Niissä puissa jotka näen ikkunasta kun tässä istun ei ole enää lehtiä. Eilisen myrsky hoiteli viimeisetkin maahan. Kun taivas on raskas ja maisema väritön ei ole epäilystäkään: nämä ovat nyt vuoden masentavimpia aikoja. Sellaisia aikoja, jotka monelle käyvät liian raskaiksi.
Mutta ei tästä pitänyt tällainen kirjoitus tulla. Sellainen piti, että ajatelkaas: kohta päivät taas pitenevät ja valo tulee takaisin. Ehkä hymyt ja hyvä mielikin jos ne nyt sattuvat olemaan muualla. Ei sillä että elämän pitäisi yhtä juhlaa ja naurua ollakaan. Kyllä kaikki muukin on tärkeää ja sinällään hyvä. Saahan sitä silti odottaa aikoja parempia.
***
Pienempi kysyi eilen että pidänkö New Yorkista. Sanoin että en tiedä kun en ole käynyt mutta kovasti kiinnostaa. Hän ehdotti että mennään. Bussilla pääsee kuulemma. 9 euroa vaan maksaa. Hän näki Simpsoneissa että nekin menivät. Homer oli tykännyt ihan kauheasti eikä se ihme olekaan. New York kun on pojankin mukaan "maailman kaunein maa, missä on kaikkea kiinalaistakin".
Älkää lakatko unelmoimasta. New Yorkista tai jostakin muusta.
36 kommenttia:
Luin jostain, että kevät ja lisääntyvä valo ovat itse asiassa monille raskaampaa aikaa kuin tämä pimeys. Olen kyllä toista mieltä - eihän tässä meinaa jaksaa korviaan kantaa.
Mutta oli kiva kuulla, että Nykiin pääsee sentään bussilla!
Terveiset Pandicelta
Unelmoin siitä lakkaamatta, New Yorkista. Unelmoin muutenkin.
Pandice; jos mä suoraan sanon niin itse en pidä keväästä. Se on raaka ja räikeä. Onhan sillä puolensa mutta ei ehdottomasti ole suosikkini.
Ylipäätään toivon että osaisin olla läsnä siinä vuodenajassa mikä kulloinkin on käsillä. On vaan niin vaikea eläytyä siihen mikä se oikein on. Meilläkin kun on edelleen semmosta 10-15 astetta, terassilla auringonkukka aukesi ja ruiskukat ovat voimissaan, lauantaina oli pantava takki pois kun tuli kadulla kuuma jne.Ja sitten muka joulu on tulossa...olen jotenkin ihan sekaisin.
Tanja; minäkin yhä enemmän ja enemmän.Siitä New Yorkista.
Oi unelmoin. Päivittäin. Kellun tyynellä järvenselällä kirjan kanssa tai shoppailen Kööpenhaminan joulumarkkinoilla. Suljen vain silmät.
Tunnelmallisesta joulusta haaveilen, unelmoin että ehdin ja jaksan tehdä kaiken mistä mielikuva.
Heljä
Kiitos. Unelmoin New Yorkista, ja kaikista maista ja kaupungeista, joissa ei olisi niin harmaata ja elotonta kuin nyt on täällä.
Simpsoneita siteeraataan täälläkin; sarja uppoaa 10-vuotiaaseen tyttöön kuin häkä. Esikuvana on näpsäkkä Lisa Simpson..
Bonjour! Je ne comprend rien.. mais j´adore ta travail photographique:-) Tu est á New York maintenant?
Bon journée,
Maria
Tänä syksynä tämä pimeys tuntuu jotenkin raskaammalta kuin yleensä. En tiedä miksi, mutta aika moni lähipiirissäni on miettinyt samaa. Ehkä se on se, kun on vielä niin lämmintä (vuodenaikaan nähden) ,eikä lunta lainkaan! Pilvet vaan roikkuu matalalla ja taivasta ei näy juuri koskaan. Olen yrittänyt hoitaa tilannetta kynttilöillä ja laittaut jo vähän jouluvalojakin, että jaksaisi. :)
Mutta on se kyllä niin, että on kivempi elää hetkessä, kuin odottaa että tulisipa jo kevät, tai tulisipa jo kesä.. Aina ei vaan niin helppo toteuttaa!
Voih, New York, sinne kun pääsisi! Ja vielä bussilla, se vasta olisikin kätevää. ;)
Anna
RouvaHoo; unelmointi on minusta pääkopan terveyden kannalta välttämätöntä. Joidenkin asiaan vihkiytymättömien mielestä se on ajanhukkaa.
