tiistai 16. kesäkuuta 2009

Osien summa?





Katselin eilen ohjelmaa missä miehet etsivät itselleen vaimoa ja naiset miestä. Tositarkoituksella, kiitos. Vakain aikein, seikkailijat älköön vaivautuko. Kuvan lähettäneille varma vastaus ja kaikkia muita lupauksia.

Ihmiset kertoivat mikä heitä viehättää toisessa sukupuolessa, millaisia ominaisuuksia he toivoisivat tulevalta puolisoltaan, millainen olisi ihannemies tai -nainen. Olihan se kiinnostavaa!

Puhuttiin tietysti paljon ulkoisista ominaisuuksista, mutta aika vähän kuitenkin. Otettiin esille myös asioita joita en osaisi ajatella. "Hänellä on kiinnostava ammatti", sanottiin. "Toivoisin että naisella olisi samanikäinen tyttölapsi kuin minullakin on entisestä liitosta".

Muistan kun kauan sitten Suomessa tuli se Napakymppi. Kaikki halusivat aina puolison jolla olisi hyvä huumorintaju. Rehellisyyttä toivottiin myös.

Toivon että jää ikuisesti mysteeriksi miksi mieheni rakastui minuun. Hartaasti toivon että se oli jonkunlainen 1+1+1+1 -juttu. Silloin ei haittaa niin paljon ne iän mukanaan tuomat -1 -asiat, ja plussia voi saada yllättävistäkin seikoista!

34 kommenttia:

Christina kirjoitti...

Miulle tuo rakastumisen mysteeri avautui hieman, kun luin Harville Hendrixin kirjan "Kaikki se rakkaus, mikä sinulle kuuluu".

barbro v kirjoitti...

Mutta sähän oot ihan kymppiplussa!

violet kirjoitti...

Christina; kerro hiukan lisää! Miltä kantilta kirja kertoo rakkaudesta?

Barbrov; asiantuntematon lausunto!
Kiitos silti.

Jonna kirjoitti...

Sinulla on ihana tapa kertoa, ainakin täällä blogissa. Siihen vois varmaan rakastua.

Liivia kirjoitti...

Hyvänen aika, älä nyt tuollaista edes mieti. 10+ minultakin, ja tämä ON asiantunteva lausunto.

Minulla olisikin ollut helppo elämä (ja tylsä?), jos olisin jo nuorena tajunnut, että rehellinen, luotettava ja huumorintajuinen riittää. Mutta minäpä rakastuin aina kaikkiin, joihin varsinkaan kaksi ensimmäistä napakymppiluonnehditaa ei sopinut, mutta kiinnostava ammatti saattoi kyllä olla (lue; rocktähti tms.).

violet kirjoitti...

Jonna; nauran ontosti kun mietin suhteemme alkuaikoja. Ainut yhteinen kieli könkköenglanti.
Ei siinä paljon kerrottu. Ehkä hän rakastuikin siihen!

Liivia: Niin, mietin sillain yleisellä tasolla sen eilisen ohjelman jälkeen. Huomasin nimittäin etten minä ainakaan osaisi tehdä sellaisia listoja että mitä toivoisin jos hakisin kumppania!
Kyllä se kokonaisuus vaan tulee osista joille ei kaikille ole nimeä edes.
Ohjelmassa se "kiinnostava ammatti" oli maanviljelijä. Siis nainen oli maanviljelijä ja siksi kiinnostava.

Marittima kirjoitti...

Mielenkiintoinen aihe! Samaa mieltä: sähän oot 10+. Ja eilen meillä syötiin Violetin munakoisopaistosta, joka oli herkkua (ja tänään tietysti uudelleen lämmitettynä)! Mieheni käski lähettää erityisterveiset ja kiitokset Violetille!
Ja mä en olis varmaan ikinä päätyny tähän miesvalintaan jos oisin irrallisten ominaisuuksien mukaan valikoinut. Kokonaisuus on enemmän ja eri asia kuin osien summa. Ihana kokonaisuus on hän.

