torstai 5. maaliskuuta 2009

Niin mutta jos...



Lapsena minua pilkattiin ja jätettiin pihaan leikkimään keskenäni kun erehdyin väärässä seurassa puhumaan laivoista, jotka olisivat niin suuria, etteivät ne mahtuisi mihinkään mereen.
Mutta minä aloitin aina vaan alusta ja korostin entistä ponnekkaammin kohtaa "niin mutta jos...". En minä tyhmä ollut. Tajusin ettei niitä laivojakaan ole...mutta olisi voinut olla.
Se ajatus viehätti.
Mitä jos.

Kaikki eivät osaa mielikuvitella sitten ollenkaan, ja monet aikuiset eivät varsinkaan.
On tylsimyksiä jotka eivät antaisi muidenkaan leikitellä ajatuksilla. Faktaa pitää olla, prkle. Pelkäävät varmaan että oma maailmansa pirstaloituu jos vaikka jotain pientäkin kuvittelisi toiseksi, saati kyseenalaistaisi.
Sääntöjä pitää olla.
Näin se on aina ollut.
Tutkimukset todistavat.

Pidän siitä että asiat eivät olekaan ihan sitä miltä ensin näyttävät. Että pieni ja mitätön onkin jotakin valtavaa ja tärkeää, että suureellinen ja mahtipohtinen iso ei ehkä olekaan...mitään.
Mieluusti kuvittelen asioille uusia nimiä ja kernaasti keksin vaihtoehtoisia selityksiä.
Ja sanat ovat niin ihania.
Ihan loputtomasti niillä voi tehdä kaikkea.

Sopivassa seurassa voi onneksi aikuisenakin miettiä ääneen vaikkapa että entä jos aikaa ei olekaan, ehkä kaikki on ihmisten keksintöä, ehkä kaikki tapahtuu aivan samanaikaisesti ja siksi mielemme on täynnä mennyttä ja jotkut meistä tietävät tulevasta.
(Ajatus muuten kiehtoo minua kovasti. Aion elää tämän päivän uskoen vahvasti tuohon. Pitää miettiä valmiiksi selitys miksi tulen myöhässä koululle...)

54 kommenttia:

Linnea kirjoitti...

Toiseksi viimeisen kappaleen ajatukset ihania, lohdullisia, lumoavia. Kiitos! Kun katselee sinun taulujasi, tämän ymmärtää. :-)
Ja sanat! Mitä olisinkaan ilman niitä?

Helinä kirjoitti...

Niin, joskus on hyvä myöhästellä tai muuten lipsua järjestyksestä. Milloin muuten ehtii pohtia oikeasti tärkeitä asioita?
Mielenkiintoisia mietteitä. Jäin nyt oikein itsekin fundeeraamaan.
=o)

SusaRouva kirjoitti...

Tuo ajatuksesi ajasta on hieno. Luin joskus kirjan nimeltä Ajan lyhyt historia (Hawkins) ja vaikka iso osa teoriasta meni yli ymmärrykseni, jäi minua vaivaamaan ajatus siitä, että Einstein oli kyllä aivan väärässä. Olen ihan varma, että valoa nopeammin pääsee ja että aika on jotain muuta kun mitä on ajateltu...
Minua häiritsee, että ihminen liiallisesti kuvittelee ymmärtävänsä jotain maailmankaikkeudesta, vaikka aistimme tuskin riittävät havainnoimaan puoliakaan todellisuudesta. Tosin nyt pitäisi määritellä mikä on todellisuus... Apua, palaan takaisin pyykin viikkauksen pariin :)

maijja kirjoitti...

Puhut asiaa. Aikuistuminen ja aikuisena oleminen on toki hienoa, mutta miksi elämänmaun pitäisi vaihtua paperinmakuun? Just viime viikolla yks +50v nainen sanoi minulle säälivään (? eikait sentään?) äänensävyyn: Maija se on se ainainen lapsi. Tämä siksi että hihkaisin taidemuseossa: Kattokaa! Tuolla veistoksessa kävelee muurahainen!

Jos elävästä muurahaisesta riemastuminen tekee minusta lapsen, niin hitto vie olen sitä mielelläni.

Minäkin tykkään siitä ettei asiat ole ihan sitä miltä näyttää. Pidän kätketyistä ihmissuhteista myös, niin julmalta kuin kuulostaakin. Jos-sana antaa elämään makua ja voimaa, on vapaus Kuvitella. Mutta lapsesta asti oon saanut liikaa tykytystä rintaan jos ajattelen tätä kysymystä: mitä j o s ei olisi yhtään mitään? ei yhtään mitään!

tykytyky taas.

violet kirjoitti...

Linnea:jos se näkyy myös töissäni niin olen ainakin sitten siltä osin niiissä onnistunut.

Helinä: Ajattelin selittää koululla että myöhästyin koska aikaa ei oikeastaan edes. Että kuulkaa, olette väärässä, minä olen ollut tässä koko ajan ja toisaalta en koskaan.

SusaRouva: Ei ihan oma ajatus, alunperin. Myönnän. Sama kirja luettuna.
Niinpä..me ihmiset kuvittelemme ymmärtävämme lähes kaiken ja vieläpä voivamme selittää sekä syyn että seurauksen.
Käy viikkaamassa se pyykki ja tule kertomaan mihin tulokseen tulit sen aikana;-)

Maijja: Tuollaisia kommentteja saan myös toisinaan. Että "no mitä kummallista siinä nyt sitten on??"..(kun sanon että aika hullua miten lehdet ovat ensin pienillä kääröillä ja sitten aukeavat ja että puu talvellakin tietää milloin keväällä pitää räväyttää ne kääröt auki).
Jos ei olisi y-h-t-ä-ä-n mitään on kiehtova ajatus.
Entä mitä pidät omasta suosikkikysymyksestäni: missä avaruus loppuu? Missä sen "reuna" on? Jaa ettei ole reunaa? No mutta mihin asti se sitten jatkuu? Ai että äärettömään? No koska se sittne loppuu..jne.

maijja kirjoitti...

