sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kaksin





Kymmenvuotiaani pyysi että jos metrolla pääsisi ajelemaan. Ja niin, että vain hän ja minä.
Pitkä aika edellisestä kerrasta ja hän niin tykkää. On aina tykännyt. Ihan pienenä keräsi Parisiin metron lippuja, yksi ensimmäisistä sanoista oli juna ja kiskot ja asemat ovat aina kiinnostaneet.

Perjantaina mentiin. Olin aivan unohtanut miten miellyttävää seuraa poika voikin olla. Olosuhteiden vaan pitää olla hyvät. Nyt ne olivat ilmeiseti optimaaliset, sillä minullakin oli oikeasti hauskaa hänen seurassaan. Luuhasimme kirjakaupassa tunnin verran. Puolet siitä kului sanakirjaosastolla. Kiinnostusta herätti sanojen alkuperästä kertovat kirjat ja minikokoiset ranska-japani -oppaat. Apollo kahdeksasta kertovan romaanin ostimme kotiin kun se oli kuulemma juuri se mitä haluaisin ja sen kyllä uskon.

Tarjosin hänelle lounaan ja ruokapuheina oli Nicolas Sarkozy ja etenkin hänen kehonkielensä. Poika sanoo että presidentti sanoo niin ja noin muttei se ole totta. Puhuimme myös siitä miten selvitetään 30 prosenttia jos hinta on 179 euroa ja tulimme siihen tulokseen että silkkimekko kannattaa jättää roikkumaan sinne missä se olikin. Ettei isä revi housujaan.

Hän kysyi eikö olekin ihmeellistä että nollaa ei voi jakaa millään ja halusi tietää pidinkö koulussa enemmän jako- vai kertolaskuista. Ajoimme yksillä tietyillä rullaportailla kolme kertaa peräjälkeen sillä ne ovat ensin portaiden muotoiset, sitten muuttuvat suoraksi matoksi ja sitten taas portaiksi ja ovat sen takia aika erikoiset. Poika pysähtyi kesken ja sanoi että Pariisissa oli samat ja taas minä mietin kuinka paljon lapsi voikaan muistaa.

Nuoret tytöt ja aikuiset naisetkin katsovat poikaa kaksikin kertaa. Aika usein kuulee supinaa että voi miten suloinen. Hän ei vielä huomaa sitä. Minä huomaan ja tekisi mieli huutaa kaikille että suloinen tämä onkin, aivan uskomattoman ihana lapsi!

44 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Heh, katsoin sujuvasti ensimmäistä kuvaa, että siinä on nepparit pahvilevyssään...

Poikasi on älyttömän suloinen, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin! Synnynnäinen hurmuri ehdottomasti!

himalainen kirjoitti...

Suloinen, kaunis, hyvä poika! Siltä hän kuulostaa ja näyttää.

Miten kiinnostava ikä, haastava ja palkitseva yhtäaikaa. Tuttuja asioita jotenkin, huomaan että minuutin sisällä saatamme keskustella meilläkin avaruuksista ja sitten heti pienistä tunteista, kaikesta. Ja he muistavat vielä kaiken tärkeän lapsuudesta, ajasta jolloin olivat pieniä. Näkevät vielä kaiken.

Kaksin on hyvä olla välillä, nuo hetket muistaa varmasti. Hyvää ihanaa päivää sinulle ja perheelle!

Martta kirjoitti...

Suloinen postaus myös!

Ede@ kirjoitti...

Kuulostaa kivalta ajan kaksin pojan
kans
mäkin aina teen tuollaisia reissuja vuorotellen poikien kans
täytyskin taas tehdä:)

Jamelia

Soili kirjoitti...

Ihanaa, että otit aikaa pojan kanssa kahdestaan. Arjen rutiineissa tuollainen tahtoo unohtua. Metrolla ajelussa on oma viehätyksensä. Pariisin metrosta tulee mieleeni musikantit.

Anioni kirjoitti...

