René Margitte taitaa olla yksi niistä belgialaisista joita luullaan ranskalaisiksi - tai jota ei tunneta ollenkaan. Teokset saattaa moni tunnistaa mutta nimeä ei saa päähän.
Kävin lauantaina Musée Magritte:ssa täällä Brysselissä. Se avattiin kesäkuun alussa ja siitä alkaen kävijöitä on ollut valtavasti. Näin varmasti jatkossakin. Kolme kerrosta, hyvät tilat, kaikki toimii moitteettomasti ja mikä tietenkin parasta, taulut ovat upeita.
Kun oikeita ei saa mukaansa pitää tyytyä postikortteihin. Minusta on aina mielenkiintoista seurata millaisia sarjoja muut valitsevat. Omistani tuli puolivahingossa kuin tarina. Visiitin jälkeen ostin helmikaupan mieheltä aineet rannekoruun, joka toistaa museopäivän tunnelmia.
Kävin lauantaina Musée Magritte:ssa täällä Brysselissä. Se avattiin kesäkuun alussa ja siitä alkaen kävijöitä on ollut valtavasti. Näin varmasti jatkossakin. Kolme kerrosta, hyvät tilat, kaikki toimii moitteettomasti ja mikä tietenkin parasta, taulut ovat upeita.
Kun oikeita ei saa mukaansa pitää tyytyä postikortteihin. Minusta on aina mielenkiintoista seurata millaisia sarjoja muut valitsevat. Omistani tuli puolivahingossa kuin tarina. Visiitin jälkeen ostin helmikaupan mieheltä aineet rannekoruun, joka toistaa museopäivän tunnelmia.
24 kommenttia:
Tosiaan luulin, että Magritte on ranskalainen. Samaa muuten luulin (ranskan)perunoistakin!
Mimmi; et ole ollenkaan ainoa;-) Listaan voidaan panna myös vaikkapa Tintti eli Tintin.
Löysin joskus teininä R. Margitten kuvia ja tykästyin kovasti nimenomaan väreihinsä, ne on vaan niin hienoja. (voi olla sekin että olin 13-vuotiaana ihastunut poikaan, jota kutsuttiin Reneksi).
Minäkin olen aina mieltänyt Magritten ranskalaiseksi, tai oikeastaan en ole ajatellutkaan mitään muuta. Tintin ja Hergen olen kyllä tiennyt belgialaiseksi.
Mutta näin sitä taas ihminen oppi jotakin uutta tänäänkin ja se on hieno se!
Terveisiä sateisesta Helsingistä!
Viitaten jo aiempaan postaukseesi, olisiko mahdollista saada noiden ranteenlämmittimien ohjetta blogiisi? Teet ne varmaan mutu-tuntumalla, mutta minä en siihen pysty. Vielä ;-)
Heli
Magritte on minulle tuttu ja muistelisin, että kirjoitit hänestä joku aika sitten. Minä pidän Magritten töistä.
Valitsemasi sarja on tosiaan kuin tarina. Siinä olisi hyvä inspiraation aihe novellille. Rannekorusta tulee kiva muisto, joka palauttaa mieleen museopäivän tunnelman.
...tuli mieleen vielä belgialaisista tunnetuista hahmoista, että eivätkös Smurffit (jee) ja Marsupilamikin (yök) ole belgialaisia?
Ppi; Minulla oli alle kaksikymppisenä poikaystävä joka piirsi ja maalasi. Hän yritti jäljentää useitakin Magritten teoksia ja muistan että niitä katseltiin taidekirjoista hartaasti.
Heli; voin panna sen tähän näin. Tein viidellä puikolla ja loin 28 silmukkaa eli 7 puikolla.Tein työn ranteesta ylöspäin, toisinkin päin voi tietysti tehdä. Kudoin suljettua neuletta sen ranteen mitan verran, siitähän voi tehdä juuri niin lyhyen tai pitkän kuin haluaa. Sitten lisäsin joka puikon alkuun yhden silmukan = 8 s. joka puikolla. Kudoin siihen asti kun alkoi tuntua että tuohon reikä peukalolle ja päättelin ylivetäen yhdeltä puikolta 5 silmukkaa. Seuraavalla kierroksella loin 5 tilalle ja noin tuli siis reikä.
