilasta tanaan.Joku paatti tehda kattoremonttia, jossa poran aani muistutti hammaslaakarin poraa.Ush!

Meillakin nahistelua on,onneksi ei paivittain.Nyt tarvitsisi koputtaa puuta. Mina esikoisena ymmarran vanhempaa, mies kuopuksena nuorempaa..

violet kirjoitti...

Sooloilija: minä tajuan kyllä tiettyyn rajaan asti että se on aivan välttämätöntäkin. Oman paikan löytyminen ryhmässä jne. Sitä on hyvä harjoitella kotona. Ja paljon muutakin..sisarusten keskinäiseen hierarkiaan liittyvää.
Ei pelkästään tarpeetonta, mutta nykyisessä mittakaavassaan meillä ainakin hyvin surullista.

Heli: niin, kyllä kukkahattutädit voisivat kertoa meillekin ettemme osaa kasvattaa. Näyttäisi kuitenkin että hyvin monella tavalla kasvatetuissa on tätä aivan samaa ominaisuutta. Lapset, jotka voivat kaikkien muiden lasten kanssa olla iisisti ja huomaavaisia ja vaikka mitä, jotenkin kuin pehmenevät päästään omien sisarusten kesken.

Aino: nyt ei tiedetä muuta kuin että jonkunlainen talo tuonne tungetaan, koosta ei ole tietoa eikä valitettavasti töiden kestosta.

Vilijonkka: niin joudun minäkin mukaan, koska en voi antaa sen kaiken jatkua. Ensinnäkin siitä huudosta menee hermot ja minä en halua että täällä koko ajan pilkataan jota kuta tai nälvitään kun toinen ei osaa jotain tms.

Pikkujutut: ...ja minä ainoana lapsena en ymmärrä välistä kumpaakaan.
En ymmärrä sitä, että huomaan poikien oikein kaivavan verta nenästään kuin eivät olisi huomanneet, että olemalla veljelle kiltti on itselläkin parempi olla.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedän tunteen. Meidän keittiön "ikkunan alle", kallioiselle tontille nousi pari kerrostaloa. Kuukausikaupalla on saanut kuunnella jos jonkinlaisia työmaan ääniä. Kallioiden räjäytys kesti onneksi vain viikon. Mutta jokapäivä on pihaan ajanut erinäköistä ja kokoista autoa, kaivinkonetta, rekkaa.. Minäkin olisin arkivapaani nauttinut mielelläni hiljaisuudessa mutta tänä kesänä, kun työ valmistuu.

marika kirjoitti...

Sama juttu.. kun siskoni on 10 v vanhempi en kinasteluja muista. Kun meillä käy "isoperheisia" kavereita tule ihan paniikki, että korvatulppeja tahto... :)

Poraääni tuo "lempeät" muistot alakerran asuntosta... siinä tehtiin remppaa vistii koko vuos - betonimyllykin oli jyrrämässa brrrrr....

Junika kirjoitti...

Uh, otan osaa. Remonteista kantautuva äänisaaste on jotain sietokykyni ylittävää (no, siihen nyt ei paljon ääniä tarvitse...). Onneksi se on sitten taas ohitsekin.

Kun etsimme uutta kotia, monta kivaa olisi löytynyt rakenteilla olevalta tulevaisuuden upealta asuinalueelta... puolittain valmis, ei vielä edes asfalttia. En halunnut elämääni sitä vuosikausia kestävää eestaaskulkevienrekkojenjakuorma-autojen, lentävän hiekan, kolinan ja paukkeen iloa.

Paevi kirjoitti...

heh, meilla mina 7-lapsisen perheen nuorin ja mies ainut lapsi... mutta silloin kun lapsia alettiin hankkia oli se molemmille selvaa etta yhteen ei jateta. Sisaruksista on seuraa niin hyvassa kuin pahassakin. Muistan esim etta veljeni kanssa on otettu yhteen lahes joka paiva (aseena mm. haarukat - en osunut - ja saastopossut) mutta han on myos kovasti pitanyt puoliani kotona murrosikaisena

Merja kirjoitti...

Nahistelua täälläkin, ja se on äänisaasteista pahinta. Mieluummin kuuntelen vaikka sitä kiviporaa.

Solen kirjoitti...

Itselläni on pikkusisko, jonka kanssa vielä tänäkin päivänä otamme yhteen. Onneksi ei kovinkaan usein ja onneksi osaamme myös sopia riidat. Nuorenpana meno yltyi välillä liiankin villiksi, aseina on ollut mm. pyyhekumi ja kovettunut laku :)
Toisinaan pienet riidat ja kähinät saatavat syventää sisaruusuhteita ja olla ihan hyväksikin. Kunhan riidat eivät tosiaan paisu liiallisuuksiin.

ColibriDreams kirjoitti...

