Minä en ole niitä jotka nauttivat sängyssä makaamisesta viikonloppuna. Olen sellainenkin ollut, mutta nykyään nautin enemmän hiljaisesta talosta joka on yksin minun ja jossa voi tehdä hiljaisia asioita. Saatan lukea ikkunan ääressä ilman valoa. Ehkä kudon pari kerrosta. Mietin otanko aamiaisella ensin kahvia vai teetä.
Poika sanoi eilen: et sinä siedä mitään. Se oli vastaus siihen kun sanoin: laita pelin ääni pienemmälle, en voi sietää sitä.
Mietin tuota. Että onko niin oikeasti etten "mitään siedä". Minulla on täysi oikeus olla sietämättä ujeltavan kilpa-autopelin ääntä, sanoin.
Mietin (mutten sanonut sitä ääneen koska se on minun oma asiani) että onneksi on yksinäiset hetket jolloin aamu tulee hiljalleen ikkunoista.
Poika sanoi eilen: et sinä siedä mitään. Se oli vastaus siihen kun sanoin: laita pelin ääni pienemmälle, en voi sietää sitä.
Mietin tuota. Että onko niin oikeasti etten "mitään siedä". Minulla on täysi oikeus olla sietämättä ujeltavan kilpa-autopelin ääntä, sanoin.
Mietin (mutten sanonut sitä ääneen koska se on minun oma asiani) että onneksi on yksinäiset hetket jolloin aamu tulee hiljalleen ikkunoista.
19 kommenttia:
Minä rakastan myös niitä hiljaisia hetkiä, tosin meillä ei niitä ole tarjolla, kun lapset ovat vielä koko ajan ihossa kiinni. Mutta olen sen tyylinen ihminen, että hiljainen hiippailu ja omaan tahtiin puuhastelu sopii. Hissuttelu ja tassuttelu kunniaan.
En minäkään siedä peliääniä. En siedä monta muutakaan äänen lähdettä :-/
Onpa ihanaa kun saat olla yksin. Mä joudun aina "karkaamaan" kotioloja. Ja juuri nyt voisin karata vaikka viikoksi. En kaipaa ensimmäistäkään perheääntä.
Mulla taitaa myös olla makoiluvaihe taakse jäänyttä elämää. Tosin tänään nukuin melkein yhteentoista, koska kissat eivät hoitaneet herätysvelvollisuuttaan ihan kunnolla. Normaalisti herätys tapahtuu siinä kuuden-seitsemän aikaan, tänään neljältä, mutta niin aikaisin en sentään suostu nousemaan!
Kaunista aamua.
Musta tuntuu, että olen oppinut sietämään aika paljonkin (lasten aiheuttamaa) möykkää, mutta meillä ei autopelejä pelatakaa, vaan erilaisia hiljaisia nukkien pukemispelejä.
Nykylasten äänimaailma on aika hirveä, animaatiofilmeissäkin on vain tietokoneella tehtyä taustamöykkää. Kyllä oli ennen paremmin kun piirretyissä soitti oikea sinfoniaorkesteri!
Vähän nolottaa sanoa, mutten voi sietää meidän pölynimurin ääntä. Ja kotiapulainen on kauhean innokas imuroimaan, mikä luonnollisestikin johtuu kaupungin likaisuudesta. Joten huomaan aina välillä lähteväni rauhallisesta kodistani siivousta pakoon, joko starbucksiin tai valokuvaamaan.
Aamulla on ihana herätä suht aikaisin ja hipsiä villasukissa. Haaveilla, katsoa lintuja ikkunasta, keittää teetä ja kuunnella vaimeaa koneen hurinaa.
En kestäisi olla töissä päiväkodissa/koulussa, myönnän. Kiristelen hampaita jo välillä kun pihalta kuuluu karjuvien lapsien ääniä. Leikit ovat nyrkkitappeluita ja "mä tapan sut"-juttuja. En voi sietää! Kuten en voi sietää pelienkään ääniä.
Meillä puhutaan aika kovaa, myös minä. Karjaisen helposti jos olen aikaisemmin rauhallisesti kieltänyt monta kertaa. Meistä lähtee mölyä, inhoan sitäkin. Ei nyt tarvitse hissutella, mutta toivoisin enemmän positiivista hölinää, kuin sitä ikuista komentamis- ja nahistelumölyä.
Ennen kuuntelin paljon musiikkia, nykyään hiljaisuus on niin korvia hellivää että nautin ennemmin siitä kuin musiikista :/ Musiikki on parasta kuullokkeista kuunneltuna.
