perjantai 1. toukokuuta 2009

Syväänhengitystä




Seitsemältä perjantaiaamuna lasten kanssa olohuoneessa. Iloitsen sormuksesta jota uskalsin vihdoin mennä sovittamaan (ja joka oli selvästi minulle tehty) ja ruutupaperista taitelluista kirjekuorista joita minulle kannetaan nojatuoliin.

Iloitsen siitä, että naapurin pihlajan kukat saavuttivat hiljan ikkunamme tason ja iloitsen kauan sitten kadonneesta parsinneulasta (johon tänä aamuna astuin ja joka näin ollen löytyi).
Hengitän viileää aamua syvään ennen kuin se muuttuu päiväksi.

17 kommenttia:

Tintti kirjoitti...

Vappuaamu alkaa täällä etelä-Suomessa aurinkoisena, mutta keväisen viileänä. Vielä en tiedä eilisen juhlinnan uhrilukua, en ole uskaltanut lukea uutisia. Kaunis sää houkuttelee typeryyksiin. Itse emme juhli vappua äidin munkkikahveja ihmeellisemmin, siinä onkin riemua tarpeeksi, ne uppopaistetut "sarvimiinat" nimittäin sulavat suussa. Ja sitten pihaa haravomaan. Iloista perjantainjatkoa. Kaunis sormus ja kirjekuoret lienevät täynnä suuria ajatuksia.

Punamulta kirjoitti...

Itsekin kuvittelin hengittäväni ensimmäisen kuvan raikasta aamuilmaa...;) Täällä on aamuisin vielä hyytävän raikasta ilmaa, viime yönä mittari oli pakkasen puolella...

Jännä sormus! Käytätkö kirjekuoret?

Black on White kirjoitti...

Aamuhetket tuntuvat parhailta. Silloin, kun on vielä hiljaista ja ilma tuoksuu raikkaalle.
Tästä aamusta olen nauttinut erityisen paljon, kun kiireettömästi voi ottaa tulevan päivän vastaan.
Seurasin ikkunan läpi, kun lippua vedettiin salkoon ja ensimmäiset ihmiset astuivat pihalle.

Kaunista ja aurinkoista päivää sinulle, Violet. Sormus on kaunis.

violet kirjoitti...

Tintti: Juhannuksena hukutaan, mites vappuna "kuuluu kuolla"? Pitää lukea nettilehdistä.
Munkkeja söisin mieluusti muutaman kerran vuodessa. Justiin sellaisia jonkun itse tekemiä.
Sormus on lahja minulta itselleni, ja on - oikein arvattu! - täynnä ajatuksia. Kirjekuoret poika tekee suurella hartaudella ainakin;-)

Punamulta: poika panee kuoriin pieniä yllätyksiä. Sen kummemmin en käytä.

Black on White: tuosta "lippu vedettiin salkoon" tuli mieleen yhtäkkiä joku lapsuuden vappu, jolloin olin Treella Näsinkalliolla katsomassa jonkun kuoron laulua. En tiedä miksi juuri tuo tulee mieleen, mutta hyvä muisto se on. Oli kai lämmin ja minulla polvisukat ja apinanaamari.
Kiitos, minustakin sormus on kaunis. Tai ainakin se on kovin kovasti minun sormukseni näköinen. Siksi sen niin kiivaasti halusinkin.

Ede@ kirjoitti...

Taas niin hyvä tunnelma täällä.

Lipusta tuli mieleen eilinen
aamulla
näimme Hollannin liput komeasti salossa
ja kaikilla juhlan tuntua
kuningattarenpäivän vuoksi.

Illalla sitten kaikki ne oli puolitangossa
kun täällä kuoli ihmisiä:(.

Mutta toivotaan että tästä
päivästä tulee parempi!

Jamelia

Sooloilija kirjoitti...

Kävin juuri aamukävelyllä vappupäivän aamussa, torilla myytiin kaikkea krääsää, ihmiset istuivat torikahviloissa kahvilla, oikein oli rauhallinen tunnelma. Ne eilisen bilettäjät ja räyhääjät olivat vielä nukkumassa.