Merruli kirjoitti...

Onneksi niihin suhteen alkuaikojen ihastusten, vihastusten ja luultujen tarpeiden varaan ei tarvitse jäädä. Onneksi kumpikin saa löytää niitä uusia puolia toisesta, joihin saa ihastua. Kumpikin muuttuu niin hyvässä kuin pahassa. Itselläni oli melkoiset listat vaatimuksia, mutta lopulta lista karisi aika lyhyeksi ja mieheni toi mukanaan hyviä piirteitä, joita en osannut edes kaivata, mutta nyt tiedän tarvitsevani.

Clarissa kirjoitti...

Tuo huumorintaju mua aina ihmetyttää. Että se on aina ykkösenä.
Meillä on tapana sanoa, että ollaan yhdessä, koska hän luuli, että olen sellainen ja sellainen ja minä luulin taas, että hän on sellainen ja sellainen, eli mielikuvien kanssa mentiin naimisiin. Ei se mitään, vuosikymmeniä ollaan oltu yhdessä ja ehkä vähitellen muututtu toisen mielikuvaa vastaavaksi, tai nähty totuus kaiken takana ja ollaan tyytyväisiä siihenkin.

LauraM kirjoitti...

Miten sinä aina keksitkin niin mielenkiintoisia aiheita?

Minusta tuntuu, että aikanaan molemmat ihastuivat ja rakastuivat osittain eri ominaisuuksiin, kuin mitkä nyt pitävät liittoa kasassa. Ihmiset onneksi kasvavat ja kehittyvät 15 vuoden aikana ja ne pahimmat särmätkin hioutuvat pois.

Mieheni mielestä naisessa tärkeintä ovat ulkonäkö ja ruuanlaittotaito. Tuo jälkimmäinenhän voi kehittyä, vaikka ensimmäinen vähän rapistuisikin:)

Tuula kirjoitti...

Onneksi ihminen on ominaisuuksiensa summa, eikä vain lista irrallisia asioita. Vaikka miehen kanssa eittämättä inhoamme muutamia toistemme ominaisuuksia, niin rakastamme kuitenkin sitä kokonaisuutta. Lohdullista :)

Linnea kirjoitti...

Minä näin miehestäni ensimmäisillä tapaamisilla vain todella ärsyttävät piirteet. Sitten menikin monta vuotta, ettei oltu tekemisissä ja kun lopulta oltiin, ärsyttävät piirteet olivat edelleen olemassa, mutta niistä viis... ;-)
Siis olen kokonaisuuden kannattaja.

Elisa kirjoitti...

Alussahan toinen ihminen on kuin valkokangas, johon voi heijastaa omia mielikuviaan ihannekumppanistaan ­ja tähän ihannekumppaniin on helppo olla myös rakastunut.
Vasta myöhemminhän suhde ja kuva toisesta muuttuu realistisemmaksi...

Toisaalta nuo "listat" (huumorintajuisuus yms) ovat aika turhia siina vaiheessa kun ihmisen tapaa. Siinä ihmisessä on vain jotakin, joka vetää puoleensa...

Syysleimu kirjoitti...

Musta on aina ollut outoa, että tosirakkautta etsitään kameroiden läsnäollessa, miten siitä voi syntyä mitään "oikeaa" suhdetta?

Mutta kauniisti puhut aina miehestäsi. Ja suhteestanne. Kunnioittaen. Eikös se ikä tuo vain plussaa?

aino kirjoitti...

jotenkin tuntuu, että ne ovat aina ilman kumppania, joilla pitkät vaatimuslistat..
ihmisiltä saa usein enemmän, kun ei odota mitään. pätee niihin, joiden kanssa vaihtaa vain pari sanaa tai niiden, jotka jäävät matkaan pidemmäksi aikaa. tai ainakin itse koen asian niin.

mutta joo, kympit sulle minultakin!

isoinpapu kirjoitti...