Sitten kudoin tuonne rystysiin saakka ja kun pituus miellytti, päättelin.
Kudoin siis joka toinen krs. oikeaa, joka toinen nurjaa. Näin suljettu neule näyttää ainaoikealta.
Toivottavasti tästä oli jotakin iloa.
Katilein; joo, kirjoitin hänestä niihin aikoihin kun museo avattiin.
Totta että nuo mainitsemasi ovat myös belgialaisia!
Tintit ja ranskanpotut olen belgialaisiksi tiennyt, mutta koko Maigrette on mulle uusi. Tai olihan siitä puhetta täällä jokin aika sitten. No aika uusi kuitenkin.
Mielenkiintoinen uusi, vaikkakin vähän pelottava.
Hurja tuo huputetut päät-työ! Taidenäyttelyissä minusta on erityisen kiinnostavaa seurata, mikä työ kolahtaa lapseen.
Tyylikäs on tuo korukin.
Liivia; tykkään Magritten töistä valtaosasta MUTTA on siellä sellaistakin tyyliä mikä ei iske ollenkaan. Värit on minusta parasta.
Tuo huppupääjuttu on nimeltään Les Amants (rakastavaiset) vuodelta 1928 ja olen lukenut siitä että Magritte kuvaa siinä sitä miten sokea rakkaus on.
Magritten maalauksissa jännä tunnelma aina.En tiedä pidänkö.Ihailen kyllä.Taiturimaista käsialaa.Ja jotenkin hmm... sofistikoituneita värejä.
Aika hauskaa, että eilen tai toissa päivänä oli uutisissa juttu, että Magritte-museo on uusi vetonaula Brysselissä. Näytti kivalta paikalta.
Heidi
Aika shokeeraavia ovat varmasti aikanaan olleet! En tiennytkään että noin vanhakin tuo taiteilija.
Väreistä minäkin eniten pidän.
Tykkään Magrittesta, pitänee tästä lähteä Brysseliin...
Violet, tuo huputetut päät on hyvin voimakas esitys.
Tiedätkö, tuntuu kuin nyt juuri pitäisi sanoa jotain Belgiasta, kun en tajunnut sitä merta...Poirot on belgialainen ja minun lempisuklaa on se belgialainen, missä on niitä simpukanmuotosia suklaita, en nyt muista nimeä - onneksi, mutta en pysty vastustamaan niitä marraskuusta alkaen...
Tummanpunaiset gladiolukset!: Älä ihmettele, että blogiini pääsee nyt vain kommenttivalvonnan kautta, sehän ei haittaa muuten mitään, mutta hidastaa vain kommentin näkyviin tuloa.
Muistan yläasteen kuviksen tunnilla piirtäneeni kyseisen taiteilijan työn. Noissa on jotain merkillistä vetovoimaa, vaikka sitten taas en voi ihan suoralta kädeltä sanoa pitäväni niistä. Kiehtovia.
Wikipedia kertoo, että tuo huppupäisyys on saanut alkunsa siitä, kun Magritten äiti oli hukuttautunut, ja löytyi joesta vaatetuksen peittäessä hänen kasvonsa. Tällä olisi ollut sitten vaikutusta tuohon amant-maalaussarjaan. Aika karua. Moderni on hänkin varmasti ollut aikanansa.
Tuo rannekorusi on ihana!
**nyökyttelee tahdissa**
Minusta nuo ovat vähän pelottavia.Näin äkkiseltään ehkä vähän myös uhkaavia.
Tulipas nyt vallan synkkä arvio...
