Koska aika kuluu nykyään nopeammin kuin ennen täytyy se toisinaan jättää omaan arvoonsa ja mennä märälle katolle kuvaamaan hyvää taivasta. Täytyy yrittää kuvata pään ylitse lentäviä mustia lintuja, jotka eivät kohteliaasti pysähdy lennossa kuvaa varten eivätkä istahda sievästi poseeraamaan. Pitää yrittää pysäyttää ja vangita. Pitää tyytyä siihen ettei onnistu, ettei pillini mukaan tanssita ja että kun tästä menen sisälle ja alakertaan on aika taas kulunut ja sitä on taas vähemmän. Minusta on aivan huijausta sanoa ettei aika loppuisi tai että sitä olisi aina tarpeeksi niille asioille joita pitää tärkeänä.
Kun olin siellä ylhäällä villasukat märkänä tuli mieleeni iltalukio. Mistä ihmeestä, mutta tuli.
Minä tykkäsin: äidinkieli, englanti, ruotsi, psykologia, uskonto, uskonnon ja psykologian opettaja, grahamlihapiirakka ja pinaattikeitto.
Minä en voinut sietää: matematiikka, saksa, yksi mies joka tuli tunneille termospullon kanssa.
Kylläpä siitä kaikesta on aikaa. Tuntuu aivan hillittömän naurettavalta kun yksi ihminen sanoi minulle silloin: ajattele, olet jo yli kaksikymmentä kun tulet ylioppilaaksi - ja minä hullu melkein luulin sen todella tarkoittavan että kaikki on siis mennyt.
Kun olin siellä ylhäällä villasukat märkänä tuli mieleeni iltalukio. Mistä ihmeestä, mutta tuli.
Minä tykkäsin: äidinkieli, englanti, ruotsi, psykologia, uskonto, uskonnon ja psykologian opettaja, grahamlihapiirakka ja pinaattikeitto.
Minä en voinut sietää: matematiikka, saksa, yksi mies joka tuli tunneille termospullon kanssa.
Kylläpä siitä kaikesta on aikaa. Tuntuu aivan hillittömän naurettavalta kun yksi ihminen sanoi minulle silloin: ajattele, olet jo yli kaksikymmentä kun tulet ylioppilaaksi - ja minä hullu melkein luulin sen todella tarkoittavan että kaikki on siis mennyt.
26 kommenttia:
Kyl on hyvät taivaan värit ja kuvat!
Pinaattikeitosta ja lihapiirakasta minäkin koulussa tykkäsin. Mutta yliopiston ruokalassa en raaskinut syödä kuin kaksi kertaa kaikkina niinä vuosina, oli niin tiukka budjetti. Kotona sitten keittelin purkkihernesoppaa...
Matikasta en ole minäkään koskaan tykännyt, yliopistossa lunttasin läpi jonkun tilastotieteen kurssin. En olis tainnut ikinä muuten läpäistä.
Ajatella, että tosiaan yli kaksikymmentävuotiaana ylioppilaaksi :D Kaikki on kovin suhteellista.
Pandice
Ajatella, minäkin olen ollut 22, kun lakin sain päähäni. Kylläpä tunsin itseni ikälopuksi silloin! Tykkäsin: biologia, maantiede, filosofia, filosofian opettaja. Vähän matematiikastakin kyllä, sen myönnän. Opettajaa en voinut tosin sietää.
Ajan uhkaavan hupenemisen vuoksi jätänkin tänään luennon väliin. Teen asioita, joihin kulutan aikani paljon mieluummin.
Mahtavat kuvat.
Ihana taivas ja linnut... Poseeraamaan pysähtymättömistä linnuista tuli mieleeni armas 10-vuotias tyttäreni, josta yritin eilen ottaa kuvia blogia varten. Ei pysähtynyt ei, vaikka sille voi sentään puhua.
Koulusta ja matikasta. Olen sellainen kumma häälyjä, että on jonkinlaista luonnontietteellistä taipumusta ja luonnontieteilijähän koulutukseltani olenkin, vaikka en sellainen "eksakti", mutta koko ajan on kaipuu ja tarve kaikkeen "vapaaseen", muka. Musikaaliseen, kirjalliseen, visuaaliseen.
Edellisestä postauksestasi on vielä pakko sanoa tai tunnustaa, että totta kai lopputulos minullekin merkitsee ja olen myös tarkka, en halua rakentaa iisakin kirkkoja. Mutta neulominen ja moni muukin asia joita tykkään tehdä, vaatii sen, että nauttii itse prosessista, ikään kuin altistuu sille ja sen puuduttavuudellekin jopa. Ja yllätyksille. Näytä tosiaan sitten se häntä!
