maanantai 30. marraskuuta 2009

Tyhjää

 

Tähän tulee säännöllisesti tarve:
haluan heittää pois, panna kierrätykseen, luopua, jättää, hyljätä.
Materiasta puhun. Voi miten kaunis on puolityhjä vaatekaappi!

Kun kaipaan ajatteluuni selkeyttä ei mikään toimi sen paremmin kuin tavaran määrän minimointi ympäriltä. En pyri askeesiin koska se olisi kohdallani jeesustelua. Minä pidän vaatteista, esineistä, tavaroista. Kyllä niitä pitää olla, mutta paljon vähempikin riittää.

Innostukseni ei ole lapsiin tarttunut. Kieli pitkällä nytkin odottavat huomista että joulukalenterista tulisi ensimmäinen yllätys. Mieskään ei ole ihan samaa seurakuntaa kanssani. Ei osaa heittää pois - ei toisaalta juuri uuttakaan ostaa, ainakaan mitä vaatteisiin tulee. Lopputulos on niiltä osin toisinaan aika kaamea.

Haluaisin paremmin osata suunnitella, keskittyä, minimoida. Liittyy vähän kaikkeen, eikä vähiten ajankäyttöön. Toisinaan mietin: miten ihminen joka ei ole kodin ulkopuolella töissä voikin olla näin kiireinen...? (Olen huomannut jo kauan sitten mielessäni vaihtaa viimeisen sanan. Kyllä se on saamaton, ellei peräti laiska.)

Niin että opinnot jatkuvat. Toivoisin voivani olla tyhjästä täynnä ja siihen tyytyväinen.

Ps. Violet-blogin puolella raivataan nurkkia aiheeseen liittyen.

16 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

Minäkin haluan järjestyksen! Se ihan totta parhaiten selkeyttää ajattelun.
Se on tuo lapsi pahin, joka sitä roinaa taloon kantaa. Aina kun on mummulssa tulee säkillinen kaikkea karmeeta ja käsittämätäntä mukana (siellä on roina huone, josta tyrkyttävät). Ja kavereiden synttäreiltä, aina tulee ihan ihme turhaa, kuten viimeksi jokin valokeppi. En käsitä että vieraat saavat nykyään aina lähtiessään lahjan. Oikein turhuuden ruljanssi.

Vilijonkka kirjoitti...

Asiaa! Ei siitä montakaan päivää ole kun ihmettelin pää kenossa vaatepinojani. Aivan liikaa ja kuitenkin hyvin vähän sopivaa. Täytyisi vielä ennen lomia saada kutistettua (aivan kaikkien) kaappien sisältöä, kuitenkin joululomalla kertyy jotain uutta.

Ollaan me ennenkin tämä todettu, mutta sanonpa taas, että meidän miehissä on vissiin paljon samankaltaisuutta. Kun me muutettiin edellisen kerran havahduin, sillä miehelläni oli kolme t-paitaa, kahdet housut ja kaksi pukua. Kauluspaitoja taisi olla peräti neljä. Pakotin hänet sitten ostoksille. Väittää ahdistuvansa tavarasta, ei siedä kauppoja ollenkaan. Itse ahdistun ainoastaan ruokakaupoissa.

Annu kirjoitti...

Myös tyhjennän kaappeja ja heitän UFF:n keräyslaatikkoihin vanhoja 2 pojan vaatteita. Ennen kävin kirppiksellä myymässä niitä. Myynnin tuotto on vain olematonta
myytävien pesemiseen, ajokilometreihin, niiden säilytykseen ja oman ajan tuhlaamiseen nähden, että en enää vaivaudu kirppiksille myymään. Kirppisostoksille olisin kyllä aina menossa, t Annu

Pellon pientareella kirjoitti...

