tiistai 5. toukokuuta 2009

Rätei ja lumpui




Vaatekaappi on nyt myllätty. Kesä sujuu vaatetuksen puolesta suunnilleen edellisen tavoin. Ja sitä edellisen, ja sitä edellisen. Parit farkut, pellavapaitoja, tunikoita, yksi musta mekko. Viileän varalle kaksi villatakkia ja musta pikkutakki. Värit ovat aina vaan samoja: harmaan eri sävyjä, valkoista, mustaa, murrettua, harmahtavaa violettia ja yönsinistä (mieluinen kulahtanutta). Siinä pääpiirteissään tarpeelliset. Mitää ei puutu mutta uskon etten silti elä tätäkään kesää aivan heräteostoitta.

Omakuvat ovat nyt aika harvinaista kamaa: minulla on päällä t-paita!
Tuo on tällä hetkellä ainut käyttökelpoinen, eikä suurempaa intoa kartuttaa kaappia näiltä osin ole. Minä en pidä t-paidoista enkä siis pidä niitä juurikaan. Mutta kestipä kauan tajuta ettei ole mikään pakko käyttää kesällä t-paitaa...ainakaan lyhythihaista.

36 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Sulla on kiva värimaailma kaapissasi. Katselin juuri eilen laventelinsinistä tunikaa, sellaista joka vilahtaa käsivarrellasi yläkuvassa. Mutta jaksatko silittää paitoja vai pidätkö niitä ruttuisina?

Tanja kirjoitti...

Minäkään en pidä lyhythihaisia t-paitoja. Kerran töissä oli kaikilla oltava sellaiset päällä ja minä koin oloni ihan karsean epämukavaksi. Tuntui kuin olisin pukeutunut johonkin ihan älyttömään vaatteeseen. Pääntiekin siinä oli ihan ahdistava, lähellä kaulaa. Tuollaisen kauluksellisen voisin juuri ja juuri laittaa. Sinulla se näyttää oikein kauniilta. 3/4-hiha hyvä, pitkä hiha hyvä, hihaton hyvä, mutta mikä siinä onkin, että lyhyt hiha on ihan huono!

p.s. meidän pihalla on uima-allas :) ei iso, mutta hauska ja turkoosi. omena- ja luumupuiden katveessa.

p.p.s. ihailen sinua, kun sait kaappihomman tehtyä. minunkin pitäisi, mutta pelkään, ettei sinne jää mitään.

Maarit kirjoitti...

Kiitos blogistasi. Siitä tulee niin hyvä mieli.

Minulle käy aina niin, että ensin ajattelen, että enhän tarvitse kesäksi mitään uutta. Pärjäsinhän hyvin viime kesänkin. Pian kuitenkin huomaan etsiväni jos jonkinmoista piristystä tähän kesään. Viimeistään heinäkuussa mietin, miten olen ylipäänsä pärjännyt viime kesän ilman uusia hankintojani.

Teitkö paljon löytöjä vaatekaappia läpikäydessäsi?

violet kirjoitti...

Ulla: nuo värit ovat jääneet kun olen vuosien varrella pannut pois kaiken mikä päällä on omituinen olo. TOSIN..yksi tietty vihreä sopii mulle ja pari juttua taitaa olla jotakin, sitten jonkunlainen ruskea.
Kylmät värit näyttävät passaavan mulle parhaiten. Ainakin siinä mielessä että tuntuvat hyvältä päällä.

En silitä kuin poikkeustapauksissa.

Tanja: juuri noin noista hihanpituuksista.
Värien kanssa sama juttu: olen etisinyt muinoin itseni kipeäksi tietynlaista harmaata t-paitaa. Aina on liian "halvan" harmaa, liian "sporttisen" värinen tai mitä vielä. Se olisi sellainen hyvin tumma harmaa, onks se joku graniitti mutta EI tasainen ankea vaan kulahtanut.
No, sitten jos tuommosen värin löytäisi niin siinä paidassa olisi kireä kaula-aukko tai tyhmät hihat tai se olisi joku helevetin paituli - tai kaikki tuo yhdessä.