Suloinen poikasi onkin. Ja niin saman oloinen pohtija kuin oma kymppivuotiaani :) Ainokaiseni kun on, niin meillä käydään tuollaisia keskusteluja usein juuri ennen nukkumaanmenoa 'äiti jutellaan vielä kaikesta'. Se on parhautta!

aino kirjoitti...

Tätä oli hyvä lukea. Tuli lämmin olo.

Puisto kirjoitti...

Ihana, ihana kirjoitus ja poikasi on suuri pieni ajattelija! Minä menin ihan nyt kertakaikkisen mykäksi, voi sentään.

maarit kirjoitti...

Oi miten kaunis ja liikuttava postaus!

Virpi P. kirjoitti...

Ihana kirjoitus!

Olisinpa itsekin tehnyt joskus samoin.

Anonyymi kirjoitti...

Liikuttava teksti. Hetkistä lasten kanssa saa itsekin enemmän kun on täysille läsnä. Niin perusasioita, mutta ei silti helppo muistaa.

Kiitos että jaat!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu ja uskon, että poikasi on ihana. Hyvä muistutus siitä, miksi on hyvä kuunnella lasta. Joskus on hyvä olla kaksin. Poikasikin varmaan nautti.

Leena Lumi kirjoitti...

Violet, sinulle on haaste mun blogissa.

Linnea kirjoitti...

Ihanaa luettavaa. Äitiyden kultahetkiä, jotka antavat voimaa ja tarkoituksen jatkaa.
Olkaa aina iloisia toisistanne ihmiset!

Anonyymi kirjoitti...

Meillä vastaavia keskusteluja käydään saunan lauteilla..

Tuota poikasi kiharaista pellavatukkaa kadehtii vielä moni nainen ;) ;)

-vivi

Riikka kirjoitti...

kuulostipa ihanalta päivältä. ja pojalta. olen miettinyt niitä liukuportaita joskus, brysselissä on samat kuin pariisissa. osaisipa muutenkin ajatella tarpeeksi lapsenmielellä.

maare kirjoitti...

Ihan helmipäivä teillä! Ajattele, poika ehkä joskus kertoo omilleen että "kerran äidin kanssa..." ja tekee samanlaisia juttuja. Terveisiä koko perheelle täältä!

pikkujutut kirjoitti...

Kaunis kirjoitus.

Kaunista viikkoa teille!

Anonyymi kirjoitti...

Niin lämmin kirjoitus sinulta! Arjen koohotuksessa ei aina muista, miten tärkeitä ja rakkaita nuo omat pienet ovatkaan.

Pandice

Inka kirjoitti...

Ihana postaus - tästä tuli itsellekin hyvä mieli :) Poikasi kuulostaa tajuttoman hyvälle tyypille, sellaiselle jonka seurassa on varmasti helppo olla ja viihtyä. Hurmuri!

Juju kirjoitti...

Huh, miten tärkeitä nuo hetket "Äidin/isän kanssa ihan kahden" ovat. Siinä kaikista nousee erilaisia puolia esiin. Ja ne hetket muistetaan. Hyvä äiti olet ollut, kun sait lapselta tällaisen luottamuksen osoituksen.

Celia kirjoitti...

Tämä oli kaunis kirjoitus!
Onnellinen äiti ja poika.

Molemmat poikasi vaikuttavat ihanilta pojilta.

Laura / K niin kuin koti kirjoitti...

Ihanaa!

Prisca kirjoitti...

Liikuttava kertomus...miten ihmeellinen on maailma pienen silmissä ja miten ihanaa päästä osaksi sitä.Miten ihanaa viettää aikaa kaksin.
Olet onnekas.
Minulle kovin ajankohtainen ja ehkä hieman kipeä aihe...

Paevi kirjoitti...

Tuntuu aina hyvalta jos joku sanoo etta oma lapsi on suloinen. Viimeksi neidin jumppakaveri sanoi neidista etta tama on oikein suloinen :-)

Epävirallinen mielikuvitusystävä kirjoitti...

