tiistai 15. joulukuuta 2009

Vähän kohmeessa






Toinen aurinkoinen pakkaspäivä. Terassille jäätynyt jättityyny on oikeastaan kuin laakso ja kukkula. Kuin siinä olisi liukas mäki ja lapsilla hauskaa.
Kylmää on vain pari astetta. Eksoottista se silti on. Ihmiset ovat kummissaan ja kulkevat eri tavalla. Kaikki eivät vieläkään tajua pukeutua ja toiset taas näyttävät liikkuvan untuvatäkki ympärilleen vyötettynä.
Kotona on tänään pieni mielikuvitussairas. Annan olla, koska sellaiseen täytyy joskus olla mahdollisuus. Muistan itsekin miten suloista oli jäädä kun muiden oli pakko mennä. Ja kyllä se nenä vuotaa, ihan hiukan ainakin...

13 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

No nyt saitte tekin viileämpää. Täällä jo pakkanen paukkuu, -17 oli aamulla mittarissa. Jäädyin kylpytakissa täysin, kun aamulehden hain. Haluttaisi vain linnottautua kotiin uunin ääreen, mutta kartsalle on lähdettävä. On muuten aivan upea vaaleanpunainen auringonnousu parhaillaan.

violet kirjoitti...

Liivia; meillä oli aamulla miinus 8 ja nyt hiukan vähemmän. Ihana aurinko täälläkin, se tosin nousi jo 8.30 suunnilleen. Parasta tässä onkin aurinko ja miten jäätyneet jutut kimaltaa.

Munkin pitäisi vähän piipahtaa kartsalla mutta kun on toi mielikuvituspotilas....

Liivia kirjoitti...

Nuhanokalle terveisiä! :)

Sooloilija kirjoitti...

Täälläkin oli noin -19 astetta aamulla. Kaksi erilaista sisarusta lähtivät eri tavoin kouluun: pikkusisko säntillisesti uusissa toppahousuissaan, isosisko farkuissa ja lenkkareissa pyörällä.. Veri kuohahti heti aamusta, taas. Mutta nyt olen tyyntynyt kun saan olla yksin. Vapaapäivät ovat ihania juuri päivisin!

Terkkuja sinne teille 'kummalliseen' keliin ja ns. potilaalle, joka varmasti nauttii kun saa olla kotona välillä.

Vilijonkka kirjoitti...

Päivän uutisissa kirjoitettiin kuinka suomalaiset ovat unohtaneet oikean pakkaspukeutumisen. Monissa Euroopan maissa ei ole koskaan osattukaan. Muistelen kauhulla niitä lakeerikenkäisiä pariisilaislapsi siellä puistossa, pakkanen ja viima vain kävi vekkihamosen helmaan. Meidän lapsilla ei niin viehättävät reimat, mutta eivätpähän paleltuneet.

Kuura kankaassa on ihana ilmiö.

Tintti kirjoitti...

Vähän enemmän kohmeessa. Jotakuinkin paras säätila ikinä. Olen energisimmilläni juuri nyt kun aurinko paistaa ja pakkanen paukkuu. Ehkä –20 on vähän liioittelua, –15 riittää mainiosti.

Niina kirjoitti...

Täälläkin nyt -14 ja se on vähän liikaa minulle. Äsken kävin ulkona ja kaikista vaatekerroksista ja rumista toppahanskoista huolimatta olin ihan jäässä. Toinen koiristakin protestoi ja nosti etutassut ilmaan eikä suostunut jatkamaan matkaa ennen kuin laitoin sillekin takin päälle:)
Mutta kaunista kyllä on..varsinkin se vaaleanpunainen aamuaurinko,valo ja kimaltava jää. Eli en valita sitten kuitenkaan:)

Ja voi,ihana pieni potilas! Ja ihanaa,että potilaan sairastaa rauhassa.

Niina kirjoitti...

..niin siis,että ihanaa kun annat potilaan sairastaa rauhassa:)

Juju kirjoitti...

Hyvin samanlaisia mietteitä täälä. Nuoriso painelee pikkutakeissaan hanskoitta ja toisilla on eskimolook.

Ihana äiti olet. Joskus pelkkä väsymys riittää syyksi jäädä kotiin. Ajattelen aina että lapsi tietää kuulostella oloaan paremmin kuin me aikuiset, jotka usein tukahdutamme kropan viestit. Ehkä flunssa vältetään, kun jää ajoissa lepäilemään.

(-15)

Junika kirjoitti...

Hiukan kohmeessa täälläkin, mutta sydämeen asti se kylmyys ei ole vielä puraissut. Ainakin sen verran lujaa liikahti, kun näki auringon ja kaikki ne miljoona timanttia puiden ja pensaiden oksilla!