Kaunis, sinun näköinen sormus. Mutta auts, astuit siis parsinneulan päälle!

Minna kirjoitti...

Ihana sormus! Muistuttaa vähän minun "naimisiinmenosormusta".

outi kirjoitti...

teillä on hienot näkymät ikkunasta. tykkään tuommosista sisäpihoista.
sormuksesta tulee mieleen karpalo, tai kuun mollukka. sinne mahtuu varmasti monta salaisuutta..

violet kirjoitti...

Jamelia: kuulin uutisissa myös tuosta heti ensimmäisenä tänä aamuna.

Sooloilija: neula oli olohuoneen matossa eikä todellakaan ihan pitkällään...pelkään että se oli oikein aseteltu siihen, mutta ei kai nyt sentään... (???).

Minna: naimisiinmenosormus on hauska sana.

Outi: sisäpihat on kivoja. Sormus on siitäkin kiva että kun oikein kuvittelen niin voin ennustaa pallosta tulevaisuutta!!

SARI kirjoitti...

Aamuheti oli ihana täälläkin. Iloitsen auringosta ja vihreästä ja aprikoosinraakileista pihapuussa.
Taikasormus sinullakin. Itse en vielä tiedäkään mihin omani kanssa joudun ... tai siis sain tietää, että se alunperin oli tekijänsä sormus. Ja on taas hänellä entrattavana. Kevätmysteerio ilmassa.

Savu kirjoitti...

Tiedätkö, mun äidillä on 70-luvun peruja juuri tuommoinen sormus! Se on ihana, pidin paljon sitä jossain vaiheessa. Se on tummunut ja patinoitunut hieman, mutta sama tyylikkyys on tallella siitä huolimatta. Mukavaa viikonloppua!

Mikko kirjoitti...

Sormus on upea.Ennustuspallo todellakin.

Minulla on pyoreatvuodetlahja viela ostamatta ja haaveilen sormuksesta. Viela ei ole tullut vastaan mutta siella jossain se on.

Puisto kirjoitti...

Ihan on sinunlaisesi sormus ja se tunne, kun löytää jotakin omanlaistansa on hieno. Aina ei löydä vaikka kuinka etsisi.

Sisäpihakuvasta tuli mieleeni kysäistä, mitä naapurin rakennusprojektiin kuuluu? Onko siellä jo jotakin valmista?

Taru kirjoitti...

Tosi kaunis sormus, saako tiedustella kenen tekemä/mistä ostettu?

violet kirjoitti...

Sari: kaikenlaista sen sun sormuksesi kanssa...Muistan kun blogissasi kirjoitit että moneen kertaan katselit ikkunalla ja sitten uskalsit sisään. Mulla oli sama juttu. Nyt kunn tiedän että liikkeen hinnat ovat aivan ok niin pitääkin kiertää kaukaa;-)

Savu: juu, uskon hyvinkin että 70-luvulla oli tuollaisia. Tämä on vielä liian kiiltävä ja nkirkas mutta hopea kolhiintuu ja tummuu, hyvä niin.

Mikko: siellähän se on josakin...ja sitä riemua kun tulee sitten vastaan.

Papi: joo, etsimällä justiin en löydä.
Rakennusprojekti on edennyt. Monenlaista siinäkin Nâyttää olevan...välillä on vain yksi työmies paikalla melkein yötä päivää, sitten taas 10 ja sitten viikkoon ei ketään. Pitääkin panna kuvareportaasi kohta.

Elisa: kiitos, Elisa! Ostin sen meidän kadullamme olevasta pienestä korupajasta. Siinä on kaksi naista ja käsittääkseni vain he tekevät. Jännä pieni paikka, jonne pääsee summeria soittaen sisälle (kunhan ensin kyyläävät hiukan onko rosmo tulossa vai asiakas;-))

Linnea kirjoitti...

Kauniita ajatuksia. Lukiessa tuli mukavan rauhallinen olo...

Melita kirjoitti...

Niin paljon parempi pallo sormessa kuin jalassa.Itsekin etsin parsineulaani viikkotolkulla eikä edes viideksiminuutiksi tullut mieleen,että uuden voisi vaikkapa ostaa kaupasta.