Sooloilija; ai Lisa...meidän 8-vuotiaan suosikki on se karmea röyhtäilevä ukko baarista...en muista nimeä!
Maria; Malheureusement, je ne suis pas à New York;-). C’est mon fils qui a une envie folle y aller...et moi aussi.
Anna; nää meidän pojat uskoo ylipäätään että Ryan Air vie kaikkialle ja suurin piirtein ilmaiseksi. No, omapa on vikani;-)
Bussijuttu on Simpsonien syytä. Springfieldistä varmaan Nykiin bussilla pääseekin!
Nyt kaikkien pitäisi levitellä joka paikkaa niitä j-valoja (en uskalla vielä kirjoittaa sitä sanaa tänne sun kommentteihinkaan...), että kaikkialla olisi valopilkkuja. Mieluiten ei kuitenkaan niitä kammottavia valonauhasysteemejä vaan sellaisia pieniä tuikkivia.
Ja kynttilöitä tietenkin myös kaikki ikkunat tulvilleen. Mun mielestäni niitäkin saisi laittaa paljon kerrallaan, eikä mitään yksi per adventti -pihistelyä.
Ja olet ihan oikeassa siinä, että pianhan tämän pimeyden selkä taittuu ja valo palaa ja pihalla ja puutarhassa tapahtuu ihmeitä joka päivä.
Sitä värien, tuoksujen ja valon täyttämää juhlaa odotellessa tekee välillä hyvääkin käpertyä itseensä ja vilttiin ja lampaantaljoihin. Ehkä sitä voisi oppi nauttimaan siitäkin, että aistit saa levätä. Varsinkin jos kädenulottuvilla on puutarhakirjoja, joiden kuvista voi muistuttaa itseään siitä, mitä on tulossa.
Minä haaveilen hevosesta. Olen vähän jälkijättöinen tämän haaveen kanssa. Mutta kun en pikkutyttönä tajunnut unelmoida omasta pollesta, niin parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ihana se NY idea! Bussilla lähtisin sinne minäkin vaikka heti. En ole ikinä siellä vielä käynyt, mutta toivomuslistalla se on. Juuri näin joulun alla se olisi ihan parasta. Luulisin ainakin. Tai minulla on sellainen kuvitelma. Taitaa olla peräisin jostakin filmistä sekin... ;-)
t, minjo
Meilla 6-vee samaistuu Bartiin ja Homeriin...
Mutta minakin unelmoin,siita NY:sta..
No sinne sitten, neewjorkkiin. Löytyisiköhän sieltä jotain muutakin kuin kiinalaista, näkisin miellelläni muuta vaihteeksi?
Juuri tänään valoisammat päivät tuntuvat varsin etäisiltä, mutta oikeassa olet, täytyy yrittää olla positiivinen!
je te souhaite d´aller á New York avec ton fils :-)
Merci pour les fotos sont comme un poem!
Maria
Miten mulla on sellainen tunne, että tarvitset ystäviä? Ihan oikeita, lihaa ja verta, epätäydellisiäkin. Blogit on siinä mielessä epätodellisia, että nämä suhteet ei kauheasti arjessa kanna, vaikkain voivat muodostua jonkinlaiseksi korvikkeeksi. Minusta vaikutat yksinäiseltä. Tullut aiemminkin mieleen, mutta viime aikoina vahvemmin.
Ilman unelmia ihminen kuolee, tai ainakin elää elämätöntä elämää
Itse haaveilen 'linnasta' Italiassa tai Espanjassa... mutta voisin lähteä New Yorkiinkin, ehkä mennäänkin hiihtolomalla, tiedä vaikka.
Minä olen kevätihminen. Lisääntyvä valo tekee ihmeitä. Syksy ahdistaa.
Tiedätkö, että saan lohtua tästä kirjoituksesta. Kitisen sitä joka paikassa, mutta kun tämä marraskuu oikeasti vetää minut matalaksi.
Tuo ylin kuva sopii tähän tekstiin hienosti. Unelmoiminen on kuin siiville nousisi, joten lintu on hyvä aihe.
Olin viikonlopun lyriikan kurssilla. Siellä pohdittiin muun muassa sitä symboliikkaa, jota lintuihin liittyy. Esimerkiksi Kalevalassa on paljon lintuja ja ne merkitsevät aina naista. Aihe oli kerrassaan mielenkiintoinen.
Ajatukset harhailevat sivupoluille, mutta se kurssi oli niin ihana, että siitä tekee mieli puhua. Kai ne runotkin jotenkin liittyvät unelmointiin. Onneksi ensi viikonloppuna kurssi jatkuu vielä.