Mieheltäni tässä jonkin aika sitten kysyttiin että :" Minkälainen se sun vaimosi oikein on?"
Olin hyvin otettu kun mieheni ei osannut vastata kysmykseen. Tunsin olevani mystinen asioiden summa.

Sulla on kyllä kuvien perusteella erittäin kivoja osia :)

Anonyymi kirjoitti...

Taas mielenkiintoinen aihe ja yhtä mielenkiintoisia kommentteja.

Osien summa on kyllä varmaan se mihin todennäköisimmin rakastuu, ainakin kun ajattelen itseäni. Kun siitä on niiiiin kauan kun tutustuin lasteni isään, en oikein muista mikä siinä eniten kiinnosti. Ehkä se, että hän kiinnostui minusta? Kyllä se on kokonaisuus, niin olen ajatellut.

Mutta kyllä se on tärkeää, että nauraa samanlaisille asioille. Mulle ainakin huumori on sen verran tärkeä juttu, että ei siitä varmaan tulisi mitään jos olisi ihan erilainen huumorintaju. Yhdessä nauraminen on tosi tärkeä juttu. (Ei tärkein muttä tärkeä)

Ja rakkaus muovautuu vuosien kuluessa. Olemme olleet pian 24 v. naimisissa ja sitä ennen oltiin yhdessä 5 vuotta... käääk, että miä oon vanha!

Kirsikka

marika kirjoitti...

Tykkään sun "osien" sarjasta,
kyllä summa!!!

Olina kirjoitti...

Minä olen sillälailla romantikko, etten usko rakkauden syttyvän listan muotoon kirjoitettujen ominaisuuksien ympärille, vaan jonkin muun. Tästä seuraa epävarmuus, koska en ikinä saa tietää, miksi mieheni rakastaa minua, mistä ominaisuudesta pitäisi yrittää pitää kiinni, ja toisaalta varmuus: sehän tykkää minusta, ei osista.

Siis osien summa on tottakai oikea vastaus, ja matematiikan sääntöihinkin kuuluu, että kaksi miinusta tekee plussan. (Tai jotenkin niin...)

Matroskin kirjoitti...

Jotkut mieheni vitsit ovat niin surkeita että itku meinaa tulla.

En ole ikinä ymmärtänyt noita ihannepuolisolta vaadittavien ominaisuuksien listoja, joissa on parhaimmillaan horoskooppimerkkikin määritelty.

Ennen kuin menin naimisiin unelmamieheni oli minigolfradan suunnittelija.

violet kirjoitti...

MArittima: hyvä että maistui munakoisohommeli. Vastaterveiset miehelle vaan!
10 +..mihin mahtaa perustua????
Mulla on monta ominaisuutta joiden takia erotaankin - tai joiden takia ei edes aleta suhteeseen. Siksikin olen erityisen ihmeissäni ja kiitollinen siitä että tämä jatkuu.

Merruli; mulla ei ole oikein koskaan ehtinyt olla listoja tai toiveita kun asiat ovat menneet niin.
Joidenkin ihmisten kohdalla olisi voinut ehkä toivoa suurempaa harkintaa ennen suhteeseen painumista.

violet kirjoitti...

Clarissa; en minäkään sitä huumorintajua ymmärrä. En oikein tiedä mitä sillä ajetaan takaa. Ehkä olen huumorintajuton tai vähän tosikko, eikä se siksi mulle ole tärkeä.

LauraM: mistä keksin? Olen luullut että kaikki näitä ajattelevat;-)

Ulkonäkö ja ruuanlaittotaito...miksi mulle tulee tarve keksiä joku vastaveto miehelle joka sanoo noin....?
(tai ainakin hiukan huitasta käsilaukulla!)

