sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Marraskuun viimeinen viikonloppu

 

 

 

 

Viikko sitten ottamani ruusunoksa on muuttanut väriään. Vai kaksi viikkoako siitä jo on? Asiat, päivät ja tapahtumat saattavat sekaantua tähän vuodenaikaan. Kalenterissa lukee muistettavia asioita, mutta ne huomaa kirjoittaneensa hämärässä väärälle sivulle. Kaikkea sellaista tapahtuu marraskuussa.

Eiliselle oli monta muistettavaa, ehdittävää. Suurin osa jäi ja unohtui, ei ehtinytkään. Syytän suunnittelun puutetta. Ei meillä oikeasti kiire ollut.

Unohtuneen (ja välttämättä tarvittavan liiman) hain juuri ennen kaupan sulkemista. Itsepalvelukassalla tapasin samalla kadulla asuvan ruotsalaismiehen. Kertoi tekevänsä vielä samana iltana maailman parasta omenapiirakkaa. Ajatuskin lämmitti. Kerroinkin sen.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oih, miten kauniit valopilkut hämärään!

Maria

Niina ♥ kirjoitti...

Ruusunoksa se vaan kaunistuu vanhetessaan.

14a4:n Hanna kirjoitti...

Tuollaiset pienet kohtaamiset ihmisten kanssa ovat kultaakin kalliimpia. Tuli hyvä mieli, kun luki tuosta.

Suomessa tosin pidettäis varmaan ylpeänä, jos sanoisi tekevänsä jotakin maailman parasta...

Satu kirjoitti...

Ihanat kuvat, Violet!

ElsaIlona kirjoitti...

Minä meinasin sanoa, että onpa siellä valoisaa, kun saa noin valoisia kuviakin. Täällä tulee vain tummia, sumuisia kuvia.

Tuija kirjoitti...

Ihan pakko kommentoida vielä pieneen pikkuruiseen yksityiskohtaan edellisen postauksesi tiimoilta: nämät maksavat. Yhden setäni vaimo on Sodankylästä kotoisin ja hänen murrepuheenparrestaan olen oppinut ja muidenkin Lapin asukkaiden puheesta kuullut (minunkin juureni ovat isän puolelta pohjoisessa), että siellä todella käytetään tuollaista muotoa: met olemma (me olemme), met tulemma, net ovat jne. Se kuuluu aidosti heidän murteeseensa ja on siis minusta täysin sallittua ja oikein! Sellainen ilmaus on toki yleiskielisessä lehtitekstissä outoa varsinkin sellaiselle, joka ei sellaista murretta tunne, mutta yleiskieli on kuitenkin enemmän tai vähemmän likiarvo kielen rikkaasta moninaisuudesta. Olen miettinyt, että lieneeko persoonapronominin erikoinen kaksoismonikko saamen vaikutusta, mutta kun en saamea (mitään niistä) osaa, en tiedä.

Tässä vielä linkki Erno Paasilinnan tekstiin, jonka lopussa on suoraa lainausta Reidar Särestöniemen murrepuheesta. Met panimma ihan limittäin ja ihan päällikkäin.. http://www4.rovaniemi.fi/linkit/verkkoreidar/Ystavat_mesenaatit/Timo_ja_Reidar.htm

Kauniita kuvia tässä postauksessa.

Linnea kirjoitti...

Jotkut asia näköjään kaunistuvat vanhetessaan. Ajan tuomaan arvokkuutta. Ruusu tietää olevansa kuningatar vielä parin viikon päästäkin...

Punamulta kirjoitti...

Jep jep. Paljon tekemistä, kalenteri täynnä.

Meillä kiire loppui siihen kun kuusi vuotta ystävänämme ollut koiramme tänä aamuna sanoi meille hyvästit...

Yllättäen ei enää olekaan mitään kiirettä mihinkään, aika pysähtyi, tällä hetkellä ei millään ole sinänsä väliä... tuli vaan siitä ruususta mieleen.

Eikä ne tekemättä jääneet/unohtuneet hommatkaan mihinkään katoa. Odottelevat siellä parempia päiviä...

Mutta se todella täytyy sanoa tästä marraskuusta, että vaikka en ole masentuneisuuteen taipuvainen, niin synkkä aikahan tämä on. Ja päivä päivältä olen ihmetellyt, että mihin olemme menossa ja mitä on tapahtumassa kun päivä päivältä oli hankalampi löytää mitään ilonaiheita.

No tähän sitten tultiin. Koira jätti hyvästit yht'äkkiä, eilen emme siitä vielä tienneet mitään. Eli ei voi syyttää sitäkään....syytän sitten marraskuuta...

pikkujutut kirjoitti...

Ruusu on kaunis aina vaan.

...ja nyt tama lahtee etsimaan meidan valoja.

Anonyymi kirjoitti...

Ruusun nuput ovat kauniita kuihtuessaankin <3

Kävimme katsomassa maalla myytävää taloa. Haluaisin sen, mutta tiedän, ettei kaikkea voi saada maailmassa. Sen piha olisi kuin tehty ruusutarhalle.

Jospa tekisin porkkanalaatikkoa.

T. Desiree

tiina kirjoitti...

Niin ihania kuvia, että jäin ihan haaveksimaan. Ja unohin ostaa liiman :)

Anu kirjoitti...