Minä en ole missään määrin kiinnostunut yhdysvalloista paitsi että tuonne New Yorkiin voisin lähteä. Nyt!
Laura: älä suotta pelkää sanoa "joulu" täällä! Jotkut lamput meinaan tempaista ikkunaan kohta ja kynttilöitä jo palaakin niin että käry käy.
minjo: mulla on myös näitä luuloja ja kuvitelmia - varmaan just mm. elokuvista tulleita.
Pikkujutut: musta Bartilla on ihana ääni:-)
Vilijonkka: mun pienempäni näkee kaikkialla kiinalaista tai sellaiseksi kuvittelemaansa....
Maria: merci, peut être plus tard, une fois....
Anonyymi: kiitos kun kannat huolta puolestani mutta älä suotta.
Minä olen "yksinäinen" osittain ihan omasta valinnastani. TArkoitan sitä että onhan niitä ihmisiä ympärillä ja voisi halutessaan mennä mukaan siihen tai tähän mutten ole halunnut. Tämän kahden ja puolen vuoden aikana täällä Belgiassa olen nauttinut aivan suunnattomasti siitä, että minulla on mahdollisuus maalata, lukea, kirjoittaa...olla.
Minä kaipaan välillä kovasti niitä ystäviä jotka jo tunnen, myönnän sen, mutta he ovat Suomessa, minä täällä ja niin se vain on.
Hollannissa olin mukana mm. suomalaisnaisten tapaamisissa ja tutustuin ihmisiin ja oli kaikenlaista menoa ja tapahtumaa, mutta sellaista en nyt kaipaa. Minulla ei myöskään ole tarvetta tai halua etsimällä etsiä ketään.
KOvasti jäi vaivaamaan miksi kirjoitit että kaipaan ystäviä, "epätaydellisiäkin"? Toivon hartaasti ettei kirjoituksistani saa sellaista kÄsitystä ettei minulle kelpaisi ystäviksi kuin "täydelliset"...
Katilein: mielenkiintoista takuulla tuo mistä kerrot!
Minä en ole oikeastaan lintujen ystävä. En voi sille mitää, ne pelottavatkin jotenkin - eikä tämä nyt Linnut -elokuvaan liity.
Taidan olla vähän outo, kun luulen, että olen tyytyväinen säässä kuin säässä, missä vuodenajassa vain. Tai tyytymätön, masentunut - mitä sitten olenkin. Tietysti pimeys on vähän rankkaa, mutta minkäs voi. Turha surra asioita, joita ei todellakaan voi muuttaa. Vaatetus ja valaistus auttaa. Huhtikuussahan niitä itsemurhia eniten tosin tehdään, kuten joku kirjoitti.
Minua ahdisti nuorena kesä, kun piti liian laihana olla niin paljastavissa kevyissä vaatteissa ja ihmiset tuijottivat. Ja muutenkin se kaikki elämäniloinen ja reipas tekevä meininki, joka tuntui niin kaukaiselta itselle. Nyt tilanne onneksi on toinen, ja pidän kesästä, varsinkin täällä maalla. Haaveilen aika paljon, tai ideoin, suunnittelen, että jospa tekisi... Valitettavan usein suunnitelmat jäävät haaveeksi, haihatelmaksi, ajatusleikiksi, toteuttamatta. Monet voisi nimittäin toteuttaa.
Minulla on ollut parina viime viikkona juuri sellainen olo, että pimeys käy päälle, liikaa päälle. Unelmiin olen sitä aika lailla paennut.
Tuosta anonyymin ystävä asiasta halusin vain sanoa, että minä olen iloinnut erityisesti siitä, kuinka blogeihin tutustumisen kautta olen löytänyt niin monia erilaisia maailmoja. Erityisesti erilaisia tapoja tehdä taidetta, ajatella, olla olemassa. Vaikka välillä kyseenalaistan kaiken tämän ja alan miettiä, että tämä on vain jotain virtuaalimaailmaa, että tämä ei ole todellista.
Kuitenkin blogit ovat ainakin minulle yksi tapa viestiä tässä maailmassa ja kovin mielenkiintoinen tapa se onkin.
Tulipas pitkä juttu, sorry.
Pellon pientareella; osaat ottaa asiat kuten ne tulevat. Hieno taito.
Muistan kommenttisi ansiosta nyt sen, miten lapsena ja nuorena tyttönä minäkin häpesin laihuuttani mistä aina huomauteltiin ja koko ajan kuuli. Muistan hellesäitä kun verhouduin pitkiin peittäviin juttuihin.
