keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Takkeja


Langat tulivat viikko sitten keskiviikkona. Olen iloinen että takki valmistui juuri parahiksi kun sää viileni uudelleen. Nyt on juuri passeli villatakkisää. Tällä kertaa hihat ovat täsmälleen yhtä pitkät mutta edelleen tarkoituksella vajaamittaiset. Poika oli jo huolissaan että oliko lanka loppunut kesken kun hihat "jäivät tuollaiseksi".


Takapihan pantterin takki sen sijaan näyttää pari numeroa liian isolta. Tuo on kovis joka joutuu tappeluihin tämän tästä. Viime kesänä näimme sen selässä ison haavan. Jotkut ajavat sitä luudan kanssa takaa ja poikien mukaan kukaan kissa "ei halua leikkiä sen kanssa". Minä haluaisin.

33 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Kaunis villatakki ja komea kissa!
Kasvatatko hiuksia? Huomasin, että ne ovat yhtäkkiä kasvaneet pitemmiksi. Oliko tästä puhetta kun tämä hiusaihe tuntuu jotenkin tutulta.. Näin keväällä kyllä aika monessa blogissa on ollut hiuksista puhe.

violet kirjoitti...

Sooloilija: tykkään takista kovasti, se on ihan "minunlainen" mutta toi katti se vasta on kaunis. Tykkään sen ilmeestäkin.
En oikeastaan kasvata tukkaa. En vaan ole leikkauttanut lokakuun alun jälkeen;-)
Katsotaan nyt.

Tanja kirjoitti...

Voi hitsi, kun olet nopea! Kaunis neuletakki, perus, mutta jännä silti. Tuollaisen minäkin tahtoisin ja tarvitsisin!

Mahtava kissa! Mikä katse. Isäni tokaisisi vaan, että ihan hyvät kinttaat saisi. Hän kuuluu kissojen vihaajiin. Olisi varmaan yksi niistä luudalla huitojista. Minähän siinä onkin, että joissakin ihmisissä kissa aiheuttaa vihan tunnetta?

MaaMaa kirjoitti...

Tosi upea tuo villatakki, näyttää niin tasaiselle että luulin sen olevan puuvillatakki. Well done!

Hieno kuva pantterista! Se on ilmiselvästi juuri äkännyt sut :)

Mä oon enemmän koiraihminen, jos on pakko valita, mutta kyllä rakastan kaikkia eläimiä. Kissat on kiehtovia, kun ovat niin oman tiensä tallaajia ja vähät välittävät muista. Villejä. Tyyniä. Pokerinaamoja. Niitä ei hävetä. Ne ei mielistele.

marika kirjoitti...

Kaunis olet ja takki on (taas!) hieno tykkään (taas!)sävystä.
Minäkin huomasin, että hiukset ovat kavaneet!

14a4:n Hanna kirjoitti...

Hienon takin olet kutaissut! Mulla villatakkilangat parhaillaan postissa..Oliivinvihreää villaa:)

emäntä kirjoitti...

Minäkin katsoin ensin hiuksiasi. Sitten ihastelin takkia ja neulomisnopeutta, ja kissan ottaisin heti meille hiirten pyyntiin. Eipä tainnut tulla mitään uutta, mutta teki mieli sanoa, että tykkäsin =)

Tintti kirjoitti...

Jaa että viikossa... en ole kade, en... (h*****n hieno takki, toden totta). Kissan väristä voisi päätellä, että se on naaras, kova mimmi kenties. Parempi ihailla kaukaa, se lienee parasta kaikin puolin.

Maija kirjoitti...

Oletpa vikkelä neulomaan! Hieno takki, varmasti mukava päällä. Mistä löytyi ohje vaiko omasta päästä? (Olet kyllä jossain ehkä jo maininnut.)

maare kirjoitti...

Voikun näytät raikkalta ja elämäntyytyväiseltä! Ihanaa!!!!

Terhi kirjoitti...

Kiitos mahtavasta blogista! minusta naytat naissa kuvissa ihan Kate Blanchettilta. :)

isoinpapu kirjoitti...

KIva villatakki. Ja tykkään noista hihoista.
Niin ja oletkin kyllä raikkaan näköinen. Itseäni tuijottaa peilistä flunssan runtelema rättiriepuraato.
Hö.

minja kirjoitti...

Todella kaunis takki ja sinä! :)

violet kirjoitti...

Tanja; toi on todella perus ja siksi sellainen että menee helposti päälle kun ei ole mikään kikkailujuttu.