Radiosta kuulin että tällä viikolla "vietetään miestenviikkoa" ja toimittajapari halusi kuulijoilta tietää, miten sitä oikein pitäisi viettää. Pitäisi vissiin soittaa ja ehdottaa metroretkiä laajemminkin ja ehdottomasti tämän teksin lukemista.

(Ihan mainio teksti taas. Kiva rytmi! Kyllä, sun pitää kirjoittaa kirja.)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kirjoitus! Huomaan monesti omienkin lasteni säihkyvistä silmistä, miten ihanaa ja mieleenpainuvaa on viettää hetki äidin kanssa ja saada äidin jakamaton huomio, ihailua ja kehuja. Se on niin tärkeää, molemmille, sekä äidille että lapsille. Sitä aina rakastuu uudelleen ja entistäkin syvemmin niihin omiin lapsiinsa, kun niitä malttaa katsoa ja kuunnella kunnolla.

Sitä joskus oikein pakahtuu onnesta omia lapsia ajatellessa, katsellessa, nuuhkiessa, halatessa.

Minna

marika kirjoitti...

Ihana, kaunis kirjoitus, kiitos Violet!

Teija kirjoitti...

Hyväntuulinen suloinen kirjoitus, kiitos! Tuttua tuo, että miten se lapsi voikaan niin paljon muistaa..

violet kirjoitti...

Liivia; nepparikuvaaja tässä;-)
Poika on sellainen 'hiljainen hurmaaja'. Ei iskijätyyppi ollenkaan;-)

himalainen; kiinnostava ikä, totta tosiaan, tosin tämän nimenomaisen herran kanssa kaikki iät ovat tuntuneet olevan jotakin 'vaihetta', joku kriisi päällä vaikkei vanhakaan ole poistunut. Että tasaista ei ole ollut. Tässä lapsessa on monta.

Martta; kiitos.

Jamelia; pienemmän kanssa en juuri ikinä ole mennyt kun hän on niin isän perään. Ei pakottamalla lähtemisessä ideaa ole, minusta. Mutta joo, useammin näitä. Jos pienempikin innostuisi.

Soili; valitettavasti korvan juuressa soi täälläkin....ei niin paljon kuin Pariisissa mutta kummiskin.

Anioni; usein mietin miten erilaista olisi jos lapsia olisi vain yksi> Itse olen ainut lapsi.
Ajattelen että sitten olisi varmaan aikaa ja rauhaa enemmän keskittyä siihen yhteen. Jotkut sanovat ettei se kummiskaan noin mene.


aino; ai kun kiva kuulla. Lämpö välittyi sitten!

Ppi; voi sun kanssas;-) Kiitos sanoistasi.

maarit: ;-)

Katriina; Minulla on matkalaukullinen niitä asioita joita en ole tehnyt ja jotka nyt jo kaduttavat sen takia. Ehkä yritän tässä korjaillakin jotakin.

Anonyymi; ei ole aikuisen helppo olla aina läsnä. Ei ole otollinen hetki, niin sanoakseni. On kaikkea jota tärkeämmäksi luulee ja sellaista.
Mutta kun edes joskus...ja sitten toisen kerran!

Anonyymi; kyllä hän nautti ja sen sanoikin. Oli niin kiva päivä, kuulin.
Hän puhuu aika paljon muutenkin, mutta kanssani kaksin oikein vuodatti;-)

Leena Lumi; menen katsomaan

Linnea; kun osaiskin. Olla iloinen toisista, itsestään (mikä vaikeampaa lieneekin....)

vivi; sauna on varmaan hyvä paikka myös. Niin, tuo tukka on aika jännä. Isältään perinyt.

Riikka; osaisipa ajatella, ylipäätään;-) Välillä on tunne että sen kun painaa menemään ilman sen kummempaa tuumimista. Ihan kun mullakin muka olis johonkin kiire...

maare; niin, mä olen kertonut pojille päivistä isäni kanssa bingossa tai raveissa tai autoa korjaamassa, tai kun kävelimme junaradalla eikä kerrottu äidille...ja päivistä äidin kanssa kirjastossa, vierailulla toisessa kaupungissa ja linnassakin, sienimetsästä jne.

pikkujutut; sama bumerangina sinne!