Onneksi koirien kanssa pääsee melua karkuun, hyvällä syyllä. Kuten tänäaamuna kun tepsuttelin keskelle peltoa <3
Hiljaisuus. Olen ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen yksin kotona kokonaisen vuorokauden. Mies on reissussa ja veljeni haki juuri lapset synnyinkotiini lomalle. Kolme vuorokautta ilman lapsia ja niistä yksi täysin yksin. Aion olla hiljaa ja kuunnella hiljaisuutta. Nauttia.
Minä olin nuorempana aivan yliherkkä äänille, mutta nykyään siedän lapsilähtöistä meteliä varmaan liiankin hyvin (jos ajatellaan naapureiden hermoja).
Olen kyllä Vilijonkan kanssa eri mieltä. Nykyään tehdään lasten piirrettyjä, joissa on todella huolella tehty äänimaailma ja musiikki. Myös suomenkieliset toteutukset ovat parantuneet huimasti. Suomessa niissä on parhaita näyttelijöitä ja hienot suomennokset. Aamutv:n kökköpiirrettyjä meillä ei katsella.
Kestän myös tappamis-, taistelu- ja miekkaleikkejä, ne ovat mielestäni pojille tärkeitä.
Minä olen _oppinu_ sietämään huomattavasti paremmin meteliä nykyelämässäni, mutta pleikkapelien äänimaailma, ETENKIN sen rallipein, on jotain ihan saatanallisen raivostuttavaa ja minua suorastaan V*tU*taa, että joudun omassa kodissani sellaista kestämään.
Haluaisin opettaa lapsille(ni) hiljaisuuden merkityksestä oleellisia asioita, mutta uusiofuusioissa sellaiset asiat ovat jotenkin niin hankalia...
Minulla ei ole nykyisin mahdollisuutta olla juuri koskaan kotona yksin, mikä on myöskin sääli. Ehkä sitten joskus...
benglia; kunniaan nuo juu, mutta en minä ihan pelkästään sellaisesta eläisi;-)
Hoya; en mä ole kuitenkaan yksin aamulla. Mies nukkuu, isompi nukkuu ja pienempi on rauhallisesti omissa puuhissaan.
Toivon että pääset eroon perheäänistä hiukan.
Hanna; ai neljältä jo...pitäisi..huh hui.
Vilijonkka; pölyimureiden äänessä onkin muuten jotakin sellaista tukahdetettua raivoa, etten sanois. Kai se liittyy niin monen lapsuuteen se lauantaisiivous kun äidit paiskoo ja kiroaa.
Minja; meistäkin lähtee ääntä ja minäkin inhoan sitä...
Minna; kuulostaa hienolta ja osaat tehdä juuri sen mitä tuossa tilanteessa kannattaakin.
Matroskin; minäkin kestän monenlaisten LEIKKIEN ääniä mutten pelien. Niin se vaan on. Enkä voi sietää sellaista turhaa nirinää ja narinaa ja siskon tai veljen tahallista ärsyttämistä sun muuta sellaista.
Junika; niin, itse olemme sallineet nuo pelit enkä mä sitä tarkoitakaan ettei niitä saisi ollenkaan. Myönnän että meidän vanhempien pitäisi olla tiukemmin vielä rajoittamassa ja vääntämässä volyymia pienemmälle elleivät itse tajua.
Huomasin etten ole minäkään ollut paria tuntia enempää kotona yksin pitkään aikaan. TUli sitä ikävä.
Hihi, mä luin ensin, että TUULEE ikkunoista.
Kommentoin tuota edellistä postaustasi ja onnittelen päätöksestäsi kokeilla pilatesta! Vuosikausia monenlaisista selkävaivoista kärsineenä aloitin pilateksen ja jo n. viiden kerran jälkeen selkä alkoi osoittaa toipumisen merkkejä. Uskomatonta ja motivoi vahvasti jatkamaan!
Pilates on muutenkin aivan loistavaa; se pitää itse kokea. Ja sopii hiljaisuudesta pitävälle, sillä liikkeet tehdään ilman taustajumputusmusiikkia, oman hengityksen tahdissa, "kääntyneenä" sisään päin.
Me ei olla ikinä ostettu yhtään ääntä pitävää lelua. Juuri samasta syystä. Leikkipuhelin on tullut joskus lahjana ja yksi purulelu, joista tuli aikoinaan ääntä. Leikkipuhelin ei ikinä saanut uusia pattereita ja purulelu oli niin ruma muutenkin (chico), että ei ikinä onneksi noussut kovin suureen suosioon... "synteettiset äänet" on vaan niin luonnottomia, että ne käy korviin. Ei sille mahda mitään.
t. minjo
Tulee mieleen avioliittomme alkutaival.
