Minä olen säälittävä arjen pakoilija. Heti kun rannat on koluttu, vieraat lähteneet koteihinsa ja asiat kuten arjessa tuppaa olemaan niin minä pakenen. Jätän vain kuoreni jäljelle ja menen pois.
Saatan viipyä pitkään. Asiat johtavat toisiin. Syntyy pitkiä ketjuja joissa kyllä on pää ja häntä, mutta siinä välissä niin paljon kaikenlaista että alkaa huimata. Ei melkein ehdi muistella, muistaa.
Illalla huomaan että Ravelryssä nähty villatakki aloitti ajatusryöpyn, jonka toistaiseksi viimeinen lenkki on tämä alin kuva. Ja siinä välissä on kuulkaa paljon ainesta arkipakoilijan pääntäytteeksi.
Saatan viipyä pitkään. Asiat johtavat toisiin. Syntyy pitkiä ketjuja joissa kyllä on pää ja häntä, mutta siinä välissä niin paljon kaikenlaista että alkaa huimata. Ei melkein ehdi muistella, muistaa.
Illalla huomaan että Ravelryssä nähty villatakki aloitti ajatusryöpyn, jonka toistaiseksi viimeinen lenkki on tämä alin kuva. Ja siinä välissä on kuulkaa paljon ainesta arkipakoilijan pääntäytteeksi.
16 kommenttia:
Kunnon viollettiä! Miten se tuntuukin nykyään niin hyvältä, varsinkin kun sen yhdistää oikeisiin väreihin.
Luulen että pitkään jatkunut violletti-inhoni perustui siihen, että se tupattiin yleensä yhdistämään muihin violletin sävyihin, mustaan tai viininpunaiseen. Tunkkaista.
Ilman muuta teet tuollaisen takin, ja sinut tuntien se on viimeistään ylihuomenna esittelyssä. Minä vaan pohdin omaani jo kolmatta vuotta.
En oikeastaan hingu violetin takin perään...tuo alakuvassa päälläni ollutkin oli semmonen viininpunertava. Olin vaan ajatusmatkalla joka ihmeen kaupalla meni neulesivustolta jotenkin omaan lapsuuteeni!
Loistava taito tuo arjen pakoilu. Siitä sopii olla kyllä ihan ylpeä. Viihtyisiä viipyilyjä!
Jäin miettimään sitä, että jääkö se kuori sitten myös pyörittämään sitä arkea vai onko se vaan..?
Täällä on tällä hetkellä yhden naisen kuori, mutta se johtuu siitä, että taidan olla jollain tapaa epäkunnossa. Minusta otettiin tänään kuusi purkkia verta, toivottavasti jotain selviää.
Mielenkiintoinen juttu! Tosi nostalginen olo tuli jotenkin tuosta alimmasta kuvasta...Tykkään kovasti vanhojen valokuvien haalistuneista sävyistä.
Mielenkiinnolla jään odottamaan millaisia neuleideoita Ravelrystä johkaantuu blogiisi:)
Nam mitä värejä:) Näyttävät niin hyviltä yhdessä!
Kun olin pieni,meillä oli aina tuollaisia ylimmän kuvan kuivakukkaasetelmia kotona..niitä piti aina nyppiä ja sitten äiti suuttui. Hassua miten kauniilta ne näyttävät nyt.
Ja nyt tiedän mitä teen seuraavana sadepäivänä; kaivan esiin vanhoja valokuvia! Niissä on sitä jotain.
Kuulostipa jotenkin tutulta, sanoit tuon kaiken niin osuvasti, juuri tuota se on. Itse menee pois, ajatuksineen ja suunnitelmineen. Niitä päiviä pitää välillä olla.
Mulla on kans pyörinyt villatakki mielessä jo muutaman viikon, näin äidistäni kuvan kahdeksankytluvulta, ja siinä oli villatakki, jonka muistan.. haluan itse tehdyn villatakin. En kyllä vielä sitä osaa tehdä, mutta jos vain aloittaisin.
Arki suorastaan kutsuu pakoilemaan!
Ravelryyn aion hautautua taas piakkoin itsekin. Sen käyttöä ei oikein pysty säännöstelemään ja aina nautin liian isoina annoksina kerrallaan. Siinä sitä sitten syitä poissaolevalle olemukselle!
Viehättävät kuvat malleine takkeine kaikkineen.