Pandice; ja mikä huvittavinta, koohotus on niin usein täysin...koohotusta vain sen itsensä vuoksi ilman kunnon syytäkään.

Inka; tuo on totta - mutta on toinen puoli. Ihan eri ja hyvin vaikea puoli. Silloin ei samaksi usko.

eilen tänään huomenna; uskon myös että muistetaan. Molemmin puolin.

Celia; kiitos! Pojat ovat ihania, mutta niin erilaisia. Mutta kukas meistä samanlainen oliskaan.

Laura: ;-)

aurinko ja kuu; luen tästä ettet ole voinut olla niin paljon lasten kanssa kuin olisit halunnut, ehkä.
Toivottavasti muuttuu.

paevi; minusta on ylipäätään hyvä kuulla muiden mielipiteitä lapsistaan, olivat ne sitten mitä hyvänsä (vaikka positiivinen tietysti miellyttää enemmän!).
Omiaan ei aina "näe".
Viime viikolla kävimme piiiiiitkästä aikaa lastenlääkärissä ja uusi ihminen kun oli meille, niin oli taas mielenkiintoista kuulla miten hän lapsemme näki.

Epävirallinen; ai miestenviikko?
Pitääkö sitäkin sitten jotenkin erityisesti viettää;-)?

Metroajelulle vaan. Isot ja pienet.
Kiitos tuosta mitä sanot kirjasta. Niin haluaisin mutta ei ole kai tarpeeksi persusta että istuisin kunnolla alas ja tekisin. Olen niin monesti aloittanut. Aloituksia, lopetuksia ja väliosia on kone täynnä.

Minna; totta puhut.
Minä kehun muuten noita ihan häikäilemättä melkein mistä vaan. En voi sietää ajattelua että olisi "turhia kehuja" tai että lapsi "ylpistyisi" tai muuta. En kylläkään esim. valehtele heille taitoja joita ei ole (en siis vaikka kehu että kylläpä pyöräilet hienosti ellei lapsi osaa kerta kaikkiaan vielä ollenkaan) mutta heti kun pienikin aihe on niin annan palaa.

marika; kiva kun tykkäsit.Kiitos.

violet kirjoitti...

Teija; kiitos, Teija. Niin. Muisti on kummallinen asia. Ja sitten se, että mikä jää ja mikä ei jää muistiin ja miksi.

tiinaf kirjoitti...

Kirjoitit niin kauniisti päivästänne metron kuljettamana!

Vintage living kirjoitti...

Mä jaksan aina ihmetellä mielessäni kuinka poikien ajatusmaailma on niin erilainen kuin tyttöjen ja jutut sen mukaisia. Saunassa kanssa eilen pojat miettivät mitkä kalat syövät planktonia ja miten ne sen tekee ja minkä eläimen kanssa muurahaiset elää sympioosissa. Ei kyllä itsellä ollut tuollaiset mietteet lapsena saunanlauteilla.

Kirjastostakin pojat raahaa niiden Kalle Ankojen lisäksi selkä väärällä kaikenlaisia tietokirjoja. Nytkin tuolla mm. Medeltida kloster -opus. Mua itseä ei tietokirjat ole koskaan kiinnostanut, mutta nyt ymmärrän miksi miehet tietää aina kaiken;)

Matroskin kirjoitti...

Minusta tarvitaan juuri kaksinkeskeistä aikaa, jotta noita keskusteluja syntyy. Äiti + 2 lasta kaupungilla ei synnytä samanlaista, erilainen dynamiikka kai.

Meillä pojat kyllä tykkäävät saduista ja pienempi erityisesti Pupu Pompomista.

violet kirjoitti...

tiinaf; kiitos!

