Pariisi jää pitkäksi aikaa minuun tunnelmina ja sävyinä. Tiedän että olen tallentanut itseeni vain mieluista. Totuushan on että vaikka Pariisi antaa paljon niin se myös ottaa. Siksi me sieltä aikoinaan muutimmekin pois. Mutta Pariisi ei olisi Pariisi ellei se kaikesta huolimatta onnistuisi jättämään lähtemätöntä kaipuutakin, jota voi hoitaa ainakin silloin tällöin käymällä ellei muuta.
Kaksi tapaamista jätti tällä matkalla myös lähtemättömän vaikutuksen. Kosketti, suorastaan. Vanha nainen, jonka näimme ensin kadulla suoraselkäisenä harppomassa jonnekin. Pysähdyimme ja käännyimme katsomaan pitkään. Muutaman tunnin kuluttua hän esiintyi hotellimme nurkalla kahden nuoren soittajapojan kanssa. Soittivat jatsia, joka pani jalan vipattamaan. Odotin että nainen alkaa laulaa, mutta hänen roolinsa olikin panna jalalla komeasti. Minulle tuli aivan pakahduttava tarve kertoa hänelle miten suuren vaikutuksen hän minuun teki, ja kävin kuiskuttamassa että ihailen häntä ja hänen tyyliään ja että vanhana haluan olla kuin hän. Ihan kuin tuon pienen naisen hartioita koskettamalla olisi saanut osan hänen säteilystään itseensäkin. Kotona yritin piirtää hänet mutta eihän se onnistunut.
Ja se toinen vaikutuksen tehnyt oli Sari. Arvaan että hän heilauttaa nyt kättään ja sanoo höh, äläs nyt viitsi, enhän mä nyt mitään, mutta haluan silti julkisesti sanoa että ihailen hänen elämänasennettaan ja sitä tarmoa millä hän tarttuu asioihin ja selviää monenlaisesta. Ihan voittaja-ainesta, jotenkin.
Kaksi tapaamista jätti tällä matkalla myös lähtemättömän vaikutuksen. Kosketti, suorastaan. Vanha nainen, jonka näimme ensin kadulla suoraselkäisenä harppomassa jonnekin. Pysähdyimme ja käännyimme katsomaan pitkään. Muutaman tunnin kuluttua hän esiintyi hotellimme nurkalla kahden nuoren soittajapojan kanssa. Soittivat jatsia, joka pani jalan vipattamaan. Odotin että nainen alkaa laulaa, mutta hänen roolinsa olikin panna jalalla komeasti. Minulle tuli aivan pakahduttava tarve kertoa hänelle miten suuren vaikutuksen hän minuun teki, ja kävin kuiskuttamassa että ihailen häntä ja hänen tyyliään ja että vanhana haluan olla kuin hän. Ihan kuin tuon pienen naisen hartioita koskettamalla olisi saanut osan hänen säteilystään itseensäkin. Kotona yritin piirtää hänet mutta eihän se onnistunut.
Ja se toinen vaikutuksen tehnyt oli Sari. Arvaan että hän heilauttaa nyt kättään ja sanoo höh, äläs nyt viitsi, enhän mä nyt mitään, mutta haluan silti julkisesti sanoa että ihailen hänen elämänasennettaan ja sitä tarmoa millä hän tarttuu asioihin ja selviää monenlaisesta. Ihan voittaja-ainesta, jotenkin.
15 kommenttia:
Yhdyn joka sanaan. Piste.
Minäkin ihailen joitakin vanhoja naisia tässä korttelissa. Sain vähän aikaa sitten tietää, että yksi heistä ,joka joskus käy kaupassanikin on 95 vuotias. Tulee tosiaan ajateltua että voi kun vanhana olisi tuollainen.
Ja sit tosiaan sanonkin höh, mutta siis kiitos - kyllä minua koskettaa tuo mitä sanot. Niiaan ja kumarran.
Ihana kirjoitus
Ihanat kuvat, kaunis, kaunis
Hienoa että uskalsit kertoa ajatuksistasi vanhalle naiselle, voi vain kuvitella, millainen vaikutus sillä oli hänen päiväänsä! Näitä kuviasi palaan kyllä ihailemaan vielä monta kertaa.