Minun lempparini oli historia ja inhokkini saksa ja enkku.
Mitenkähän kävis, jos jostain syystä joutuis kirjoituksiin ensi keväänä, taitais tulla armotta reput...
Tuli mieleen entisenä tamperelaisena, kävitkö Tammerkosken vai Rellun iltalukiota?
-tammerkoskelainen (päivälinjalta tosin)
Hyvä taivas, todellakin! Ja hyvin vangitsit hetket kameraasi, jälleen.
"Counting time is not as important as making time count."
Voi sitä hellyyttävää nuoruuden ymmärtämättömyyttä. Minäkin olin peräti 23 ennen kuin pääsi haluamaani korkeakouluun. Ajattelin, että nyt on jo kyllä kiire. Niin mihin, nyt ihmettelen.
Juu, muistan tunteen miten sitä ihaillen katsoi abiturientteja yläasteikäisenä. Ajatteli, että ne ovat aikuisia, ajavat autoillaan ja että siihen on ikuisuus, että itse olisi vihdoin aikuinen.
Elämä on ihan liian lyhyt murehtemiseen, mutta kyllä minä joskus juuri sitä lyhyyttä murehdin.
Liivia; kiitos vaan! Iltalukiossa söin silloin kun ehdin ruokailuun (menin suoraan töistä aika usein...) mutta yliopistolla söin sen sijaan melkein joka päivä.
Miten mulla tulikin mieleen yksi kolmeen kertaan tentitty latinan kurssi;-)
Pandice; niin just. Suhteellista.
Kyllä se musta itsestäkin silloin tuntui lähinnä naurettavalta se kommentti, mutta IHAN HIUKAN mietin että jos se onkin totta, etten ehdi enää mihinkään;-)
Hanna: Hyvä päätös tuo luentoon liittyvä. Joskus se on niin hyvä.
Tuija; kiitos vaan.
Linnut ja lapset, tuppaavat olemaan samanlaisia kameran edessä.
Minä olen kyllä alakoulusta asti ollut "kieli-ihminen", ei sille mitään voi. Äidinkieli ja vieraat kielet ja sitten kaikki jossittelu ja pohtimisaineet, tyyliin psykologia ovat olleet mieluisia.
Anonyymi; olin Tammerkosken iltalinjalla!
Maamaa; mistä sää aina repäset näitä hyviä sanontoja?;-) Kiitos.
Vilijonkka; niin, peräti;-)
Kyllä mä sen tiedän että äitini nauraa kun lukee näitä mun juttuja. Hänellä on 30 vuotta enemmän ja hän tietää ettei se ihan loppu sentään vieläkään ole;-)
Kata; toivon että sitten loppupäässä tuntuisi kuitenkin siltä että olihan sitä nyt tässä jo, ihan tarpeeksi sain.
Voih hieno postaus
mulla oli koulun paras ruoka kanaviillokki
riisipuuro ja kiisseli
inhokkina taisi olla veriletut:P
20- vuotiaana on elämä niin edessä
vielä
ja kolmenkympin hujakoilla
tunnen
vielä on paljon koettavaa:)
Jamelia
No tiesitkö, että Kirsi Kunnas on saman koulun (ent.Tyttölyseo) kasvatti ja esim.Heini Riitahuhta ja moni muu taiteilija sieltä kuvislinjan puolelta
-se tammerkoskelainen anonyymi
Ihana taivas.
Aika on kylla janna juttu. Suhteellinen ja subjektiivinen, tosiaankin.
Itse tuskailen etta miksen opiskellut aiemmin (eli silloin kun 'olisi kuulunut') niin etta tama piina olisi nyt jo ohi -ja toisaalta en vaihtais paivaakaan pois ajasta, jonka elin lukion ja yliopiston valilla. Varmaan tama tuskailu kanssa sitten naurattaa myohemmin..
Kielet ja just nuo 'jossitteluaineet' on aina olleet minunkin mieluisimmat ja nyt yliopistosta loytyi lisaksi se vaihtoehdoista omimmalta tuntuva aine, jota moni valittelee liian 'randomiksi' ja etta ei saa otetteta. Oonkin nauranut etta random sopii mulle.
Minun siskoni sanoi minulle: "hullua että sinäkin oot vielä opiskelija!" Hullua tosiaan, sanoin minä, mutta sitten tulin surulliseksi eilen, kun yksi kaltaiseni välitilassa lilluttelija kertoi kokevansa, että valmistumisen juna meni jo, ja hän jäi kyydistä.
Kauniit värit löysit kyllä katolta!