Kaappihommeli meni hyvin ja nopeasti kun ehdin jo talvella tehdä saman. Mulla on enää murto-osa siitä vaatteita mitä miehellä on. Mulla yksi kaappi puolitäynnä, hällä kaksi ylitäynnä.

violet kirjoitti...

Maarit: kiitos! Hauska kuulla että tulee hyvä mieli. Tätä tekee hyvällä mielellä. Kai se sitten välittyy.

Hyvä kun otit esille nuo löydöt omasta kaapista. Niitä nimittäin tein myös. Oli esim. yksi ruudullinen (näkyy noissa kuvissa) tunika/mekko joka näyttää jostakin syystä nyt paremmalta kuin viime kesänä. Ostin sen jo toissa kesänä, mutta silloin en pitänyt sitä ollenkaan.Hmm...

Ja kyllä. Tapahtuu mullekin sitä että kun lämpötila nousee, saa rusketusta, mieli muuttuu ja alan himoita vaikkapa yhtäkkisesti jotakin kukallista vehjettä...

pikkujutut kirjoitti...

Olet jo tehnyt sen mihin mina vasta pyrin. Nostan hattua!

Kesaisin Suomessa, vahalla varustuksella, olen huomannut miten vahan itseasiassa tarvitsee vaatteita, jos ne siis sopivat yhteen ja ovat oikeita itselle.

marika kirjoitti...

Hauska omakuva :-)
Tykkään sun vaatekaappi sävyistä!
Mun kaapissa on punaista, vihreä ja vaaleanpunaista mutta jostain syystä ulos mennesään laitan aina vaan musta, harmaa, sinistä tai valkoista päälle...
Ihana/söpö juttu oli toi eilinen ja maissijuttu kans!
Kun on ollut kiiru, kiiru ei ehti kommentoima,luen kyllä joka päivä!

marika kirjoitti...

Ups Violet!
Onks kommentoimaan?
Höh taas, sorry :(

Riikka kirjoitti...

Kukahan tulis meillekin tekemään tuon?! Eteinen on ihan karsea, kaikki talven ja kevään varusteet tungettuna samaan ja aamuisin ei ikinä löydä mitään.

Sitten kaikki vaatekaapit pitäisi ronklata ja laittaa ylimääräinen kirppikselle. Varmaan 1/5 oman kaapin sisällöstä on oikeasti käytössä. Ihan sama juttu kuin sullakin, kesä toisensa jälkeen käyttää vaan niitä samoja lemppareita. Tämä kirppisprojekti on ollut mun työlistalla jo puoli vuotta, äh.

Ihan hyvin tuo t-paita sulle muuten sopii:)

Allu kirjoitti...

Noi teidän pariovet on ihanat. Ja se pieni vihreä auto on niin söpö noissa kuvissa, varmaan leikit sillä ennen kuvausta.

Anonyymi kirjoitti...

Kauniiksi on vuosien mittaan hioutunut värimaailma vaatteissasi! Nekin harmaat mitä oli aiemmassa postauksessa, kauniin harmaita.

Kuvaat värejä hauskasti, sporttinen harmaa, mutta jotenkin voin kuvitella sen värin mielessäni..vaikka ehkä mun sporttinen on eri kuin sinun, mutta kuitenkin:)

outi kirjoitti...

juuri pari päivää sitten mylläsin vaatteitani läpi. talvitakit kellariin ja kesämekot esiin.
en todellakaan ole mikään shoppailija, kaukana siitä, mutta silti tuntui että vaatteita oli ihan liikaa. ei niitä kaikkia toppeja ja hameita millään ehdi yksi ihminen Suomen kesän aikana käyttää;) roudasin jo kassillisen kierrätykseen ja kirpparillekin pitäisi varata myyntipöytä..
Onko teillä päin muuten tapana käydä kirppareilla myymässä/ostoksilla?

ps. huippu tuo rätein ilmaan heitto kuva:)

Puisto kirjoitti...

Ai sulla on nyt menossa tämä homma. Minä onneksi jo selvisin siitä, kivasti tuli kaappitilaa.
Kivat kuvat :)

Virpi P. kirjoitti...

Harvinaisen hyvin sinua kuitenkin tiukka teepaita pukee, toisin kuin eräitä!

violet kirjoitti...