Minäkin (vihdoin!) teen tuota tyhjennys- ja raivausosastoa. Menee siinä aikaa. Mutta miten kaunis on myös puolityhjä keittiönkaappi! Mihin ihminen tarvitsee kolmea soijarouhepakettia tai kymmentä erilaista yrttiteetä tai montaa jauhopussia. Ja ne vanhentuvatkin, ruoat. Nyt en osta kuin ihan välttämättömimmän, kuitenkin niin että aina hätävararuoan saa tehtyä milloin vain.

Tunnen itseni usein kovin laiskaksi ja saamattomaksi. Ja varmasti sitä olenkin. Mutta tulihan sitä työtä tehtyäkin aikoinaan, 10-16 h päivässä. Ehkä nyt vain sitten on aika ottaa iisimmin. Mutta hakea sitä helppoa tekemistä, jota tekee mielellään, huomaamatta. Sitä hyvää oloa, flow-tilaa. On se sitten siivoamista tai kävelyä.

eilen tänään huomenna kirjoitti...

Sama tarve! Ja seuraavaksi aion kohdistaa ankaran katseni ja karsivan käteni ylimääräisen kosmetiikan kimppuun. En ehkä ole ainut nainen maailmassa, jolle kertyy kosmetiikka putiloita suurin piirtein samaa tahtia kuin pesukone vastaavasti nielee sukkia...

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä minäkin, erityisesti näin joulun alla. Tiedossa on taas pienen vuoren verran lahjoja eli tavaraa (kirjoja ei tietenkään lasketa, niitä saa olla läjäpäin ;)). Vähän jo varoittelin perhettä siitä, että jospa sitten tehdään niin, että saman verran kuin tavaraa tulee sisään, annetaan/heitetään vanhaa pois. Saa nähdä.

Vielä marraskuun terveisin Pandice

finevanbrooklyn kirjoitti...

Heippa, pitkästä aikaa! Mulla on ollut pitkä blogitauko koska elämässä on tapahtunut kaikenlaista jännää :). Muotoilen postin aiheesta mahdollisimman pian...
Voi, minäkin samaistun niin tuohon järjestelynhalun tunteeseen, mutta koska itsekin olen, samoin kuin mies, tavaran kerääjä, on todella haasteellista pitää yllä järjestystä. En liioin nauti minimalismista ja pidän siitä, että näen ympärilläni paljon tavaroita, joihin liittyy ihania muistoja. Sitten minulla on vielä jotenkin niin sekalainen ajatusmaailma, että unohtelen herkästi asioita, jos niihin liittyvät jutut eivät ole jotenkin esillä... Mutta epämääräiset röykkiöt, miten niitä voikin kertyä näin paljon? Pienessä kodissa kasat ja möykyt nimittäin todellakin vievät tilaa! Argh, tänään vietän vapaapäivää ja harrastan nimenomaan röykkiöiden sulattamista. Joskus toivon, että voisin tilata siirtolavan ikkunan alle ja vain heitellä kamoja ulos...

Celia kirjoitti...

Mulla on myös nyt meneillään vaatehuoneen raivaus, jonka jäljiltä laatikot ja mieli kevenee.
En tiedä johtuuko joulusta, mutta ostaminen tuntuu nyt tosi väsyttävältä itselle ostaminen ainakin. Se on tietysti eri asia, jos tarvitsee jotain tai jos löytyy jokin täysin hurmaava juttu.

Neiti Nimetön kirjoitti...

Nyt kirjoitit kuin minun kynästäni (lukuunottamatta lapsia). Käyn läpi kausia, että haluan ihan minimaalisen askeettista, toisinaan taas runsasta. Kuitenkaan en näistä kummastakaan tunnista itseäni, ne on ehkä reaktioita kaikelle tälle materian näkemiselle.

Unelmoin tilanteesta, että kaikki mitä omistan on joko käytännöllistä, tarpeellista tai äärettömän kaunista. Siten, että kaikella on syynsä ja tarkoituksensa. Tavaraa mieluummin vähän kuin paljon.

Puolityhjä vaatekaappi on mullekin parasta. Itse raivasin viime viikolla käyttämättömät vaatteet ylähyllylle ja johan selkeni.