Tampere, iltalukio (Pyynikillä) ja ihana uskonnon ja psykan maikka 90-luvun alussa? Tämä sama koskee myös minua. Tykättiinköhän samasta maikasta. Pitkä, hoikka mies. En kirveelläkään muista nimeä...
Grahamlihapiirakat olivat todellista ylellisyyttä. Ei semmoisia kouluissa ole nähty vuosiin (kymmeniin?).
Minulla oli lukiossa fiksu äidinkielen opettaja, mies. Ei todellakaan mikään namu eikä ihana renttu, mutta jollakin tavalla sivistynyt...
Mahtava postaus, sekä teksti että kuvat. Minun suosikkejani olivat ranska, matikka, fysiikka, biologian opettaja ja hernekeitto, inhokkeja liikunta, ruotsin opettaja ja pinaattikeitto.
Jännää, miten nuorena on muka niin kiire kaikkeen. Mieheni sisko on vasta 21-vuotias ja kovasti sitä mieltä, että 25-vuotiaana pitäisi olla työ ja asunto ja perhe. Eräs tuntemani ihminen perusti taas uuden yrityksen täytettyään 73-vuotta. Suhteellista on aikakin kai. Ja tämä hullu aikoo hakea uudestaan yliopistoon ja valmistua joskus 40-vuotispäivän kieppeillä.
Haikea tunnelma, sekä kuvissa että tekstissä.
Mutta kyllä se siitä..
niin niin ja kakskymppisenä kolmekymppinen oli jo aivan ikäloppu. Kuusivuotiaan mielestä hänen isänsä 40v. on jo siis tosi vanha, ei edes vanha vaan tosi. Onneksi kuulemma minä en vielä ole. Sillä iluusiolla pärjääkin taas pitkälle.
Itsekin muistan vastaavanlaisia ajatuksia menneiltä vuosilta, 13-v seiskaluokkalaisena mietin että 'vähän isoi ja vanhoi noi ysit, ne pussaileekin jo'. Lukiolaisia en edes viittinyt itseeni verrata, nehän oli ihan aikuisia. Niin ne vaan perspektiivit muuttuu.
Joskus kuulin perheestä, jossa ei käytetty kelloa, laisinkaan. Se voiskin olla mielenkiintoinen kokeilu.
Ihania kuvia! Helsingissä oli tänä iltana juuri samanlainen taivas, kun kiiruhdin tapaamisesta kotiin vaihtamaan lenkkivaatteet päälle. Minäkin taistelin aikaa vastaan. Pimeä tulee nimittäin nyt jo niin aikaisin, että pelkäsin, etten ehtisi juoksulleni valoisan aikaan. Pimeällä minua vähän pelottaa yksin juosta. Ajoitukseni puoli seitsämän maissa oli kuitenkin mitä loistokkain. Ihana punainen taivas valaisi ruskan väreissä kylpevät puut ja pensaat fantastisen terävästi ja viileässä alkuillassa oli jotenkin salaperäinen tunnelma, kun viiletin Eläintarhanlahden ja Pohjoisrannan reunaa. Kyllä askel lensi! (Ja huom, pakko tähdentää, että en ole sitten mikään himourheilija, pikemminkin päinvastoin, vaan olen vasta melko äskettäin löytänyt itsestäni juokentelijan.) :)
Ja mitä tulee matikkaan, niin kuka hiisi muka tarttee matikkaa sen enempää kuin sen, että osaa laskea laskimella tärkeimmät? Ei oo ikinä ollu meikäläisen juttu. Pinaattikeitto oli hyvää.
Oon niin monta kertaa sanonut, ajatellut, kaavaillut, uhonnot, vitsaillut ja leuhkinut: voisin olla 25-v tuplamaisteri, että se ajatus alkoi tuntua jo pakolta. Voisin, joo, mutta en ehkä haluakaan. Laskin opintotukikuukaudet ja niitä riittää - samana päivänä ilmottauduin naistutkimuksen sivuaineeseen ja jatkoin valokuvauksen opintoja. Kysyttäessä vastaan: vielä vuosi, kaks, jotain.
Välillä elämässä puhaltaa semmoset tuulet, jotka nappais minut vähän niinkö avovaimon roolissa maailmalle, kauas Suomesta. Pesti vähintään kaks vuotta. Sitä ajatellessa tulee pakosti laskettua aikaa ja huomaa miettivänsä jotain munasoluja, ja että uskaltaako aasiassa synnyttää jos sattuu haluamaan, että kuinka monta muutosta ehtii tapahtua siinä ajassa kun olen pois. Kuka kuolee, kuka menee naimisiin, kuka ehtii hujahtaa vauvasta leikki-ikäiseksi, kuka unohtaa minut. (sori, kirjotan aiheen ohi, mutta täällä sinun luona tämä ulkosuomalaiseksi ryhtyminen käy usein mielessä) Ynnään sitä kahta vuotta omaan ikääni ja se alkaa tuntua paljolta, vaikka arvaankin, että sitten viiden tai kymmenen vuoden päästä katsoen se aika ei olisikaan mitään. Tai pelkkää hyvää.