Tuula; mun mies ei SANO mitä hän minussa inhoaa mutta tiedän kyllä.
Minä olen sanonut mitkä ovat ne asiat joista en niin hänessä pidä, mutta en minä niitä muuttaa yritä. Eivät ole sitä kokoluokkaa että olisi tarvettakaan ja tiedän että nämä muuttamisyritykset ovat... En halua olla "kun sä aina" ja "sä et koskaan" -ihminen.

Linnea; noin kuulee aina silloin tällöin käyneen. Minusta tosi mielenkiintoista. Joku on siis enkä kuitenkin alusta asti kiinnostanut (?).

Elisa; samaa mieltä listoista.
Tuossa katselemassni ohjelmassa listoilla oli eri merkitys. Niitä tehtiin kun hakemalla haettiin seuraa. Kerrottiin että minä olen tällainen ja tällainen, toivon että HÄN on sitten tällainen.
Ja sitten luettiin saatuja kirjeitä ja pantiin pinoihin "kiinnostava", "ei kiinnosta", "kaunis mutta siinä kaikki" jne.

Merja kirjoitti...

No tästä aiheestahan voisi jaapailla vaikka kuinka pitkään..

Sanon nyt kummiskin vaan lyhyesti että minä rakastuin miehessäni pieniin osiin kun kokonaisuus näytti vähän.. hmm.. toivottomalta. Mutta just ne pienet osat oli ne tärkeimmät minulle elämässä.

Lasten tultua olen saanut havaita että jotkut niistä pienistä jutuista joihin rakastuin on jäänyt pois, mutta tilalle tullut paljon isoja ihailtavia. En vaihtaisi häntä mihinkään enkä keneenkään.

violet kirjoitti...

Syysleimu; tuo mitä sanot kameroiden edessä suhteen etsimisestä...en oikein tiedä mitä ajatella. Olen kyllä iloinen jokaisen puolesta joka kantensa löytää, tavalla tai toisella.

Tuo ikä plussaa, tai ainakin iän mukana tuleva (lievä????) viisastuminen;-)
Puhun miehestäni kuten toivon että hän puhuisi minusta. Olen kovin tietoinen huonoista puolistani ja siksi hyvin nöyrän kiitollinen siitä että niistä huolimatta tämä jatkuu.

Aino; kiitos kympistä vaikka se tietysti perustuu vain asioihin jotka eivät ole koko totuus...

Niin, juuri noin. Kun osaisi ottaa jokaisen ihmisen kuten sanot. Ei ennakkokäsityksiä tai odotuksia.

isoipapu; minäkin olisin ollut iloinen tuosta! Iloitsen siitäkin että kun mieheltäni kysytään töissä että onko hänellä kuvaa minusta niin hän näyttää pikkuista käyntikorttia jossa olen lapsena "Jukka-vaatteissa".

Kirsikka; minustakin on kyllä tärkeä osata nauraa samoille asioille> Ei välttämätöntä mutta..auttaahan se. Ehkä ajattelen jotenkin nurjasti siitä huumori -jutusta. Alan heti ajatella että pitäisi jotakin vitsejä iskeä tai katsella aamusta iltaan jotain valmiiksinaurettuja komedioita;-)

Marika: kiitos! oman niskan kuvaaminen ei ole muuten helppoa!

Olina; älä puhu mulle matikasta - mutta muuten viisasta kyllä puhut!

Matroskin: minigolfradan suunnittelija ei olekaan ihan tavallinen juttu.
Yksi sellainen ja horoskooppi saisi olla jousimies!

Merja; nauran kun ajattelen että tykkäsin miehessäni ihan kauheasti vaaleasta, kiharasta tukasta.
Nyt sekin on mennyt pois;-)!