Niin ja entäs sitten nämä; mitäpä tuota miettimään / en minä tiiä / tms torjuvat kommentit.

Oon muuten miettinyt monesti, että kuinka esim kulmakarvat ja eläimen turkki tietää lopettaa kasvamisen jossain vaiheessa, kun taas hiukset vaan kasvaa ja kasvaa.

Mutta että avaruuden reuna - ja missä - ja vielä ääretön? tykytykytyky. Avaruus on aina ollut mulle ihan liian iso asia käsitettäväksi.

Elisa kirjoitti...

" Pidän siitä että asiat eivät olekaan ihan sitä miltä ensin näyttävät. Että pieni ja mitätön onkin jotakin valtavaa ja tärkeää, että suureellinen ja mahtipohtinen iso ei ehkä olekaan...mitään."

Hienosti sanottu. Blogissani kiitokset sinulle!!

Sari kirjoitti...

Suoraan sanottuna : olen huono jossittelija, mutta ainainen ihmettelijä ja utelias. Riemastun pienistä, tyyliin "muurahainen veistoksessa", ja huomaan paljon sellaista, mitä muut eivät huomaa. Minulle pieni ja mitätön saattaa olla suurta ... ja suuri ja mahtipontinen ei mitään ... Mutta jos - ei prkl ;)

maijja kirjoitti...

"Että kuulkaa, olette väärässä, minä olen ollut tässä koko ajan ja toisaalta en koskaan."

vau.
vitsi että sanon noin joskus kun on tukala paikka, ravistan vähän aikakäsitystä violetin malliin!

KirsiÄr kirjoitti...

Alan Lightmanin Einsteinin unet -kirjassa pohditaan ajan ominaisuuksia. Mitä jos kaikki tapahtuisi yhtä aikaa, mitä jos... Hieno kirja, sisällöltään ja muodoltaankin.
http://ltiilika.blogs.fi/2008/11/11/luettua-einsteinin-unet-alan-lightman-5019602/

Kiitos muuten blogistasi. Sinä olet yleensä aina päivittänyt ruokatuntiini mennessä :) Ihanaa.

Johanna kirjoitti...

Ai että miten ihana aihe. Juuri eilen katselin omenapuita ja ajattelin, että mistä ihmeestä ne tietävät? Nyt jo, keskellä miinusasteita ja lumihankea, että kohta... Minä kun taas ajattelisin, että ei ehkä vielä tänään, täytyy odottaa huomiseen. Niin, mihin huomiseen? :)

Epävirallinen mielikuvitusystävä kirjoitti...

Asiaa! Tarvitaan niitä jotka puhuvat liian rönsyävien ihmisten puolesta, niiden puolesta, jotka uskovat, että tässä ei ole kaikki tai jos onkin niin kaikesta ei ole kaikkea sanottu. Se kurottaminen, ihmettely, etsiminen, keksiminen - sehän se on ihmisessä ja elämässä just hienoa. Ei se, että osaa käyttää oikeassa kohdin sanaa "järkevä" ja sitten vielä elää sen mukaisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Ai että taas on niin mielenkiintoista, etten malttais mennä täältä koneelta pois. Mutta sen verran vaan, että minäkin jään välillä miettimään jotain ihan hassua ja jossittelemaan. Ja niinkuin Maijja sanoi, mulla myös toi avaruus aiheuttaa jonkin sortin tykytystä; liian suurta lähes ahistukseen asti. Välillä sitä tuntee itsensä lähes pikkutytöksi melkein viiskymppinen eukkokin kun miettii maailman menoa ja kummallisia juttuja. Esim. kun kohta taas kevät heräilee ja ne kaikki tuolta maan sisästä puskee ittensä näkyville, siinä sitä riittää meikäläiselle taas ihmeteltävää.

Ollaan vaan vähän lapsellisia jos siltä tuntuu, se pitää meidät ehkä nuorina pitempään kuin ne tosikot jotka meitä yrittää jarrutella ja joilla ei mielikuvitus riitä...

... ei maar kyl mun ny täytyy mennä... Kirsikka

Tanja kirjoitti...

Oi Violeeeeet, olet ihana! Onneksi vielä töihin lähtöä ehdin lukea tämän. Ja riskeeraan myös aikatauluni kommentoimalla, heh.

Komppaan SusaRouvan ajatusta ihmisten liiallisesta luulosta ymmärtää maailmaa. Minäkin syyllistyn siihen päivittäin - on niin kova halu ymmärtää. Mutta välillä on kovin lohduttavaa tajuta, että olemme vajavaisia aistiemme, aivojemme ja hermostomme kanssa. Eikä tämän tajuaminen kuitenkaan ainakaan minulle aiheuta sellaista hällä väliä tunnetta, vaan pikemminkin armahduksen tunteen. Saan hömpöttää, yrittää tulla viisaammaksi tai yrittää nähdä ymmärtäväisesti ja monesti onnistuakin siinä, mutta aina ei tarvitse, eikä kykenekään. Ei kai asioita tarvitsekaan määritellä lopullisesti? On niin mukavaa, kun jää mietittävää. Ratkaisukeskeinen ajattelu ei ole ihan minua. Joskus kyllä toivoisin, että olisi hiukan enemmän.

