Helteisen päivän päätteeksi otin kylvyn mihin panin viimevuotisia kuivattuja laventelin kukkia.
Keitin teen ja kiipesin kirjan kanssa katolle kello kymmenen hämärään. Sytytin kynttilän ja luin hetken.
Filosofi tuli katolle myös. Niin hiljaa etten ensin edes huomannut. Hän pyysi minua laittamaan kirjan pois ja puhumaan hänen kanssaan variksista. Että tuo yksi tuolla on aika yksin kai. Äsken siinä oli kaksi, nyt vain tuo. Ja jos niitä on kolme niin onko se parempi kuin että olisi kaksi. Hän esitti myös teorian jonka mukaan varikset voivat aivan hyvin pitää huolta pulujen poikasistakin. Eivätkö voikin, äiti?
Kuuntelin varisasioita ja mietin miten kuivumassa olevaa pöytäliinaa vasten nojaavat ruiskukat ovat tähän kellonaikaan kuin taulu jonka haluaisi maalata - muttei takuulla osaa.
Keitin teen ja kiipesin kirjan kanssa katolle kello kymmenen hämärään. Sytytin kynttilän ja luin hetken.
Filosofi tuli katolle myös. Niin hiljaa etten ensin edes huomannut. Hän pyysi minua laittamaan kirjan pois ja puhumaan hänen kanssaan variksista. Että tuo yksi tuolla on aika yksin kai. Äsken siinä oli kaksi, nyt vain tuo. Ja jos niitä on kolme niin onko se parempi kuin että olisi kaksi. Hän esitti myös teorian jonka mukaan varikset voivat aivan hyvin pitää huolta pulujen poikasistakin. Eivätkö voikin, äiti?
Kuuntelin varisasioita ja mietin miten kuivumassa olevaa pöytäliinaa vasten nojaavat ruiskukat ovat tähän kellonaikaan kuin taulu jonka haluaisi maalata - muttei takuulla osaa.
13 kommenttia:
Nuo ovat jo tauluja! Tästälähin (tai jo jonkin aikaa) yhdistän aina sinut ja ruiskukat.
Mutta käsitän mitä tarkoitat, itse en ikipäivänä osaisi maalata jotain kukkaa, niin että se näyttäisi siltä.
Kauniit tunnelmat. Olisipa ihanaa, jos olisi poika joka tahtoisi jutella variksista. Terveiset filosofille!
Kuvat ja teksti on taulu, jonka sinä meille maalasit. Kiitos Violet. Miten ihana kesäilta ja muisto.
Jos ei olisi omia poikia, mietin, pääsisikö koskaan lähelle heidän ajatuksiaan, niin paljon he miettivät kaikkea, syvällisiä asioita.
Kiitos näistä kauniista kuvista ja ajatuksista. Näillä on oikein mukava aloitta päivä, kahvikupposen kanssa.
Tuli kyynel silmään ja pehmeitä tunteita.Ihana filosofipoika...
Käviskö järjestetty avioliitto tän meidän tytön kanssa ;)
Ei taitaisi filosofi sulattaa sellaista.
Satumainen kuvasarja ja filosofi on niiiin ihanaa :)
Onnellinen äiti olet!
Mahtavia mietteitä pojallasi.
Ja niin kuin himalainen sanoi, maalasit jo taulun.
Kukkien maalaaminen tai piirtäminen on muuten todella vaikeaa. Yritin, mutta sain aikaan vaan suttuja.
Lumoavia tunnelmia olet vanginnut ja hienoja mietteitä pojalla.
On turhauttavaa tietää ja nähdä sielunsa silmin millaisen taulun voisi jostakin maalata, samalla tietäen että lopputulos ei olisi sitä, mitä lähti tavoittelemaan.
Vau! Olen vaikuttunut tuosta keskustelusta. Ne on niin fiksuja, nuo lapset!
Teillä ollut varmasti unohtumaton sininen hetkinen...Tunnelman toit tänne asti. Kuinka tärkeää, että pysähdyit kuuntelemaan.
Liivia: kiitos, Liivia!
Niin, aika paljon olen nyt ruiskukkia tunkenut joka väliin.
Pidän niiden väristä ja tietystä vaatimattomuudesta. "Kukkakaupan kukista" eniten pidän kyllä liljosta ja neilikoista.
Himalainen; kiitos kiitoksista, eipä kestä!
Silloin mä vasta seisahdunkin suu auki jos meidän pienempi (se partyman ja ikuinen heinäsirkka) sanoo yhtäkkiä jotakin loppuun asti mietittyä ja pirun viisasta;-)
Isommalle tällainen alituinen mietiskely on ominaisempaa.
Sooloilija; mukavaa jos näistä sai hyvän tunnelman!
Aurinko ja kuu: Järjestetty avioliitto;-) Poikaa on vähän jo kyselty pariin toiseenkin paikkaan mutta kattellaan ny!
Hän kyllä kuulemma haluaa asua yksin. Silloin ei kukaan häiritse, hän sanoo.
Marika: Olen onnellinen, mutten suinkaan jatkuvasti. Onneksi tulee väliin näitä hienoja hetkiä. Muuten olisin romuna.
Jonna; niin, en kyllä osaisi maalata tai piirtää kukkaa joka näyttäisi juuri malliltaan. Mutta eilen ajattelin (kun liikutin kameraa että sain ääriviivat suttuun) että toisinaan vain värit ja aavistus muodosta ovatkin kiinnostavampia.
Merruli: turhauttavaa, kyllä!
Rauhantuomari: minäkin pidän siitä että lapset tulevat minulle puhumaan. Ettei ainakaan vielä ole sellaista että äidille ei viitsi edes aloittaa kun ei se kuitenkaan tajua tai viitsi kuunnella tms.
Satunkaa; Kyllä mää yritän pysähtyä kuuntelemaan aina kuin vain jaksan. Toisinaan on tosin pakko panna ovi kiinni ja sanoa KOHTA. Olen kuitenkin hyvin otettu siitä että minulle HALUTAAN kertoa ja jakaa asioita. Siksikin haluan kuunnella.
Kunpa voisikin pitää linjat auki ja keskusteluyhteyden aivan aikuisuuteen asti. Että parikymppinenkin poika tulisi kertomaan vielä variksista tai muusta. Kyllä minä jaksaisin kuunnella vaikka aamuun asti;-)
Ihana filosofi.
Toivon että minunkin poikani (pian 4 v)juttelee kanssani vastaavia juttuja tulevaisuudessa... Toivoa on, nyt jo meillä on pienenpieniä juttutuokioita, välillä vähän suurempiakin...
Lukuhetket ja keskusteluhetket, ne ovat minulle tärkeitä...
Voi tuota sinistä!!!! Niiiiin ihana väri. Miten saatkin sen vangittua noihin kuviin? Upeaa!!!!
Koskettava kaipauksen sininen. Tai mitä lie...
Juuri tällaiset keskustelut vahvistavat vain tunnettani, että haluan itsekin joskus lapsia. Ihania ajatelmia pojallasi.
Oletko itse kasvatellut ruiskukkia? Onko se helppoa? Luonnon luomaa on hankala veto vedolta jäljitellä paperille, itse jätän sen työn kameralle. Mutta ymmärrän tunteesi ja hienostipa olet saanut kamerallasi aikaan.
Moi! Tykkään kovasti sun blogista, sen on jotenkin taianomainen. Ja ihanaa kun kirjoitat tänne niin usein. :)
Lähetä kommentti