tiistai 23. kesäkuuta 2009

Nyt menee kovaa




Viikko ennen lomallelähtöä on usein samanlainen. Ensin luulee ettei ole kiirettä minkään kanssa mutta sitten huomaakin ettei enää ehdi mitä piti, saati halusi.

Eilen singahtelin kaupungilla, vaihdoin rahaa tuotteisiin ja aloin (mielessäni) pakata. Pitää pestä ja saattaa kuivaksi asioita joita mielii matkalaukkuun. Pitää ostaa vermeitä joita ei laisin ole ennestään. Korvatulpatkin muistin ostaa lehdenjakajan vuoksi.

Mutta maailma ei pyöri meidän ja meidän matkustelumme ympärillä. Piirileikkiin lisätään vielä koulun piknik (leivo se suolainen piirakka jonka lupasit ja muista viedä se tarjolle!), lääkärikäynti, hammaslääkärikäynti ja hampaan kuoletus, pojan rahtaaminen luokkakaverille kaupungin toiselle puolelle, kaasumiehen tarkastuskäynti (mä istun ja odotan...) ja tietysti kaikki normaali, arkinen.

Niin että nyt menee kovaa.

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taas on samat tunnelmat täälläkin. Yritän kovasti saada työt tehtyä, ettei tarvitse ottaa lomalle mukaan keskenjääneitä. Aikaa on onneksi viikko enemmän kuin sinulla... Tosin olisin jo lomakunnossa, jos noita töitä ei lasketa mukaan. Mutta nyt on vielä toivoa, että saatan päästä voiton puolelle. Vaikka pelkään kyllä, että viime tingassa teen sitten vielä töitä kelloa vastaan! Mutta on se sen väärti, jos ei sitten lomalla tarvitse ahertaa.

Se muuten oikeastikin auttaa, kun ajatuksen tasolla pakkaa. Kun alkaa tositoimiin, niin se käykin sitten nopeasti.

Mietin jo ihan innoissani hesburgerin pehmiksiä. Onpa totisesti kulinaristisia ajatuksia, heheh. Mistä lie tulee aina niin jäätelö-olo loman lähestyessä, kun muuten en syö sitä herkkua kuin kerran tai kaksi vuodessa!?!

Muista silti kiireisenäkin pysähtyä nauttimaan kuppi teetä rauhassa. Sitten jaksat muistaa taas loputkin muistettavat. ;)

t. minjo

violet kirjoitti...

Minjo; ai sullon pehmis;-)
Mulla on Saarioisten maksalaatikko, täysin mauton Kotijuusto, grahamlihapiirakka vanhempien mikrossa lämmitettynä ja sisään sinappi ja ketsuppi.

Olina kirjoitti...

Pakkaamisen suunnittelu on yhtä tärkeää, kuin itse pakkaaminenkin. Ei voi olla jälkimmäistä ilman ensimmäistä, ei ainakaan onnistuneesti.

Vaan kaasuputkimiesten odottelu voi olla turhauttavaakin. Minusta ainakin tuntuu, että sellaiseen saa tuhrautumaan koko päivän. Ei oikein osaa tehdä mitään, kun varmaan ihan kohta ovikello soi, ja sitten olisi kesken tämä ja tuo...

Mirva kirjoitti...

Huh, tuli suorastaan hiki pelkästään lukiessakin. Eipä käy kateeksi (kun itseä vain laiskottaa) -- paitsi matkallelähtö, se on mukavaa se! Minnehän sitä menis...

Serenissima kirjoitti...

Minulla on vielä vajaat 3 viikkoa töitä ja hässäkkää, sitten alkaa loma. Puuh!
Hyvä vinkki, täytyy alkaa ajatella kovasti pakkaamista :)

Haaveilen jo karjalanpiirakoista ja graavilohesta ja mansikoista!
Lopulta pakkaamisessa strategianani on aina se, että yritän kaapata kaiken ehdottoman välttämättömän mukaan (matkaliput, passit, avaimet, puhelin, luottokortti, rahaa, lääkkeet, kamera, perusvaatteet, kengät) ja muuta sen mukaan kuin ehtii ja muistaa. Niitä vähemmän tärkeitä voi sitten vaikka paikan päällä täydentää. Rasittavinta on, kun pitäisi ennustaa, minkälaisia vaatteita tarvii ja millainen sää on lomalla.
Tsemppiä valmisteluihin!