Loukkaavinta mitä minulle on sanottu, kun olen vilpittömän tohkeissani esitellyt ajatuksiani jostain ei niin tavanomaisesta näkökulmasta, on ollut asenne "erikoisuudentavoittelua". Vähänkö latistaa tunnelman!

No niin, nyt lähden valmistautumaan töihin taas ihan eri mentaliteetilla, kun sain kiinnostavaa mietittävää. Kiitos Violet ja muut!

marika kirjoitti...

Olen kyllä ehdottoman varma, että pieni ja mitätön ON tärkeää!

Mielikuvitus on elämäni tärkein osa... voi miten tylsää olis ilman mielikuvitusta...

Sopiva seura ja ajatukset lentämään.... kyllä kannatetaan!
Pieni ja mitätön lasi viiniakin sopis siihen seuraan.. :)

violet kirjoitti...

Maijja: mustaa tuntuu että mun hiukseni ovat ymmärtäneet jotenkin väärin kun kasvavat suunnilleen samaan tahtiin kulmakarvojen kanssa.

Tiedätteks muuten mistä särkylääke tietää missä sen pitää auttaa???

Ja Maijja, sano vaan noin. Uskoakseni pääset pinteestä koska ne jäävät miettimään mitä sanoit.

Elisa: kiitos Elisa, menen katsomaan.

Sari: olen jossittelija siis sellaisessa mielessä, että toisinaan kuulen olevani viisastelija. Olen sellainen "mitä jos se oliskin noin".

KirsiÄr; suurkiitos kirjavinkistä.
Ja joo, siihen pyritään.
Ruokatuntiin mennessä juttu ulos niin ihmiset saavat alkupalat kans.

Johanna: luontoon on pakattu kaikenlaista ajattelemisen aihetta. Ihmisiin siis myös.

Epävirallinen: juu, eikä minusta tarvitse mitenkään vastuuttomaksi heittäytyä tai lapseksi taantua vaikka ihmettelee, kyseenalaistaa ja kurottaakin.
Ja järkeväkin voi olla (ja toisinaan se on hyvinkin suositeltavaa) vaikka etsii ja keksii. Mutta se sellainen "järkevyys" ja "aikuisuus" joka ilmenee lähinnä kuivakkuutena ja nuupahtamisena kaikkea kohtaan...tai joka ei salli kokeilua, kysymyksiä tai lipsumista. Ei kiitos.

Kirsikka; niin, enkä mäkään tässä itseäni ole nostamassa yliajattelijan pallille, mutta sen sanon että ilman mielikuvitusta olisi ankeaa. Kovin.

Tanja: Olet oikeassa, lohduttavaa on se ettei tajua kaikkea.Kiehtovaa on se, että on niin paljon mistä ei tajua mitään.

Niin, erikoisuudentavoittelua ja haihattelua. Niin sitä sanotaan kun ei muuta keksitä.

violet kirjoitti...

Marika: mietin sitä että miten jotkut ovat jo lapsena sellaisia "älä ny viitti, ei se oikeasti noin ole" -tyyppejä.
Kun niitä on. Ihan kauhean vakavia ja realistilapsia. (Ihan kummalta tuntuu että esikoiseni on juuri tuollainen. Että usko miten se nyppii välillä. Ei ole varmaan ikinä leikkinyt mitään "nyt tää olis se ja se" -leikkiä.)

kukkis kirjoitti...

Niin muuten, mitä jos! Olen melko varma siitä, että tuo arvauksesi ajasta osuu oikeaan.

Inkivääri kirjoitti...

Jaan ajatuksesi kanssasi, minustakin on ihana miettiä juttuja, jotka alkavat sanalla jos:)

Joissakin asioissa se kyllä kostautuu ja minusta tulee varsinainen jossittelija enkä osaakaan päättää, mutta ne ovat niitä ihan elävän elämän jossia jotka oikeasti voivat tapahtua ja siis ihan eri juttu...

violet kirjoitti...

Kukkis: olen aika iloinen ettei siitä voi olla varmuutta. Näin jää ainakin mahdollisuus.

Tuli muuten nyt mieleen Tanjan kommentin kohdasta "erikoisuudentavoittelja" eräs muinainen poikaystäväni. Kävi muiden opintojensa ohella muutaman filosofian kurssin ja sitten jonkun 6 ov:n antamassa tieteellisyyspöhnässä oli oikea irvikuva Tillikka-filosofista (kuten meillä Treella sanottiin, ehkä vieläkin). Oli se rasittavaa, kulkaa, kun ihminen kyseenalaisti jo melkein oikean ja vasemmankin (mistä väistämättä syntyy ongelmia ellei niitä jo ennestää ole ja vanhatkin siitä syvenevät vaan).

Se oli sellaista erikoisuudentavoittelua ja omien (vastahankittujen ja hajanaisten) tietojen esittelyä ja niillä briljeeraamista. Aika hyvin hänet kyllä hiljennettiin, vaikka näin jälkeenpäin ajatellen...onhan se aina hyvä kun ihminen ajattelee.
Kunhan se ei ole sitä että "haastaa" muut tyyliin minäpä tiedän, teillä ei ole aavistustakaan.

Inkivääri: juu, selkeä ero noiden JOS -asioiden välillä!

Paevi kirjoitti...

Tunnustan, ihan liian harvoin tulee ajateltua nykaan JOS juttuja.
Omassa blogissani tanaan myos ajasta, mutta aivan eri syysta, ja lahinna KUN juttuja

Neiti Nimetön kirjoitti...