Olin päiväkodissa töissä ja illat mies huomautteli minulle, ettei tarvitse kailottaa :)
Oli ilmeisen vaikea säätää omaa volyymia pienemmälle, kun oli päivän puhunut KUULUVALLA äänellä yli mekastavan lapsiryhmän.
Ristiriitoja aiheutti myös miehen musiikki (oli kämppisten kanssa tottunut kuuntelemaan nupit kaakossa:) En sietänyt musiikkia ollenkaan päiväkotityössä ollessani. Monesti mietin,miten stressaava ympäristö pienille iso meluisa ryhmä on.
Kuulun niihin, jotka aloittaisivat aamut mieluiten hi-taa-s-s-a tahdissa, käsi poskella, ulos tuijotellen.
Pikkulapsiperheessä nuo hetket ovat harvinaista herkkua. Joskus taas sitten niidenkin vuoro.
Omien lasten äänitutoksista tyytymätön narina ja turha katkeamaton ulina ovat minulle sitä pahinta piinaa.
-tammi
Minä nautin yleensä hiljaisista hetkistä iltaisin kun olen saanut pojan ja miehen nukkumaan :D.
Tosin viime päivinä poika ei ole meinannut nukahtaa millään ja tänäänkin saattaa olla, että täytyy luovuttaa kohta ja mennä nukkumaan.
Hiljaiset hetket ovat jokaisen päiväni kohokohta. Tarvitsen niitä todella :)
Olen ensi viikon kotona "lomalla" pojan kanssa. Saa nähdä kuinka kaipaan hiljaisuutta jo huomisen jälkeen.
Vaikkei ole kuin yksi poika, hän taistelee ja sotii mielikuvitushahmoja vastaan ja äänet ovat välillä todella kovia. Turhaa marinaa on viime aikoina esiintynyt todella kovasti. Ja siinä riittää työsarkaa että sen saa kitkettyä pois...
JA tottakai minunkin ääneni sitten kohoaa ja metelöin itsekin...
Meillä se oli niin, että noin 12-vuotiaasta minun tehtävänä oli imuroida huusholli lauantaisin...Isä puisteli matot ja äiti siivoisi keittiön sun muut.
Matroskin, toki on myös musiikiltaan laadukkaita filmejä. Meillä mm. katsotaan innokkaasti Barbie-filmeä, joissa Tsaikkarin sävellykset Lontoon Sinfoniaorkesterin soittamana. Ja toki varmasti löytyy mainitsemiasi huolella tehtyä äänimaailmoja, mutta jos täällä meillä avaa minkä tahansa japanilaisen/kiinalaisen/ameriikkalaisen lastenkanavan, aivan varmasti ei musiikki ole ihmisen soittimilla soittamaa tunnelmaa, vaan tietokoneella tuotettua möykkää. Meillä ei tv:tä katsella, viikonloppuisin cd:t pyörivät.
Sanompahan vaan, että voi syvä huokaus noita mattoja että ovat ihania!
Ja juuri tänään-täällä hotellissa-oli puhetta, että jos kävis tuossa nurkallla olevassa mattoliikkeessä kun näyttää olevan superhyperloppuumyynti. Jospa vaikka tulisi tältä pikku kaupunkilomalta vielä itämaisen kanssa pois...
Terveisiä siis Helsingistä!
Allu; no kyllä se vähän noinkin on välillä! Vetää kaikista ovista...
Heli: ihana kuulla näitä rohkaisevia kirjoituksia. Toivon niin hartaasti että apu löytyisi minullekin.
Minjo; me emme ole niin pitkälle edes mietitty menevämme ettei oltaisi ostettu "äänileluja", mutta sen myönnän että aika moni on jäänyt kaamean äänen takia ostamattakin.
Mutta sitten on niinkin, että kun lapset kasvavat niin äänet muuttuvat. Voisiko esim. kieltää kokonaan lasta kuuntelemasta lempimusiikkiaan vaikka sattuisi olemaan mitä? Kaikkea uutta tulee eteen koko ajan.
tammi; KUULUVALLA äänellä, heh he;_
Punamulta; illalla olen liian väsynyt ja aistit ovat turtia ja täynnä jo.
Ai joo, "loma" kohta täälläkin edessä...
Vilijonkka; tuli jotenkin tästä mieleen että molempien poikien suuri suosikki oli vuosikausia se Disneyn sellainen dvd, missä on ison orkesterin soittama musiikki koko ajan taustalla eikä puhuta mitään.
Liivia; oi, sä oot lomalla Hesassa!
Me hakeen itämainen kainaloon;-)
(Vaikka olisihan se hiukan painava tuliainen!)
Minäkin tykkään lukea ikkunan ääressä ilman valoja. Silloin kun muut vielä nukkuvat tai kun kuopus leikkii omiaan.
Lähetä kommentti