maanantai 9. marraskuuta 2009

Heijastuksia







Eilen illalla seisoin peilin edessä. Minun puolivartalopeilini, hiukan yli 140 senttiä ja 32 kiloa heijasti vääristämättä kuvan minusta itsestäni yli kolmekymmentä vuotta sitten. Sama raivo, sama jääräpäisyys - sama puupäisyys.

Minä sanoin: ei haittaa, ei maailma tähän kaadu
Peili vastasi: kaatuupas, saan rangaistuksen, kuolen, joudun käymään saman luokan uudelleen
Minä yritin vielä: en ole vihainen, itseäsi vaan harmittaa
Peili karjui takaisin: olen varma että te haluatte etten onnistu kokeessa
Minä (ottaen peilin syliin): istu siinä, unohda kokeet, ota kuumaa maitoa.

Peili nukahti sohvalle viereeni täysissä pukeissa ja oli yht’ äkkiä aivan kuin pieni käsipeili vain.

Aamulla varoin hinkaamasta peilin pintaa yhtään. Emme puhuneet sanaakaan eri ilmastotyypeistä. On raskasta olla samaan aikaan laiska ja hyvin vaativainen omaa itseään kohtaan. Iso peili sen tietää.

36 kommenttia:

Linnea kirjoitti...

Meilläkin asuu tuollainen pikkupeili. Kolmivuotiaana peili karjui minulle suuttuneena siniset silmät kipinöiden: 'Äiti, tämmöinen minä olen. Sinun on nyt vaan kestettävä.' Eikä ole muu auttanut. :-) Toisaalta on helppoa elää noin samanlaisen ihmisen kanssa; ymmärtää hyvin jo puolesta sanasta tai nenän asennosta, toisaalta hänestä heijastuu ärsyttävästi juuri ne omat piirteet, joista ei olisi niin väliksi.
Täydelliset peilipäivät ovat ihania ja uuvuttavia.
Täällä maisema muuttuu ikkunan takana joulukortiksi. Mieli kohoaa. Ihanaa. Autuas hyppytunti!

Liivia kirjoitti...

Mulla ei ole tuollaista suhdetta peiliin, joten en siitä osaa sanoa mitään. Tai siis ON minulla suhde peiliini, hyvin kiinteäkin, mutta tähän asti olemme eläneet yhdessä täydellisessä harmoniassa. Kaikkien peilien kanssa ei mene muuten yhtä hyvin.

Olen niin iloinen aina kun väläytät kuvia kotikaupungistasi!

himalainen kirjoitti...

Täällä myös samanlainen parivaljakko. Ilmastotyypitkin oli pari viikkoa sitten ja vähän samanlainen ilta. Eilinen ilta nominien kanssa meni paremmin.

Itse olin mokannut päivällä, valinnut laiskan roolin ja ehkä eilisen suorituksen kannalta väärän, mutta viikonlopun ja perheen kannalta ainoan oikean. Tietysti surkeasta suorituksesta kiukkuinen itselleni, räkytin ja haukuin minääni. Ymmärsin niin hyvin taas poikaani.

Sopivasti laiska... miten oppia sitä, miten opettaa sitä...

violet kirjoitti...

Linnea: tämä nimenomainen peili tuo nimenomaan juuri kouluelämään liittyen niin hiivatin hyvin mieleen sen oman kaksijakoisuuteni saman ikäisenä. Olin hyvä oppilas lähes mitään tekemättä kuten hänkin. Hyvin laiska, unohtelevainen. Minä aina pelkäsin että "joku" suuttuu jos saan huonon numeron kokeesta vaikka oikeasti eivät edes vanhemmat sen kummemmin suuttuneet.

Siis hyvänen aika eilen illalla sitä itseruoskinnan määrää mitä tuo poika harrasti kun huomasi että on unohtanut maantiedon kokeeseen luettavat paperit kouluun....ja voi miten elävästi tuli samanlainen tilanne mieleen omasta lapsuudestani. Vaikka onkin pieni asia niin ilmeisesti ollut kovin tärkeä kun mullekin on jäänyt niin hyvin mieleen.