Meneekö tämä nyt OT:ksi jos kommentoin näin:

Reilu pari vuotta ulkomailla asustettuani huomaan ihan selkeän eron siinä kuinka paljon suomalaiset ja englantilaset luottavat erilaisiin tuotteisiin, poliisiin, politikkoihin yms. Englannissa kyseenalaistetaan paljon enemmän. Asenne on epäilevä jo alkuunsa. Tämä ei toki ole yleistys.

Olen itsekin oppinut täkäläisestä asenteesta ja nyt vasta huomaan kuinka sitä on tullut nieltyä pureksimatta niin monesti. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että asenteet on muuttumassa ja ihmiset osaavat kyseenalailaistaa enemmän..olkoon kotimaa missä tahansa. Tästä on tullut vähän sellasta jokapäiväistä järjenkäyttöä :)

Tällaista tuli vaan mieleen faktasta, tutkimuksista ja säännöistä...

himalainen kirjoitti...

Mahtava tuo "niin mutta jos" Olis tämä kyllä niin kauhean kamalan tylsää, jos ei olis mielikuvitusta. Eihän se järki mihinkään katoa, vaikka antaa mielikuvituksen lentää. Siellä se aina on, siis ehkä se järkikin. Mutta mielikuvitus voi pelastaa monesta. Ja se auttaa ymmärtämään myös elämän rajat. Yksi tuttavani muistaa aina muistuttaa "kaksi metriä": tällä hän haluaa kertoa, että kaksi metriä mullan alla on jotain ihan muuta, nyt on elämisen aika. Elämä on alkanut joka aamu uudestaan.

Aika-ajatus hersyttää, sitä tarvitaan. Tykkään tästä tekstistäsi niin paljon!!!

kristiina kirjoitti...

Jos kukaan ei kyseenalaista, kuvittele asioiden olevan toisenlailla, sanoisin "niin mutta jos.." niin maailmassa mikään ei menisi eteenpäin, eikä muuttuisi, kehittyisi.
Mielikuvitus, luovuus on hyödyllistä. Osa aikuisista, ja firmoista, on jo asian huomannut, osa ei. Ei sitten niin millään.

Niin, ja aika, se on ihan täysin ihmisen keksintöä. (Sanoo hän ja jää kuuntelemaan kellon tasaista, kotoisaa ja turvallista raksahtelua)

Junika kirjoitti...

aaah, ihan mielettömän mahtavaa lukea jonkun muun kirjoittamana itseni pyörittelemia ajatuksia. näille tälläisille kun ei aina ihan löydy ymmärtäjää :-)))). erityisesti tuo aika-ajatus on sellainen, jota olen vaalinut ja hautonut...

*kiirushuikkaa ja menee taas...*

Sonja kirjoitti...

Niin tosia ajatuksia! Ärsyttävintä itsessä on se, että jossittelen puoleen ja toiseen, peläten tehdä ratkaisuja. Että jos valitsen näin, niin mitä sitten tai jos olisinkin valinnut toisin. Isoissakin asioissa.

Mutta se "pienestä suurta" ajatus pitäisi olla kaikilla kantavana koko elämässä, se on hienointa. Ihan siis siinä, ettei kannata aina havitella jotain isompaa?

Toivon etten koskaan itse muuttuis mielikuvituksettomaksi.. Just se haaveilu ja haahuilu ja jossittelu tekee elämästä jännittävää! Toisten mielestä sellainen on vain epäkypsää, mutta olkoon sitten.

KatiaG kirjoitti...

"Että kuulkaa, olette väärässä, minä olen ollut tässä koko ajan ja toisaalta en koskaan."

Mahtava selitys, tämä tulee käyttöön. Minä olen usein myöhässä, mutta enää siis en koskaan!

Mielikuvitus ja uteliaisuus ja avara mieli on parasta mitä ihmisellä voi olla. Ankeinakin päivinä voi ilahduttaa itseään mielikuvitusleikillä, tyyliin "tää olis nyt siis oikeasti salainen agentti mutta peitetarina on palvelustyttö ja tän vaan pitää raataa koko päivä eikä mikään auta koska muuten paljastuu". Teen tuota usein ;-)

Ja pohdin sellaisia kuin että jos tämä kaikki onkin kuvittelua ja me oikeasti ollaan jotakin limamöykkyjä, ja jokaiselle on vain syötetty kuvitelma elämästä tyylin Matrix, koska maapallo on jo tuhoutunut. (Tosin, olisin voinut ottaa sellaisen syötteen sitten jossa olen rikas ja löydän fiksun komean hauskan miehen.) Siskon teoria taas on, että minut on jossakin välissä vaihdettu ja muistisyötteen lataaminen uuteen versioon on osin epäonnistunut, koska en muista lapsuudesta kovin paljoa.

Ja avaruuden raja hämmentää minunkin mieltäni!

violet kirjoitti...

Paevi: "jos" -ajatukset (siis ne "jos olisi niin isoja laivoja ettei ne mahtuisi meriin" -tyyliset) tulevat itsekseen ja pakottamatta ja yleensä tilanteessa jossa niille on tilaa.
Jossittelua taas voi valitettavasti harrastaa koska vaan liiankin kanssa...se on sitä päättämättömyyttä.

neiti Nimetön: ei mene aiheen ohi ja on sitä paitsi hyvin mielenkiintoinen huomion. Nyt kun ajattelen voin sanoa aivan samaa ranskalaisista suhteessa suomalaisiin. Sillain kovasti yleistäen mutta kuitenkin.


Himalainen: kaksi metriä -ajatus on hyvä. Otan sen käyttööni. Välillä erehdyn luulemaan että tämä jatkuu ikuisesti.