Eiköhän tuo sisarusten riitely ihan normaalia ole. Mekin aina isoveljen kanssa kähistiin jostain lapsina. Mummoni väittää aina, ettei yhden veljensä kanssa koskaan riidellyt, mutta en oikein vieläkään usko sitä.

Mutta toisaalta, ei sitä riitelyä niin vakavasti tarvi aina ottaa. Meillä ainakin oli jo lapsina selvää, että ulkopuolisilta toista puolustetaan. Ja muutenkin olen vain onnellinen, että minulla on veljiä, on sisarussuhteessa kuitenkin jotain erityistä. Ja kun lapsina tapeltiin tarpeeksi, eipähän arvi tehdä sitä enää.

Liivia kirjoitti...

Kanssakärsijä täällä ottaa osaa mitä tulee työn ääniin.

Meillä naapuriin rakennetaan, yötä päivää. Koko ajan joku ihme kone puksuttaa, ja sitten sirkkelinkuuloiset vihlovat äänet.
Onneksi ei rakentanut viime vuonna kun tein töitä kotona, olisin ollut koko ajan hiilenä. (tulee vielä niin ruma talo, että...)

jospa kirjoitti...

Hei Violet, miten olisi blogimiitti teillä päin perjantaina 6. maaliskuuta illalla? Olen työmatkalla siellä ja jään ylimääräiseksi yöksi Brysseliin. En tosin tiedä, tiedätkö edes, kuka olen... :-) Mutta jos yhtään kiinnostaa niin mailaa mulle! Ihan parhaassa tapauksessa Kata Kölnistä tulis myös!

t. jospa

Punamulta kirjoitti...

Täällä hornankuusenkorvessa ei pahemmin tuollaisia työn ääniä kuulu... Joskus kesällä kuulee junan tulon ja menon. Isompien autojen kulun kuulee tiellä.

Meillä yhteen ottaa nykyään poika ja avokki, kauheata huutoa kun avokkikin roitoaa ja kiroilee (3,5-vuotiaalle!)ihan täysillä.

Minä en huutoa kestä. Nuoruudessani kuulin sitä ihan tarpeeksi kotonani. En siedä sitä. Avokille joudun silti myös minä huutamaan, puheeseen hän ei reagoi varsinkaan silloin kun ottaa pojan kanssa yhteen...

Mielestäni sitten kaukana pienestä nahistelusta...

outi kirjoitti...

keskellä työmaata asutaan täälläkin... kolkkeen ja poraamisen lisäksi hieman hämmentävää on se että työmiehet lappaavat sisään ja ulos omilla avaimillaan pitkin päivää.. no juu.

äidilläni oli kuulemma nuorena tapana mennä katolle kirjan kanssa sisarusten nahinointia karkuun.
minkäslainen katto teidän talossa on...?

Helmiina kirjoitti...

Hankin uusimman Ilonan Irinan takia, mutta olipa hauska yllätys, että sinustakin oli hieno juttu ja kuvat lehdessä. Lähetetäänhän sinullekin oma kappale?

paperisydän kirjoitti...

Minäkin ostin tänään Ilonan :) Kiva juttu ja kauniit kuvat!

MaaMaa kirjoitti...

Mä nahistelin aina isoveljien kanssa ja ne nahisteli myös keskenään. Ärsytettiin toisiamme änkemällä toistemme huoneisiin ja sitten huudettiin "mee pois" ja "kyllä mä voin olla täällä, ei tää oo pelkästään sun talo" vuorottelua. Valitettiin toistemme musiikinsoitosta, vaatetuksesta, hiuksista, vessankäytöstä, tv-diktatuurista. Riideltiin koiran ulkoiluttamisvuoroista, kuka on sotkenut ja kuka joutuu siivoomaan -jutuista ja kenen vuoro saada kutsua kavereita pileisiin minäkin viikonloppuna.... lista on loputon. Ne vaan oli NIIN ÄRSYTTÄIVIÄ kokoajan, ettei voinu niiden kanssa normaalisti puhua/olla.

Nykyjään ollaan mitä parhaimpia ystävyksiä ja meillä on "sisarukset ja perheet" -porukalla aivan älyhauskaa! :)

Tsemppiä mekkalaan ja taistokentille - kyllä ne siitä sitten laantuu ...joku kaunis päivä ... :)

Anonyymi kirjoitti...

