maanantai 12. lokakuuta 2009

Pää ja häntä




Minä ryhdyn toisinaan (aika usein!) puuhiin joissa on vain pää ja häntä, muttei mitään siinä välillä. Häivähdys järjestä ehkä, mutta niin hentoinen ettei ulkopuolinen ainakaan saa oikein langanpäästä kiinni.

Minusta on jännittävää tarttua asioihin joita aloittaessa ei lopusta ole mitään tietoa. Kuin puhuisi vierasta kieltä sellaisin taidoin, ettei lausetta aloittaessaan ole ollenkaan varma pääseekö sen loppuun asti kunnialla.

Ei se näin ole aina ollut. Kovastikin varman päälle olen pelaillut. Varmistelija, ennakoija ja suunnittelija olen kyllä vieläkin aika vahvasti. Mutta kaikkea voi harjoitella. Ensin voi kokeilla asioilla joiden myötä kenenkään maailma ei kaadu.

Voi vaikka purkaa kaksi vuotta sitten tekemänsä mohairhuivin ja....

8 kommenttia:

Tuija kirjoitti...

Mohairtekeleen purkaminen on saavutus jo sinällään... Ja itse ajattelu-, heittäytymis-, teko-, joku prosessi on tärkeä ainakin minulle, lopputulos on bonus, sitten joskus.

Tanja kirjoitti...

Minusta tuntuu kaikitenkin samalta, että helposti heittäydyn hommiin, joissa on hyvä pää ja mahtava häntä, mutta vartalo puuttuu. Toisinaan tuo on ihan mahtisjuttu, jos se vartalohomma sujuu, mutta auta armias, jos takkuaa, silloin tuntuu huonolta.

Tykkään ajattelutavastasi, että voi kokeilla ja opetella. Sitäpä minäkin muutamassa asiassa nykyään. Ja siitä tulee niin hyvä tunne, kun huomaa pystyvänsä muuttamaan kangistuneita kaavojaan.

Tuijan asennettakin ihailen! Itse olen melkoisen lopputuloskeskeinen edelleen. Tai no, olen minä kyllä prosessi-ihminenkin ihan yhtä lailla. Mutta minulle lopputulos ei ole bonus vaan ihan mahdottoman tärkeä asia. Jos lopputulos ei miellytä, minun on vaikea nähdä prosessin antia.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän juuri sellaiset yllätykselliset "matkat" rentouta parhaiten? Minulla on käsillä tekemisessä yleensä aina vain ajatus alusta ja ajatus lopusta. En ikinä lue ohjeita mihinkään tekeleeseen, koska sitten alkaa mm. stressata onnistumista. Tekemisen ilo säilyy, kun joutuu keksimään kaikki työvaiheet tehdessään. Se on usein juuri se "ongelman"ratkaisukäyttäytyminen, mistä saa parhaat fiilikset...

Ihanat oli kuvat puretusta langasta. Olispas kuvassa ollut sellainen "kosketus"-funktio. Olisin halunnut koskettaa sitä lankamyttyä, se kun näytti niin ihanan pehmoiselle untuvaiselle.
t. minjo

ElsaIlona kirjoitti...

Minä myös olen samanlainen. Heittäydyn juttuihin, joiden todellisesta rakenteesta en tiedä mitään. Otan sen, mitä tulee ja jos en halua sitä, voin myös jättää kesken.

Sellaista pitkäjänteisyyttä minussa ei ole, että jaksaisin koluta alusta loppuun asioita, joiden kulun tiedän jo etukäteen. Seikkailua pitää olla!

Usein huomaan olevani korviani myöten mukana myös sellaisissa jutuissa, joissa ei ole edes sitä häntää. Pelkkä mahtava pää riittää joskus innostukseen.

14a4:n Hanna kirjoitti...

Voisin myös nostaa hattua tuon mohairin purkamisesta! Mikäköhän tämän projektin häntä on...jään odottamaan:)

marika kirjoitti...

Minä ryhdyn usein hommiin, mutta ne hommat jää kesken!
Höh huomaan, että tämähän olis paljon parempi pää tai häntä homma ja... :)

maare kirjoitti...

Jännä on muuten se sanonta: "...ei ole päätä eikä häntää!" Mitähän siinä sitten on, eikö just se oleellinen?

Täällä odottelen edelleen Jännityksellä postia :)

violet kirjoitti...

tuija: olet oikeassa. Aika saavutus. Etenkin, kun olin kutonut tuon kaksinkertaisella langalla (kaksi väriä). TAkertui vielä entisestään kiinni, mutta ilmeisesti lanka on hyvälaatuista koska ei kärsinyt.


Tanja: Vaikka mä usein täällä 'rehvastelenkin" miten kokeilen ja opettelen niin osittain se on yritys vahvistaa tuota tunnetta, ei niinkään ihan asiain oikea tila.
Olen aika hiivatin kangistunut moneen vanhaan juttuun.

Kyllä mullekin lopputulos on tärkeä. En mä vaikka villatakkia teen ihan vaan siksi että olisi jotakin tekemistä. Jos se menee pilalle (ts. siinä on yksikin pieni asia mistä en tykkää..) olen hyvin tyytymätön.

minjo; noin olen minäkin ennen aina tehnyt (etten katsele ohjeita jne.) mutta olen alkanut kallistua siihen suuntaan että helekattiako mun on itse aina keksittävä pyörä itse kun se on jo keksitty ja joku osaa antaa ohjeet miten se tehdään...
En mä osaa ainakaan omasta päästä edes kokeilemalla tehdä vaikka palmikkoneulosta tai hihapyöriöitä.
HYVIn monissa asioissa itsekokeilu toimii ja sitä noudatan kyllä.

Elsallona; miten tuosta sun viimeisestä kappaleestasi tulikin mieleen yksi harrastajateatterijuttu missä olin mukana. Oli se melkoisen...hännätönta.

Hanna; häntä on valmis! Se on valtava huivi, jonka kuvaan tuota pikaa.

marika; niin, vaihtaa vaan päätä hännän kanssa ja taas tulee uuusi!

maare; sa muuta, nää on näitä sanontoja.
Öhö tota...se ylläri on tuossa pakattuna kolmatta päivää....menenkin postiin;-)