Kristiina: niin, on paljon paljon keksintöjä joita ei olisi tehty jos tekijä olisi kuunnellut muita.
Onneksi on vaan painanut läpi kiven ja tukkinut epäilijöiden suut sanomalla aina vaan "ehkä sellainen voisi olla".

Junika: minnekäs sun on kiirus, eihän sitä aikaa ole;-)

No ei mutta, tajua, joo. Ei tässä mistään älykkyydestä ole kyse vaan asenteesta. Toiset eivät halua/uskalla kuulla muusta kuin siitä jonka varmasti todeksi tietävät.

Sonja: vaikkei kirjoitukseni tuota jossittelua (sellaista ettei uskalla vaikka ratkaisuja tehdä) käsitellytkään oikeastaan niin totta kyllä tuo kaikki.

Onneksi voi päänsä sisällä tehdä ihan mitä vaan, vaikkei kaikkea toisi koskaan julki. Voi keksiä vaikka ajanlaskun uudestaan tai kehitellä ihmiselle elimet, jotka uudistuvat itsekseen syöpään sairastuttuaan.

violet kirjoitti...

KatiaG; heh heh, hyvä peitetarina.
Tuosta tuli mieleen kun pienenä istuin isäni kanssa bussissa. Aloin katsella häntä Sillä Silmällä..ts. aloin kehitellä juttua että isä ei olekaan isä vaan joku on tappanut ja nylkenyt hänet, pukeunut isän nahkaan ja vaatteisiin ja tuossa se Joku istuu pokkana vieressäni ja käyttää isän ääntä, kilisyttelee kolikoitakin taskussa samanlailla kuin isä..(se on harjoitellut jotta kaikki menisi täydestä!).
Ja matkan kuluessa aloin uskoa tarinaan niin vahvasti, että poisjäädessämme isä kysyi: onko kaikki kunnossa? Olet ihan valkoinen.
(ei liene ihme jos istuu tappajan vieressä!)

Liivia kirjoitti...

Ne, jotka ymmärtävät kirjoituksesi tykkäävät leikkiä sitä "jos olisin puu, olisin...".
Tällainen kyky/halu jakaa ihmiset heti kahteen leiriin. Toiset miettivät heti innolla mikä puu olisi, toiset ajattelevat "mutta enhän mä ole puu".

MaaMaa kirjoitti...

Makin rakastan kuvitella "enta jos" juttuja ja katsella maailmaa mita ihmeellisimmista nakokulmista. Mielikuvitus on ihana kaveri!

Luin kerran kirjan nimelta "Time travellers wife", en osaa kirjoittaa sen kirjoittajan uskomatonta sukunimea, joten en yritakaan (etunimi on Audrey). Siina mies kulkee ajassa jatkuvasti menneessa&tulevassa. Oli tosi hyva kirja! Pisti ajattelemaan aikaa...juuri tuo ajatus etta kaikki tapahtuu oikeasti samaan aikaan tulee esiin siina...
Suosittelen luettavaksi! :)

MaaMaa kirjoitti...

Piti viela sanoa, kun tuli KatiaG:n mielikuvitusleikista, etta ma aina leikin etta polynimuri on elefantti.
Siita asti nain olen tehnyt kun 8vuotiaana nain Hatarin :)
Imuroiminen on kivaa, kun kavelee elefantin kanssa ympari kamppaa karsasta vedellen :)

M'man kirjoitti...

Alppikuviasi katsellen... nyt pitaisi paasta taas alpeille... vuorille rauhaan. Kaipuu sinne taas herailee - ehka ensi kesana tai miksei jo kevaalla? ;)

Merja kirjoitti...

KirsiÄr sen jo kirjoitti mutta sanon minäkin vielä, tykkäisit varmaan Einsteinin unista.

Mää olen noita aikajuttuja monesti itsekin pohtinut, kun tuntuu aika ajoin että olen tämänkin jutun tehnyt jo aiemmin ja tuonkin paikan ennenkin nähnyt.

Annika - Vaahteramäen lapset kirjoitti...

Voi miten mukava keskustelu!
*
Entä kumpaa on enemmän, sataneita lumihiutaleita vai hiekanjyviä?
Saankohan koskaan tietää? :)

ColibriDreams kirjoitti...

Totta tuo tiettyjen ihmisten mielikuvituksettomuus, siihen asenteeseen törmää sekä lasten että aikuisten kesken. Lapsena eräs hyvä ystäväni ei oikein koskaan tajunnut "nyt nää olis sitä ja tätä ja tää metsä olis semmoinen lumottu paikka ja nää sateenvarjot oikeasti hevosia" -leikkejäni, mutta yritti kuitenkin kovasti. Sekin on jo parempi kuin ei mitään...

Näillä "mitä jos"-kysymyksillä saa kyllä helposti tietyiltä ihmisiltä sellaisen tietyn "just joo"-ilmeen, joka kertoo kaiken. Mutta ei niille sitten kuitenkaan tule mieleen, että esimerkiksi tiede ei koskaan olisi kehittynyt ilman "turhanpäiväisten" asioiden kuvittelua. Enkä nyt tarkoita, että kaikki mielikuvituksen käyttäminen johtaisi suuriin saavutuksiin, mutta piristää ainakin päivää ja asettaa asioita jotenkin oikeaan suhteeseen.

Avaruuden ja ajan miettiminen on ihanaa, sellaisella hiukan ahdistavalla tavalla. Tai rinnakkaismaailmojen. Tai mitä, jos joku vain on kuvitellut meidät kaikki?