Pikkujutut: ei paljon tarvi niin. Musta tuntuu että tarvitsen (= haluan) vuosi vuodelta vähemmän.

Marika; kyllä mä väreistä tykkään enkä pelkää erottua joukosta, mutta jotenkin mulle tulee semmonen ihme täti-olo tietyissä väreissä, kuoseissa.
Ostin talvella Suomesta semmosen kauhean värikkään mekon kun tunsin tarvitsevani värejä päälleni.
http://violetpress.blogspot.com/2009/03/ilona-nro-62009-422009.html

En ole pahemmin tuota voinut pitää. On vaan outo olo se päällä.

Riikka: korostan että meilläkin eteinen on kauhea ja poikien kaapit ovat kauheita, omani ovat nyt kunnossa, miehen on aina;-)

Allu: meiltä ei semmosta kuvaa varmaan saakaan, ettei siinä olisi jonkun värinen pikkuauto jossakin. Entä huomasitko meidän aistikkaan palohälyttimen katossa....?Se on karsea mutta kai se sitten on...oltava...juuri tuossa...

Hanna; värien kuvailemiseksi onkin tarpeen ottaa koko sanavarasto käyttöön. Mulle se sporttiharmaa on semmonen halvan college-puvun väri;-)

Outi: juu, onhan täällä monenmoista katukirppistä ja varmaan sisäkirppiksiäkin, en ole kauheasti kierrellyt. Mutta sitten noita second hand-puoteja on kauheasti, ja kierrätyskeskuksia tyyliin Emmaus jne.

Papi; joo, muistan sun postauksen aiheesta. Omat haalarit sun muut ovat menneet aika päiviä sitten. Hollannista muuttaessamme meni ehkä enemmän kuin koskaan ennen kaikkea.Tai ei siis MENNYT, vaan PANIN pois.

Katriina: kiitos. Niin, kai se pukee, voi pukeakin, mutta se ei mulle riitä. Sen pitää tuntua hyvältä - mieluiten ei miltään. Siihen harva t-paita pääsee.
Ja mulla on aina taustalla se sporttilookin pelko;-)

MaaMaa kirjoitti...

Mulla on "talvivaatteet" suunnilleen tuota väriskaalaa myös, mutta kesäsäällä laitan enemmän värejä päälle.
T-paitoja mäkään en pidä muutakuin kuntoillessa ja kotona tukkaa värjätessä, notta olkapäät ei tule "golden dark brown" ;)

muriel kirjoitti...

are these your favorite clothes?
are these clothes you don't wear?
are these clothes you are swapping away?
I can't read your message; please tel me what is it about!?
I'm very curious!
(love the fabrics by the way)

Rouva Nordman kirjoitti...

Käytännöllisen kuuloista! Minulla vaatekaapit ovat täynnä mitä lie härpäkkeitä, mutta päällepantavaa ei ole ollenkaan. Minulta puuttuu idea..

Kylläpäs otsikko lämmitti mieltä, mnää gon ole juur siäld, misä räteist ja lumpuist paohata.

violet kirjoitti...

Maamaa; mulla taitaa olla talvella värikkäämpiä vaatteita kuin kesällä...ainakin monenlaista pipoo ja kaulaliinaa tuolla on pahvilaatikkokaupalla!

Muriel: this is about cleaning the wardrobe from useless things...those in the photos will stay;-)

Katilein: en tiedä onko minulla sen kummempaa ideaa kuin että en pane enää päälleni (ainakaan niin usein!) juttuja jotka tuntuu ei-omilta joko värin, materiaalin tai muodon vuoksi.

Liivia kirjoitti...

Ei t-paitoja mullekaan! Minulla on yksi ja pidän sitä vain aluspaitana yhden liian avarakaulaisen tunikan kanssa.
Sinulle kyllä t-paita sopii, itselleni ei mitenkään.

T-paidat ovat kyllä kivoja poikamaisilla farkkutytöillä.

Punamulta kirjoitti...

Juu-uh. Sä et tykkää t-paidoista, mä en tykkää tavallisista sukista...

Eli minulla on nyt sitten villasukat edelleenkin jalassa ;). Ja pähkäilen kovasti, että mistä ihmeestä saisin ohuita kestäviä villasukkia kesäksi...