Liivia; niin, peilisaleissa on monenlaisia peilejä. Toisten kuva on selvempi ja kirkkaampi kuin toisten. Toiset vääristävät ja toiset antavat todenmukaisen kuvan. Joissakin on säröjä.

violet kirjoitti...

himalainen: mulle tulee pojastani kauhean usein mieleen se tytär siinä Absolutely Fabulous -sarjassa, oletko nähnyt, muistatko?

Olina kirjoitti...

Hassua, olen tässä ihmetellyt, miten tuon peili-olon voi saada tuollaisesta 68cm pitkästä ja 8,5kg painavasta pikkupeilistäkin... Välillä tuntuu niin selvästi se samankaltaisuus. Hyvässä kuin pahassa.

Mimmi kirjoitti...

Ihana kirjoitus! Toit hymyn huulilleni. Vaikka oma peilini onkin vasta aivan pieni, voin kuvitella tunteet ja tilanteen. Varsinkin kun olen laiska ja vaativa, minäkin.

violet kirjoitti...

Olina; pienet peilit ne vasta kiusallisen kirkkaita ovatkin toisinaan;-)

Mimmi; ehkä laiska-vaativa -yhdistelmä onkin hyväksi. Mietin juuri että jos olisi vain toista niin ei hyvä heiluisi.

Maria kirjoitti...

Bonjour cherie Kati!
Merci pour ta response (c´est que concern le mot Piilomaja)!
je trouve que Piilomaja est un lieu secret mais precieux pour cheque personne!
Bonne et creatif journé!
Maria

Sari kirjoitti...

Outo juttu, en tajunnut ensin tästä sun kirjoituksesta mitään - ennenkuin luin kommentit. Tästä voisi jollakin psykologilla olla jotakin sanottavaa ...?
Ajattelen, että lapseni ovat hyvinkin erilaisia kuin minä. Muilta olen kyllä joskus kuullut muuta.

Anonyymi kirjoitti...

Todella kiva kirjoitus! Minun pikkupeilini on kasvanut jo minua isommaksi mutta yhä vain heijastuva kuva jaksaa aina välillä ihmetyttää :)

T. Aino - jos vielä muistat ;)

Freya kirjoitti...

Ihana! Varsinkin tuo:"Aamulla varoin hinkaamasta peilini pintaa..."

Anonyymi kirjoitti...

Moi,hienot vertauskuvat...Ja oletan, että kyseessä oli pian 10vuotias pikku peilisi?? Kyllä ne hommat hoituu, terkkuja pojalle. Olisi hänellekin helpompaa, kun ei olisi niin kovin vaativa itseään kohtaan, terkuin,Maria

pikkujutut kirjoitti...

Niin tuttua, niin tuttua. Suurta draamaa ja kohtaloita loytyy taaltakin.

Ison peilin osa onkin vallan monimutkainen valilla, pitaa osata peilata just oikein just oikealla hetkella.

violet kirjoitti...

Maria; merci bien et bienvenue a mon lieu "secret" quand tu veux;-)

Sari; kai psykologilla voisi olla jotakin sanomista siihenkin että puhuu peilistä kun puhuu lapsesta;-)
Niin, itse ajattelee yhtä ja toiset kertoo toista ja totuus makaa sitten siinä jossakin välimaastossa rähmällään..

Aino; nyt on sanottava etten tiedä kuka Aino...on kaksi tai oikeastaan kolmekin mahdollisuutta;-) Olisin iloinen jos kertoisit sähköpostissani vaikka kuka heistä!

Freya; juu, pitää olla varovainen. Liikaa ei sovi kiillotella ja puunata. En siis yrittänytkään väittää että koe tulee menemään loistavasti - toisaalta en aio myöskään sanoa että mitäs minä sanoin tai oma vikasi.