Tillikka-filosofista (hih, tamperelaisena ymmärrän hyvin, vaikka en ole tainnut ennen kuulla!)tuli mieleen yksi kaveri, joka lukiossa kävi ekan psykologian kurssin ja analysoi sitten jokaista flunssaani psykosomaattisena oireena ties mistä. Hiukan alkoi tökkiä jossain vaiheessa. Ja se oli juuri sitä erikoisuudentavoittelua ja kaiken tietämistä.

sanika kirjoitti...

On ihanaa elää omannäköisesti, 40v. on jo vähän teflonasennetta, häl välii, jos joku vieressä vähän tärkeilee!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja juttuja, taas kerran! Aika on varmasti ihmisten keksintö. Päivä ja yö ovat luomistyön tuloksia, mutta että aika... pah, että pitääkin ottaa aikaa, katsoa kalenteria, kännykän kelloa, rannekelloa, mikrouunin kelloa. Kuka sitä sanoo, mihin aikaa minkäkin pitää tapahtua? Tyttö oli just koulusta tullessaan ihan hermostunut, kun bussi oli myöhässä. Jäi miettimään, kun sanoin, että Afrikassa kukaan ei ihmettelis, että bussi ei tule, siellä tultaisiin sitten kun ehdittäisiin. :-) Suurin osa meidän länsimaisten tärkeiden ihmisten kiirettä on ihan pelkkää keksintöä. No, jäin paasaamaan.

Olet oikeassa, jonkun on pakko kysyä ne kysymykset, joita kukaan muu ei kysy. Ja ne jotka typerästi vastaa on tosiaan aivan mielikuvituksettomia. Sehän just on Piagetinkin juoni, että kasvaessa oppii ajattelemaan sekä mahdollista että mahdotonta samoilla ajattelun säännöillä. Niin, että jos olis näin, niin sitten siitä seuraisi se, että... En tiedä, miks kaikki ei siihen pysty. Ehkä se on pelottavaa, tai sitten jotkut on vaan niin kiinni elämättömässä elämässä, että eivät kykene irroittautumaan?!

Pakko tässä kuitenkin on saada ajatella, sekä mahdollista että mahdotonta. En muuten osaa katkaista ajatusten virtaa. Yksi ystäväni osaa kuulema olla ajattelematta. Ajattele sitä! En tajua, miten se on mahdollista. Mulla pyörii kaikenlaista koko ajan päässä, ei sitä voi hallita tai hidastaa tai ainakaan en löydä stop-nappulaa. :-)
t. minjo

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin tämä vielä, mulla oli koulussa luokkakaveri joka odotti yläasteen ajan aamuisin mua usein jossakin matkan varrella ja selitti koko matkan ajan siitä, miten reaaliaika on hidastunut. Siinä oli miettimistä. Vieläkin muistan ne aamut. Kun päästiin kouluun, juttu loppui ja jatkui taas seuraavana aamuna. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin ajattelen, että taisipa olla oikeassa se kaveri. Se vaan tunsi sen jo silloin, musta se tuntuu realistiselta vasta nyt. :-)

violet kirjoitti...

Liivia: "enhän mä puu ole"...heh heh.
Joo, olen todennut tuon.

Maamaa; kiitos kun kerroit tästä kirjasta....eikä pölynimurivinkkikään ollut hullumpi!

M’man; joo, ei siinä talvea tarvitse odottaa suinkaan;-)

Merja: hauska kuulla sultakin suositus tuosta. Etsittävä se on sitten varmaan.

Annika: hyviä kommenttteja minustakin on tullut!
Kysymykseesi en osaa vastata, mutta pohtiminen onkin usein tärkeämpää.

Colibridreams: tunnen myötätuntoa sinua kohtaan tuon ystäväsi rinnalla...muistan kyllä olleeni myös melkoinen psykologi sen ekan kurssin jälkeen!

Sanika; noin on.

Minjo: olen kuitenkin sitä mieltä että yhteinen sopimus siitä mitä kello on on välttämättömyys monissa asioissa. Vaikka se kuinka ahdistaisi, niin ajattele kaikkea sitä mitä tapahtuisi ellei tuota sopimusta lainkaan olisi.
Lento Brysselistä Helsinkiin lähtisi vaikka silloin kun aurinko nousee tai sillloin kun kaikki matkustajat ovat paikalla;-)

Mutta se että on aika ei minusta tarkoita (sen ei tarvitsisi tarkoittaa, se ei SAISI tarkoittaa) kellolle uhrautumista.

En minäkään voi olla ajattelematta. Väkisinkin ajattelen ainakin sitä etten ajattele. En ole kyllä kai pahemmin kaivannutkaan tilaa jossa ei ajattelisi mitään. Ihan kaatokoomakänni on ainut missä tuo saattaisi olla mahdollista. Tai sitten kuolleena ei paljon ajattele.

Ajattelit varmaan muinoin tuosta kaverista että "omituinen höpöttäjä"...

Sigrún kirjoitti...

tähän sarjaan kuuluu, että mitäs jos kuolemaa ei ole, koska sitä ei ole vielä kun olemme elossa ja sitten kun kuolemme, niin silloinkaan sitä ei enää ole olemassa

Anonyymi kirjoitti...

Juu, kyllähän sitä kelloa tarvitaan. Ajattelin vaan, että sitä ollaan siinä niin kiinni, että heti ollaan hermona, jos ei kaikki tapahdu juuri sillä sekunnilla, kaikki muut arvot aina menee romukoppaan siinä vaiheessa, jos joku on myöhässä tai joku asia ei tapahdu silloin kuin pitäisi. :-) Joustaakin voisi vähän - tai ainakin laittaa asioita hermostuessaan oikeisiin mittasuhteisiin.