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta. Tuossa huumoriasiassa tarkoitin lähinnä tilannekomiikkaa ja että saatetaan jostain jutusta lähteä kehittelemään jotain mille sitten yhdessä nauretaan.
Ei niinkään niitä valmiita komedioita, niitä on tosi harvassa jotka naurattais.
No, vähän vaikea selittää, eikä oikein vitsinkertojiakaan olla...

Kirsikka

violet kirjoitti...

Kirsikka; ymmärsin! Sinun kommenttisi ansiosta, nimenomaan, ymmärsin, että huumorintajua kun perätään niin sillä voidaan tätäkin juuri tarkoittaa.
Itse olin ajatellut nurjasti aina vaan vitsijuttuja sun muuta.

Matroskin kirjoitti...

Minä taas tarkoitin, että kaikki vaativat mieheltä huumorintajua, mutta huumorintajua on todellakin montaa laatua. Meillä on yhteisen huumorin alue ja sitten molemmilla henkilökohtainen huumorialue, jota toinen ei käsitä alkuunkaan. Mutta minusta sekin on suloista, että toinen käkättää ihan ihme jutuille.

Nuorena kuvittelin että suurissa asioissa kuten suhde Jumalaan ja politiikkaan on oltava samaa mieltä. Nyt tiedän ettei se pidä paikkaansa. Voi olla eri mieltä ja silti toinen on rakas.

Mutta tietty jotain yhteistäkin täytyy olla. En voisi olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei tajua, miksi kirjoja pitäisi lukea.

Tuija kirjoitti...

Kauhean onnellisia tunnutte olevan kaikki ja se on ihanaa... Mutta mitäs jos sitä menee yhteen kauhean keskeneräisenä (en kyllä kuvittele, että valmista on olemassakaan, mutta tarkoitan sillä jotakin itsetiedostusjuttua) ja sitten jonain päivänä huomaa, että ollaan ihan eri reiteillä, päivittäminen on lapsiperhe- ja työelämän syövereissä jäänyt ja nyt tuntuu olevan myöhäistä? Toinen ei usko, ei tunnista, ei myönnä eikä kerro, missä itse menee. Se on surullista.

P kirjoitti...

Onpa hieno aihe! Blogisi kuuluu muutenkin suosikkeihini, en vain aina muista kommentoida.
Olen pohtinut noita ominaisuuksia ja listoja ja saanut huomata, että kokonaisuus on usein jotain ihan muuta kuin osista voisi päätellä. Itse en listoja laadi, ne voisivat vielä purra omaan nilkkaan, mutta tunnen erään miehen jonka ominaisuudet kyllä löytyisivät useimpien listoilta. Silti minua ei kiinnosta tippaakaan. Hän on juuri näitä luotettavia, ruoanlaittotaitoisia, huumorintajuisia miehiä joita peräänkuulutetaan, itse rakensi talonsakin. Ja minä en lähtenyt kanssaan edes syömään. Kun tutut sitten tivasivat että mikset, niin mukava poika, minä mutisin vain etten halunnut. Tuli melkein syyllinen olo, niin mukava mies eikä kelpaa!

violet kirjoitti...

Matroskin; mainitsemissasi suurissa asioissa ei minustakaan tarvitse olla samoilla linjoilla jotta suhde onnistuisi. On tosin ihmisiä jotka sanovat etteivät voisi olla "kokoomulaisen" kanssa tai että kirkkoon pitää kuulua jotta homma hoituu. Ei minulla ole siihen mitään sanomista vaikken itse noita vaadikaan.

Mulla on mies joka tajuaa miksi kirjoja luetaan - muttei itse juuri lue!

Tuo kirja -juttu toi vielä mieleen yhden toisenkin asian; minusta tuntuu (teilatkaa jos olette eri mieltä) että aika monet naiset toivovat miehensä "hyväksynnän" harrastuksilleen tai jopa mielipiteilleen.
Tai naiset useammin kuin miehet.