Maria; joo, sehän se, paitsi että 11 on seuraavaksi, ensi huhtikuussa (ajattele ny!).
Tuli mieleen kun itse itkua tuhersin joskus varsinkin matikan kokeitten takia...

Pikkujutut; onneksi noi pikkupeilit häikäisee,suorastaan sokaisee joskus puhtaudellaan ja kirkkaudellaan!
Siinä on oppimista kun näissä elämän peilisaleissa pyörii.

Liivia kirjoitti...

Nyt uskallan minäkin sanoa (kun Sarikin) etten tajunnut tekstistä mitään...siksi koko kommenttini oli ihan pöljä:)

violet kirjoitti...

Mitäs tuosta. Ehkä teksti on tökerö tai lukija eri aaltopituudella;-)

Marittima kirjoitti...

Ihana kirjotus, taas, ja kuvat. Kuumaa maitoa -kohta oli huippukodikas ja myös "pieni käsipeili"! Kiva tulla tänne lukemaan ja saamaan ajatuksia, usein hymyilyttää ja mietityttää kaikki omat samantapaset jutut! Merci!

Liivia kirjoitti...

Siis lukija oli pöljä, teksti oli niin korkeatasoista ettei aina hitaalle maalaistollolle aukea:D

maare kirjoitti...

Onneksi äidistä ei kuitenkaan tule mieleen Absolutely Fabulous-sarjan äiti :D

Ihana kirjoitus, ihanaa ettei auennut heti, annoit oivaltamisen riemun!

Tintti kirjoitti...

Minä en tiedä, enkä saa koskan tietääkään. Minun kaikki peilini menevät rikki jo tehtaalla. Silti – kiitos mainiosta kirjoituksesta. Voinhan aina kuvitella. Entäs, jos.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihan ja oivaltava kirjoitus. Vanhempi-lapsi -peilipari, enpä ole ennen asiaa tällä tavalla nähnyt verrattavan. Loistavaa tekstiä. Ja on tosiaan tosi rankkaa taistella laiskuutensa ja täydellisyyden tavoittelunsa kanssa, osanottoni.

- Elma -

kata kirjoitti...

Kerrassaan ihana kirjoitus...
minulla on kolme peiliä, taustapeili josta näen suoraan ja joskus liiankin selvästi taakseni, ja sitten 2 sivupeiliä, josta näen 2 keskenään erilaista puolta itsestäni. Kaikki ovat hyvin rakkaita ja tärkeitä, enkä osaa kuvitella miten jatkaisin matkaa ilman niitä!

Anonyymi kirjoitti...

Sykähdyttävä teksti, kertakaikkiaan.

-Virpi

Tintti kirjoitti...

Kata - tajusin, että onhan mullakin vielä kaksi taustapeiliä ja jopa kolme sivupeiliä, tosin kaksi todella vaikealukuista. Hätäkös tässä....

Neiti Nimetön kirjoitti...

Nokkela teksti ja viisas samalla. Peili on mielestäni hyvä kuvaamaan montaa tilannetta, sen kuin vain muistaisi.

himalainen kirjoitti...

Absolutely Famousista mulle tulee vaan kans mieleen se äiti, tytön muistan vain hämärästi. Pitäis käydä katsomassa jotain pätkiä, niin varmaan palautuis mieleen. Uteliaisuus heräs ;-)

himalainen kirjoitti...

Oho, alkoi heti tuntua mielessä jotenkin kummalta jokin jonka olin kirjoittanut, no ei se famous siitä fabulousista kauaksi heitä :)

Parasta kai jo mennä nukkumaan...

Merja kirjoitti...

Mulla meni myös vähän aikaa hiffata mitä tuo peili tuossa symboloi.. sitten kun se istui vieressäsi vaatteet päällä tajusin. Että hidas olen minäkin.

Mun täytyy sanoa että tyttäreni on niitä minun peilejäni. Mutta heissä heijastuu vain ne hyvät puoleni, toistaiseksi ainakin. Poika taas on niin erilainen kuin minä että meillä on yhteenottoja jatkuvasti.