Linnea kirjoitti...

Grahamlihapiirakka on must! Ja mustamakkara tietenkin. (Korvatulpista nimittäin päätettelen, että olet lähdössä Tampereelle... :-) Pari viikkoa sitten söin SITÄ Tammelantorilla ja antoivat minulle muovihaarukan. Mikä pyhäinhäväistys! Käärepaperinpalasesta sitä pitää syödä!
Rennon aktiivisia matkavalmisteluja sinulle!

violet kirjoitti...

Olina; kaasumies tuli ajallaan, halleluja!

Mimmi; no ei tää oikeasti niin kauhean vaikeeta ole;-)
Normaalioloissa mulla vaan ei ole oikein mitään joten kontrasti on suurempi.

Serenissima; unohdin karjalanpiirakat!

Linnea; joo, Treelle.
Aamulehti tulee luukusta niin kovalla vauhdilla ettei turisti saa nukuttua....

Ai haarukka mustaan? Ai ai, pyhäinhäväistys, ihan oikeassa olet.
Paperista, tai siis sormin sitä pitää syödä. Ehkä niille voi antaa haarukan jotka tilaa että ottaisin 150 gr mustaamakkaraa;-)
(Selostin kerran yhdelle hesalaiselle pitkään että mustaa ostetaan rahalla eikä grammoittain.
Sanotaan "kahdella eurolla" eikä mitään lässyn lässyn grammoja.)

Anonyymi kirjoitti...

Voi että tuo ruiskukka on niin... SININEN! Hämyinen tausta kai korostaa väriä.

Hauskasti aseteltu nuo kuvat seinälle... Mulla on aika tyhjät seinät; odottelen innoitusta mitä asialle tekisin. Peili tuollai vaakatasossa voisi olla hyvä.

pikkujutut kirjoitti...

Meilla taas ennen lomalle lahtoa tapahtuu jotain kuten talon maalaus, putkirikko, pesukoneen hajoaminen.Tassa viimeiselta kolmelta vuodelta stressipiikit. Kaikki viikko ennen lahtoa ja sitten onkin aikataulutettu urakalla.

Mutta tana vuonna laukut on jo pakattu, useampi paiva ennen matkaa. Olen ihmeissani.

Merja kirjoitti...

Täällä just tuota samaa. Miksi oi miksi otin vielä lapselle uimatunnit näille viimeisille päiville?? Ja juu, lääkäriin tänään, kampaajalle huomenna, koskashan pakkaisi sitten?

Ede@ kirjoitti...

Kuulostaa hiukan samalta,
kun täällä
mutta vielä enemmän muistettavaa sulla;)

Huoh olen onnellinen
kun lentokone turvallisesti maassa
ja olen selvinnyt matkasta
jo pakkaaminen on niin ressaavaa:P

Tsempit sinnekin!

Jamelia

Sooloilija kirjoitti...

Kuullostaa hengästyttävältä, mutta monet asiat on sellaisia, ettei niitä voi etukäteen tehdä vaan ne on tehtävä juuri silloin kun on lähdössä reissuun ym..

Aina sinä kuitenkin joudat tänne meillekin raportoimaan, ja kuvat tältä päivältäkin ovat aivan ihania. Melkein kuin Jane Birkin kuvassa ;D

violet kirjoitti...

Killisilmä; on se tosi sininen, joo. Tai siis ne. Niitä on kasvanut terassilla niin kauheasti että otan koko ajan sisällekin vaasiin.

Taulut olen tykännyt ripustaa noin koska miehellä ei ollut asiasta mitään mielipidettä. Yksin siis päätin että noin. Peili on tavallaan taulu, semmonen muuttuva aihe;-)
Ruokahuoneessa ton olohuoneen vieressä on samaan tapaan ripustettu leveämpi peili. Siihen heijastuu tästä valkoreunaisesta peilistä tuleva valo (joka siihen tulee ikkunasta...) ja näin ruokahuonekin (tosi pimeä!) saa luonnollista valoa.