Ja tosiaankin heittäisin kaikki rätit ja lumput kaapista pois, mutta olen tehnyt lupauksen...ensin kilot pois, sitten saan uusia vaatteita...:)

Paevi kirjoitti...

Kovasti kutkuttaa saada oma vaatekaappi myös siivottua, pinoihin kertyy kulahtaneita, kutistuneita vaatteita joita säilytän sillä mielellä että jos kuitenkin joskus vielä pidän...

T-paidoista sen verran että olen löytänyt itselleni aivan ihania Turnover-merkkisiä t-paitoja, värejä ja malleja joka lähtöön. Kestävät hyvin pesussa ja ovat ihania päällä

Kävin eilen kaupungilla etsimässä capri-housuja joita ei tunnu olevan myynnissä tänä vuonna ollenkaan. Näin sen sijaan monta kaunista kesämekkoa, ihania kuoseja, silkki(mäisia)kankaita, keveää...

Olina kirjoitti...

Jäin oikein miettimään t-paita asiaa. Viimekesänä töissä kun ei saanut olla hihatonta, mutta sisällä oli turkasen kuuma, tuli ostettua muutama työvaatteeksi. Ja sitten tykkään kyllä mentalwearin t-paidoista. Jokunen bändipaitakin löytyy... Mutta ei se kyllä kovin kiva vaate ole, noin sellaisenaan vain. Ilman mitään jujua.

Prisca kirjoitti...

Joo! T-paidat on ehdoton ei!
Ne ei vaan sovi mulle.
Paitsi liian isot,aivan liian isolla kaula-aukolla ja tosi pitkinä...
Voikun osaisin olla tuollatavalla järkevä....olen niin fiilispukeutuja, että multa pitää löytyä kaikkea.Hameet,housut, mekot, tunikat, lyhyet, pitkät värilliset ja mustat.
Väreissä kyllä olen nirso.

violet kirjoitti...

Liivia: ottaisin semmosia ihan tietynlaisia t-paitoja kyllä jos niitä jostakin löytäisin...en osaa edes selittää..anti olla;-)

Punamulta: eipä ole mullakaan juuri 'tavallisia'sukkia. Mitä nillä nyt sitten tarkoitetaankin. Olen yleensä heti kun vaan voi ilman sukkia (kengissä siis, sisällä on villasukat vuoden ympäri) ja talvella tunkeen kenkiin villasukkia.
Mulla on talvella paksuja villasukkahousuja tai jotakin ihme villapolvisukkia, mutta semmoset nilkkasukkahommelit...voi ei.

Paevi; toi paita muuten sattuu olemaan Turnover;-) Eikös se ole hollantilainen merkki? Vai belgialainen? Täällä niitä kummiskin on kans.

Olina: ai niin, olihan mulla Nordman-bändipaita niin kauan että kuva hilseili pois. Siitäkin taitaa olla jo...kohta 15 vuotta.

Aurinko ja kuu: musta on nyt tullut varmaan turhan järkevä kuva kun en oikein enää tunnista itseäni;-)
Siis onhan mulla toki kaapissa edelleen jokunen hutiostos, jokunen "hieno" vaate ja semmosta.
Ja on myös semmosia jotka täyttää 10 vuotta ja ovat edelleen mukana.
Mutta joo, kyllä tässä jonkun verran hioutunut tämä hommeli on.
En osta enää ihan sillain silmät kiinni kuin joskus.

Matroskin kirjoitti...

Minä käytän vain miesten t-paitoja. Naisten vartalonmyötäiset ovat minusta ikäviä, paitsi nuorten ja hoikkien päällä. Miesten t-paidat ovat mukavia ja kuvatkin ovat usein kivemmat kuin naisilla.

Paevi kirjoitti...

Joo, Turnover on hollantilainen merkki. Niiden lyhythihaiset t-paidat ovat tosi hyvia, hihat ovat sellaiset mini-hihat, jotka kuitenkin menevat sopivasti olkapaan yli. Mulla on niita valkea, musta, sininen ja pari punaista :-)
Ja myos pitkahihaiset t-paidat ovat aivan ehdoton must esim. talvella

Liivia kirjoitti...

Kyl mä kässään:)

lm kirjoitti...

