sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Valon väläyksiä




Suurella kiitollisuudella, melkein hartaudella otan vastaan tämän ihmeellisen valon joka aina välillä täyttää huoneet. Tulee ikkunasta, kulkee peilin kautta toiseen, siitä yhteen nurkkaan jonne ei ilman apua koskaan yltäisi. Ei ainakaan näin syksyllä kun valoa on muutenkin vähän.

Jostakin syystä päivien kulku tuntuu kiihtyvän vuoden painuessa kohti loppuaan. Tunnen tämän aikaisemmilta vuosilta - hyvin tunnenkin! - mutta vauhti on vuosi vuodelta kovempi. Kuin marraskuut ja joulukuut kestäisivät vain viikon, pari. Ehkä se johtuu lyhyemmistä päivistä ja siitä, että päivät muuttuvat sekavaksi pullamössöksi kun on muka niin paljon kaikkea hoidettavaa.

Onneksi on siis noita valaistuneita hetkiä jotka pakottavat tuoliin istumaan ja vain katsomaan että oho, on sentään aika kaunista, ei kiire mihinkään ja kaikki hyvin. Että älä hosu, ihminen.

Kaikesta huolimatta huomaan jo ajattelevani tammikuuta ja sitä miten kaikki alkaa taas uudestaan. Uusi kalenteri, uusi vuosi. Mietin miksi pää edistää jo nyt.

9 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Sekava pullamössö! Juuri oikea kuvaus, niin tuttua! Mutta kuitenkin vielä huomaa valon väläyksen, se on hyvä se.

Vilijonkka kirjoitti...

Viikon matkani oli nimenomaan valohoitoa. Sen voimalla jaksan koko talven. Siltä aikakin tuntuu vielä tänään, kolme päivää matkasta. Valo on niin tärkeää henkiselle hyvinvoinnille.

violet kirjoitti...

Satu; niin no semmonen ihmeen kilopulla tämä aika välillä tuntuu olevan. Ei alkua ei loppua eikä varsinkaan kohokohtia.

Vilijonkka; Kyllä se kovasti autta.
Ei meillä onneksi ole niin pimeää kuin vaikka Suomessa. Iltapäivällä kun soittelen vaikka vanhemmille niin sanovat ettei eteensä näe. Meillä vasta on silloin sininen hetki edessä.

Liivia kirjoitti...

Sä ajattelet ihan munkin puolestani. Tuskin olen suonut ajatustakaan tulevalle vuodelle, paitsi vähän kesän matkaa miettinyt.

Olen virkannut käytännössä lähes koko viikonlopun. Huomenna on ihan pakko poistua pirtistä kauemmaksi kuin omalle kylälle.

violet kirjoitti...

Suhtaudun jouluun nyt (ja usein ennenkin) vähän sillain että olispa jo ohi. Tai sekin on väärin sanottu, tavallaan. Ei mulla mitään sitä vastaan ole.
Jotenkin vaan kun joulu on mennyt, vuosi lopussa, uusi alkaa mulle niin "juhlava" olo aina;-)
Puhdas pöytä (no ainakin vertauskuvallisesti!) ja uusi alku. Joku ihme "puhdistautuminen", "puhdistuminen". Pidän siitä miten asiat alkavat syksyllä ja sitten uudelleen vuoden alussa.

Punamulta kirjoitti...

Nyt odotan joulua, joulun aikaan (vaikka siitä pidänkin) on yleensä niin kiire, että se menee ohi niin, etten ehdi siitä oikeasti nauttia...sitten rupeankin odottamaan jo varmasti maaliskuuta ja kevättä...

Se on tämä pimeä aika täällä suomessa ainakin melkoisen vaativaa ja ajatuksissani siirryn usein suoraan auringonpaisteeseen ja kesään.

Niina kirjoitti...

Kait se johtuu valon vähenemisestä kun tuntuu että juur kun sai päänsä irti tyynystä niin jo ilta kolkuttelee ovella. Ja se valo, saatika aurinkoinen päivä, se on niin harvinaista että!!

--KATA-- kirjoitti...

Ihan samaa mietin!

Merja kirjoitti...

Täällä ei mennä vielä tammikuussa sentään. Pari reissua tehtävänä ennen vuoden loppua, tiedossa mukavaa. Tammikuu saa siis odottaa...

Mutta joo, hössötykset saisi kyllä unohtaa. Onneksi meillä ei ole sellaista tiedossa täksi jouluksi (paitsi tietysti ne joululahjahankinnat sukulaisille, onhan se hösötystä sekin..)

Myöhästyneet onnittelut vielä 8-vuotiaalle! Meidän esikoinen vuorossa parin viikon päästä.