MaaMaa kirjoitti...

Mä tykkään pikkupakkasesta ja kirkkaasta ilmasta. Niin FRESH! Ja kiva kun nipistää vähän punaa poskiin :) ...mutta joo kyllä pitää olla kunnon vaatteet päällä että siitä nauttii ulkona!! ;)

Täällä oli eilen parin asteen tuntumassa (plus asteen) koko päivän. Ulkona näkyy kahta ääripäätä; paikalliset edelleen ilman takkia, osa vain t-paitasillaan ja LÄPSYTTIMISSÄ!!! (vauvatkin vaunuissa ilman sukkia!) ja toinen ryhmä: "ulkomaalaiset" jotka on toppautuneet. Erityisesti Espanjalaiset pitkine untuvatakkeineen, paksuine kaulaliinoineen yms ... niin ne pukeutuu täällä keskellä kesääkin ;D

Kiva että annat pojan joskus pitää pekkaspäivää; toivottavasti oli hyvä päivä! :)

Punamulta kirjoitti...

Vapaapäiviä pitää olla ja eihän me aina tiedetä kuinka kipeiksi ne lapset itsensä tuntevat... Olen tämän syksyn aikana joutunut jo useaan kertaan toteamaan, että taisi sillä päänsärkyä ollakin (kun mietin, että haluaako vaan hyvänmakuisen päänsärkylääkkeen vaikkei mitään olekaan)ja kun poika valittaa, ettei ole oikein kunnossa, niin minä vaan hoputan, että älä nyt höpötä, hop hop! Ja sitten parin päivän päästä poika on sairaana :/.

Meillä Alex 4 v aloitti nyt joululoman; ei enää hoitoon kun on nuhanenä ja sen lisäksi kurkunpääntulehdus. Eikä korvakaan ihan hyvä ollut. Mutta otetaan iisisti ja joululomaillaan kun siihen on mahdollisuus.

Täällä -20 astetta. En saa itseäni enkä ketään muutakaan ulos, vain jos on oikeasti johonkin lähdettävä, mennään. Ja takuuvarmasti autolla (joskin täältä on niin pitkä matka ihan mihin tahansa, että ei kävellenkään kannata lähteä...) Näiden kylmien pakkaspäivien pelastus on auringonpaiste ja kirkas ilma sen kamalan synkkyyden ja märkyyden jälkeen. Mieli on heti virkeämpi ja angstitkin jääneet taka-alalle :).

Enkä kyllä yhtään ihmettele jos ei pakkaspukeutumista enää osata...Kun muuten on ollut siinä nollan hujakoilla ja yht'äkkiä pukkaa pakkasta 20 astetta, niin kyllä siihen on hiukan hankalaa sopeutua...ei sitä edes oikein tajua...kun ei aikuisetkaan, niin miten sitten lapset?

violet kirjoitti...

Sooloilija: aika erilaiset ovat nuo meidän pojatkin mitÄ tulee palelemiseen.
Pienempi jotenkin ihan jÄrkyttyi maanantaina bussipysäkillä odotellessamme siitä, että juu-u, nyt on hiukan kylmempi ja varpaissakin voi kipristellä.

Vilijonkka: näkee täälläkin niitä joita vanhemmat eivät ole kunnolla pukeneet (vaikka itsellään saattaa olla vaikka kuinka päällä!). Ei niin paljon kuin Ranskassa näki,kuitenkaan.

Toi tyyny joka jäätyi ulos onkin tosi vanha. Olen sen tehnyt joskus melkein 20 vuotta sitten ja sen seurannut joka muutossa. Nyt jätin sen tahallani ulos syksyksi, talveksi...saa nÄhdä missÄ kunnossa se on keväällä!

Tintti: minustakin on piristävää kun on hiukan kylmempi. Ihanaa auringonpaistetta ja kiiltÄvää kuuraa.

niina: annan sairastaa ja tekosairastaakin toisinaan, kunhan ei ala liian usein ilmaantua tällainen tauti.

eilen tänään huomenna: ajattelin että joku syy siihen on että poika pyytää saada jÄädä. Normaalisti on hereillä herättämättä puoli 7 ja hinkuaa oikein kouluun.

Junika: no ne juuri, ne timantit ja valot ja värit!

Maamaa: pokien koululla kans italialaiset ja espanjalaiset on pukeutuneet paksuimmin;-)
Ja joo, sortsimiehiä ja sukattomia näkee kaupungilla edelleen jonkun verran...

Punamulta: muakin joskus oikein hävettää kun olen sanonut ettei sulla mitÄän oo, höpô höpö, ja sitten toinen oksentaa parin tunnin kuluttua tai jotain...