Linnea kirjoitti...

Hei, meillä asuu teidän perheen sielunkumppaneita! Minä raivaan aina tasaisin välein; lapset kieltäytyvät laittamasta mitään kierrätykseen, saati roskikseen; mies ei oikein osaa luopua, mutta ei hankikaan mitään. Viime viikolla vein viimeksi kaksi isoa kassia vaatteita kierrätykseen. Oli NIIN puhdistunut olo.
Lauantaina istuimme miehen kanssa kahdestaan ostoskeskuksen kahvilassa. Sanoin: 'Ihana olo, kun ei tarvitse mitään.' Hän totesi, että ainahan sellainen olo on. Sellainen tyyppi :-)

Pia kirjoitti...

Meilläkin on just nyt saunassa ja portaiden alla läjäpäin tavaraa menossa kirpputorille. Lähellä on sellainen kirppis, jossa on ns. kokonaispalvelu: ei tarvitse muuta kuin viedä tavarat sinne niin he hoitavat loput. Maksaa 50 euroa ja puolet myyntituotoista.

Ihanaa kun saa taas tilaa kirjahyllyyn ja vaatekaappiin keittiön kaapeista puhumattakaan!

Meillä kaikki ovat aika hyviä luopumaan tavarasta.

Black on White kirjoitti...

Hauskaa, että tätä on liikkeellä. Minä olen ihmetellyt pakonomaista tarvetta hävittää tavaraa ja pyrkimystä päästä turhasta eroon. Viimeksi kesäloman lopussa koin samanlaisen ahdistuksen.
Tuntuu kirjaimellisesti siltä, että on niin paljon parempi hengittää, kun ympärillä on tilaa, kaapit eivät pursua, pöydillä ei ole erinäisiä pinoja...

Punamulta kirjoitti...

Olemme joskus ennenkin tätä samaa aihetta sivunneet. Minä teen sitä joka päivä. Yritän tyhjentää paikkoja. Tällä hetkellä pojan pienet vaatteet pyörivät takkahuoneessa ja kodinhoitohuoneessa. Josko huomenna saisin ne laatikoihin ja vaikka huutonettiin myyntiin.

Nyt on aika luopua ja silloin se on tehtävä. Tämä olotila ei ole aina näin pysyvä, vaikka sitä toivoisinkin.

Eli samaa oppia täälläkin yritetään saada perille. Vaikeaa se on, hamstrauksen taito on osa minua...

Avokilla on kaapissaan varmaan 30-40 kauluspaitaa. Käyttää niistä tällä hetkellä kahta. Muita ei saa heittää pois (tai laittaa kierrätykseen), vaikka hän tietää ettei niitä enää käytäkään...

Yritän tähdätä siihen, että jos joka päivä saan edes yhden turhan tavaran tästä talosta pois, niin kai se joskus vähenee. Olen oppinut, etten kanna tilalle uutta. Ikuisuusprojekti silti...

Ja olen pääasiassa työtön, mutta kaikesta päätellen myös laiska ja saamaton. Siivoan koko ajan, mutta silti paikka ei ole siisti. Laitan koko ajan tavaraa pois, mutta silti se ei tunnu vähenevän.

Navetanvintin mainitsen vain ohimennen, koska se aiheuttaa tällä hetkellä jo pelkkänä ajatuksena ahdistusta... aarrgghhh!!!

b. viuluntarkastaja kirjoitti...

Oonpa harvinaisen kommentointi-intoinen. Kai sitä rohkaistuu, kun kerran aukaisee suunsa.

Piti sanomani, että meillä heitetään ("heitetään", siis annetaan kirpparille tai kierrätetään tuttujen kesken) tavaraa niin innokkaasti pois, että sitten kun jotain tarvisi, sitä kovasti nurkista etsitään ja sitten muistetaan, että ai niin, juuri silloin ja silloin se tuntui tarpeettomalta, siispä annettiin pois. Joitain asioita olisi kai hyvä kuitenkin säilyttää, josko niitä joskus (vaikka kahden viikon päästä) sattuisi tarvitsemaan. Toive vain kun olisi, että omistaisi mahdollisimman vähän, muuttokuormat ei olisi niin isoja.