Se on niin outoa. Minusta tuntuu usein, etten malta odottaa olevani viisissäkymmenissä! Siinä uudelleen vapaassa elämäntilanteessa. Toinen on vanhuus, jonka toki oletan olevan levollisen rempseää ja kivutonta. Samaan aikaan kuitenkin tuntuu, että aika menee liian nopeaa, yhtäkkiä on muka mennyt vuosikymmen!
Nyt olen ihan juovuksissa näistä ajatuksista.
Jamelia; uskon että niille jotka osaavat ja haluavat ottaa vastaan on koettavaa hautaan asti. Tuli loppu sitten koska hyvänsä.
Tammerkosken anonyymi; Kunnaksen tiesin!
Martta; niin, "silloin kun olisi kuulunut"...Minä en nimenomaan halunnut lukioon suoraan peruskoulusta ihan vain siksi, että silloin olisi kuulunut ja niin moni muukin meni> Teki oikein hyvää mennä ensin vääränlaiseen kouluun, tehdä monta vuotta töitä huonolla palkalla jne.
Iltalukio oli mulle niin oikea ja hyvä paikka.
Mimmi; minun kokemukseni mukaan junia tulee koko ajan.
Katjuska; en ollut Pyynikillä vaan Tammerkosken iltalinjalla. Muistin oman openi nimen. Se oli Pekka.
Minä taisin valmistua ylioppilaaksi -89 tai -90.
Linnea; eikö niitä piirakoita enää oo?
LauraM; ei tuossa suunnitelmassasi ole mitään hullua. Ihan hyvin voisin itsekin> Ja voin sen yrityksenkin perustaa joskus kuuskympppisenä. Kirjoitan ensin esikoisromaanini;-)
Sooloilija; haikeutta ei ollut ainakaan tarkoitus kuvata, mutta voihan se siltäkin näyttää;-)
Sigrun: meilläkin poikien mielestä isä 37 on vanha, mutta äiti 42 ei!
Neiti NImetön; mun kokemukseni mukaan ne kellottomat ovat kuitenkin aika usein tivaamassa aikaa...
Että ollaan sillain et mähän en välitä ajasta, olen sen yläpuolella, mutta sitten kun muu maailma kuitenkaan ei ole, niin sitä kysellään.
Finevanbrooklyn; ai olet alkanut juoksennella? Kiva kuulla. Kyllä se on kivaa jos ja kun luistaa.
Niin, ja onneksi on laskimet!
Maijja; ihan totta, 25-vuotiaana voisi olla jo vaik mitä. Vaikka monen lapsen äitikin!
Sitten taas ei kuitenkaan yhtään haittaa vaikkei oliskaan edes yhtään kertaa maisteri.
Tuo pohdintasi mennäkö vai eikö....Olet sen kuullut ja aavistat itsekin mutta uskallan väittää että kyllä se niin on: kahta vuotta et kahdenkymmenen vuoden päästä erota enää. Sillä tarkoitan, että se tuntuu "sinne tai tänne" -asialta kunhan aikaa kuluu.
Että mene vaan jos on tilaisuus ja mieli tekee.
Ja joo. Hyvät kännit saa näistä ajatuksista!
Maijja; vielä sitä piti sulle että minen melkein malttanut odottaa olevani 40 ja nyt kun olen pari vuotta päällekin niin suuntaan taas eteenpäin. Aina malttamattomana katson eteen, en taakse.
voi miten kaunis taivas. tänään oli täälläkin kaunis iltavalo, aurinko ja pilvet. roikuin ikkunasta niitä katsellen.
nuorena ajattelin että tämän ikäisenä kuin nyt olen, on varmaan elämä aika lailla paketissa. että kaikki kysymykset on jo ratkottu ja sitten ollaan vaan.
juu ei se tainnut mennä ihan niin.. ;)
Amen! Hienot kuvat, mutta tekstistä pidin sitäkin enemmän.
Outi; eihän se niin mennyt. Minen oikein muista mitä ajattelin perheen perustamisesta ja sellaisesta.
Epävirallinen; Olen iloinen jos teksti miellyttää. Olen kuitenkin enemmän sanan kuin kuvan ihmisiä.
Lähetä kommentti