Arjen pakoiluhan on välttämätön osa elämää, miten muuten voi siirtyillä tilasta ja tunnelmasta toiseen ja miten muuten tulisi asiat tehtyä ellei olisi näitä irtautumisia, liminaaleja. Siis siirtymät loma-arki; pakkaus-muutto...ja pienemmissäkin asioissa: on hyvä lykätä jotain vaikka pyykinpesua pakoilemalla mieliblogeihin :) Ihana pikkutöttö kuva sinusta! (meidän vauva on oppinut sanomaan tyttö = töttö)
Kuinka hienoa, kun joku myöntää olevansa arjen pakoilija - minäkin olen. Perusteellinen pakoilija toisinaan. Ja saanut kuulla siitä muilta aina vaan kielteistä, mutta on siinä hyvääki, paljon on hyvää. Minusta itsestäni ainakin tuntuu, että parhaat aatokset syntyvät noina pakohetkinä. Ja kiitos Katja, kun kehaiset arkipakoa loistavaksi taidoksi. Hymyilen täällä nyt tyytyväisenä. Oijoi tämä aihe on ollut minulle melkein tabu - elän niin tehokkaiden ihmisten keskellä, että yritän aina itsekin näyttää ulospäin ainakin pikkuisen menevämpää tapausta kuin oikeasti olenkaan. Kun tietäisivätkin kuinka suuren osan vapaa-ajastani käytän vaan haaveiluun ja muuhun ajatustyöhön.
Paitsi että tämä loma on ollut yhtäkkiä teholoma -puuhaan ja saan aikaan yhtäkkiä vaikka kuinka. Sekin tuntuu hyvältä!
Hyvin hienot kuvat ja värit tässä postissa!
KAtja; on siinä puolensa. Toivoisin kuitenkin osaavani (jaksavani) olla myös hiukan enemmän läsnä lapsille jotka aloittavat taas joka lauseen määkivällä "ääääiiiiitii" -sanalla...
Katilein: Joskus joo, toisinaan kuori vain on. Kuten eilen. Olin ihan jossakin. En saanut tartuttua mihinkään. En oikein edes kivoihin juttuihin. Kai se on tämä kuumuuskin.
Toivottavasti terveytesi on kunnossa.
Hanna: tuo alin kuva on sellainen rasteripintainen. Niitä tehtiin yhteen aikaan ja ne ovat niitä jotka ovat pahiten haalistuneet.
Niina; tuo on vanhempieni luona. Äiti on kaikenlaista tehnyt noista.
Himalainen; itsetehty villatakki...minulla on monta, mutta lisää pitäisi saada. eniten kai se on se tekeminen mikä kiinnostaa.
Aino; minä vasta hiljan sinne menin eka kertaa ja hiukan jo kadun!
Savu; kyllä sää asiaa laulat!
Tanja; oi,ehdottomasti myönnän.
Tiedän kyllä etteivät kaikki edes osaa.
Kai mun mieli ja kroppa nyt sanoo että hiljaisella tulella vaan, senkus olet. On ollut paljon hälyä ja liikettä joten kai tämä on luontainen suojamekanismi...
Kuulosti niin tutulta - varsinkin tuo ajatusten virta monine mutkineen asiasta ihan johonkin muuhun :)
Minä innostuin just äsken violetista, ostin sen väriset kengät. Jotkut saattaisivat sanoa niitä viininpunaisiksi, vaan minusta ne ovat violetit :)
Päivi: on mullakin saappaat joita on sanottu punaisiksi. Paskat ovat punaiset. Terrakotat ne on.Itse sen tietää;-)
Ajatuksia väreistä: http://www.coloria.net/ . Käyn siellä työnkin puolesta keräämässä ideoita ja lukemassa tasutoja, merkityksiä ja kulttuurisidoksia.
Violet, tuohan on puhdasta levitointia! Minä, joka luen melkein kaiken aikaa tai möyhin puutarhaa, olen super arjenpakoilussa. Olen aina jossain muulla astraalitasolla, paitsi kun mieheni kiskoo minut olemaan läsnä monipuolisilla, viehättävillä keinoilla. Kuka muu lukee romaania tehdessään ruokaa!
Villatakista tuli mieleen, että tänne tuli joku kylmä ilmavirtaus ja olen jo kaksi päivää hytissyt ylläni vispipuuron värinen villatakki. Se suorastaan lohduttaa.
Tästä viikosta tuli niin outo, että pääsen hakemaan niitä tummanpunaisia gladioluksia vasta ensi viikolla. Ne ovat voimakukkia mulle tästälähin, joten kiitos vinkistä! Siis tiedäthän, mistä puhun, se oli vanhemmassa jutussa...se ihana kuva.
Tintti; tuttu juttu mutta kiitos kun ajattelit minua tuon yhteydessä.
Yksi värien ystävä minulle jo tuosta mainitsi muutama vuosi sitten.
Leena Lumi: Lohtutakki ja voimakukat. Olet oikeilla jäljillä!
Levitointia. Sitähän se onkin.
Kuulostaakin paremmalta kuin pakoilu.
Lähetä kommentti