Ansku kirjoitti...

Kerrassaan ihana teksti, ja voi miten mainiosti kuvat siihen sopivatkaan.

Toivottavasti pikkupeili on jo hypännyt pettymyksestään yli!

violet kirjoitti...

Marittima: iltamaito on meillä must.
Ja nimenomaan äidin antamana;-)

Liivia; pas ny se ruoska kaappiin...;-)

maare; ai kauhee, joo...toivottavasti tosiaan ei tule äiti mieleen siitä naisesta!

Tintti; mutta miten hyvin sanottu tuokin. VErtauskuvien viidakko tihenee.

Elma; kiitos. Minusta ihmisten välinen kanssakäyminen ylipäätään pitää paljon sisällään toistensa peilaamista.

kata; oi miten hillitön keksintö nämä taustapeilit ja sivupeilit! En tullut ajatelleeksi! Olenmelkein kade että keksit enkä minä;-)
Sivupeilejä mulla ei ole yhtään.
Taustapeilit on ja kirkkaat onkin. Ja aika suuret ja tarkat.
Semmoset suurentavat oikein!

Virpi; kiitos!

Tintti; ;-)

Neiti Nimetön; peili on muuten aika jännä keksintö, noin ylipäätään. Ajatteles....
ihmisen suuri hinku tietää miltä näyttää...aluksi on kelvannut varmasti vain mikä pinta mistä on hiukan nähnyt.

himalainen; se tyttö oli semmonen tosi pinko koulussa.Tosikko.Pikkuvanha.

Merja; näen mä noissa mun hyviäkin puolini. Luojan kiitos, muuten!
JA mikä nyt sitten onkaan hyvää ja mikä huonoa...

Ansku; niin, itse sanoi että koe meni tosi hyvin. Arvuuttelin ääneen että no miten on, kannittko se edellisillan paniikki, raivo ja messu....

Tanja kirjoitti...

Kaksi suurta liikutusta ennen töitä! Aamuvalo kuin aamuna, joilloin läheisin pappani kuoli, 28 vuotta sitten. Menin lähimetsikköön vähän katselemaan tätä valoa. Onneksi oli aikaa. Ja sittne tämä kirjoitus! Ihan mahtava! Mulle tuli sellainen ihan hurjan vahva kaipuu, että voi kun minutkin olisi joku ottanut noin. Kiitos liikutuksesta ja ajatuksista!

Tanja kirjoitti...

Toivon kovasti pikkupeilille vahvuutta ja luottamusta!

Maria kirjoitti...

Merci pour le bienvenue et l´accueil! C´est honneur pour moi.
Le papier-collier est fait par toi?
Bonne journée!
Maria

MaaMaa kirjoitti...

Upea teksti!
Mulla ei ole pienia peileja, mutta peilailen joskus taaksepain. Kattopeilissa on vanhemmat, sivupeileissa sisarukset, taustapeilissa isovanhemmat...Jokaisessa jotain samaa ja erilaista kuin siina peilissa mihin itse katson suoraan.
Oih mika ihana ja kamala sekamelska! Ja toivottavasti tata mun sekamelskaa saa sekoitettua Elamani Miehen uskomattomaan sekamelskaan lisaa! En malttaisi odottaa, vaikka pelottavalta kuulostaakin!

Punamulta kirjoitti...

Minäkin katselen omaa 4-vuotiasta poikaani ja ajattelen, että voi voi, pitääkö jo nelivuotiaana olla niin vaativainen itseään kohtaan...

"En osaa, sinun pitää auttaa", "en voi harjoitella, koska en osaa harjoitella...en tiedä miten se tehdään"...aarrgghhh.

Samanlainen varovainen ja täydellisyyttä itseltään vaativa kuin minäkin. Mutta on se surkeaa nähdä, että se jo noin nuorena paistaa noin selvästi esiin... :/