Celia: kaikki mitä sanot blogeista pätee minuunkin.
Tulin vielä lukemaan kommentteja. Ei minunkaan, sinulle tuntemattoman, kommentti varmasti paljon vaikuta, mutta sanonpa silti mitä ajattelen. Ei sun kirjoituksista tule yhtään sellanen tunne, että et kelpuuttaisi ihmisiä ystäviksesi. Paremminkin tunnut ihanan lämminhenkiseltä ihmiseltä. Tietysti blogit ovat virtuaalimaailmaa, eikä kukaan kokonaista itseään laita esille blogiinsa. Älä välitä liian syvällisestä tulkinnasta, et sinä ole pelkästään sitä, mitä kirjoitat. Ei kirjailijakaan ole yhtä kuin kirjansa... jokaisella kirjoittajalla on enemmän elämää kuin mitä tekstistä löytää. Sitä paitsi tämän tyyppiseen kirjoittamiseen "kuuluukin" valita aina joku näkökulma eikä selittää sitä sun tätä. Sä kirjoitat ihanasti ja sulla on ihanan seikkailunhaluinen asenne elämään. Vanhoja ystäviä kaipaa jokainen ulkomailla asuja, vaikka uusiakin tuttavuuksia kertyy matkan varrella. Niissä vanhoissa ystävyykissä on jotakin mitä on vaikea luoda uudestaan aikuisiässä. Itse rakastan ihmisten kanssa olemista, mutta en silti ikinä pyri väkisin ystâvystymâän syvällisesti kenekâän kanssa. Hyvänpäivän tuttu muuttuu ystâvâksi ajan kanssa jos muuttuu, jos ei niin eihân siinäkâän ole mitään menetetty. Pää pystyyn vaan ja jatka kirjoittamista!
t.minjo
Minä en juurikaan tästä marraskuusta masennu (tosin voisi olla vähän marraskuisempaa täälläkin). Minusta on hauskaa odottaa joulua, ja nykyään entistä enemmän kun se tapahtuu pienesti, muutamin tähdin ja kynttilöin, enemmänkin pään sisällä, ilman suurta maallisen mammonan ahdistusta. Meilä on nyt ollut kaksi vaikeaa joulua lähipiirin sairauksien vuoksi ja hartain toiveeni on että tällä kertaa joulupöydässämme olisivat kaikki terveitä. Tällä hetkellä näyttää hyvältä...
Enemmän kuin marraskuu minua masentaa tammikuu ja helmikuu, kun jo malttamattomasti odotan kevättä. En ole ollenkaan talvi-ihminen, kaikki muut vuodenajat sopivat ja niistä löytää sen oman tärkeän jutun. Seuraavan kevään odotuksen täydentää huhtikuinen Lissabonin matka.
t. Jaana
No minä menen New Yorkiin, lähden huomenna!
Laitan kuvia sitten..
Ei lakata unelmoimasta. Työpöytäni yläpuolella on teksti: 'Älä unohda pilvilinnoja'.
Jes! Jouluvalot esiin! ;)
Meillä laitettiin juuri ensimmäiset joulukoristeet olohuoneen lamppuun. Nyt tekisi mieli koko ajan istua siellä ja katsella koristeiden kimallusta.
Hei, ihana toi New York-juttu. Kekseliäs poika! Kokeilkaa ihmeessä, pääseekö sinne bussilla.
Jos mulla olis tapana masentua (siis ihan oikeesti) niin kyllä se olis varmaan just tähän aikaan. "Masentaahan" tää nytkin mutta mulla on niin paljon tekemistä tähän aikaan vuodesta, ettei tässä oikein ehdi muuta kuin vähän surkutella tätä harmautta ja pimeyttä ja sadetta. Mutta valot ja kynttilät ja kaikki kaunis jouluinen tunnelma valaisee ja piristää minua. Miä tykkään kaikesta jouluvalmistelusta. Töissä kun somistin jouluikkunaa olin ihan täpinöissä enkä malttanut eväitäni syödä vaikka nälkä oli. Kotona olen pikkuhiljaa lisäillyt valoja ja kynttilöitä, en vielä varsinaisesti mitään joulukoristelua mutta tunnelma muuttuu vähitellen. Ei voi mitään, olen jouluihminen, tonttuko? kenties ;)
Kirsikka
Niin, yksi TOSI kaunis asia marraskuusta: Neil Hardwick on joskus sanonut, että Suomi on marraskuussa maailman perse!