Maamaa: Kissa näki (tai oikeastaan kuuli) kameran. kaikki ne kuulee. Olin kaukana.

Marika: muut taitaa helpommin huomata jos tukka on kasvanut;-)

Hanna: tulee varmaan kiva. Sävy kuullostaa kivalta. Meinaan tehdä jatkossakin itselleni näitä perushommeleita joille tiedän olevan käyttöä.

Emäntä: tuo ressukissa on minusta niin laihakin että hiiret varmaan maistuiskin.

Tintti: joo, pistelin menemään aina kun oli aikaa.
Voiko väristä päätellä sukupuolen?
Minä ajattelin kans kyllä että olis naaras. ihan kuin sillä olisi ollut pentuja ja siksi toi nahkakin roikkuisi noin...

Maija: takki ei tunnu päällä lainkaan eli just hyvä.
Ohje löytyi Garnstudion sivuilta mutta lanka ei ollut taaskaan heidän.

Maare: kiitos! no, ainaki heti suihkun jälkeen aamulla kun kaikki on vielä ok voi näyttää tyytyväiseltä;-)

Terhi: ohhoh! Kiitos moisista kehuista.Kaunis nainenhan hän on, kiitos kiitos.

Isoinpapu; toinen vaihtoehto olisi sitten aivan ylipitkät. Normaalit on aivan liian...normaalit.
Toivon muutosta teidän peiliinne.

Minja:olen otettu ja nautiskelen kehujen paisteessa;-)

Suklaasydän kirjoitti...

Minäkin kiinnitin hiuksiisi huomiota ja ajattelin, että oiva pituus sinulle. :) Kivanmallinen villatakki. Itselläni on harmaa villatakki hakusessa.

Kisu on samanvärinen kuin oma kissani. Joskin omassa on punaista joukossa.

Peanut kirjoitti...

Sinä olet ihan käsittämättömän nopea (ja ilmeisen kärsivällinen). Minä teen vaan sur sur ommellen ja toivon pikaista valmistumista.

outi kirjoitti...

sinä ja pantteri olette molemmat kauniita ja eloisan näköisiä:) pantteri näyttää todella asuvan liian isossa takissa. ja valmiina loikkaan..

ja tuosta kutomisesta, onnea uudelle villatakille!
mulla on vielä se pipokin kesken jonka aloitin, eeh, tammikuussa..?

Milas kirjoitti...

kaunis takki.

-mirka-

pikkujutut kirjoitti...

Mahtavan upea takki,vari just hyva.
Tarpeen tulisi taallakin, meilla sataa vetta.

Nuo hiuksesi saivat aikaan mietinnan josko patkaisi omat poikki.Nayttavat erittain hyvilta sinulla...ehkei kuitenkaan samalta itsella.

violet kirjoitti...

Suklaasydän: voisi ollakin ihan passeli pituus minulle (ja on varmaan yleisimmin mulla ollutkin tukanpituus....) mutta tällä hetkellä on kyllä aika huonossa kunnossa.
Ai sulla on juuri tuon värinen kissa?
Kaunis!

Peanut: kun kovasti haluan jotakin niin saan sen aikaiseksi pian. Ellen halua tarpeeksi en yleensä saa ikinä.

Outi: kiitos;-) Otamme eloisina kehut vastaan.
Ensi talveksi sitten se pipo...?

Milas; Kiitos! Se on yksinkertainen ja sillä siisti;-)

Pikkujutut: väri on justiin mainio minustakin. Hieno harmaa.

Ai ai tän tukan kanssa. Aivan naurattaa kehut kun tuossakin olen suihkusta tulleensa märän pään kanssa...lokakuun jälkeen ei siis ole saksittu ja silloin leikattiin huonosti (tai sitten kasvavat epätasaisesti...) joten siellä täällä on pidempää ja lyhempää jne.
Vaihdetaan!
Mä haluaisin nimittäin saada tukan kiinni kun vihaan sitä silmissä tuulella varsinkin.

Vilijonkka kirjoitti...

Oot sä varsinainen tehtailija! Ja vielä noin hyvännäköistä jälkeä. Siinä ajassa kun sä olet kutonut kaksi takkia, rannelämmittimiä ja niitä matoja, niin mä olen saanut aikaiseksi yhden ainokaisen pitkän mutta kapean kaulahuivin, joka kaiken kukkuraksi kutittaa!