Oikein arvasit se luokkakaverin suhteen. Joskus ajattelin, että voi vitsi, taas se tuolla odottaa. Mutta se jatkoi sitä samaa juttua varmaan yhden kokonaisen kouluvuoden ajan ja toi melkein joka aamu uusia todisteita asiasta.

Joo, niin mäkin ajattelen, että en nyt ajattele mitään, en nyt ajattele mitään... :-) Mutta tosiaan suurimmaksi osaksi minäkin arvostan omia ajatuksiani, eli ajattelen mielelläni.

Sulla on huippuhauskoja blogitekstejä, ihan pääsee eri maailmaan aina kun käy lukemassa sun juttuja. Terapeuttinen vaikutus.
t. minjo

Anonyymi kirjoitti...

Juu, kyllähän sitä kelloa tarvitaan. Ajattelin vaan, että sitä ollaan siinä niin kiinni, että heti ollaan hermona, jos ei kaikki tapahdu juuri sillä sekunnilla, kaikki muut arvot aina menee romukoppaan siinä vaiheessa, jos joku on myöhässä tai joku asia ei tapahdu silloin kuin pitäisi. :-) Joustaakin voisi vähän - tai ainakin laittaa asioita hermostuessaan oikeisiin mittasuhteisiin.

Oikein arvasit se luokkakaverin suhteen. Joskus ajattelin, että voi vitsi, taas se tuolla odottaa. Mutta se jatkoi sitä samaa juttua varmaan yhden kokonaisen kouluvuoden ajan ja toi melkein joka aamu uusia todisteita asiasta.

Joo, niin mäkin ajattelen, että en nyt ajattele mitään, en nyt ajattele mitään... :-) Mutta tosiaan suurimmaksi osaksi minäkin arvostan omia ajatuksiani, eli ajattelen mielelläni.

Sulla on huippuhauskoja blogitekstejä, ihan pääsee eri maailmaan aina kun käy lukemassa sun juttuja. Terapeuttinen vaikutus.
t. minjo

Rosmariini kirjoitti...

Mielenkiintoinen aihe. Erityisesti tuo ääretön, mihin avaruus loppuu. 5-vuotias tyttäreni kysyi tänäään juuri, että mihin numerot loppuu. Taas on vastassa ääretön.
Minä pohdin taas: miten olemme täällä? Kuinka on voinut tulla se "pieni loksahdus" (vai alkuräjähdys), joka sai aikaan tällaisen planeetan syntymisen. Ja mikä sen sitten taas aiheutti. Tästä aiheesta olen tykännyt lukea Esko Valtaojan kirjaa "Kotona maailmankaikkeudessa" ja sen jatkoa, Valtaojan ja Juha Pihkalan keskustelukirjaa.

Tällainen pohdinta sopii jotenkin tuon Tunnit olotilan jatkoksi (kuuntelin juuri sen sound trackin, kun en elokuvaa pystynyt katsomaan).

Punamulta kirjoitti...

Hui! Täällä on niin paljon kirjoitusta, että pitää oikein paneutua kaikkeen sitten myöhemmin kunnolla.

On vaan pakko kertoa tuohon ainakin omia juttujasi sivuavaan asiaan, että avokkini on oikein sellainen "minulle ei voi tapahtua ikinä mitään"-tyyppi ja sen lisäksi sellainen, että jos ei jotain hänelle konkreettisesti todisteta, sitä ei ole olemassakaan.

Minä yritän vähän väliä olla esim. välittämättä kellosta tai normaalista "ajanlaskusta", taistelen sitä "normiutta" vastaan, mikä täällä vallitsee.

Minulle pieni ja mitätön on usein todella tärkeää, koska mielestäni ilman niitä pieniä ja mitättömiä suurikin menettää merkityksensä...

Tästä voisi jatkaa loputtomiin, mutta lopetan tähän. Kiitos taas niin mielettömän herättävistä ajatuksistasi :). Jatka samalla linjalla.

Niina kirjoitti...

Ihana ihana kirjoitus!

Tulipahan mieleeni että minä olen se joka alkaa heti miettiä mikä puu olisin ja tuo armas mieheni tuolla sanoisi "mutta enhän mä ole puu!"
PLÄÄH. Pitäs alkaa pikkuhiljaa ohjaamaan toista mielikuvituksen hienoon maailmaan.

Onneks on noi lapset. Niiden kanssa kaikki tämä on helppoa. Kyseenalaistaminen ja ihmettely. Minulta kun ei kuitenkaan saa mitään aikuisten oikeata vastausta mihinkään kun en mitään kuitenkaan varmaksi tiedä.

Avaruuden ihmettely on tosiaan aika lumoavaa. Entä jos avaruus ei jatku äärettömään ... jatkuupas ... entä jos ei jatku jne.

Oon väsynyt mutta kai tästä jotain tolkkua saa. Tai sitten ei. Tosi mielenkiintoinen kirjoitus jokatapauksessa.

Tuija kirjoitti...

Joo, mielenkiintoista. Entä mitäpä jos johonkin outoon kysymykseen onkin vastaus olemassa? No joihinkin on, kuten siihen, että miksi ihmisen tukka kasvaa vaan ja elukoiden turkki ei (yleensä, kyllä joillain eläimillä kasvaa). Tämä kysymys jäi mieleen, koska se on ikään kuin omaa alaa, genetiikkaa. Sieltä se vastaus löytyy.