Vintageliving: tjaa....ehkä jotain yleistyksiäkin voi vetää mutta minä olen itse ollut lapsi joka luki tietokirjoja, aikuisten ja lapsille tarkoitettuja. Ylipäätään olen kasvanut kodissa missä oli paljon kirjoja joita myös käytettiin. Olen ollut aina kiinnostnut dokumenteista ja utelias tietämään.
Mieheni on tuota kaikkea potenssiin sata, joten en ihmettele että ainakin toinen pojistammekin on! Pienempi on erilainen tässä suhteessa. Ei pinna riitä kovin syvällisiä tuumimaan.

Matroskin; en mä kahden kanssa lähtiskään;-) Olenkohan yhteensä 5-10 krt heidän elämänsä aikana ollut. Siis kaupungilla ainoana aikuisena noiden kahden kanssa.
En muutenkaan tykkää kuljettaa lapsia/lasta kaupoissa jne. Nytkin mentiin kun piti ostaa kengät ja lahja veljelle.
Haluan että tietyt jutut pysyvät minimissään lasten kohdalla. Yksi niistä on ruuhkaiset kaupat ja kadut.

Juu, kyllä nuokin tykkää saduista!

MaaMaa kirjoitti...

Ihana päivä ihanan pojan kanssa :)

Tuon ekan kuvan pallot tuntuu suurenevan, kun skrollaan ruutua alaspäin ja pienevän kun skrolla takas ylös - jännä visuaalinen "häiriö" :)

Liivia kirjoitti...

Hiljaiset hurmurit on aina olleet mun mieleen!

Vilijonkka kirjoitti...

Sydäntä lämmittävä kirjoitus!

Pellon pientareella kirjoitti...

Ihanasti ja nautittavasti kirjoitettu - ja rakastettu. Tästä tuli hyvä ja vähän haikeakin olo. Haikea siitä, että tällaista olisi kaivannut enemmän lapsena, ja siitä, että itsellä ei ole lapsia. Kiitos kun jaat näitä näin kauniisti ja rehellisesti meille.

violet kirjoitti...

Maamaa: häiriö toimii mullakin!

Liivia; kyllä ne parempia onkin kuin meluisat ja itseriittoiset.

Vilijonkka; kiitos, Jonkka!

Pellon pientareella: ja minulle tuli haikea olo nyt tästä mitä sanoit. Niin se kiertää.
Ellei ole omia lapsia niin olisiko joku toinen jolle tällainen olisi yhtä tärkeää...?

Unknown kirjoitti...

Oi, rakastan niin blogiasi. Tekstejä ja kuvia ja niitä yhdessä. Tiedä mistä johtuu tämä herkkyys, mutta melkein itkin tätä lukiessa. Hassua.

violet kirjoitti...

kirppu; kiitos sanoistasi. Herkkyys on hyvä asia. Älä suotta mieti mistä se johtuu. Ole iloinen että tunnet.

Anonyymi kirjoitti...

niin kaunis kirjoitus!
kuinka kallista ja arvokasta onkaan
toisinaan nauttia vain yhdestä rakkaastaan kerrallaan...
minäkin arkeni jaan viidelle...
ja voi kuinka ihanaa on joskus omistaa hetki vain yhdelle heistä. ja itselle. ettei aivan eksytä toisistamme.
ninni

Jenny kirjoitti...

Sumuisen sunnuntai-iltapäivän iloksi selailin suosikkiblogejani, pääasiassa katsoin kuvat ja välillä silmäilin tekstejä. Nopeassa tahdissa. Tämän ääreen pysähdyin ja luin vielä uudestaan. Ihanasti kirjoitettu ja ihana päivä! Välittyi tuon päivän tunnelma, niin että huomasin hymyileväni. Lasten kanssa vietetty aika - sellainen ettei tee mitään oikeasti "järkevää" - on ihan parasta. Silloin usein kokee hyvin voimakkaasti sen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Kömpelösti kirjoitettu (en nyt osaa ilmaista itseäni lainkaan tyylikkäästi), mutta tämä ajatus minulle tuli lukiessani tekstisi. Omia lapsia ei minulla ole, mutta tuo sama ajatus tulee välillä töissä - usein ihan hassuissa tilanteissa. Siksipä ammattini valitsinkin. Vielä kun sen kiireen keskellä muistaisi useammin.