Ajattelen omaa maalausharrastustani.
Siihen menee kauheasti aikaa ja se vie tilaa. Mieheni ei sano siihen oikein juuta eikä jaata. Ehkä on iloinen että niitä halutaan ostaa, mutta olisi liioittelua sanoa jotakin tyyliin "mies kannustaa minua"tms.
Olen oikeastaan vain hyvilläni että hän "pysyy erossa" tuosta.
Minulle riittää että hän EI ESTÄ minua tekemästä tuota;-).
Mutta minulta on kysytty: miten sun mies antaa sun tehdä noita kotona...?
(Tämä nyt siis EI, Matroskin liity sinun kommenttiisi muuten kuin että tuli siitä mieleen.)

violet kirjoitti...

Tuija; uskon että tuo on hyvinkin yleistä. Uskon myös, että aivan samaan ilmiöön suhtaudutaan (voi suhtautua) monella eri tavalla sen mukaan mihin pystyy, haluaa.
Olisko tuo kuvailemasi sitä kuuluisaa "erilleen kasvamista"? Jos on, niin eri ihmiset antavat ilmiölle erilaisen painon.

Jostakin syystä me naiset tunnumme useammin tuollaisen tunteen tunnistavan ja siitä kärsivän.
Ehkä antavan sille liikaa painoarvoakin, toisinaan?
Mutta en kiellä, ihan todellinen ja kamalan suuri ongelmahan tuo voi olla.

Joskus minusta tuntuu että ajattelen miehen ja naisen suhteista ja avioliitosta ja yhdessäelämisestä hiukan "miesmäisesti". Kauheaa yleistämistä. Tarkoitan että vaikka lapsiin liittyvissä asioissa analysoin kuin pahinkin Woody Allen ja mietin miksi se nyt noin ja mistä tuo kertoo jne., niin omaa suhdettani (siis mieheeni) en juuri mieti tai analysoi. En mieti olemmeko me nyt onnellisia vai emmekö ole. Olemme välillä ja sitten taas ei, niin se kai on. En osaa oikein alkaa ongelmia miettimään, senkun elän hänen kanssaan. Ja kun hänkin tekee samoin niin eikös se silloin ole hyvä niin;-)

P; oi oi mikä herkullinen esimerkki! Muut tietää aina parhaiten, heh he. Ei vaan. Juu.
Tuollaista sattuu. Ei sitä osaa edes selittää aina miksi ei vaan...kiinnosta.

Sanctuary kirjoitti...

Niin mielenkiintoinen aihe. Minulla tulee viimeisestä kommentistasi mieleen, että varsinkin suhteen alkuaikoina minulla oli aikamoiset odotukset miestäni kohtaan, hänen olisi pitänyt olla suunnilleen kaikkea mitä parhaat ystävänikin ovat ja vielä lisää. Kunnes pikkuhiljaa aloin tajuta juuri tuota, että miehen ei tarvitse jakaa kaikkea sitä, mistä olen itse kiinnostunut, eikä siinä mielessä ei toisaalta myöskään koskaan korvaa suhdetta ystäviin eikä missään nimessä tarvitsekaan! On oikeastaan aika vapauttavaa, että ollaan niinkin erilaisia kuin ollaan, silti tuntuu homma edelleen toimivan (oikeastaan yhä paremmin).

violet kirjoitti...

Sanctuary: Monet sanovat: "mieheni on paras ystäväni." Minun ei, mutta eihän se tarkoita että muut olisivat väärässä. Kai oma mies VOI olla paras ystävä (vaikken sitä ihan ymmärrä.)

Sanctuary kirjoitti...

Nimenomaan - voin sanoa, että mieheni on minulle läheisempi kuin kukaan muu, mutta parhaat ystävät on erikseen. Sitä paitsi aikamoiset paineet olisi yhden ihmisen harteilla, jos hänen pitäisi olla itselle 'kaikkea'. Mutta tosiaan, parisuhteita on varmasti niin monenlaisia kuin on ihmisiäkin.