Mutta joo. Joskus nuorena tyttönä mietin, että mitä jos tämä meidän aurinkojärjestelmämme onkin itse asiassa kuin atomi ja pieni palanen jotain isomman maailman "kiinteää" rakennetta? Ja se iso, jota me kutsumme avaruudeksi, olisikin siis jotain ihan muuta siinä "oikeassa" maailmassa? Paitsi että sekin maailma voisi olla pikkuruinen osa jotain muuta isompaa rakennetta... Hoh, kello on aika paljon... Mutta en ole ainoa, joka tämäntapaista on miettinyt. Dr. Seussin Horton-kirjassa on mainio satusommitelma tämäntapaisesta ajatuksesta.

Vilijonkka kirjoitti...

Nyt on sulla ollut vilkas keskustelu täällä, joten taisit osua varsin mielenkiintoiseen aiheeseen!

Mielikuvitus on tärkeää ja valitettavasti sitä annostellaan ihmiselle eri määrä ja monilta reppanoilta sen käyttö kielletään ympäri maailman heti 5-vuotiaana koulun penkillä. Tuolla kuvisluokassa sen välillä huomaa, kuinka jotkin lapset kertakaikkiaan pelkäävät keksiä hulluja.

Minkäs syyn muuten keksit myöhästymiseesi?

Kanerva kirjoitti...

Minä en myöskään voi käsittää avaruutta. Saa aikaan inhottavan puristavan tunteen rinnassa, kun alkaa sitä miettimään.

Minä rakastan pohtia juuri noita, mitä jos -asioita. Kaikenlaisia. Olisko aikaa ilman ihmistä?

violet kirjoitti...

Rosmariini: lukujen ajatteleminen, totta puhut. Erityisesti mun esikoiseni tuntuu olevan kauhean ihastunut siihen että numeroita tulee aina vaan lisää.

Punamulta: niin, on ihmisiä jotka tuntuvat uskovan ihan mitä vaan mutta VAIN jos siitä on joku tutkimus tms. Toisille tosin riittää "todistukseksi" että "siitä oli teeveessä jotain juttua"..


Tuija: toki on, moniinkin. Siis vastaus kysymyksiin. Mutta on se niinkin, että suurin osa ihmisistä ei tiedä tuota vastausta ellei se ole jostakin syystä tutuksi tullut. Eri alojen asiantuntijat tietävät tietysti paljon sellaista mistä monella ei ole aavistustakaan.
Olen kuitenkin jotenkin ilahtunut siitä etten tiedä ihan tarkkaa selitystä tuolle karva-asiallekaan. Aavistus on, mutta voin edelleen pohtia syytä.

Vilijonkka: ranskalainen koulusysteemi on yksi niistä joissa ei paljon mielikuvitukselle tilaa jää. Muistan ikuisesti kun tapasin Pariisin Suomi-koulussa niitä lapsia jotka eivät uskaltaneet/osanneet tehdä itse pienintäkään päätöstä minulta lupaa kysymättä. Eivät uskaltaneet värikynän väriä valita kysymättä onko hyvä, Madame? En silloin vielä tiennyt että päiväkouluissaan ei tehdä niin kuin Suomi-koulussa, jossa sai vähän irrotellakin;-)

Kanerva; minäkään en käsitä, muttei se aiheuta ahdistavaa oloa. Oikeastaan se tekee vain hyvää. Minun ongelmani eivät olekaan isoja. On Isoja Asioita ja sitten näitä muita.

Joola kirjoitti...

Violet, voisitko lukea tämän jutun meille ääneen. Jos et, ei se mitään, olen jo kuullut sen. Joistain jutuistasi kuulen äänesi vahvemmin. Tätä lukiessani äänesi tuli suoraan. Vaikken ole kuullut sitä, kuin kongia kilauttamassa arvonnassa ja sen kirjan pätkän verran.
Nyt minua harmittaa, ettei meillä ole printteriä. Keksin juuri, että minulla on paljon tyhjempiäkin juttuja taltioituna kodissa, kuin moni ajatuksia hetärränyt kirjoitus blogistaniassa. Saisi ihanan leikekirjan, kun rupeisi erilaisia juttuja printtaamaan.
Kiitos tästä!

Pilkkusilmä kirjoitti...

Voi nenä, kuinka hyvälle tuulelle tulin Katin jutusta ja koko tämän viestiketjun lukemisesta. Ihania ihmisiä kaikki järjestään.

violet kirjoitti...

Joola: luin kommenttisi moneen kertaan. Tulin niin hyvilleni siitä.
Ilahduin siitä että tästä ääneni kuuluu. Onhan se iloisempi asia kuin jos se kuuluisi hyvin vaikka jutusta missä valitan arkeni muka-raskautta!

Pilkkusilmä: Parhaat bileet on usein kommenttilootissa!

MiaO kirjoitti...

Oletpas kerrassaan hykerryttävän keskustelun saanut heräteltyä! Kiitos!! Nämä ovat juuri niitä blogistanian helmiä. Sinulla on kyllä ollut työ vastata kaikkiin kommentteihin! ;)

Näitä asioita on niin ihana pohtia ja ajatella, että jospa sittenkin... Minä oikeastaan odotan, että tiede saa todennettua asioita, joista meillä on vain kuvitelma tai visio. Mitä kaikkia mullistuksia käsityksissämme ehtiikään tapahtua vielä meidän elinaikamme aikana... Elämmehän vallan mielenkiintoista vaihetta maailman historiassa, kun kaikki pyörii vinhemmin ja kehitys on huimaa.

Tuossa edellä on useassa kommentissa mietitty, että mihin se avaruus loppuukaan. Itsekään en siihen aikoinaan vastausta tiennyt, niinpä kysyin sitä hoitolapsiltani. Vastaus tuli nelivuotiaan suusta täysin vakuuttavasti: "No hö, unimaahan tietysti!" ;D