Kääk, aika rumasti sanottu mutta on tainnut Hardwickistakin olla marraskuu surkeaa aikaa.
Kirsikka
Ihan juurikin paras lääke tuo unelmointi ja suunnitelmat kev ääksi.Nyt on tärkeää myös antaa itsensä vain olla ja levätä.Elää rauhassa ja huolella.Unelmoida sohvalla, keittiönpöydän ääressä, sängyssä ja suihkussa...
Minä en ole vielä koskaan masentunut näistä synkistä ja pimeistä vuodenajoista. Mutta kyllä ne tuntuvat kiukuttavan, väsyttävän, ärsyttävän ja ties mitä.
Useamman vuoden ajan on unelmanani ollut se, että jossain vaiheessa elämääni karistan syksyisen Suomen hiekat jaloistani ja palaan vasta kun kevät koittaa...se on unelmani ja pysyy. Vuodesta toiseen sitä toitotan (joku on varmasti jo kyllästynyt tähän aiheeseen). Ja toivottavasti lähivuosina sen toteutan. Se pysyy unelmanani ja aion sen sitten toteuttaa säännöllisesti, joka vuosi. Kunhan alkuun pääsen :D.
Valoisampaa odotan. Minun elämäni alkaa aina silloin kun alkaa olla kevättä rinnoissa :)...
minjo; kiitos kun palasit kommentoimaan. Ja kyllä, totta kai kaikkien kommentit vaikuttavat, tunnen kirjoittajan tai en.
Toisinaan vaan huomaan että joku uskoo tuntevansa minut paremmin kuin tunteekaan. Jos taas joku minut oikeasti tunteva kirjoittaa anonyymisti niin pidän sitä täyspimeenä hommana.
Tuntuu hyvältä kuulla että voisin olla lämminhenkinen ihminen kirjoitusteni perusteella. Mietin olenko. En tiedä. Ehkä olenkin jollain tapaa. Ainakin noin keskimäärin toivon kaikille hyvää.
Jaana; kyllä minä vielä muistan tämän vuodenajan Suomessa. En ole sitä enää vuosikausiin kokenut muttei se unohdu. Tuollaista se oli minullekin.
Nyt tilanne on toinen. Joulu ei tunnu "oikealta" koska se ikään kuin "rakennetaan" vääriin puitteisiin. Tai siis erilaisiin kuin mihin olen lapsena, nuorena tottunut. Ei ole "kunnon talvea", ei lumikinoksia, ei oikein mitään mitä liitän itse varmaan kuolemaani asti jouluun;-)
Merja; jos matkalaukustasi löytyy jotakin mitä et ole sinne itse laittanut niin se olen sitten minä, muuksi muuntautuneena!
Linnea; just hiljan jossakin lehdessä oli mies jolla luki seinällä jotakin siihen tapaan että "älä unohda unelmiasi - mutta älä myöskään unohda toteuttaa niitä!".
Laura; koska minusta tuntuu suorastaan vitsikkäältä puhua joulusta täällä nyt kun on liki 15 lämmintä ja sen semmoista niin puhun talvivaloista;-)
Ja kyllä, isken varmaan tänään jotakin esille.
Kirsikka; on oikein hyvä kun on paloa tehdä jotakin ja sitten vielä mahdollisuus siihen! Käytä ihmeessä hyväksesi. Syödä ehtii myöhemminkin!
aurinko ja kuu; niin, antaa itsensä olla rauhassa, hyvin sanottu. Antaa myös ajatustensa levätä. Mikä onkin vaikeampaa.
Punamulta; sulla on tarkalleen määritelty unelma ja se on jo hyvä juttu sen, nimittäin sen toteuttamisen kannalta.
Kaikkea sitä lapset tv-ohjelmista oppivatkin! Nauratti kovasti.
Kiitos muistutuksesta. Minulle saavuttamattomat unelmat realististen unelmien kanssa on se elämän suola. Ja joskus jos tarpeeksi unelmoi niin saavuttamattomatkin käyvät toteen.
Näin pimeään aikaan tarvitsee jotain mitä odottaa. Itselleni se syntyy pienistä arkisista hemmotteluista ja ystävistä. Joulua sen sijaan en tänä vuonna juurikaan odota.
No jos yhdeksällä eurolla, niin ei kun menoks! New Yorkista minäkin unelmoin. Mutta en tiedä auttaisi siellä käynti. Unelmoin elämästä siellä. Ja sitten toisaalta taas en.
Lähetä kommentti