Anonyymi kirjoitti...

Minä myös täällä myötäilen, sekä itseni, mieheni että lasten puolesta. Itse asiassa välillä tuntuu, että mieheni on pahin, ainakin joulun alla, kun hän säntää viimeisenä mahdollisena päivänä lahjaostokselle ja silloin hihaan tarttuu kaikenlaista...
Itsellä olisi nytkin sisäinen tarve päästä kirpputorille myymään, mutta ei vain ehdi hinnoitella. Pitää jättää kevääseen, kun muut työt antavat vähän enemmän myöten.
Tyhjän tilan estetiikka ilahduttaa päivä päivältä enemmän.
t. Jaana

violet kirjoitti...

Liivia; ei vieraille lahjoja, kiitos vaan!

Vilijonkka; joo, ollaan aikaisemminkin todettu tuo ilmeinen yhtäläisyys ukkojemme välillä. Sama alakin oli, ainakin niin muistelen.

Annu: Nuo mitä panen pois eivät myyntiin kelpaisikaan. En vaan tajua etten ole aikaisemmin heittänyt rikkinäisiä vaatteitani, esimerkiksi. Olen kai ajatellut: kiva kangas, ehkä siitä joskus jotakin teen. No niin varmasti.

Pellon pientareella; keittiön kaapeissa on meilläkin noita tuplana tai triplana samoja tuotteita.

Eilen tänään huomenna; kiitos muistutuksesta. Tästä saisi ihan oman postauksenkin...

Pandice; mun eikoiseni toivoo maltillisesti vain kahta asiaa. Molemmat ovat aivan realistisia ja sopivia. Pienempi toivoo niin paljon etten saa oikein edes käsitystä.
Saa nähdä miten on joulun jälkeen, kuka sai mitä ja tuliko taas liikaa.

finevanbrooklyn; no sehän se mullakin että pidän niin kovasti joistakin tavaroistani...en missään nimessä heittäisi pois joitakin kun niistä tulee hyvä mieli, muistoja mieleen jne.
Mutta sitten on ihan silkkaa roskaa.
Odotan innolla uutta postaustasi!

Celia; musta ei valitettavasti tunnu varmaan koskaan väsyttävältä nimenomaan itselleni ostaminen. On vaan pakko taistella vastaan.Monestakin syystä.

Neiti nimetön; kirjoitan muistiin: käytännöllinen, tarpeellinen, kaunis.

Linnea; taidan tehdä kokeen että mitä minun mieheni vastaisi tuohon - vaikka melkein tiedän.

Pia; hyvä jos teillä yhdessä tuumin voidaan luopuakin. En mäkään kuitenkaan miehen tavaroita voi mielestäni väkipakolla pois heitellä. Eihän ne minun ole. Saatan sitten vaan valittaa niistä ja vihjeellisesti ehdottaa vaikka uusien ostoa rikkinäisten tilalle.

Black on White: mulle tulee näitä "kohtauksia" useammin ja useammin> Ennen ehkä kerran vuodessa, nyt varmaan...kerran kuussa. (Huomaan juuri yhteyden erääseen toiseen asiaan).

Punamultal; joo, muistan kirjoittaneeni minäkin tästä jo moneen kertaan. Mutta mitä tehdä kun ei ongelma poistu;-)
Onneksi meillä ei ole tuollaista vinttitilaa. Tiedän varmaksi millaista siellä olisi.

Barbrov: oi kommentoi.
Ei noin innolla, ei. Siis heitetä pois. Ehkä sellaisenkin aika tulee vielä.

Jaana; minun mieheni menee aina nimenomaan viimeisenä mahdollisena hetkenä ostamaan lahjoja.
Huokaus.