Ihan "sun" sarja ja värit oli postikorteista eka tunnelma :)
Pikkasen synkkä,pelottavakin, mutta jokatapauksessa mielenkiintoa/ajatuksia herättävä...
Kaunis koru
Tässä viikonloppuna tuli oikein uutisissa tuosta museosta ja sanoin avokille, että enpä olisi tuostakaan henkilöstä ja museosta mitään tiennyt, jollet sinä olisi blogissasi siitä jokin aika sitten kirjoittanut...ja nyt sitten osuvasti kirjoitit taas :).
Aurinko ja kuu; pidän siitä että kuva ei usein olekaan sitä mitä se ensikatsomalta näyttää. Magritten työt ovat usein tuollaisia. Tulkinnalle varaa vaikka kuinka ja mihin suuntaan vaan.
Heidi; ai jaa, kiva kuulla että siitä puhutaan. Ei turhaan.
Liivia; joo, syntyi 1800-luvun puolella ja kuoli 1967.
Allu; ehdottomasti kannattaa jos hänen töistään pitää. Suosittelen erittäin lämpimästi että ostat lipun nettisivujen kautta etukäteen....
Leena LUmi: minä en juuri SIITÄ suklaasta tykkää mutta ai ai,monesta muusta täkäläisestä kovin!
Minttu; yksi on varma; nuo herättävät aika voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen. Pidän sellaisesta.
Päivi; minä taas olen lukenut eräästä taidekirjasta että Magritte itse ehdottomasti kieltää koskaan nähneensä kuollutta äitiään ja kieltää sen huppupäävaikutteen...mutta kuka näistä todella tietää.
Äidin hukuttautuminen jokeen on joka tapauksessa tosiasia enkä voi uskoa että sitä ihan ilman vaikutusta ohittaa kukaan.
Tintti; nyöks nyöks, kiitos nyökkäilyistä.
Pikkujutut; jokainen kokee tavallaan eikä siinä mitään. Minusta pelottavia/ahdistavia olivat vain muutamat lintuaiheiset taulut. Ihan jo siksi, etten pidä linnuista mutta on niissä muutakin.
Pidän siitä mitä tapahtui monen taulun kohdalla. Ensin katsoi kuvaa "ohhoh, hui kauheeta, mitäs tuossa on", sitten luki taulun nimen tai taulusta enemmän ja saattoi päästä helpottunut nauru tai ainakin taulu muuttui aivan eri näköiseksi.
Magrittella oli juuri tuo sanojen ja kuvan ristiriita ja sehän oli juuri hän joka maalasi piipun ja taulussa luki "tämä ei ole piippu". Niin kuin ei olekaan, vaan kuva piipusta.
Magritte oli kirjojen mukaan erikoinen tyyppi ja hänestä saa aika hulluttelijankin kuvan. Tuolla museossa oli aivan kreisejä filminpätkiä joissa Magritte pelleilee vaimonsa kanssa.
Aion lukea ehdottomasti lisää hänestä.
Marika; sen kummemmin tietoisesti hakematta otin juuri nämä kuvat. Kortteja oli niin paljon että päätin valita 5 sellaista jotka vaikuttavat minuun eniten.
Punamulta; uutiskynnys siis ylitetty sielläkin!
Kauniita, hämmentäviä ja pohdituttavia ovat mielestäni Magritten taulut. Näistä sinun valitsemistasi minuun vetoaa etenkin tämä huputettu pari, sekä kuu, joka paistaa keskellä puuta...
(Magritten syntyperää en ollut koskaan edes miettinyt, mutta ranskanperunoita luulin kyllä ranskalaisiksi... yllättäen;))
Museosta on vaikea päästä ulos ilman postekortteja.. Ja se tunne, miten kokemus jatkuu museon ulkopuolella, muuttuu vaikkapa koruksi, kuten sinulla.
Hienoa.
Magritte on minusta(kin) mielenkiintoinen.
Lähetä kommentti