Pikkujutut; muistankin sulta lukeneeni noita;-) Nyt saa kyllä ihmetellä!

Merja; niin ja yks mikä mua raivostuttaa on se että kämppä jää luultavasti aivan sikakuntoon (hieno palata....murr). Mies vie meidät kentälle ja lähtee saman tien sukunsa kanssa Marseille:hin
yhdne perintöjutun takia. Siivoa ja sumplii siellä viikon, joten ei takuulla tee kotona mitään.

Jamelia; kyllä me selvitään!

Sooloilija; no siinähän se! Ja en mä voi esim,. pakata vaatteita kovin paljon ennen koska mitä mä sitten pidän...ja pojat.

Kiitos kuvakehuista!
Ihan ehdottomasti tuikkaan kirjoituksen päivittäin. Siitä on tullut tapa joka tuo niin paljon iloa itsellenikin etten aio jättää välistä.
Paitsi nyt tulee kyllä parin viikon tauko, luulen...ellen sitten kuvattomia pikailmoituksia laita.

himalainen kirjoitti...

Just noinhan se on, lomamieli kuplii jo ja silti kaikki arkinen jatkuu samaa tahtia ympärillä tai ehkä jopa kiivastuu. Jänistin myös tänään aamulla soittoa lääkärille, tulokset valmiina, hirvitti. Pakko mikä pakko, vaikka lomamieli jo täysillä, kaksi päivää vielä lomaan. Tuntuu, ettei lomamielellä edes saisi olla tällaista. Mutta elämä jatkaa kulkuaan lomasta huolimatta. Kun osaisi vain nähdä arjessakin sen loman.

Kovaa menee, kesää :)

Black on White kirjoitti...

Lomavalmistelut. Huokaus.

Itse teen myös rutkasti ajatustyötä ennen reissuun lähtöä. Käyn mielessäni kerta toisensa jälkeen listaa siitä, mitä pitää muistaa. Useimmiten muistankin kaikki oleelliset asiat, mutta... Pakkauksien kanssa menee välillä överiksi. Sitä edelleenkin ottaa mukaan liikaa niitä "kaiken varalta" tavaroita.

Mukavaa illan jatkoa!

Vilijonkka kirjoitti...

Tuo kaikki on meillä onnellisesti takana. Toisaalta kovaa menoa tarvitaan, jotta kontrasti leppoisiin tunnelmiin olisi mahdollisimman suuri ja tuntuisi ansaitulta. Pakko udella, että minnekäs matka?

Punamulta kirjoitti...

Mullakin on vauhti päällä. Mutta loppujen lopuksi se tuntuukin ihan rauhalliselta kun sun listaa lueskelin... :)

Olette siis tulossa Suomeen? Tervetuloa!!!!

Joola kirjoitti...

Muista kertoa, että jos luet tekstejäsi ääneen jossakin kahvilassa, olen mielelläni kuuntelemassa:)

violet kirjoitti...

Himalainen; saan omat tulokseni varmaan tänään. Jänistää samaan aikaan kun haluan tietysti tietää...

Black on White; olen vuosien mittaan kehittynyt hyväksi pakkaajaksi ja "varmuuden vuoksi osasto" on aina vain pienempi. Mutta sitten on näitä juttuja että haluaisin mieluusti esim. kaikki kengät mukaan...kun tykkään vaihdella.

Vilijonkka; matka Tampereelle. Leppoisia tunnelmia toivon tietysti, mutta totuus on se että aikaa on kaksi viikkoa ja tekemistä enemmän kuin tuohon mahtuu.

Punamulta:..ja huomaan koko ajan puutteita tuossa listassani!
Suomeen siis tulen poikien kanssa.

Joola: ai niin toi;-)
Taitaa olla että suuri lausuntailta on vielä kaukana tulevaisuudessa!