Täällä eräs sisaruskolmikon keskimmäinen, joka tunnustaa tapelleensa sekä esikoisen että kuopuksen kanssa...tälläisella kokoonpanolla nahistelu oli siinä mielessä erityisen raivostuttavaa, että äidillä oli erityinen paapomissuhteensa esikoiseen ja kuopukseen ja keskimmäinen joutui usein syntipukiksi ( jos isä ei ollut paikalla puolustamassa ;)esikoisella ja kuopuksella ikäero on vieä niin suuri, ettei heidän tarvinnut taistella keskenään elinpiiristään ja oikeuksistaan samalla tavalla...kuulostanko katkeralta? sitä en ole:), mutta opin sen, että vanhempien tulee myös puuttua nahisteluun, varsinkin murrosiässä tappeluista tulee helposti liian rajuja ja haavoittavia, jos kukaan ei katkaise niitä oikeasti ja opeta sisaruksille toistensa kunnioittamista.
eräänä isänpäivänä luin lehdestä somalikulttuurista tulevan isän haastattelua. suorastaan liikutuin, kun hän kertoi erään kasvatusperiaatteensa olevan opettaa lapsilleen kuinka ainutlaatuisia ja tärkeitä omat sisarukset ovat. vaikutuin siitä, kuinka tärkeänä hän hyvän sisarushengen ja oman perheen merkitystä piti. jotenkin se meillä suomalaisilla meinaa mielestäni unohtuakin..haluaisin ottaa siitä opikseni.
-mesimarja

Anonyymi kirjoitti...

Lohduttaisinko hiukan... :)
mulla on kaksi lasta, nyt jo 23- ja 20-v. Tyttö ja poika, nahistelua, huutoa, ärsyttämistä jatkui lähes siihen asti kun vanhempi muutti omilleen asumaan!

Niin, että yrittäkää nyt vaan kestää niitten kullannuppujenne kanssa, nahinaa riittää.

Mutta kyllä meidän lapsukaiset osasi puhaltaa yhteen hiileen jos tarpeen oli. Heillä oli paljon yhteisiä kavereita ja se oli kait joku sopimus, että mistään ei puhuta kotona mitä kylillä tapahtuu. Nimittäin joskus kuuli juttuja, että jotain oli rikottu tai jotain vastaavaa niin mitään vastausta ei saanut jos kysyi, että tiesikö kumpikaan mitä oli tapahtunut tai kuka oli tehnyt.
Poika kerran (tais olla 12-v) vastasi äidin uteliaisiin kyselyihin; hanki oma elämä!

Ihan kivoja, fiksuja lapsia meillä, ihan oikeesti, ja nyt melkein aikuisinakin ovat kunnon kansalaisia. Ja nahistelukin on lakannut!

Jaksamista ja pitkää pinnaa!
terv. Kirsikka

Papi kirjoitti...

Poran ääni kyllä porautuu hermoihin, sitä ei oikeasti kestä kauaa.

Ja mullakin on Ilona! Piti heti töiden jälkeen mennä ostamaan. Mukava juttu oli, kyllä sinut siitä tunnisti. Ja kuvatkin hyviä.

violet kirjoitti...

Suokaa anteeksi, en nyt jaksa vastata jokaiselle erikseen. Syynä - kuinka muutenkaan - poikien aamushow.
Tajuan että tietty määrä sisarusten nahistelua "kuuluu asiaan" enkä minä kaikkea ota niin vakavastikaan.

Koti on kuitenkin myös meidän vanhempien, sanoisin jopa että ensisijassa meidän vanhempien, siinä mielessä että me määräämme kuinka täällä ollaan. Ei ole tarkoitus että vanhemmat eivät saa suunvuoroa tai kykene keskustelemaan keskenään kun aika menee poikien nujakoiden selvimiseen tai huonon käytöksen kieltämiseen.
Sillä joo, jos meillä joku kutsuu toistuvasti toista idiootiksi tai haukkuu muilla sanoilla niin siihen puututaan. Niin kauan kuin se jatkuu. Ja kun se jatkuu, niin siihen puututaan usein...mistä siis seuraa se, ettei aikaa normaali keskustelulle juuri ole.
Muutenkin yhteinen aikamme viikolla on hyvin vähissä. Näen miestäni aamulla hereillä n. 30 min. ja illalla 2-3 tuntia.

Yksi suuri syy tässä on että isompi ei ole oikein koskaan välittänyt leikkiä pienemmän kanssa. Pakottaa ei voi, sen tajuaa kuka vaan. Ikäeroa on 2,5 vuotta, mutta koska pienempi on aika "lapsellinen" (kuten minusta tuon ikäiselle kyllä kuuluukin) ja esikoinen taas hyvin pikkuvanha viisastelija niin yhteistä säveltä ei kerta kaikkiaan oikein ole.

Sitten se, että isompi on mm. kielellisesti hyvin paljon pienempää lahjakkaampi. Kuopuksella on monia ongelmia ranskan kielessä ja hänen suomensakin on huonompaa kuin isoveljen. Tähän esikoinen tarttuu aina kun mahdollista...eikä mitenkään niin että opettaisi pikkuveljeä vaan pilkkaamalla tämän puhetta. Tuollaista emme hyväksy, emme salli = taas pitää asiaan puuttua, taas on kähy valmis.

Kiitän kaikista kommenteista!
Keinot tähän tilanteeseen täytyy tietysti löytyä meiltä, ei teiltä, koska mikä toimii toisaalla ei ehkä toimi kaikkialla.
Missään nimessä emme alistu siihen että tätä nyt sitten vaan pitää (tässä mittakaavassa!) sietää.