Jos mä ottaisin kissan, niin juuri tuollainen kilpikonnakuosinen kelpaisi tai sitten oranssi. Muttei onneksi tarvitse päättää kun olen allerginen.

Anonyymi kirjoitti...

Oletpa kaunis! :) <3 ja myös kotisi näyttää todella kauniilta. nimim. toista kertaa blogissasi

Savu kirjoitti...

Ihana kuva, siis sinusta! Vaikka aina näytätkin hyvältä, tässä jotenkin erityisesti niin. Kisukin on hieno. Voi toista.

Liivia kirjoitti...

Jestas että oot nopea takkejentekijä! Ja hienokin vielä.

Vai villatakkisäät! Olisipa täällä jo ne säät, että voi heittää villatakin takin alta pois.

Punamulta kirjoitti...

Taas takki! Vauhdilla olet tehnyt!
Toivottavasti minäkin joskus...nyt maalasin vain 10 puu- ja 8 vanerimunaa pääsiäiseksi...

Ja hieno on! Niinkuin kissakin. Ei näytä kovikselta...luultavasti on juu tyttöpuolinen, koska tuo kuosi on yleensä tytöillä (ja jos sillä on veli, se on luultavasti sellainen punaruskea)

Sulla on näköjään sama systeemi hiusten suhteen kuin mullakin. En tiedä mitä teen, tällä hetkellä ne vaan kasvaa... (ja kohta tutut rupeaa kyselemään, että koska leikkautan, koska mulle kuulemma sopii paljon paremmin lyhyet hiukset... ;))

Celia kirjoitti...

Kaunis kuva sinusta, haaveileva ilme, omissa mietteissään oleva,( ehkä tulkitsen liika).

Villatakki hieno, liityn nopeutesi hämmästelijöihin oitis!

outi kirjoitti...

hih hih, joo ensi talveksi;) täytyy pitää varansa ettei kasvata päätänsä kesän aikana niin mahtuu vielä..

violet kirjoitti...

Vilijonkka: ai joo, toihan onkin joku "turtle" toi värityksen nimi.

Anonyymi: no kiitos vaan. TUlehan kolmannenkin kerran!

Savu; kiittelen edelleen. Ehkä onnistuneimmat kuvat sittenkin tulevat kun yrittää vähiten.
Toi kissa on nimenomaan sellanen "voi toista".

Liivia: korjaus kirjoitukseeni: oli pakko heittää vielä takki päälle kun lähdin koululle. Satoi ja tuuli on tosi kylmä....

Punamulta: sain siis vahvistuksen sille että värillä ja sukupuolella on yhteys. En ole tiennyt ollenkaan.
Joo, tukan kanssa en tee mitään kun en tiedä mitä tekisin.

Celia: ylitulkinta, ehdottomasti!
Juoksen tuohon itselaukeavan kameran eteen, katson pihalla työskenteleviä rakennusmiehiä ja se siitä;-)

violet kirjoitti...

Outi: ja jos ei muuta niin pannunlämmitin. Niitä tarvitaan aina ja joka paikassa (??????).

Katilein kirjoitti...

Ihanan tyttömäiset kuvat ja takki on oikein kaunis!!

Kissa on suloinen! Rakastan kissoja, joten yrittäisin varmasti kesyttää tuon, jos meidän kulmille eksyisi :)

Piia kirjoitti...

Just joo ja minä kun luulin olevani nopea neuloja...Villatakki on hieno ja hihat on juuri oikean mittaiset! Ja paita/tunika sen alla on oikein kiva=)

Minna kirjoitti...

Kaunis villatakki. Itseäni niin harmittaa, etten osaa neuloa. Olisi niin paljon ideoita. Ei ole edes ketään neulovaista läheistä, jolle ideat voisin tyrkyttää.

violet kirjoitti...

Katilein:...mutta suostuisiko se kesytettäväksi? kun ei niistä tiedä;-)

Piia: oikeastaan on harhaanjohtavaa sanoa että teki jotakin esim. viikon verran. Eihän sitä nyt kuitenkaan vuorokautta ympäri sentään...
Joskus on tullut mieleen panna joku kello mittaamaan aikaa ja laskea tunneissa paljonko todella menee johonkin käsityöhön. Voi olla kyllä että tulisi liian ahdistavaksi!

Minna: Kiitos kiitos!
Onneksi "en osaa" -tilan ei tarvitse olla mikään staattinen ja lopullinen tuomio. Ellei sitten ole suorastaan päättänyt ettei voi ikinä oppiakaan.