Ooh, näin saman tanssivan naisen & jazz-porukan kesällä! Aivan hurmaava ja olisin jäänyt katselemaan pidemmäksikin aikaa, mutta panivat sitten pillit pussiin.
Tunnistan tämän "Pariisin ikävän". Itselläni se on kroonista.
Simone
Pariisilaiset naiset, niissä on kyllä sitä jotain.
Hyvin sanottu toi antaminen ja ottaminen. Ottaa hieman liikaa lapsiperheeltä. Ollaankin puhuttu miehen kanssa, että sinne voisi muuttaa takaisin eläkeiässä.
Apua! Ihania kuvia. Halua tuollaisen vähän kulahtaneen oven!
Kiitos kuvista. Miten vahan kulahtanutkin nayttaa kauniilta. Taalla se nayttaa vain kulahtaneelta. Kaunis kirjoitus.
Tosi mahtavaa, että kävit kuiskuttamassa naiselle kehusi. Tästä voisi ottaa mallia. Kehuja pitäisi osata kuiskutella useammin.
Tällaisessa ihailun tunteessa on jotain todella voimakasta. Juurikin lähes pakahduttavaa.
Liivia; selevä.
Sari; kun en osannut naamakkain sanoa niin edes näin;-)
Marika; kiitos. Kaunis kiitos!
Mimmi; en minä sellaisella hetkellä edes mieti uskallanko vai en. Ajattelen että se on tärkeää niin minulle kuin hänellekin. Oli oikea sanomisen pakko;-)
Tuija; ihan varmasti näitkin. Onhan sitä porukkaa jos jonkunlaista mutta minusta tällainen yhdistelmä on harvinen.
Simone; sellaiseksi sillä on helposti vaara muuttua.
Vilijonkka; niin, sa muuta. Lapsiperheen arki on kuitenkin muuta kuin se mitä turistina saa kokea. Asiaa toki helpottaa jos on niin varakas että voi valita täysin missä asuu, ei tarvitse käydä töissä ja sen sellaista utopiaa.
Linnea; anna ajan tehdä sellainen sinulle;-)
Pikkujutut; toi on kyllä totta että ei se yksin että on kulahtanut ole kaunista.
Neiti Nimetön; niin, olin parin lasin viinihuppelissa mutta väitän ettei se pakahtumisen tunne nyt ihan siitä vain johtunut;-)
Voi kun noista kuvista tuli ikävä Pariisiin, on jo piiiitkä aika viime käynnistä.
Kiva kun kävit kuiskuttamassa vanhalle naiselle, olen varma, että hänen päivänsä sen jälkeen oli rikkaampi ja askel keveämpi. Minullekin on tullut vanhemmiten 'sanomisen pakko', esim. jos jollain tutulla on yllään kaunis vaate juuri minun väreissä.
Nämä kuvat ja teksti laittoivat ihon kananlihalle. Kosketit, ja innoitit. Kiitos Violet sinulle!
Soili; huomasin hänen ilahtuvan ja hänkin sanoi minulle takaisin jotakin, mikä jäi lämmittämään.
Mutta mitä, sitä en kerro kenellekään;-)
Inka; kananlihaisuus on hyvä asia silloin kun sen saa kuvista ja teksteistä!
Pariisi: Kaupunki jonne kaipasin lapsena - jonen myöhemmin aikuisena matkustin joskus jopa ihan vahingossa (kun yritin päästä töistä kotiin ajoin aluksi aina vahingossa Pariisiin vievälle moottoritielle) - Kaupunki josta yritin myös ajaa pois 2 tunnin ajan kunnes päädyin ajamaan taksin perässä moottoritielle...
Pariisi: Kaupunki jonne kaipaan nytkin, syömään jäätelöä talvella, kuuntelemaan Argentinalaista tangoa, hengittämään uusia aamuja ja seuraamaan tuhansia tarinoita.
kiitos kaukokaipuuta herättelevästä tekstistä ja ajatuksista...
Lähetä kommentti