Mutta se vasta on kaameaa, että muistikirjan viimeinenkin sivu on käytetty ja sitten sitä unohtaa hankkia uuden. Ja juuri sinä iltana tapahtuu vaikka mitä. Kaikkea sellaista, mistä tekisi mieli kirjoittaa. Sitten sitä kirjoittaa irtolapuille mutta ei se ole ollenkaan sama asia. Eikä uuden muistikirjan hankkiminen ole muuten ollenkaan helppo juttu. Kirjan pitää täyttää niin monta vaatimusta. Hölmöä oikeastaan.

Kyllä on kauniit kuvat. Minä ihan niihin jumituin. Menen vielä uudelleen katsomaan. Niin ja kohtaaminen kaupassa sai mieleeni elokuvien kauniit kohtaukset, joissa päähenkilöt tapaavat sattumalta....

Liivia kirjoitti...

Kohtaamiset on viimeaikoina lämmittäneet hirveästi. Yhtäkkiä tapaan vain ihania ihmisiä.
Eilenkin markkinoilla melkein ystävistyin ihanan naisen kanssa, jolla oli ihana tytär, ja lapsetkin ystävystyivät.
Onko vain sattumaa vai johtuuko omasta asenteesta, en tiedä.

Anonyymi kirjoitti...

Mulle tulee ihan sirkus mieleen näistä kuvista, mutta sillä tavalla rauhallisesti ja elegantisti. Ehkä se on tuo jouluvaloketju takana.

Vai "maailman parasta" - ihanaa, että joku iloitsee tekmästään niin avoimesti! Siinä olisi meille suomalaisille oppimista.

t.minjo

Anonyymi kirjoitti...

Mun ensikäsitys herran kommentista oli niin, että piiras on maailman parasta sen erinomaisen reseptin takia. Ei niin, että herra olisi kehunut leipomistaidoillaan. Vaikka epäilemättä taidoilla onkin suuri vaikutus lopputulokseen millä reseptillä hyvänsä. Eikä niiden taitojenkaan kehumisessa mitään vikaa olisi.

Maria

Ansku kirjoitti...

Juuri äsken pohdin tätä samaa asiaa. Kuinka minusta on tullut tämän aina vaan jatkuvan pimeyden myötä jotenkin haahuileva. Tiedostan kyllä kaikki ne kymmenet asiat, jotka pitäisi saada pian tehtyä, mutta suurin osa jää puolitiehen tai jopa kokonaan aloittamatta. Joudun kirjoittamaan muistiin niistä joka ainoan, ja käymään tuota listaa sitten järjestelmällisesti läpi saadakseni valmista. Olen täysin varma, että se johtuu tästä valon puutteesta. Kuljen jokseenkin puolitehoisena päivästä toiseen - ja se ärsyttää!

Kuvasi ovat taas ihania!

violet kirjoitti...

Maria: kiitos. Minustakin ne olivat kauniit.Etenkin tollain epätarkkana.

Niina:niin tekee. Meidän sietäisi ottaa mallia!

Hanna:tuo on mies jota en voi väittää tuntevani, mutta muutamaan kertaan ollaan juteltu kun nähdään tässä kadulla ja yksissä katujuhlissa tuli ilmi se kansalaisuuskin. Mutta siis sitä ajan takaa että olen iloinen kun voi muutaman sanan vaihtaa toisinaan tällaisten puolituttujen kanssza. En ehkä ole ensimmÄisenä tilanteisiin hakeutumassa mutten takuulla välttelekään.

SAtu:kiitos!

Elsallona: kyllä Suomen marraskuun valo on varmasti kuolemaani asti muistissa. Tai siis se, ettei sitä juuri ole.

Tuija: kiitos kommentista ja linkistä.
Oli uutta tietoa minulle - tai sitten olen unohtanut.

Linnea: kivasti sanottu tuo juttu ruususta.

Punamulta: olen pahoillani koirastanne. En voisi varmaan koskaan ottaa lemmikkiä ihan vain sen menettämisen pelosta.

pikkujutut: eikÄ ruusut edes ole ollenkaan lempikukkiani. Vanhana pidän jotenkin enemmän.

Desiree: on ihan hyvÄ tehdÄ vaikka porkkanalaatikkoa silloin kun ei ole ihan varma muusta!

tiina: vaan minäpÄ muistin, sen liiman. Kiitos kuvakehuista.

Anu: jonkun kommenttilootassa vinoilinkin että tarjoan kohta kustanjalle jotakin irtolappuromaania....

Liivia: sanoisin että omalla asenteella ja olemuksella (mielentila vÄlittyy niin helposti) on varmasti ainakin tosi suuri merkitys näissä jutuissa. En silti haluaisi unohtaa sattumaakaan, koska sen olemassaolo tekee kaikesta vielä jännittävämpää.

minjo: mä kehua retostan toisinaan niin että heikommat pyörtyilee. No, melkein. Aina silti vähän pilke silmäkulmassa siltä varalta etten olekaan omakehujeni väärtti!

Maria: tuon herran ollessa kyseessä olen aivan varma ettei kehunut reseptiä:-)

Ansku: kiitos tuosta mitä sanot kuvista. Haahuileva on hyvä sana.