Sinullahan on oikea mix and match -vaatekaappi. Itse olen lykännyt kaapin inventaariota, kun pahoin pelkään, että kaikki pitämisen arvoiset on jo kuluneet puhki ja muissa on joku vika;)

Hauska huomata, että T-paidat ovat monien inhokkilistalla. Minä pidin niistä nuorempana, mutta nykyään ne harvoin tuntuvat hyvältä, puhumattakaan hyvältä näyttämisestä.

violet kirjoitti...

Matroskin: hyvä että olet löytänyt oman makusi mukaiset. Ei sitä tarvitse siihen tuijottaa että onko miesten vai naisten.

Päivi; ostin aikoinaan Bijenkorpfilta (meniköhän oikein??) pari vaatetta semmoselta merkiltä kuin Prolog (kai?) ja tykkäsin niistä kovin. On kai sekin hollantilainen.

Liivia: hyvä että kässäät.Kun aina ei sanat riitä kertomaan;-)

LauraM; pitkähihaiset t-paidat hyväksyn ja pidän paljon esim. karheiden villatakkien alla.
Mutta jotenkin lyhyissä hihoissa rasittaa jokin.Paitsi sitten jos paita on muuta ainetta kuin "t-paita ainetta".
Taidan olla vähän traumainen tämän asian kanssa??

Anonyymi kirjoitti...

Joo, samassa harmaassa taidettiin olla.. Meleerattu vaaleanharmaa college..yh!

Mun on pakko tunnustaa kyllä että oon t-paitatyttöjä:)

Merja kirjoitti...

Mulla menee just ja just yksi musta t-paita vielä. Ei oikein muut.

Ja täällä on se lyhytkin hiha kesällä melkein liikaa! Vaatekaappiin on siis kerääntynyt hellemekkoja ja olkaimellisia tunikoita, joissa hihhuloin legginsien kera.

Vaatekaapin siivous on sellainen iäisyyshomma johon ryhdyn aina muuttaessa, en juuri muulloin. Nytkin kyllä tarttis.. muttei huvita..

Lea kirjoitti...

Hei, mahtavaa, että löytyy näin paljon muitakin t-paitojen vastustajia. Minä en kertakaikkiaan kestä t-paitoja! Inhoan niitä. Olo on sietämätön t-paidassa. Miehen päälle sopivat kyllä hyvin, mutta itse en onneksi omista nyt yhtään. 3/4 hiha tai hihaton on paras! Ylipäätänsä pidän hihoista, siis siitä, että puseron hihoissa on joku juju, sillä kuviollisiakaan paitoja en käytä.
Voi kun saisin vielä vaatekomeron myllättyä! Olen vasta eteisen käynyt läpi, ja siinä oli jo ihan liikaa...

violet kirjoitti...

Hanna: minulla ei ole mitään t-paitoja vastaan MUIDEN päällä (tai no, jotkut kuvat tai tekstit on kyllä aika pimeitä ja semmonen yöpaitaa muistuttava pukee aika harvaa..) eli itseni kohdalla vaan tuo "rajoite"...korvien välissä.

Merja: legginssit on kyllä hyvät. Viime vuosina en ole osannut oikein olla paljain säärin edes hameen kanssa. Saatan olla hiukan ylikriittinen itseäni kohtaan mutta minusta mun sääret on karmeat kun niissä on jos jonkunlaista mustelmaa, katkennutta suonta ja ovat valkoiset...
Tykkään kankaista jotka liikkuvat iholla hiukan tuulessa. Siksi mekot/tunikat/paidat on kivoja.

Lea: no eteinen onkin ihan...MAHDOTON tehtävä!!!

Linnea kirjoitti...

Kadehdin ihmisiä, joilla sivistyneen yhtenäinen ja toimiva vaatekaappi... Itse on kykene vastaavaan tyylikkyyteen, olen kai liian impulsiivinen vaateostoksilla. Tuuli vie ja tulee hankittua kaikenväristä.

violet kirjoitti...

Linnea: heräteostoksia tapahtuu mulla vieläkin. Siihen olen päässyt kuitenkin että ostetut vaatteet tulevat käyttöön eivätkä ole esim. väärää kokoa ("kun halvalla sai").